Onnistunut juoksu ja ansaittu lepo

Sunnuntainen maratonaamu alkoi taas tuttuun tapaan, pakkosyönnillä ja yrityksellä herätellä kroppaansa. Aamupala oli aika askeettinen, mutta eipä oikein muutakaan tehnyt mieli.

Aamupala ennen maratonia

Urheilujuomat valmiiksi ja geelit mukaan. Perheelle jätin muutaman tuotavaksi matkan varrelle. Jokaiseen matkaan sisältyy jännitystä, nyt se liittyi navigaattoriimme. Se ei suostunut lataamaan ja hetkellinen paniikki jo iski, jos ei toimikaan. Vähän aikaa kun siinä mietimme, huomasimme penkillä olleet osat, jotka olivat jostain syystä irronneet sytytinpäästä. Ilman navigaattoria ei olisi ollut asiaa keskustaan.

Osallistujat saivat reput, johon laitettiin oma juoksunumero, jotta sai jätettyä vaihtovaatteet rekkoihin säilytykseen

Tiet olivat aavemaisen hiljaiset ajaessamme keskustaan, kohti Colosseumia, kellon ollessa 6.30. Pari kilometriä ennen maratonaluetta alkoi näkymään sinisiä reppuja siellä täällä, yksittäisillä ihmisillä ja toisaalla suurissa ryhmissä. Ilma oli viileä, mutta se ei haitannut, lämmin tulisi vielä parin tunnin sisään.

Jännitystä tuntui olevan ilmassa ja kevyt puheensorina voimistui, kun lähestyin reppujen jättöpaikkaa. Muunlaisia laukkuja ei vastaanoteta, vain järjestäjältä saadut reput, joissa on juoksunumero. Tämä on järkevää, ei tule mitä sattuu pussin nyssäköitä. Reput luovutetaan rekkoihin, jotka on merkitty selkeästi.

Bajamajoihin oli taas runsaasti jonoa, mutta hyvin ehdin käydä. Ehkä niitä olisi voinut olla enemmänkin. Joku kävi ilmoittamassa, että vessoja on myös lähtöalueelle siirryttäessä, tosin paikallisella kielellä only ;)

1,5 tuntia meni nopeasti. Lähtöalueella, toisessa lähdössä, viereeni tuli suomalainen nainen juttelemaan.Olin laittanut Suomihuivin päähäni, niin oli helppo arvata mistä olen tullut. Ehdittiin maratonkokemuksiamme vaihtaa ja fiiliksiä muutoinkin. Juuri ennen lähtölaukausta toivoteltiin tsempit ja sitten loppufiilistelyt itsekseen.

Aika pitkään juostiin suurena massana ja joissain kohdissa reitti kapeni ja porukka tiivistyi uudelleen.Reitti oli mieleinen, paljon hienoja rakennuksia ja paljon katsojia reitin varrella. Ennen lähtöä mietin, ottaisinko jonkin "jänisryhmän" ja seuraisin mukana. Edellinen ennätykseni, 4.24,50 Barcelonasta kolmen vuoden takaa tuntui täysin voitettavalta. 4.15 jänikset saattaisi olla hieman liian hitaita, noutaja tulee kuitenkin loppua kohden, joten kiristämään ei pysty enää silloin. 4.00 jänisryhmän lilat pallot - ne otin tavoitteekseni ja päätin, että juoksen mukana niin pitkään kuin mahdollista.

Oli muuten mielenkiintoisia jäniksiä - 4 tunnin jänikset juoksi ensimmäiset pari kilometriä kovempaa kuin 3.45 jänikset. Melkein jo epätoivo iski, näinkö lujaa pitäisi mennä? Pikkuhiljaa sain ryhmää kiinni ja noin parin-kolmen sadan metrin päähän karkasivat korkeintaan 30 kilometrin aikana. Huoltopisteet olivat pahimmat, porukkaa oli paljon ja vauhti tyssäsi, mutta nopeasti sain taas itseni lähemmäksi jänisryhmää.

20 kilometriä sujui rennosti, mutta seuraava 5 kilometriä oli taas vaikeaa vatsan kanssa. Juurikaan ei tehnyt mieli geeliä tai urheilujuomaa nauttia. Glugoositabletti auttoi ensihätään. Huoltopisteellä otin vettä ja lähinnä kostutin suuta, loput kaadoin päälleni. Lähempänä 30 kilometriä olo parani taas, mutta siltikään en geeliä halunnut ottaa. Sienien ja vesipulloista saadun viilennyksen avulla olo virkistyi aina sopivasti. 

Ehdottomasti parhaan piristyksen antoi perhe! Ensimmäisen kerran he oivat 19-20km välillä ja toisen kerran 35 km:n kohdalla. Kylmät väreet tuli, kun näin heidät etsimässä minua. Jälkimmäisellä kerralla ei enää ollut ihan niin kiire jatka matkaa, olin päättänyt, että jänikset saa mennä. Ennätys paranee, mutta ihan vielä ei ole 4 tunnin raja minua varten.

Viimeiset kilometrit meni täysin keskittyen itseensä, jalkoihin ja yläkroppaan. Vedellä lotraaminen oli saanut sen aikaan, että nauhat oli auenneet, pakko pysähtyä, se tosin teki hyvää. Yleisöä oli viimeisen kahden kilometrin matkalla todella paljon ja se kannustus, vieläkin nousee karvat pystyyn. Reitti on suunnittelu hyvin, juuri ennen maalisuoraa on alamäkeä varmaan puolen kilometrin verran. Vaikka jalat ei enää rullanneetkaan, pystyi keveämmän reitinkohdan mennä fiiliksestä nautiskellen.

Ja enää oli maalisuora jäljellä. Omalla kohdallani aika pysähtyi 4.07,08. Ennätys parani siis yli 17 minuutilla. Olo oli maalissa jälleen kerran euforinen. Hetken pysähdyksen jälkeen saikin lähteä eteen päin massan mukana. Ensin lämpöfolio, sitten mitali ja sen jälkeen palautustarpeet, urheilujuomaa, vettä ja hedelmiä. 

Puolen tunnin jälkeen piti aloittaa etsintä, perhe olisi jossain lähettyvillä. Colosseumin ympäristö oli valitettavasti aivan tupaten täynnä. Eräs italialaispariskunta lainasi puhelinta ja tavoitin muut. Ihmisiä oli kuitenkin niin paljon ja aikaa kului ja lopulta luulin perheen menneen jo ohi minusta ja lähdin kulkemaan eteenpäin aitojen sisäpuolella. Toinen ystävällinen henkilö lainasi puhelinta ja vihdoin saimme sovittua missä näemme. Löysin onneksi aidasta aukon, muutoin en olisi heidän luokseen päässyt. 

Alueella olisi ollut suihkut, mutta päätin, että lähdetään hotellille suoraan. En edes ollut kovin hikisen oloinen, niin paljon olin vettä päälleni kaadellut. Sitten alkoikin palauttava lenkki, julkisilla n.10 kilometrin matka 1,5 tuntiin. Maratonreitti sulki teitä ja emme lasten vuoksi pystyneet menemään metrolle, vaan lähdimme kiertoteitse, tram ja bussi ja sitten metrolle.... ja aika paljon näkyi sinisiä reppuja....

Pastaa palautumiseen

Ilta vain oleskeltiin ja nautiskeltiin auringosta terassilla. Pastaa ruoaksi ja kahvia herkkuineen...palautuminen käyntiin levolla. Nyt sitten suunnittelemaan loppu lomalle ohjelmaa....

Paita ja hieno mitali