Ensimmäinen vuosi Muulin kanssa

Muuli on nyt asunut Suomessa vuoden ja perinteisen kehityspostauksen sijaan summaan tähän hieman eri tavalla että missä mennään. Kuvat nappasin Instagram-tililtäni. Aikaisempiin kehityspostauksiin pääset tämän postauksen alta. Sinne pitäisi ilmestyä esikatselukuvat muistakin postauksista, joiden tunniste on "kehitys". Olen kirjoittanut postaukset Muulin oltua Suomessa 3 kuukautta, 6 kuukautta ja 9 kuukautta. Ja tässä on nyt postaus 12 kuukauden kohdalta.
 

Helmikuu 2016

Muuli saapui Suomeen Helmikuun lopussa tasan vuosi sitten. Alku oli hankalaa ja kahden päivän jälkeen vaihdettiin vielä tallipaikkaakin. Jos Muuli antoi parina ensimmäisenä päivänä ulkoa kiinni, oli se nyt täysin eri mieltä asiasta. Muuli vietti viikon ulkoruokinnassa pyörötarhassa koska ei antanut kiinni ja minä annoin olla. Olihan sen voinut milloin tahansa ajaa kujaa pitkin talliin ja karsinaan, mutta siihen en lähtenyt.

Itse olin nuo ensimmäiset viikot todella epätoivoinen koska olin kuvitellut että jo reilusti käsitelty, juoksutettu ja selässä käyty muuli olisi pikkuisen erilainen, kuin mitä se oli. Tiesin että Muulit voivat "taantua" kun ne vaihtavat omistajaa, mutta muuttuminen täysin villiksi niin pitkäksi aikaa oli kyllä yllätys.

Meille muutti myös uusi kissa, mustahopea abessinialainen Stinde eli Taiga-Kissat Silver Miio.

 

Maaliskuu


Sain heti kuun alussa huijattua muulin kiinni aidan toiselta puolelta käsin. Se muutti asumaan pihattoon aasien kanssa. Muuli oli tietenkin loimitettuna koska oli talvi. Pieni kivi vierähti sydämeltäni, koska nyt Muuli voisi vain olla aasien kanssa ihan niin pitkään kuin tarvitsee eikä sitä ole pakko käsitellä. Voisin siis ihan rauhassa kesytellä sitä.

Aloin siedättää sitä itseeni ja sainkin sen kiinni tarhasta, aidan yli tosin. Mutta kun se oli kiinni, se "antautui". Muulimaiseen tapaan se otti myös hatkat, mutta onneksi aitauksen sisäpuolella. Yhdeksi yöksi jouduin jättämään riimunnarun riimuun kun en yksinkertaisesti saanut sitä kiinni.

Jossain vaiheessa siltä oli tietenkin saatava 300g toppaloimi pois, jonka kanssa olin sen pihattoon vapauttanut. Ja tästä viikon päästä jouduin ilmojen kylmenemisen takia laittamaan loimen takaisin.

Loppukuusta pystyin jo tuomaan sen talliin sisälle hoidettavaksi, vaikka hoito tarkoittikin vain harjaamista ja taluttelua pyöröaidassa. Sain hommaan kuitenkin jonkinlaisen rutiinin, eli ensin kiinni aidan yli, sitten kivennäisten syönti aitauksen ulkopuolella ja sen jälkeen talliin hoidettavaksi.

Pääsin raspaamaan sen etukavioitakin kaverin opastuksella. Kaviot olivat aika pitkät, joten oli korkea aika hoitaa niitä. Takaset eivät olleet niin akuutit. Muulilla ei ollut mitään ongelmia raspauksen kanssa ja se seisoi rennosti toimenpiteen ajan. Ajattelin että jos joku on Espanjassa sille opetettu hienosti, oli tämä.

 

 

 

Huhtikuu


Jatkoin Muulin kanssa puuhailua ja kaverini kävi vuolemassa sen kaviotkin, tosin takakavioita Muuli ei oikein antanut kun ei tykännyt tuolloin että takapäähän kosketaan. Nostin ne narulla ilmaan jotta kaveri pääsi edes kurkkaamaan niitä ja sen jälkeen se antoikin takajalat putsattavaksi ihan hyvin ja pystyin itse jatkamaan kavioiden raspausta.

Kuun puolivälissä Muuli seurasi minua jopa vapaana pihattotarhassa, se oli mieleenpainuva hetki. Hieman myöhemmin pystyin putsaamaan etukaviot sen ollessa vapaana. Mutta ihan putkeen ei tämäkään kuukausi mennyt, Muuli nimittäin lähti kerran lapasesta tallin pihalla ja sinkoili sen jälkeen hevosten tarhan välissä. Sen naru saatiin lopulta aitatolpan ympärille, jossa se hetken taisteli ennen antautumistaan.

Muulin tullessa olin melko varma etten voisi koskaan hoitaa sitä vapaana tarhassa, mutta niinpä sekin onnistui! Huhtikuussa en muistaakseni voinut vielä kiertää sen takaa ilman että se lähtee kävelemään eteen, mutta pystyin jo harjaamaan sitä pikaisesti.

Maneesissa Muuli tykkäsi katsella omaa peilikuvaansa kun kokeiltiin irtohypytystä. Huhtikuussa oli myös surua ja murhetta kun päätin viedä 10-vuotiaan itämaisen lyhytkarvamme lopetattavaksi pitkään jatkuneen sairastelun takia. Se oli jatkuvasti räkäinen kroonisen sinuiitin takia ja sen poskeen kasvoi patti, joka oli täynnä räkää. Se tyhjennettiin kyllä muutaman kerran, mutta kun avanne kasvoi umpeen, tuli patti taas takaisin. Eläinlääkärin taskuun annoimme tämän kissan kahden ja puolen viimeisen elinvuoden aikana noin 4000 euroa, eli kyse ei ollut siitä, ettei kissaa olisi hoidettu kunnolla. Mutta kaikkia ei aina voi pelastaa ja parantaa.

 

 

 

Toukokuu


Muuli alkoi tottua hyvin arjen asioihin, se ei ollut moksiskaan suihkepullosta tai korvahupuista ja pystyin ensimmäisen kerran riisumaan loimen sen ollessa vapaana pyörötarhassa ja muistaakseni pystyin myös kiertämään sen takaa ilman, että se lähti kävelemään karkuun. Toki kiersin aika kaukaa sen takaa.

Mokasin pahasti kun kuvittelin että selkäännousua voisi harjoitella tallin käytävällä, ei todellakaan voinut koska Muulin silmät aloittivat hedelmäpelin jos sen vieressä seisoi tuolilla. Sehän ei mielellään päästänyt vierelleen seisomaan, takana ei saanut myöskään olla.

En ollut luottanut Muuliin niin paljon että olisin vienyt sen tallin pihan ulkopuolelle, mutta toukokuun lopussa vein sen pienelle kävelylle ja kaikki meni hyvin. Harrastimme myös irtohypytystä kun silloisella tallilla oli siihen hyvät mahdollisuudet.

Kuun lopussa Muuli muutettiin trailerilla uudelle tallille lähemmäs kotiani.

Blogin kuvanlaatu parani kertaheitolla kun ostin kaverilta käytetyn Canon Eos 500D-kameran ja kolme objektiivia.

 

 

 

Kesäkuu


Muuli tutustui uuteen talliin ja koska oli kesäaika, se sai viettää yötkin ulkona tarhassa tarhakaverinsa Tuuliponin kanssa. Tuulilla ei ole mitään asiaa laitumelle, joten viimein sekin sai kesäkaverin. Laitumet kun eivät ole ihan tallin tarhojen vieressä, vaikka näköyhteys onkin.

Liikutin Muulia juoksuttamalla ja myös puomien yli ja se toimi siinä ihan hyvin. Kokeiltiin agilityä ensimmäisen kerran ja sekin sujui hienosti. Herkuilla Muuli tekee mitä tahansa. Jenkeistä tilaamani satula tuli ja se oli Muulilla aina kun tehtiin "hommia", jotta se tottuisi siihen. Kokeilin myös ohjasajoa ensimmäisen kerran ja yllätys oli suuri kun Muulille oli ihan okei kun olin sen takana.

 

 

 

Heinäkuu


Jatkoin ohjasajoa ja myös ratsastukseen tähtääviä harjoitteita. Tallikaverit auttoivat kun makasin Muulin selässä mahallani ja ihan kuun lopussa istuin kierroksen tarhassa myös istualteni, ilman satulaa.

Enpä keväällä olisi uskonut että tuolla voisi ikinä ratsastaa, koska kaikki liike sen yläpuolella ja takana oli niin kamalia juttuja sille.

Muuli asusti tarhassa, mutta päästin sen yleensä treenien jälkeen laitumelle hetkeksi. Kuvissa näkyvät kuljetussuojat sain tallikaverilta ja kokeilin niitä Muulille ensimmäistä, ja toistaiseksi ainutta, kertaa. Ne aiheuttivat suurta ihmetystä, mutta sitäkin enemmän Muuli oli kiinnostunut ruuasta.

 

 

 

Elokuu


Ratsastustreenit jatkuivat liinan päässä ja satulan kanssa ja hyvin pian tuli testattua myös laukka ja muut loikat. Muuli hyväksyi selkäännousun hyvin, mutta jännittyi ajoittain kuin viulunkieli ilman mitään selkeää syytä. No onneksi sain satulasta hyvän otteen enkä pudonnut kentällä kertaakaan. Ainoa putoamiseni sattui lampaankarvasatulasta.

Otimme Muulin kanssa osaa maatalousmessuille Kouvolassa, johon matkustettiin tietenkin trailerilla. Se meni niin hienosti agilityesteitä että liikutuin. Ja lastaukseenkin saimme pakkotreeniä kun lähtiessä jouduin erinäisistä syistä johtuen lastaamaan muulin kolme kertaa traileriin.

Elokuun lopussa käväisin Saksassa viikon pituisella muulivaelluksella.

 

 

 

Syyskuu


Jatkoimme ratsastusjuttuja, nyt lännensatulan kanssa. Muuli veti sellaista köyrypukkilaukkaa mutta toisaalta meni myös ilman liinaa hienoa pätkää, etten oikein tiennyt missä mättää. Päätin kuitenkin jättää lännensatulan pölyttymään hetkeksi.

Temppuopetuksen saralla Muuli oli hyvin oppivainen ja motivoitunut kaikkeen mitä tehtiin. Ohjasajokin meni entistä paremmin eikä taluttajaa tarvittu vaikka olihan kääntyminen välillä haasteellista kun Muuli pelkää hevosten tavoin tiettyjä nurkkia ja sivuja kentällä.

Kuun lopussa otin myös härkää sarvista ja aloin totuttaa Muulia siihen, että seison sen vieressä jakkaralla. Nyt se otti asian jo ihan hyvin. Satulaan olin siis noussut aina punttaamalla.

 

 

 

Lokakuu


Ajopuolella totutin Muulia aisoihin kun laitoin satulaan kiinni estepuomit. Koin myös Muulin ensimmäisen kiiman kun se oli erittäin hapan, mietin tosin ensin päivän että mikä ihme sillä on ennenkuin kiimaeleet näkyivät seuraavana päivänä. Kokeiltiin ratsastamista pitkästä aikaa ja olihan siinä menoa ja meininkiä mutta myös hyvää. Jännittynyt se kuitenkin oli. Mietin kovasti että mitä (kaikkea) olen tehnyt väärin kun se oli sellainen.

Olihan meillä myös tilanteita kun Muuli otti ja lähti kentältä kesken juoksutuksen. Painoi karkuun portin yli. Ja tämä toistui myöhemminkin.

Kaviot olin saanut mielestäni hyvään mittaan ja kulmaan kesän aikana ja hiekkatarhassa asuminen kulutti niitä juuri sopivasti. Raspia ei niille tarvinnut juurikaan näyttää.

 

 

 

Marraskuu


Muulin ruokinta meni uusiksi kun kaverini teki sille ruokintasuunnitelman. Tätä ennen olin lähettänyt oljestakin näytteen labraan. Ruokintaa vaihdettiin reilulla kädellä säilöheinästä olkeen. Muuli käytiin hieromassa ensimmäistä kertaa.

Muulin toinen messureissu suuntautui Helsinkiin Elmamessuille ja siellä meni kaikki yllättävän hyvin, erityisesti lastaus kotimatkalle kun Muuli käveli suoraan sisään traileriin.

Kun en muutakaan keksinyt, tein sen kanssa aika paljon ohjasajoa ja nyt pystyin sanomaan että se tajusi jo ohjasavut eikä homma mennyt "herran haltuun". Kesällä minulle riitti jo se, että Muuli hyväksyi minut kävelemään taakseen.

 

 

 

Joulukuu


Muulin suhteen otin aika rennosti. Otin toisen työn päätyöni rinnalle ja kelit olivat haasteelliset, joten lopetin stressamisen vaikka en päässytkään tekemään Muulin kanssa joka kerta jotain uutta ja ihmeellistä. Se tosin alkoi näkyä sen arjen käyttäytymisessä. Muuli tarvitsee aivopähkinöitä, joten esimerkiksi tarhan siivouksen lomassa teetän sillä pieniä tehtäviä.

Ja kenellä muka on motivaatiota käydä tallilla kylmässä ja pimeässä? Saatiin onneksi vähän luntakin, mutta jäätikkökelit estivät Muulin viemisen kentälle aika totaalisesti.

Ja ottihan se taas hatkat kentältäkin, sujuvasti aidan yli karkuun.

 

 

 

Tammikuu 2017


Kelit olivat vielä tammikuussakin haasteellisia, joten mitään uutta en tehnyt Muulin kanssa. Juoksutin muutaman kerran kun pystyin ja aloin opettaa uusia temppuja. Sovittelin päälle ostamani silavaljaat ja kärrytkin sain ostettua. Kuvien ottaminen oli todella haasteellista, sillä arkena ei pimeällä saa oikein mitään ja viikonloppuna saattoi olla ohjelmassa jotain, mikä olisi vaatinut kuvaajaa.

Käytännössä päästin Muulia vain laitumen puolelle juoksentelemaan ja juoksutin hieman kentällä jos pohja vain oli sellainen, että muuli ei ainakaan paljoa liukastellut. Eli hyvin käyntipohjaista toimintaa.

Instagramissa otin viimeinkin aivot käyttöön ja aloin postata aina kolme samantyylistä kuvaa peräkkäin. Feedi näyttää paljon siistimmältä.

 

 

 

 

Helmikuu


Helmikuukaan ei ollut kelien puolesta mikään ihanteellinen kengättömälle. Muulille kun ei näköjään kasva mitään terävää reunaa kavioon, kuten vaikka kengättömille shettiksille. Päästin sitä silti juoksemaan laitumelle, juoksutin sitä ja opetin uutta temppia, jossa sen pitää nostaa pallo ilmaan. Muuli jaksoi erinomaisesti keskittyä ihan koko tunnin johonkin tekemiseen ja oli valmis jatkamaan. Mitä enemmän tein sen kanssa, sitä parempi se oli käsitellä eikä se jäkittänyt esimerkiksi tallin ovella ollenkaan.

Sain ostettua Muulille kärryt, joten niitä ihmeteltiin pari kertaa. Tallikaveri lähti myös ajamaan omallaan, jolloin otin Muulin käsimuuliksi. Muuten homma meni ihan putkeen mutta kun kokeiltiin ravia, oli vaihti ilmeisesti liian kova ja Muuli poistui takavasemmalle ja kirmasi hetken vapaana laitumella. Olimme onneksi aitojen sisäpuolella.

 

 

 

Tavoitteet vuodelle 2017

Minulta kysellään aika usein tavoitteita. Pitkän tähtäimen tavoitteet ovat tietenkin ratsastaa maastossa ja ajaa kärryillä ainakin lähilaitumella. En osaa sanoa milloin nämä toteutuvat, koska olisin halunnut jo viime kesänä maastoilla. Sitten se siirtyi syksyyn ja tällä hetkellä se on toiveissa ensi kesänä.

En osaa sanoa olisinko päässyt tavoitteeseen jos olisin joka päivä säntillisesti treenannut Muulia, vai onko nykyinen tahti parempi, jossa yritetään välttää kaikkea kiirehtimistä. Toki joidenkin mielestä kolmivuotiaan selkäännousu on kiirehtimistä, mutta minun oloani helpotti se, että se ainakin sieti ratsastajan selässään ja oli hyviäkin hetkiä.

Toivoisin että Muulin luottamus minuun kasvaisi vielä roimasti, että voisin lähteä sen kanssa maastoon kävelemään ilman että se jäkittelee. Tähän mennessä olen aina mennyt vain seuralaisen kanssa, koska koen sen turvallisempana.  Onhan se kyllä aika kummallista että saan sen traileriin, mikä on hyvin epäluonnollinen paikka hevoseläimelle, mutta en saa maastossa liikkumaan eteen jos se jää jumittamaan paikoilleen.

Tavoitteista voin sanoa vain sen että kaikkeni yritän, mutta katsotaan mitä tuleman pitää. En haluaisi stressata itseäni minkään aikataulujen kanssa, mutta olishan se aika makeeta ratsastaa Muulilla Elmassa 2017. Tai siis että joku ratsastaa, se en välttämättä ole minä.