Aasipikkujoulut!

Minulla on ns kohtalotoveri Vihdissä. Kohtalotoveri sillä tapaa että hänkin haluaa muulin ja pystyikin toteuttamaan suunnitelmansa aika nopeasti, nimittäin hänen aasinsa ovat "kotona", tai siis vanhempien kotona. Niille valmistui tänä syksynä myös uusi hieno siirtotalli, jota siis käytetään pihattona. Kaikki ovat samassa laumassa. Lisäksi on vanhempi ja pienempi pihatto joka riitti mainiosti Tuiken kahdelle aasille. Mutta sitten lauma pääsi kasvamaan ;)

Tuikella on tällä hetkellä neljä aasia, mammuttiruuna, isokokoinen ori ja kaksi tavallisen kokoista tammaa. Sekä puolantuonti ponitamma. Kaikki tammat ovat tiineenä Tuiken omasta aasiorista eli hevosen varsa tulee olemaan ehta muuli.

Ensimmäisen aasivarsan pitäisi syntyä maalis-huhtikuun vaihteessa, seuraavan huhtikuussa ja muulin toukokuussa. Nyt kuitenkin on päällä suuri pelko kuolleena syntyvistä varsoista nimittäin orin emä kuoli pari viikkoa sitten. Varsa syntyi kuoleena (loi) ja jälkeiset jäivät sisään jolloin tamma oli lopetettava. Eikä se ole ainoa aasi Suomessa, joka on parin vuoden sisällä luonut varsan. Tämä tosin taisi olla ensimmäinen tamma joka myös jouduttiin lopettamaan.

Virusaborttipiikistäkin ollaan montaa mieltä, osa ottaa, osa ei. Osa, jotka ottivat sen, menettivät silti varsansa. Tuike odottaa ilman rokotusta että mitä tapahtuu ja toivon todella että sieltä syntyy terveet varsat kaikille tammoille! Yleensä aasivarsat syntyvät sujuvasti ilman komplikaatioita, mutta parin vuoden aikana olen kuullut muutamasta tapauksesta joissa varsa syntyi ennen aikojaan tai kuoli muutaman päivän ikäisenä.

Vihdissä oli tänään aasimaiset pikkujoulut. Otettiin aasit ja polakki riimuihin ja käveltiin läheiselle laavulle jossa olikin jo tulet nuotiopaikassa ja joulutortut, piparit ja grillimakkarat odottamassa nälkäisiä. Aaseille ja hevoselle oli tuotu valmiiksi heinäkasat, porkkanaa ja omia pipareita.

Kuvia olkaa hyvät!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

En enää syty hevosten kuvaamisesta, mutta tuolla on tiineenä oleva ponitamma.

 

Kuvassa toinen vasemmalta on aasiori Elvis.