Hevosten suun vaurioista syytetään kuolaimia - syytä pitäisi etsiä myös ratsastajista

Hesarissa julkaistiin viime viikolla pitkä artikkeli raflaavalla otsikolla "Hevosurheilu ei halua luopua kipua aiheuttavista kuolaimista – hevosen suussa on usein vaurioita". Muuliprojekti otti tietenkin klikkiotsikkoonsa mallia Hesarista. Jutussa kerrotaan, että Suomen ensimmäisen näin kattavan kuolaintutkimuksen pari vuotta sitten tehnyt Mirjami Miettinen jatkaa tutkimusta ja kerää parhaillaan materiaalia satojen hevosten suista. Lisäksi äänessä ovat kouluratsastaja Stella Hagelstam, eläinlääkäri Reija Junkkari, pitkän linjan stewardi Geir Madland ja raviohjastaja ja -valmentaja Mika Forss.

Artikkelissa todetaan, että viime kesänä 246 tutkitun ravihevosen suista 44 prosentissa oli jonkinlaisia muutoksia. Mirjami Miettisen kuolaintutkimuksessa muutoksia löytyi valtaosalta, mutta osan muutokset johtuivat kuolaimen lisäksi osittain tai kokonaan turparemmistä.

Tutkimustiedon mukaan jokaiselle hevoselle ei sovi jokainen kuolain, pienisuiselle hevoselle ei välttämättä sovi paksu kuolain ja kuolaimen on lisäksi oltava oikean pituinen, ei liian pitkä tai lyhyt. Turparemmin kireys taas altistaa vaurioille poskissa varsinkin, jos hevonen aukoo suutaan ja tulee pureneeksi poskiinsa. Hammaspiikit eivät auta asiaa. Varusteilla on siis kiistatonta yhteyttä suun alueen vammoihin. Samoin suun terveydentilalla.

Mutta entä käyttäjän vastuu?

Mietin mielessäni ihan samoja juttuja, kuin mistä Jaana Pohjola on kirjoittanut kaksi ja puoli vuotta sitten Miettisen kuolaintutkimuksen ilmestymisen aikoihin. Jaana nimesi postauksensa "Aiheuttaako varuste vai käyttäjä vaurioita?". Minä haluaisin kysyä ihan samaa.

Jaanan kanssa olemme samaa mieltä (varmasti sinäkin olet) siitä, että itse kuolain suussa ollessaan ei aiheuta vammoja, ellei se ole epäsopiva tai epätasaiseksi kulunut (esim pilalle pureskeltu happy mouth-kuolain). Jos hevonen hengailee tarhassa kuolaimet suussa, olisi aika epätodennäköistä, että sille tulisi suuhun vammoja. Kun suitsitukseen lisätään turparemmi, ovat poskien haavaumat jo todennäköisempiä, jos hevonen syö heinää ja turpis painaa posken kiinni hampaisiin. Se puree väistämättä poskiinsa myös silloin, kun sitä palkitaan selästä tai maasta turparemmin ollessa päässä. Tai kun sen antaa haukata evästä maastoreissulla.

Kuolaintutkimuksesta voi tulla monelle sellainen helpotuksen tunne, että kunhan vain vaihtelee kuolaimia ja turparemmiä parin päivän välein, pääsee hevosen suu parantumaan. Itse voi jatkaa sahaamista, vemputtamista ja harjoitusravissa ohjista tukea ottamista. Ei ymmärretä myöntää, että hevosen kuolaimen vastustelu johtuu pelkästään kuskista, ei kuolaimista.

Kuolaintutkimus olisikin paljon mielenkiintoisempi, jos siinä tutkitut hevoset olisivat olleet ensin pari viikkoa ratsastamatta minkäänlaisilla päävehkeillä, omistaja ratsastaisi videolle tunnin ajan ja suu ja video tutkittaisiin sen jälkeen. Montako kertaa hevonen ratsastuksessa nyppäsi ohjat, montako kertaa se aukoi tai yritti aukoa suutaan ja montako kertaa ohjat löystyivät ja kiristyivät, eli tuntuma ei pysynyt tasaisena? Millaisia vaurioita suussa oli vai oliko?

Vai tutkitaanko seuraavaksi sitä, minkä rotuisille hevosille tulee herkemmin suun alueen vaurioita, jotta tämä voidaan ottaa jalostuksessa huomioon?

Entä milloin kilpakentillä lasketaan hevosen hännän heilautuksia ja suun aukomista? Milloin ratsastuspuolella kurkataan suuhun kilpailusuorituksen jälkeen, vai riittääkö verisääntö? Valitettavasti asia ei tule korjaantumaan hevosen reaktioita laskemalla, koska silloin keksitään varmasti konsteja niiden suhteen. Liimataan suu kiinni ja katkotaan hännästä lihakset. Eikä vieläkään tarvitse korjata syytä siihen, miksi hevonen on tyytymätön ratsastajansa taitoihin.

Kuolaimettomista puhuttaessa on jokaisessa nettikeskustelussa vähintään kerran kommentti "kyllä hackamoreillakin saa nenäpiin rikki". Niin saa, mutta paljon helpommin saa suupielet rikki kuolaimilla, ihan vaikka silloin, kun ammattilainen läpiratsastaa sikailevaa (tai kipuilevaa) hevosta.

Mitä jos me kaikki ottaisimme vaikka centered riding-ratsastustunteja sen sijaan, että ostelisimme hevosillemme uusia varusteita? Hevonen kiittää varmasti, kun täti muuttuu perunasäkistä ratsastajaksi ja oppii vaikuttamaan käsien sijaan istunnalla ja jalalla. Satulaan voi harjoitusravin avuksi laittaa kauhukahvan. Omaa fyysistä kuntoa voi harjoittaa satulan lisäksi lenkillä tai kuntosalilla.

Ellikin haastattelema fysioterapeutti Heidi Rajalammi on sitä mieltä, että lantio on ratsastajan tärkein osa kehossa. Jos lantio ei toimi tai liiku, ei ratsastaja pysty istumaan hevosen selässä oikein vaikuttamisesta puhumattakaan. Myös ratsastajan fyysinen kunto saa noottia "Jos ratsastaja ei jaksa tehdä ylimääräisiä harjoituksia itsensä tähden, niitä kannattaa tehdä edes hevosen tähden. Huonokuntoisuuttaan huojuva ratsastaja, jonka ristiriitaisista avuista puolet johtuu kehonhallinnan puutteesta, on hevoselle epämukava kyytiläinen." Jos näistä ristiriitaisista avuista puolet kohdistuu hevosen suuhun, ei ole mikään ihme, että hevosen suu on mustelmilla.