Hevonen juoksee pelästyessään 200 metriä, Muuli 877.

Olen lukenut joskus jostain että kun hevonen pelästyy jotain, se juoksee keskimäärin 200 metriä, pysähtyy ja kääntyy katsomaan jahdataanko sitä vielä. Jotenkin ajattelin että muulilla tämä matka olisi jopa lyhyempi, sillä aasit eivät jaksa juosta kahtasataa metriä edes peloteltuina.

En ole päässyt kokeilemaan Muulin pakomatkaa kuin pari kertaa, ensimmäisen kerran Tukkilassa viime keväänä kun se lähti hanskasta tallin pihalla ja kiersi laidunten kautta takaisin tallin pihaan. Onhan se toki karannut aidatulla alueella, mutta niitä en laske. Toisen kerran se otti hatkat viime viikon keskiviikkona, eli juuri ennen lähtöäni Saksaan Equitanaan.

Minulla oli yksi Saksaan lähtijä mukana ja lähdettiin Muulin kanssa kävelemään. Varusteina oli naruriimu. Olihan se ajoittain jännittynyt kun esim lenkkeilijä tuli sen takaa ja junia meni ohi, mutta naru ei kiristynyt eikä Muuli yrittänyt lähteä lapasesta. Paitsi siinä kohtaa kun oltiin jo todella lähellä tallia, se kyttäsi jotain viereisen talon pihalta ja lähti. En oikeasti pystynyt tekemään mitään. Ensin se lähti tallille päin (tallille oli matkaa 500 metriä), mutta kääntyi parin metrin päässä ympäri ja painoikin just sinne suuntaan, mihin se ei olisi saanut mennä, nimittäin junaradan huoltotielle.

Talli on siis melko lähellä päärataa ja tallille kuuluu aina kun juna menee ohi ja se myös näkyy.

 

Muulin pelkosieraimet

Muulia ei siinä lähtiessä paljoa me ihmiset kiinnostaneet kun se paukautti karkuun. Itsekin olin vain rauhallisesti kutsunut sitä nimellä. Ei sitä kiinnostanut.

No peräänhän se oli lähdettävä. Hiekkatiessä näkyivät sen jäljet hyvin. Juoksin, kävelin, puuskutin ja jatkoin juoksemista loputonta huoltotietä pitkin.

Siinä kävellessäni ajattelin vuorotellen että kumpa ei tulisi junaa niin se ei ainakaan pelästy lisää ja toisaalta että tulisipa juna ja Muuli olisi raiteilla niin pääsisi siitäkin eroon ja saisi säälipisteitä.

No kumpaakaan ei tapahtunut, vaan Muuli hengaili Nuppulinnan seisakkeen välittömässä läheisyydessä tarkalleen ottaen 877 metrin päässä lähtöpisteestä (laskettu Google Mapsilla). Aloin kutsua sitä nimellä heti kun näin sen, ettei se vain pelästy minua, kaivoin käteen kauraa ja lähestyin sitä reippaasti käsi ojossa. Muuli nosti pään pystyyn, korvat eteen ja lähti kävelemään kohti. Tapasimme puolimatkassa, sidoin sen puomiin kiinni ja jäin odottamaan kaveriani.

Kuvista suurin osa on tästä "kukkulan" päältä. Se tuntuu kiehtovan Muulia oikein erityisesti ja se juoksee aina sen kautta kun vetää laidunta edestakaisin. Tämän pystyisi helposti myös kiertämään.

Tuolta seisakkeeltakin Muuli olisi mielestäni osannut kotiin, koska siitä kulkee toinen kävelylenkkimme. Kotiin en taluttanut sitä huoltotietä pitkin, vaan suorinta reittiä tallille.

Myöhemmin ajattelin että ihan hyvä ettei se juossut tallille, ettei se keksi (Muuli oppii asiat  yleensä kerrasta) että karauttamalla karkuun, pääsee takaisin tallille. Toisaalta tässä oli suunnilleen kaikki riskit ilmassa. Muulilla ei ollut heijastimia, oli ilta, oli junarata ja oli Saksaan lähtö edessä.

Jos olisin joutunut kaapimaan sitä kilon paloina junaradalta, olisi minulla mennyt koko yö kun Fiskarsseilla pilkon sisäfilettä pakkaseen. Olisi joutunut hakemaan jostain uuden pakkasenkin!

 

 

 

Nyt takaisin tähän päivään.


Kävin tallilla heti aamusta, koska minulla on töissä iltavuoro. Muuli oli kuulemma käyttäytynyt hyvin poissaollessani ja seissyt paikoillaan vaikka muut hevoset olivat ottaneet kipinää tuulisesta säästä.

Muuli oli yllättävän positiivinen. Olen ehkä kertonut että se on ollut aika äkäisen näköinen välillä jos harjoituksissa on jouduttu käyttämään erityisen paljon herkkupalkkaa. Tänään se oli oikein mukava ja korvat hörössä edukseen esiintyvä Muuli.

Olin ostanut parikin porkkanakeppiä Equitanasta (esittelen ne ja niiden käytön myöhemmin kunhan se selviää minulle) ja kokeilin miten ne sopivat omaan käteen ja Muulin maailmankatsomukseen.

Aloitin siis sillä, että heittelin narua Muulin selkään sen seistessä paikoillaan. Sen jälkeen kokeilin sellaista, että talutin sitä oikein pitkällä narulla ja Muulin oli tarkoitus pitää tämä etäisyys. Se meni sen jakeluun yllättävän nopeasti kun laitoin sen aina välillä peruuttamaan ja huidoin porkkanakepillä. Viimeisenä kokeilin vielä juoksutusta käynnissä niin, että seisonkin vain paikoillani. Eli just niinkuin Parelli neuvoo. Se toimi siihen saakka kun Muuli oli pyörähtänyt 3/4-osa kierroksesta. Tuossa kohtaa se pysähtyi ja kääntyi kohti ja jouduin huiskimaan kepillä.

Kuvasin nämä, koska en ole kuvaillut pitkään aikaan ja tallensin ne mukavasti eri klippeinä katselumukavuuden takaamiseksi. Klipit ovat siis aika lyhyitä.

Koska Muuli oli oikein erityisen yhteistyöhaluinen, päästin sen vielä laitumelle palkinnoksi. Eihän sielä vielä mitään kasva, mutta siellä saa juosta. Siivoilin siinä ensin jälkiäni tallinpihalta ja Muuli oli vain kukkulansa päällä syömässä.

Kun olin valmis ja menin hakemaan sitä riimun kanssa, se villiintyi täysin ja juoksi edestakaisin laitumella potkien samalla taaksepäin. Eihän siinä voinut muuta kuin ottaa kameran kouraan ja toivoa että edes yksi kuva onnistuisi. Lopulta se oli ns valmista kauraa ja otin sen kiinni ja palautin tarhaan. Postaus on kuvitettu tämän päivän kuvilla.


Yllä on ensin porkkanakeppiin totutusta. Muuli on aika tottunut kaikenlaisiin asioihin sen ympärillä, joten se ei tätä hätkähtänyt mitenkään erityisesti.

Tässä taas peruutan sitä niin, että naputan kepillä etujalkojen väliin. Näin itseäni parempia maastakäsittelijöitä messuilla ja päätin itsekin kokeilla miten Muuli reagoi tällaiseen merkkiin.

Tässä taas ohjaan sen ympyrälle niin etten itse lähde pyörimään mukaan. Noh, kai tämä harjoittelulla lähtee toimimaan. Jos jollain on parempaa tietoa siitä, miksi tämä on ylipäätään hyvä juttu, niin kertokaa toki kommentiboksissa. Itselleni se jäi nimittäin epäselväksi.


Ja lopuksi tässä talutan Muulia normaalia pidemmällä narulla. Joudun huomauttamaan sille ihan kunnolla ettei tarvi tulla niin lähelle.

 

 

 

 

 

 

 

 

Shit väärä suunta t. Muuli