Agilityäkin voi harrastaa tavoitteellisesti ja vaikeustasoa nostaen

Olen harrastanut Muulin kanssa agilityä ihan huvikseni ja sen enempää tavoitteita asettamatta jo vuoden ajan. Tai siis vuosi sitten sain päähäni, että voisin tosiaan kokeilla että miten se toimisi. Ja hyvinhän se toimi! Tuosta viime kesän postauksesta näkee muuten sen, miten punainen lanka oli blogipostausten suhteen ihan haussa, tuon postauksen sisällön olisi voinut jakaa kolmeen eri postaukseen jolloin se olisi paljon lukijaystävällisempi.

Takaisin agilityyn. Kehitin erilaisia esteitä ja tehtäviä tavaroista, joita löysin tallilta ja joita olin nähnyt käytettävän muualla. Muuli kuitenkin teki kaikki uudetkin esteet melko helposti.

Teen uudet jutut aina ensin positiivisella vahvistamisella suurin piirtein tällä kaavalla:

  1. Muuli katsoo estettä -> kauraa
  2. Muuli lähestyy estettä -> kauraa
  3. Muuli koskee estettä turvalla ja/tai kaviolla -> kauraa
  4. Muuli ottaa askeleen esteen yli/ali/läpi -> kauraa
  5. Muuli suorittaa tehtävän -> kauraa.

Stepistä seuraavaan siirtyminen sujui "itsestään" eli yleensä Muuli alkaaa tarjota jo seuraavaa vaihetta, ja kun se on tehnyt sen tarpeeksi monta kertaa, en enää palkitse edellisestä vaiheesta.

Näiden steppien jälkeen pystyn todennäköisesti lähettämään Muulin esteen yli/ali/läpi, millainen se sitten onkaan. Jokin aika sitten kokeilin ihan uutta estettä heti alusta asti lähettämällä ja Muuli meni sen niin sujuvasti että siitä kertova videopostaukseni epäonnistui pahasti. Olin toivonut, että joutuisin jumppaamaan Muulia edes hieman esteen edessä ennen kuin se suotuisi kävelemään lötköpuomien läpi. Toisin kävi.

Kaikki postauksen kuvat ovat Aasileirin agilitytreeneistä ja ne on ottanut Veera Saarinen. Veera kirjoittaa blogia Porkkanan voimalla, johon pääset kuvaa klikkaamalla.

Agilityähän voi kilpailla ihan kovallakin tasolla liittymällä The International Horse Agility Clubiin. Clubissa on kuukausimaksu, ja sillä saa joka kuukausi tasolleen sopivan radan ja mahdollisuuden osallistua kilpailuun. Kilpailuun osallistutaan niin, että rata rakennetaan ratapiirroksen mukaisesti omalle kentälle ja suoritus kuvataan yhdellä otolla. Näin agilitytreeniinkin tulee joku tavoite ja ehkä uusia ajatuksia. Agility Clubissa on omat sarjat hevosille ja aaseille. Eräs tuttu aasinomistaja Englannista on osallistunut näihin useasti. Kilpailuvideoita voit katsoa Clovelly Donkeys YouTube-kanavalta. Kuten huomaat, agilityä voi suorittaa aasin ollessa narussa, vapaana tai selästäkäsin. Naru ei saa kiristyä missään vaiheessa, vaan siinä pitää olla koko ajan "hymy".

Kysyin muuten eräässä KKK-ryhmässä Facebookissa joskus, että onko Suomessa Horse Agility Clubiin kuuluvia hevosenomistajia. Kukaan ei varsinaisesti vastannut kysymykseeni, sen sijaan sain kuulla monen viestin verran kuinka agilityesteitä voi rakentaa kaikesta tallilta löytyvästä tavarasta. Sitähän minä juuri kysyin.

Renkaiden ylitystä helpotettiin laittamalla maahan ensin vain yksi rengas ja renkaita lisättiin niin, että ne olivat melko harvassa. Muulia palkitsin siitä, kun se astui renkaan päälle ja ekstrapalkinnon se sai jos rengas nousi pystyyn.

Hevosagilityn taso on Suomessa siis ihan lapsen kengissä ja tietenkin todelliset tuupparit naureskelevat hassuille ponitädeille, jotka tätä harrastavat. Onhan meillä kyllä yksi stara, nimittäin Kalev Tyllinen, joka on kirjoittanut aiheesta kirjankin. Tässä video vuodelta 2015, jossa Kalev esittelee Agilityä Hetassa. Kirja ei vielä ole kirjahyllyssäni, mutta laitan tilauksen sisään asap. Kirjan kuvaus vakuutti ainakin minut. Hintaa kirjalla on 20 euroa.

Vaikka agilityä ei ainakaan vielä oteta vakavana kilpailulajina (ehkä hyväkin), on sen treenaaminen mitä parhainta tekemistä vakavamielisen koulutuuppauksen rinnalle. Siinä yhdisyy maastakäsittely, positiivinen vahvistaminen ja hauskuus. Kuka omistaja edes voisi olla naama norsunv*tulla opettaessaan idän ihmettään pyörittämään hulahulavannetta kaulansa ympärillä?

Koska itse olen valveutunut agilityharrastaja, oli Aasileirille tietenkin saatava joku opettamaan agilityä. Se on myös sellainen laji, joka sopii hyvin aaseille. Bongasin Riina Harisen hyvissä ajoin alkukeväästä tästä samaisesta KKK-ryhmästä ja hän lupasi tulla opastamaan meille agilityn saloja. Tai ei siinä mitään saloja ole, jos operantti kouluttaminen on tuttua, niin agilityssä koulutetaan positiivisella vahvistamisella, eli naksaus ja nami.

Om nom nom t. Muuli

Eläimiä lähdettiin siedättämään uusiin ja mahdollisesti pelottaviin asioihin niin, että niistä tehtiin mahdollisimman helppoja. Kun eläimet suhtautuivat esteisiin hyvin, nostettiin vaikeustasoa pikkuhiljaa. Aasit, muuli ja hevonen oli jaettu kahteen ryhmään ja päivän ensimmäinen ryhmä treenasi pressun ylitystä. Pressu rullattiin aluksi niin pieneksi pötköksi kuin mahdollista, jolloin sen yli pääsi helposti astumaan pressuun koskematta. Treenien kuluessa pressua taiteltiin pikkuhiljaa suuremmaksi ja eläimet kävelivät sen yli ilman mitään ongelmia!

Pressu sijoitettiin taktisesti kentän aidan viereen ja se aidattiin toiselta puolelta parilla estekannattimella ja puomilla, tehtiin siis kuja. Tämä helpotti tehtävää ja antoi eläimille selkeän kujan, jota kulkea.

Daisy suunnittelemassa vesiesteen ylitystä.

Iltapäivällä tämän saman kolmen aasin ja yhden hevosen muodostaman ryhmän kanssa treenattiin samaan kohtaan rakennettua vesiestettä ja sekin sujui erinomaisesti kun vettä lisättiin pohjalle pikkuhiljaa kerrallaan ja pressun yli käveleminen oli jo tuttu juttu.

Aamupäivän osio oli minulle ja Muulille todella helppo. Muuli suoritti kaikki tehtävät ilman ongelmia, joten viihdytin itseäni opettamalla sitä astumaan takajalallaan auton renkaaseen ja riisumaan selkäänsä heitetyn pressun. Opetin sitä myös sietämään jumppapallottelua sen kylkeä vasten. Harmi, etten tajunnut antaa Muulia jollekin aasittomalle leiriläiselle, itse olisin voinut keskittyä kuvaamiseen. Toisaalta halusin saada tästä irti "koko rahalla".

Opetin Muulia repimään pressun selästään.
Anna palkkaa lehmä t. Muuli
Taittavvaaaa t. Kaisa

Iltapäivällä lounastauon jälkeen pääsimme Muulinkin kanssa kunnolla hommiin. Riina pyysi ensin tekemään tehtäviä vapaana, sehän onnistui kyllä kun vain mätti kauraa suuhun hyvällä tahdilla. Sen jälkeen tuli meille ihan uutta asiaa, nimittäin ketjuttamista. Se toimii niin, että esteitä lisätään ketjuun ja vasta viimeisellä esteellä Muuli saa palkinnon. Viimeinen este oli meidän tapauksessamme jumppapallon tuuppaaminen.

Lähdin suorittamaan ensin kahta viimeistä estettä, eli pientä ristikkoa ja palloa, ja Muuli sai siis palkan vasta pallolla. Se tajusi jutun juonen nopeasti ja kiirehti askeleita kohti palloa, aivan kuten on tarkoituskin.

Aina parin toiston jälkeen lisäsin ketjuun yhden esteen lisää. Muuli tajusi jutun hyvin eikä edes kerjännyt (jep, olen epäonnistunut kun se kerjää tuuppimalla) kauraa. Se vain tuijotti palloa ja sinne piti nopeasti päästä.

Lopulta saimme ihan kunnollisen haasteen, suorittaa nämä esteet vapaana ketjuttaen! Eli vapaana niin, että palkan sai vasta viimeisellä esteellä. Rataa onneksi lyhennettiin kolmeen esteeseen, mutta tehtävä oli silti haasteellinen. Tässä kohtaa alkoi sataa vettä, joten samassa treeniryhmässämme olleet aasit poistuivat kentältä talliin ja niiden perässä myös ihmiset. Muulille tämä oli aika tiukka paikka kun se tuijotti pois päin kulkevia ihmisiä.

Oli oikeasti todella hyvä päästä agilityoppiin ihan ohjaajan kanssa! Sain palkkaamista järkevämmäksi ketjuttamisen avulla ja luottoa siihen että Muuli tulee perääni vaikka se hetkeksi jäisikin tuijottelemaan jonnekin muualle. No ei se joka kerta tullut mukana, mutta Muulin sai haettua helposti ja riimusta talutettua takaisin tehtävien suuntaan.

Olisi aika mukavaa löytää Uudeltamaaltakin joku agilitymaikka, jolta voisi ottaa irtotunteja joskus ja jouluna. Koska ratsastustunnit eivät valitettavasti ole vieläkään ajankohtaisia, voin ihan hyvin ottaa toisenlaisia tunteja. Jos siis tiedät jonkun tai koet olevasi amatöörinä alan huipulla, laita ihmeessä viestiä!

Tavoitteeni jatkossa on oppia ohjaamaan Muulia narun sijaan omalla kehollani ja saada se ravaamaan vierelläni tai perässäni, kunhan ravaa. Seuraavan kerran kilpailemme Muulin kanssa agilityssä yleisön edessä Elmamessuilla marraskuussa. Elma tapahtuu Messukeskuksessa isänpäiväviikonloppuna enkä vielä tiedä minä päivänä eläinlajien välinen agilitykilpailu järjestetään. Tule ihmeessä moikkaamaan ja katsomaan!

Saatat ehkä miettiä, että miksi niin hauskaan lajiin kuin agilityyn pitäisi ylipäätään saada tavoitteita? Siksi, koska jos ei ole tavoitteita, haaveita tai unelmia, kehitys pysähtyy. Ja kaikessa voi aina kehittyä. On aika tylsää ja jopa turhaa teettää Muulilla jotain tuttua temppua, jonka se osaa jo hienosti. Ja aina temppua voi hienosäätää ja muuttaa, jolloin eläin saa aivotyötä miettiessään mitä tekemällä saa tänään palkinnon.

Eihän ratsastuksessakaan tyydytä ikuiseen mummohölkkään tai kiitoraviin. Ainakaan toivottavasti.

Veera sai Muulista tosi hienoja kuvia!

Nopealla palkkaustahdilla saadaan tuloksia aikaan

Riina puhui paljon siitä, kuinka vaatimustaso pitää olla alussa niin matala, että palkkaustiheyttä voidaan kasvattaa. Aasinomistajat olivat varautuneet hieman huonosti palkkioiden suhteen jolloin palkitsemista jouduttiin tekemään voikukanlehdillä. Niiden antaminen on hidasta kun ne ovat mytyssä taskussa, joten ne eivät oikein sovi palkinnoiksi. Itsehän käytän vain kauraa koska se on a) ilmaista b) helposti annettavaa.

Yksi temppu oli ison pallon tuuppaaminen turvalla tai kaviolla. Tehtävä alkoi luonnollisesti sillä, että ensin palkittiin palloon katsomisesta, sitten haistelemisesta ja sen jälkeen tuuppaamisesta.

Alla olevalla videolla Riina kertoo naksutinkouluttamisen perusjutuista ja näyttää kuinka tiheästi Elkkua on palkattava, jotta se hoksaa mitä tekemällä se saikaan palkan.

Videot latasin tällä kertaa Aasiyhdistyksen YouTube-kanavalle, jotta sinnekin tulisi jotain eloa pitkästä aikaa. Jos aasit kiinnostavat, käy ihmeessä kurkkaamassa muutkin videot täältä! Ne taitavat olla suurimmaksi osaksi minun käsialaani.

Elkku ja pallo

Siedättämisellä pelottavistakin asioista saa kivoja

Arjessa voi tulla vastaan tilanteita, jossa aasi pelkää suihkepulloa, loimea, kärpäshuppua, you name it. Ja tätä voidaan treenata eläinystävällisesti siedättämällä. Yksi aasi pelkäsi rapisevaa pressua, mutta koska pressu on niin kovin suuri, ei siitä voi tehdä kovin pientä myttyä. Aasia varten haettiin jätesäkki, jonka Riina taitteli kämmeneen sopivaksi mytyksi. Aluksi sitä näytettiin aasille kauempaa vain pieni hetki kerrallaan ja kun aasi katsoo tai haistelee pelottavaa asiaa, laitetaan pelottava asia selän taakse piiloon ja aasi palkitaan samalla.

Ajan kuluessa aasi, nähdessään jotain pelottavaa, lähteekin tutustumaan asiaan itsenäisesti ja omistaja on tietenkin skarppina ja palkitsee hienosta omatoimisesta toiminnasta.

Riina painotti harjoituksissa, että on paras jos voidaan työstää asiaa aidatulla alueella niin, että aasi on kokonaan vapaana. Tai jos se ei ole mahdollista, naru on löysällä ja aasin on mahdollista liikkua. Jos aasi kovasti hamuilee tai menee kokonaan liikkumattomaksi eikä reagoi, on menty liian pitkälle eikä aasille ole selvää, mitä tekemällä se saa palkinnon. Silloin vaatimustasoa madalletaan ja pelottava asia tehdään jälleen pienemmäksi.

Yksi kohta, missä aasi menee herkästi tuollaiseen "tilaan" on talutus. Aasit kävelevät ihmisten mielestä liian hitaasti, jolloin omistajalle voi jäädä veto päälle. Aasi tuntee siis painetta jatkuvasti ja vaikka se tekisi mitä, paine on päällä. Kun huomaa, ettei mikään auta, se menee joko passiiviseksi tai ryysii kokonaan irti; silloin paine viimeistään hellittää.

Aasitamma Patch siedätettävänä jätesäkkiin.