Aasinpitoa englantilaisittain

Englannin reissulla olin sopinut vierailun Briony Wildin luokse. Hänellä on 10 aasia kotonaan ja hän toimii aktiivisesti Donkey Breed Societyssä, eli Englannin aasien rotuyhdistyksessä. Englannissa on niin paljon aaseja, että yhdistys on jaettu omiin paikallisjaostoihin ja Briony on mukana South West-alueella, johon kuuluu Cornwall ja Devon.

Brionyn ihanat aasit tulivat heti tervehtimään tulijoita!

 

Messuseinältä voi vakoilla mitä kaikkea aasien kanssa voi tehdä. Mukana oli paljon kuvia eri tapahtumista.

Oli todella antoisaa perehtyä aktiivisen aasiharrastajan aaseihin ja tekemiseen. Sain tutustua myös perienglantilaiseen päivärytmiin, tapaaminen aloitetaan teellä, lounaalla on teetä ja tapaaminen päätetään teehen. En normaalisti juo mitään kuumia juomia, mutta nyt en kehdannut kieltäytyä ja jäähdyttelin teetä niin pitkään että pystyin juomaan sen. Onneksi tee juodaan maidon kanssa!

Aasit asuivat kaikki samassa laumassa pihatossa ja tallissa asui myös kaksi ponia, eläkeläisikäinen welsh ja nuorempi dartmoorinponi. Pihatto ja sen edusta on päällystetty betonilla ja talvisaikaan aasit eivät pääsekään kuin pihattotarhaan, koska maa laitumella on niin märkää, ettei se kestäisi aaseja ollenkaan, jos ne nyt edes haluaisivat kulkea mudassa. Myös tallin edusta on betonoitu, eli talvisaikaan siinä onnistuvat hyvin agility ym. harjoitukset niin, ettei aasien tarvitse kävellä savessa tai mudassa. Brionyllä ei siis ollut ollenkaan hiekkatarhoja, eikä niitä tunnu muutenkaan englantilaisilla aasinomistajilla olevan.

Aasien pihattoon lisätään olkea päivittäin ja kerran kuussa se tyhjennetään kokonaan oljesta ja lannasta.

 

 

 

 

 

 

 


Poneilla oli tallissa lisäksi omat suuret karsinat.

Kärryille oli oma talli ja niitä oli paljon! Ainakin kuudet upeat vanhat kärryt joita käytetään mm hääkeikoilla. Yksiäkään tavallisia koppakärryjä ei ollut. Briony kysyikin minulta että millaisia kärryjä Suomessa on, vastasin nolona että pelkästään sulkyjä, eli koppakärryjä/ravikärryjä.

Iso kontti taas oli täynnä satuloita, suitsia ja valjaita. Briony vannoi lännensatuloiden nimiin talutuskeikoilla. Ne sopivat aaseille hyvin ja lasten on tukevaa istua niissä. Valjaita oli kaikenlaisia, mutta ne olivat kaikki ehjiä, siistejä ja aaseille sopivia. Myös Englannissa on hankalaa saada aaseille länkiä mutta Briony esitteli uudet teetetyt länget jotka maksoivat noin 350 puntaa.

Kuolainkokoelma!

 

Näitä kuolaimia Briony suositteli. Suora kuolain mutta hieman kaarevana.

 

Briony valmistaa itse kuormasatuloita! Tässä yhden sellaisen runko. Pakettiin kuuluvat toki vielä pehmusteet ja remmit,.

 

Nämä olivat muistaakseni Ranskasta ostetut länget. Aasien länget ovat aina päältä avattavat.

 

 

 

Tämä värikäs satula oli muistaakseni Marokosta tai Egyptistä.

Keskustelimme myös oljen ja heinän saatavuudesta. Täällä alueella ei olkea kuulemma tehdä ollenkaan vaan se on pääosin tuotava Lontoon suunnalta, jolloin hinta on jopa heinää korkeampaa!

Suurin osa Englanninkin aaseista on puhtaita seuraeläimiä, jotka on pahimmassa tapauksessa unohdettu laidunläntille, jossa ne ilman sääsuojaa elävät läpi vuoden. Aasit ovat halpoja, niitä saa helposti niin halvalla kuin 50 punnalla, usein ilmaiseksikin.

Kysyin Brionyltä aasien sukutauluista ja hän näyttikin aasiensa passit. Donkey Breed Society tekee aaseille passeja, omistajan on piirrettävä tunnistuskuva ja ilmoitettava tiedot mutta mitään tunnistajaa ei tule katsomaan aasia. Passi maksaa 20 puntaa. Lisäksi aasille on hankittava siru eläinlääkärin toimesta, eli se tuo lisäkuluja. Myös muut yhdistykset voivat tehdä aaseille passeja, eli omistaja voi päättää mistä haluaa passin hankkia.

Kaikki erilaiset passit, joista osa oli ponien.

Briony sanoi että Suomen systeemi kuulostaa hienosta kun on vain yksi pääjärjestö (Hippoksen lisäksi on pari pikkuyhdistystä kyllä) ja kaikkien hevosten tiedot ovat julkisessa rekisterissä. Hän piti kuitenkin rekisteröinnin hintaa todella suurena, mutta jos aasit maksaisivat Suomessakin vain noin 100 euroa ja rekisteröinti tunnistuksen kera noin 250 euroa, ei kukaan rekisteröisi aaseja.. Minun mielestäni on aasien onni että ne maksavat niin paljon ettei niitä voi hankkia hetken mielijohteesta. Aasit maksavat Suomessa noin 1500-2500e, suuremmat ja tuontiaasit ovat yli 3000 euroa.

Mitään keskusarkistoa ei englannissa ole, eikä edes Donkey Breed Societyn rekisteröimät aasit ole missään sähköisessä ja julkisessa rekisterissä. Omistajan on siis mahdollista rekisteröidä aasinsa vaikka useampaankin yhdistykseen ja se saa aina uusen UELN-numeron! Tämä on mahdollista koska missään ei ole rekisteriä jossa tietty sirunumero olisi lukittu tiettyyn UELN-numeroon.

Ja Englannissa on vaikka kuinka paljon täysin paperittomia ja siruttomia hevoseläimiä vaikka kaikilla pitäisi olla siru ja passi...

Niitä sukutietoja ei muuten aaseilla ollut, paitsi parilla ranskantuonnilla jotka oli ostettu kasvattajalta. Englannissakin on aasinkasvattajia, mutta suurin osa aaseista on tullut "vain jostain" eikä niiden kasvattajasta tai suvusta ole mitään tietoa.

Brionyn luokse tulivat myös Sue ja Bart mukanaan ranskalainen nuori pariskunta, joka oli työlomalla heidän aasitilallaan Devonin rannikolla, Clovellyn kylässä. Suella ja Bartilla on 11 aasia ja muuli ja hekin tekevät niillä hääkeikkaa ja antavat ratsastusta kotitallillaan. Aasit ovat pieni nähtävyys kotikylässään! Heidän tilalleen voi kuka tahansa mennä viikoksi-kahdeksi työlomalle majoitusta ja ruokaa vastaan ja tällä hetkellä heillä oli siis ranskalainen nuori pariskunta, emännällä on kolme hevosta ja muuli. Hän ratsastaa näillä pääosin maastossa. Heidän päämotiivinsa Englannin lomalle oli kuitenkin englannin puhekielen parantaminen, vaikka heistä molemmat puhuivat paljon kauniimmin englantia kuin minä. Jos erilainen loma Englannissa kiinnostaa, lue täältä lisää. Ainakin minua alkoi kiinnostaa mm Parellin menetelmien soveltaminen aaseihin!

Brionyn aasien kanssa harjoittelimme agilityradalla sekä taluttaen että takaa-ajaen. Kaikki aasit olivat esimerkillisiä molemmissa! Itse ihastuin erityisesti suureen cotentinaasiin, joka oli tuotu Ranskasta. Näitä aaseja on Ranskassa käytetty maataloustöihin ja kantojuhdiksi. Säkäkorkeutta näillä on 115-135 cm, orit ovat tammoja suurempia.

Cotentinaasi Thomas jonka säkäkorkeus oli noin 130 cm. Kun se on kuvassa ilman ihmistä, se voisi olla minkä kokoinen tahansa.

 

 


Mammuttiaaseja tai poitounaaseja Brionyllä ei ole mutta vertailimme näiden ja cotentinaasien eroja. Poitounaasit ovat Englannissakin valitettavan lyhytikäisiä eivätkä kestä kunnollista käyttöä. Mammuttiaaseissa on valitettavasti samaa, sillä nämä molemmat rodut on jalostettu alunperin muulien tuotantoa varten eikä silloin ole ollut tarvetta jalostaa käyttöä kestäviä eläimiä. On haluttu suurta kokoa. Cotentinaasilla oli paksummat jalat, leveämpi kroppa ja terveempi rakenne.

Kaikki aasit ohjautuivat äänellä. Walk on, ja aasi lähti liikkeelle. Stand niin se pysähtyi. Turn, niin aasi tiesi valmistautua käännökseen. Toki samalla myös itse lähdettiin liikkeelle ja pysähdyttiin ja oma katse on suunnattu sinne mihin mennään, ei aasiin. Donkey Breed Societyn agikitykilpaikuissa kuuluu suoritukset tehdä narulla jossa on "smile", eli naru ei saa olla kireällä vaan hieman löysällä. Kilpailuissa saa virhepisteitä siitä jos naru kiristyy.

 

Agilityesteitä, aasin etujalat toiseen hulavanteeseen ja takajalat toiseen.

Sokkelo, aasi ei saa astua puomien yli.

Pelkokuja. Ihastuin erityisesti "Elderly people" kylttiin!

Hieman kana-agilityä.

Pujottelu

Herkkupalkintoja Briony ei käyttänyt ollenkaan, mutta aaseja kyllä rapsutettiin ja kehuttiin kovasti! Ja kun en saanut aasia kävelemään hulavanteiden keskelle, nostin jalan, siirsin hulavanteen aasin alle ja laskin jalan takaisin maahan, mallisuoritus!

 

Cotentinaasi Thomas Solinella takaa-ajossa, tästä kuvasta sen kokokin näkyy paremmin!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Lounaan jälkeen otimme Brionyn kaksi varsaa agilityradalle. Tämä olikin niiden ensimmäinen kerta siellä!

 

Brionyllä oli kaksi aasivarsaa kasvamassa, tämä valkoinen ja alla oleva kirjava. Varsa tutustui welsh-poniin aidan yli.

 

 

 

 

 

 

 

Kirjava oli näistä kahdesta arempi, mutta se meni kuitenkin ihan heittämällä tuohon sillalle. Valkoisen kanssa yritimme monta kertaa siinä onnistumatta.

 

Sue labyrintissä toisen varsan kanssa.

 

 

 

 

 

 

 

Päivästä jäi tosi paljon ajatuksia. Pari juttua mitä voisi kokeilla myös Suomen Aasiyhdistyksen toimintaan ja ideoita myös Muulin kanssa toimimiseen. Jos Parelli toimii aasien kanssa, niin miksen tutustuisi siihenkin vielä enemmän kuin mitä siitä tiedän tähän asti ja soveltaisi Muuliin. Vaikka Briony ja Sue eivät herkkuja käytäkään, he molemmat myönsivät että kyllä niistä on apua tietyissä tilanteissa. Aasit todellakin motivoituvat herkuista!

Yksi kiva idea olisi sovellettavissa hyvin hevosten ja ponienkin agilityyn. Horse Agility Clubissa voi agilityyn osallistua suoraan omalta kotipihalta! Jäsenille lähetetään joka kuukausi paperilla agilityradan piirros ja järjestys, jäsenellä on aikaa rakentaa rata ja harjoitella ja tiettyyn päivämäärään mennessä radan suorittaminen on kuvattava ja lähetettävä kilpailun järjestäjälle. Englannissa on luokka myös aaseille!

Tällä videolla Sue näyttää Samin kanssa yhden kisasuorituksen. Kiinnittäkää muuten erityishuomiota (no varmasti olisitte huomanneet ilman mainintaakin) Suen oman kehonkielen käytön kun hän hienovaraisesti ohjailee Samia tehtävältä toiselle.