Ihania aaseja Tukkilassa

Jos kirjoittaisin vain muulijuttuja, pitäisi blogissa odottaa aina seuraavaa lehtikatsausta koska Suomen muuleista ei paljon juttua heru. Ei vaikka kuinka yrittäisin puristaa asiaa, niin ei. Sitäpaitsi, jos ei olisi aaseja, ei olisi muulejakaan joten aasit kuuluu asiaan.

Eilen oli wannabe aasikuvaajan onnenpäivä kun kurvasin Porvooseen Tukkilan tilalle kameran ja vihon kanssa. Jutun saatte lukea seuraavasta Pitkäkorvat-lehdestä. Hyvä kirjoitusflow oli päällä eilen illalla ja sain jutun valmiiksi. 2,5 sivua tiukkaa haastattelumatskua. Yön ajan mietin ja korjailin, lisäksi yksi tietty kaveri oikolukee mun juttuja ja tekee korjausehdotuksia suunnilleen jokaiseen lauseeseen. Eli jutun on pakko olla rautaista matskua. Toki myös haastateltava sai lukea jutun ja antaa kommenttia.



Näissä aasijutuissa on kyllä kivoja kaikki kontaktit. Koska tykkään kuvata aaseja, on ihan kiva että on suht lähellä paikkoja, joihin pääsee aina kuvaamaan. Jutuntekopaikat alkaa kuitenkin olla lopussa, joten jos Sinä Aasinomistaja nyt luet tätä, anna itsesi ilmi niin tulen haastattelemaan kesällä. Suomen suuremmat aasitilat on nyt yhtä lukuunottamatta (teen sieltäkin ennenpitkää jutun) käyty läpi, joten jos sinulla on edes yksi aasi jonka kanssa harrastetaan aktiivisesti, olet etsimäni henkilö. Minä en valitettavasti ole kiinnostunut sellaisista aaseista jotka:

"no tää meidän Lissu hommattiin joskus tän ponin kaveriks. Se on tosi itsepäinen, saadaan talutettua talliin ja tarhaan mutta muualle se ei suostu lähtemään. Kengittäjiä ei oikein saa paikalle ni olisko viimisestä vuolusta jotain puol vuotta, en muista."

Tukkilassa on kuusi aikuista aasia, yksi vanhempi ori, yksi tamma joka tuli muutama vuosi sitten ja kesällä saapuneet neljä aasitammaa Ranskasta. Kaksi näistä ranskiksista on varsonut ja yksi oli sen näköinen että kohta poksahtaa.

Koht poksahtaa

Aasit olivat ensin hetken pyöröaitauksessa kuvattavana ja sitten ne pääsivät maneesiin juoksentelemaan. Tai lähinnä varsat juoksentelivat ja muut hengailivat. Vartin päästä ne kokoontuivat ovelle että "voitaisko lähteä takaisin sisälle". Jäisten tarhojen ja nuorten varsojen (1kk ja 2 vk ikää) ne asustavat nyt pääsääntöisesti karsinassa.

Hejdeholms Lill Adolf, 19v aasiori. Ensi kesälle hommia tiedossa.

Lisätään muulisuunnitelmiin lisäosa: Jos ikinä asun niin että eläimet voivat olla omassa pihassa, muuli tarvitsee tietenkin kaverin. Kaveriksi sille tulkoon aasi. Tai kaksi. Tai useampia. Tukkilan suunnitelmat kuulostivat tosi kivoilta sillä tarkoitus on kasvattaa reippaita harrastusaaseja. En lämpene yhtään sellaiselle aasinkasvatukselle, jossa varsat dumpataan emänsä kanssa laitumelle koko kesäksi ja ne näkevät riimun ensimmäistä kertaa silloin kun uusi omistaja tulee hakemaan varsaa kotiin. Tukkilan kaikki aasit tulivat heti luokse haistelemaan ja antoivat vieraankin koskea.
Poitounaasia suvussa? Se tekee varsoista kiharakarvaisia.
Luulin itseasiassa pitkään että aasit ovat tuttavallisia, sillä pitkään minulla oli vain muutama eri aasikontakti. Nyt kun olen kuvannut paljon eri aaseja, on kokemus lisääntynyt. Ehkäpä puolet aaseista on sellaisia kuin pitääkin, eli tulevat luokse haistelemaan, eivät pure. Ovat lempeitä. Eivät ole herkkujen perään mutta nauttivat ihmisen rapsutuksista.
Aasirouvat huomiota vailla. Keskimmäinen tiine.

Ranskiksetkin olivat kuulemma aluksi epäileväisiä mutta ovat nyt puolessa vuodessa muuttuneet ihan erilaisiksi. Toki niiden kanssa on vietetty aikaa ja annettu ymmärtää että ihmiset ovat hyviä tyyppejä. On tärkeää että tamma on hyväkäytöksinen, sillä siltähän varsa oppii mitä tyyppejä ihmiset ovat.