Apple Tree Ranch on ottanut Parellilta parhaat palat ja opettaa eettistä hevosmiestaitoa Siuntiossa

Postaus on toteutettu yhteistyössä Apple Tree Ranchin kanssa.

Viime viikon keskiviikkona alkoi Siuntiossa Apple Tree Ranchilla Mahdollisuuksien ”Maastakäsin” –kurssi, joka kokoontuu kolmena peräkkäisenä keskiviikkona aina kaksi tuntia kerrallaan. Kurssikuvauksessa luvattiin uutta tekemistä maastakäsittelyyn ja juuri sitä tarvitsen, kun välillä en keksi mitään järkevää tekemistä Muulin kanssa.

Life goal

Muistatko muuten kun kerroin keväällä Helsinki Horse Fairista, kuinka sain maksaa ostamani pitkän köyden tilille jälkikäteen? Ostin köyden juuri Apple Tree Ranchin pisteeltä!

Meidät mehunjuojatkin oli huomioitu. En siis juo yleensä koskaan mitään kuumaa, en kahvia enkä teetä, koska minulle tulee niistä yökkäysreaktio. Jos kyläpaikassa kahvi on jo ehditty kaataa, laimennan sen maidolla taskulämpimäksi.

Kurssikerta aloitettiin kokoontumalla tunnelmalliseen mökkiin, jossa tallin emäntä Kati Riesen kertoi itsestään, tilastaan ja käyttämästään hevosmiestaidosta.

Kati on ollut ahkera hevostyttö lapsesta saakka, mutta jouduttuaan 16-vuotiaana auto-onnettomuuteen, jossa hänen selkänikamansa menivät uuteen uskoon, sai hän elinikäisen ratsastuskiellon. Selkä ei kestänyt esimerkiksi harjoitusravin tärinää. Kati vaihtoi ravureihin ”koska eihän kärryissä juurikaan täristä”, hän kertoi meille vinkkaushymiön kera. Hän ei kuitenkaan pidemmän päälle pitänyt tavasta, kuinka ravihevosia käsitellään, joten hän lopetti hevoshommat hetkeksi.

Tässä välissä meni monta vuotta kunnes Katin kaveri kysyi, ehtisikö Kati autella tätä tallillaan. Tämä kaveri kävi töissä muualla, joten hänen 22 hevoselleen (kyllä, kaksikymmentäkaksi hevosta) ei oikein riittänyt aikaa. No mitäs muuta kuin aikaa kolmen pienen lapsen äidillä olisikaan ollut ja Kati suostui auttamaan sen verran, minkä ehti.

”Ja se oli ihanaa!”

Kaikki hevoset olivat erilaisia. Osan kanssa oli tehty paljonkin, osan kanssa ei niinkään. Niiden kanssa Kati sai kokeilla ja leikkiä kaikenlaista. Yksi näistä oli oikein erityinen appaloosa, joka myöhemmin muutti Katin kanssa Sveitsistä Apple Tree Ranchillekin vuonna 2004. Se oli myös ensimmäinen hevonen, jonka selkään Kati kiipesi selkävammansa jälkeen. Tamma jouduttiin lopettamaan viime jouluna 31 vuoden iässä. ”Se kulki minun matkassani ihan alusta loppuun”, Kati kertoi.

Tällä ystävän tallilla oli siis appaloosia ja hän harrasti lännenratsastusta. ”Tykästyin lännenratsastukseen ensinnäkin sen takia, koska liike, jota pyydetään hevoselta, on sellainen, jota se tekisi luonnossakin. Lisäksi pidin siitä, että lähdetään alusta asti tekemään muutakin kuin vain hypätään selkää ja jiihaa. Eli siinä tuli tämä maastakäsittely”, Kati kertoi.

Hän kokeili eri juttuja vanhusten ja varsojen kanssa, kävi maastakäsittelykursseilla ja hurahti siihen täysin. Vaikka taustalla oli pitkä hevostausta, hän sai silti todella paljon lisää sisältöä harrastukseensa. ”Ja lisäksi se on todella turvallista!”, hän täsmentää.

Katin pienet lapset ovat päässeet tutustumaan hevosiin ensin maastakäsin ja jossain vaiheessa hevonen on kysynyt että ”hyppäätkö selkään”, ja sinne on sitten kiivetty sen tynnyrin päältä, mikä on sattunut olemaan lähinnä.

Tilalla tehdään pääsääntöisesti lastensuojelutyötä, mutta sen lisäksi on myös eettisen hevosmiestaidon tunteja. Näillä tunneilla lähdetään siitä, että hevonen valitsee ihmisen ja työskentely aloitetaan sen hevosen kanssa. Silloin hevosen ja ihmisen välille muodostuu jonkinnäköinen sympatia. Näin edetään paljon nopeammin, vaikka tunneilla edetäänkin hyvin yksilöllisesti. Samalla tunnilla joku saattaa ratsastaa, toinen tekee vapaana olevan hevosen kanssa ja kolmas narussa.

Jokainen voi edetä juuri siinä vauhdissa, kuin mikä tuntuu hyvältä.

”Kun mennään selkään, ensin mennään naruriimulla ja kun sen kanssa menee hyvin, vahdetaan tilalle kaulanaru ja kun sen kanssa menee hyvin, otetaan kaulanarukin pois. Ja kun pystyy menemään ilman satulaa ja suitsia, saa kannukset ja kanget. Silloin niitä osaa käyttää oikein, ne ovat vain hiomista varten.” Kati kertoi.

”Rakastan tätä appaloosarotua siksi, että olen joutunut niin paljon oppimaan kantapään kautta! Ne eivät ole mitään nappulakoneita, eikä niille voi näyttää, että katsos, mitä minä osaan. Kaikkien hevosten, varsinkin appaloosien kanssa, pitää löytää hevosen sisäinen mieli ja tutustua siihen. Pitää ansaita johtajuus, jolloin hevosen kanssa on turvallista olla.” Kati kertoo.

Osallistujia Mahdollisuuksien ”Maastakäsin”-kurssilla on tällä kertaa kymmenen ja ryhmän koko on oikein sopiva, eikä esittelykierrokseen mennyt koko iltaa. Osalla kurssilaisista on oma hevonen, osa vuokraa ja osa ei tällä hetkellä harrasta hevosten kanssa säännöllisesti. Me kaikki olemme tulleet kurssille etsimään uusia ajatuksia hevosteluun ja tietenkin tutustumaan paremmin maastakäsittelyyn. Ratsastuskoulutaustaiselle hevosenomistajalle se voi oikeasti olla vierasta!

Jodie saa hoivaa ihmiseltä.

Kati näytti meille periaatteet, minkä mukaan tallin hevosten kanssa toimitaan. Listalla on kuusi asiaa ja ne käydään läpi ihan joka päivä jokaisen hevosen kanssa; kunnioitus, yhteinen kieli, suhde, hoiva, leikkiminen ja ansaittu johtaminen.

”Aloitetaan molemminpuolisesta kunnioituksesta. Se alkaa siitä, kun mennään hakemaan hevosta tarhasta eikä se haluakaan tulla, mietitään että miksei se halua ja yritetään saada sitä motivoitua tulemaan meidän kanssamme. Kunnioitus on molemminpuolista, eikä vain marssita hevosen luokse halaamaan, vaan odotetaan ja kysytään hevoselta, että kuinka lähelle sitä saa mennä.”

Yhteistä kieltä aletaan etsiä tämän jälkeen. Katin mukaan hevoset voi laittaa neljään eri laatikkoon niiden luonteen mukaan ja tämä auttaa yhteisen kielen löytämisessä. Kun kieli on löytynyt, alkaa suhde ihmisen ja hevosen välille kehittyä ja se vahvistuu ajan myötä.

”Vasta kun meillä on suhde, tulee hoiva, ja vasta sitten silitykset tuntuvat hevosesta hyvältä. Ja sitten kun on rapsuteltu, voi olla mahdollisuus leikkiä hevosen kanssa. Silloin hevonen on jo avoin meidän jutuille ja se voi näyttää omaa huumoriaan. Kaikki eivät juokse pallon perässä, vaan osa voi olla tosikompia ja ne näyttävät huumorinsa eri tavalla. Ja vasta kun voimme leikkiä hevosen kanssa, voidaan sanoa, että olemme ansainneet johtajuuden. Silloin luottamus tulee.”

Kati kertoi inhoavansa sanaa johtaja ja käyttääkin mieluummin termiä ansaittu johtajuus. Hevoslaumassa johtajaksi kohoaa yleensä vanha tamma, joka on ansainnut johtajuuden tekemällä paljon hyviä päätöksiä. Mutta kun johtajuus on kerran ansaittu, ei se riitä, vaan se pitää ansaita joka päivä uudelleen tekemällä hyviä päätöksiä. Ihmisen ja hevosen välisessä suhteessa päästään toisena päivänä hoivaan asti ja toisena päivänä loppuun saakka.

“Kun olette ansainneet johtajuuden ja ottaneet siitä suuren osan pois hevoselta itsellenne, pystyy hevonen vasta sitten täysin rentoutumaan”, Kati tiivisti.

Tilalla on myös lampaita tuomassa lisähaastetta trail-radalle.
Mighty ja Kati. Naruriimun oikeanlaisen solmimisen voit tsekata videolta! Ai että minua risoo nähdä naruriimuja, joka on solmittu väärin.

Tässä kohtaa lähdimme kentälle, jossa Kati otti hevoset kentälle ja esitteli ne meille. Hän näytti ensimmäisen, viisivuotiaan Mightyn kanssa ympyrälle lähettämistä ja suunnanvaihdosta omaa kehonkieltä käyttäen ja kertoi, että heillä aloitetaan aina kentällä vapaana olevan hevosen kanssa. Vasta kun hevonen kulkee ympyrällä vapaana, voidaan ottaa naruriimu ja riimunnaru. Naru on koko ajan löysällä ja juoksee vapaasti kämmenellä, eli sen avulla ei ympyrää pienennetä vaan suurenneta. Toki narun päätä heilauttamalla saadaan hevonen kulkemaan kauempana ja itse hieman peruuttaen saadaan hevonen lähemmäs.

Vapaana työskentelyä Kati näytti paint-tamma Viivin kanssa. Hevosta ei ensin yritetäkään saada ympyrälle, vaan se pidetään vain liikkeessä ja pikkuhiljaa ajatus ympyrästä tuntuu hevosesta kiehtovalta.

Seuraavaksi areenalla loisti russiruuna Hermanni. Se joutuu kaviokuumetaustaisena tyytymään tarhailuun, joten se oli hyvin kiinnostunut kentän aidan alusista. Kaksi kurssilaista pääsi tekemään töitä Hermannin kanssa, kun se piti saada kentällä liikkumaan haluttuun suuntaan. Jos se spurttasi toiseen päähän kenttää, oli itse juostava luokse ja narua heilauttamalla saatava Hermanni taas liikkumaa.

Kun poni tajusi, ettei syöminen ollut vaihtoehto, tuli se ympärille ja toimi täydellisesti kehonkieltä kuunnellen. Tehtävänä oli saada Hermanni ensin puomineliöön ja sen jälkeen pysähtymään kahden tötterön väliin.

Neljäntenä areenalla oli hetken ajan palomino tamma Jodie, joka oli heti aluksikin innokas demohevonen. Sitä käsitteli yksi meistä kurssilaisista, joka tunsi Jodien jo aiemmin. Hän lähetti Jodieta ympyrälle, rapsutteluhetkiä unohtamatta.

Viimeiseksi Kati otti areenalle lauman vanhimman tamman, 18- vuotiaan Sunnyn, jonka kanssa hän näytti, ettei ratsastaminen ole maastakäsittelyä kummempi temppu.

Kokosin alla olevalle videolle pieniä pätkiä kentältä. Ja jos sinua jäi vaivaamaan se, että mitä tarkoittaa eettinen hevosmiestaito, niin se selitetään videolla. Valitettavasti en jaksanut tekstittää videota tällä kertaa, joten äänet päälle.

Sisälle palattuamme Kati kertoi, että ympyrällä maastakäsin työskentelyn on tarkoitus kasvattaa suhdetta, ei niinkään liikuttaa hevosta. Toki samalla näkee miten hevonen liikkuu ja mihin sen korvat ovat suuntautuneet, että onko se kiinnostunut ihmisestä keskellä vai muusta ympäristöstä.

Apple Tree Ranchilla maastakäsittely ei ole mikään oma temppunsa, vaan tapa käsitellä hevosia. Sen avulla arki hevosten kanssa sujuu paremmin.

Juttelimme lopussa vielä palkinnoista, Kati kun ei käytä ruokapalkkiota juuri ollenkaan. ”Paineen poisto on paras palkinto, ja sen lisäksi silittely ja rapsutus. Silloin, jos saman asian voi tehdä myös ilman porkkanaa, voi porkkanan antaa, mutta jos hevonen seuraa vain siksi, että saa porkkanaa, niin suhde on huono.”

Loppuun Kati sanoi vielä “Ja muuten, jos on sellainen olo, ettei hevosen selkään voi mennä ilman varusteita, ei sinne pidä mennä vielä ollenkaan”. Tässä on ajattelemisen aihetta ainakin minulle.

Ensimmäistä tapaamista piti kuvailla yhdellä sanalla. Mun sana oli elämäntavoite. Mä niin toivoisin että Muuli olisi kuin tämä hevonen tässä. Mieleltään rauhallinen ja selässä istuminen ja ratsastaminen ei ole sen kummoisempi temppu kuin ympyrälle lähettäminen.

Olen aikaisemmin tutustunut eri tyylisuuntien edustajiin, viimeksi olimme Muulin kanssa Piet Nibbelinkin kurssilla, aiemmin kesällä tutustuin Kari Vepsään ja aasileirillä naksutinkoulutukseen. Keväällä näin Equitanassa Pat Parellin työskentelyä. Kerroin muuten blogissanikin tuolloin, kuinka Pat Parelli aloitti muulien koulutuksella. Postaukseen pääset tästä.

Katin tyylissä oli jo jotain tuttua Parellista ja tapaamisen lopuksi kysyinkin, mitkä hevospuolen kouluttajagurut ovat vaikuttaneet häneen eniten. Parellin lisäksi hän on saanut paljon inspiraatiota Alfonso Aguilarin työskentelystä. Aguilar on työskennellyt paljon yhdessä Pat Parellin kanssa, mutta muokannut hevosenkäsittelytyyliä itselleen sopivammaksi. Aguilar asuu Meksikossa, mutta on naimisissa sveitsiläisen naisen kanssa ja käy Euroopassa kouluttamassa. Kati vihjasi, että hänet olisi mahdollista saada joskus Suomeenkin.

Parelli esiintyy Saksassa säännöllisesti ja Kati kertoi, miten eräässä demossa oli hevosten lisäksi mukana muuli. Klinikalla oli mukana kolme ratsukkoa, yksi tosin muulin kanssa. Yksi oli huipputason kilparatsastaja, yksi oli kilpailu-uraa aloitteleva ratsastaja ja yksi oli ratsastusvalmentaja, joka oli saanut muulin lahjaksi oppilailtaan.

Parelli halusi, että nämä tekisivät jotain ihan muuta, kuin vain suorittaisivat täysillä. Muuli ei alussa seissyt rauhassa paikoillaan, vaan se steppasi ja sitä piti pitää paikoillaan. Parelli sanoi, että anna sen mennä. Valmentaja antoi löysät ohjat ja vilkutteli yleisölle mennessään. Muuli kiersi areenaa ja lopulta aina ravasi muiden hevosten luokse. Se teki tämän kolme kertaa, kunnes se seisoi hyvin paikoillaan. Sen piti vain saada tehdä sitä, mitä se halusikin.

Parelli oli kertonut, että muulit ovat vielä erilaisempia kuin hevoset ja niille pitää antaa vielä enemmän vapautta. Niille on annettava sellainen olo, että ne ovat tehneet päätöksen.

Seuraavan kerran Mahdollisuuksien maastakäsin alkaa Apple Tree Ranchilla keskiviikkona 18.10 ja siinäkin kokoonnutaan kolmena peräkkäisenä keskiviikkona klo 17.30-19.30. Suosittelen kurssia lämpimästi, ja ainakin tämän ensimmäisen kerran jälkeen olen erittäin vakuuttunut siitä, että Parellityyli sopisi meillekin. Kurssin hinta on 100 euroa. Kurssin Facebook-tapahtumaan pääset tästä ja tässä on kurssikuvaus:

"Apple Tree Ranchilla hevostellaan eettisesti; tiedostaen hevosen luonnollisen käyttäytymisen ottaen aina huomioon hevosen psykososiaaliset kehitysvaiheet.
Puuttuuko hevoseltasi motivaatiota?
Loppuuko oma mielikuvitus?
Kuuletko mitä hevosesi sanoo?
Miten juuri sinun hevosesi oppii?
Näihin kysymyksiin löytyy vastaukset ”MAHDOLLIUUKSIA MAASTAKÄSIN”-kurssilta. Kurssin on luento-, ja demo-pohjainen, tosin osallistujilla on myös mahdollisuus osittain harjoitella tallin hevosilla.
Maastakäsin työskentely on perusta kaikelle mitä sitten hevosen kanssa harrastatkaan; lajista täysin riippumaton työskentelyvaihtoehto. Sen tärkein tavoitteena on rakentaa hevosen kanssa luottamukseen, kunnioitukseen ja vuorovaikutukseen perustuva vahva suhde.
Tulet yllättymään kuinka paljon hyötyä maastakäsittelystä on myös ratsastuksessa. Kun ei aktivoida aggressiota tai pelkoa, vaan kaikki tapahtuu leikkien ja ilon kautta, niin stressitaso laskee ja suorituskyky sen kun nousee.

• keskiviikkoisin 17.30-19.30
• 18.10/ 25.10 / 01.11
• Apple Tree Ranch, Siuntio
• 100€/koko kurssi

Kurssilla osallistuvilla 10% alennus kaikista maastakäsin varusteista!"

 

Kotisivut: https://www.appletreeranch.com/
Facebook: https://www.facebook.com/appletreeranch/

Tilalla on myynnissä naruriimuja, naruja, porkkanakeppejä ja näitä ihan oikeita jäykkiä kaulanaruja!

Paina tähteä, jos sinustakin olisi ihanaa ratsastaa ilman päävehkeitä ja hevonen toimisi ihan samaan tapaan kuin suitsillakin.