Ääripäästä toiseen alle kahdessa kuukaudessa

Tänään meni taas hommat ihan putkeen. Kovin villiä muulia en siis saanut kameran eteen koska en raaskinut mitenkään häätää sitä kun se tuli itse luokse.

Mutta näinhän ei todellakaan ole aina ollut. Laitan tähän nyt videon, joka on kuvattu muulin ensimmäiseltä Suomiviikolta kun se päätti asustaa pyörötarhassa. Muuli ei siis todellakaan antanut kiinni, ei antanut edes koskea.

Se tulee videolla luokse ja ottaa kauraa mutta jos kättä liikutti yhtään sitä kohti, se otti hatkat. Tuona iltana homma kesti muistaakseni puolitoista tuntia eikä muulia siis saatu kiinni. Videopätkä on tosi pitkä ja kursittu kokoon kolmesta eri klipistä. Ei sitä kannata kokonaan katsoa, mutta kun kurkkaa pari eri kohtaa niin eiköhän saa aika hyvän käsityksen siitä että missä mentiin.

Nyt on helppo kommentoida 10 aloittelijan virhettä joita minä teen tuossa videolla mutta toi oli silloin eikä niille enää mitään voi. Mutta näkeehän tästä ettei ihmisen kosketus ylipäätään ollut muulille mitenkään positiivinen asia.

Tuolta sain sen sitten kiinni keksimällä laittaa nartsan riimuun aidan yli, siinä auttoivat tallilaiset. Pyysin antamaan herkkuja aina ohimennessä niin se alkaa kiinnostua ihmisistä. Ei ole oikeastaan väliä onko kiinnostus saatu alkuun herkuilla vai millä, jossain vaiheessa sille on ihan "normaalia" olla kiinnostunut ihmisistä kun se muistaa että ihmisiin liittyi positiivinen juttu. Muuli ei vain kultakalan aivoillaan muista että mikä se oli,

Sitten takaisin nykyaikaan. Eilenhän tapahtui tosi hieno juttu kun muuli seurasi mua tarhassa ensimmäistä kertaa. Se pysähtyi kun mä pysähdyin ja peruutti kun mä peruutin. Tietenkin mä palkkasin sitä kauralla, eikai kukaan ilman liksaa liikuta persettään mihinkään. Mutta ei sitä aikaisemmin kaurat niin paljoa kiinnostanut että se olisi lähtenyt kävelemään perään.

Kuvasin pätkän kännykän etukameralla, eli laatu lähentelee kymppi plussaa.
Puolessatoista kuukaudessa on karkuun juoksevasta muulista tullut tissiposki?
Tänään oli ohjelmassa Jessin vierailu kameran kera. Muuli käyttäytyi esimerkillisesti eikä ollut ollenkaan villi. Ei edes kun mentiin moikkaamaan tarhassa olevia nuoria suokkeja, jotka kilpaili Muulin huomiosta ja vetivät rallia ja pukkia kahden metrin päässä meistä. Muulilla oli kuvailujen ajan taas suitset päässä ja talutin sitä liinalla. Liina saa kuviin aikaan ehkä villin vivahteen jos on niin villi Muuli ettei tavallisella narulla voi taluttaa sitä. Ja kuolaimetkin suussa!
Tottapuhuen mua kuumotti melkoisen paljon se suokkien ilottelu mutta kyllä vain selvittiin siitäkin. Otettiin kuvia eri paikoissa Tukkilan upeita tiluksia ja Muuli sai juosta myös vapaana ulkokentällä jossa on ihan uudet hienot valkoiset aidat.
Sielläkin se yllätti mut, se nimittäin tuli ihan itse mun luo (tai ainakin seisoi paikoillaan kun menin sen luo), se seurasi, peruutti eikä pelännyt yhtään kun heittelin ajoraippaa sen niskaan, selkään ja jalkoihin.
Tie Muulin sydämeen käy kauran kautta. Kuva: Reetta Ollila
Kokeilin myös kuinka pitkään se jaksaa peruuttaa mun kosketusta pakoon. Kävelin rauhassa sen vierellä rapsuttaen koko ajan kaulalta ja Muuli senkun peruutti... Viimeksi yritin tätä pyöröaidassa jolloin se sai kilarit ja sai revittyä narun mun kädestä. Nyt se peruutti kyllä hyvin pitkään, mutta sieraimet eivät laajentuneet ja lopulta se pysähtyi. Jossain vaiheessa se oli liikaa sille ja se lähti vain kävelemään eteen. Toistin tämän vielä pari kertaa ja viimeisellä kerralla tajusin itse lähteä tilanteesta pois ja palkita sen niin.
Peruutushan on muuten tosi hyvä liike erityisesti muuleille joilla on todella surkea takapää etupäähän verrattuna. Siis lihakseton ja kaikinpuolin onneton. Peruutustreenillä saadaan habaa taakse ja selkään.
Ravissa se liikkui kivan näköisesti mutta se laukka oli taas sellaista pupuloikkaa että hävetti. Jos me ikinä käydään potkimassa kouluaitoja niin teemme sen raviohjelmassa.


Kumipallona luokses pompin! t. Muuli. Kuva: Jessica Ruponen
Olin tosi hentomielinen enkä vaan voinut juoksuttaa sitä niin paljon kuin olisin halunnut. Kun se katsoi mua vielä niillä sen isoilla muulisilmillä ja korvat eteenpäin. No toivottavasti niistä hirvikaulakuvista Jessi sai edes jonkun hyvän kameraan. Se kyllä muisti juostessaan aasipuolensa kun se ravasi pää taivaissa ja sieraimet suurena.
Siinä Muulin kanssa bondatessa huomasin että just nyt tänään tässä hetkessä se on muuttunut. Se on minusta kiinnostuneempi kuin koskaan ja tulee vapaaehtoisesti luokse. Se ei ota hernettä nenään vaikka juoksutin sitä raipan kanssa, oikeastaan kyselee aina pitkän sivun jälkeen että oliko tämä jo tässä. Se on oppinut, kauralla tai ilman, että jos se nysvää kyljessä niin elämä on helpompaa.
Muulikuiskaaja palveluksessanne! Kuva: Jessica Ruponen
Kohta mä vaan kuiskailen sille tallikäynnillä ja myyn kaikki sen varusteet.
Josta tulikin mieleeni että tori.fi:ssä oli myynnissä Robertsin duallyriimu. Ostin pois pölyttymästä.