Käärinliinoissa ei ole taskuja

Olen tässä enemmän ja vähemmän stressannut aiheesta raha. Olen tietenkin budjetoinut muulimenot moneen kertaan etukäteen ja sovittanut budjetin muuhun elämääni. Samoin olen huomioinut tiettyjä menotilejä, joiden on pakko olla pienemmät seuraavassa tilinpäätöksessä.

Pystyn elämistäni karsimalla pitämään muulia, hoitamaan sille kengät tai buutsit, rokotukset ja matolääkkeet. Voin ostaa sille satulan, suitset ja loimia ja vielä jää rahaa ratsastustunteihin. Tiedostan sen että jatkossa ainoa harrastus (ratsastusta tukevan bodyjoogan lisäksi) on muuli. Muuhun ei ole enää varaa.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun olen hevosenomistaja, joten täydellisenä ummikkona en ole liikkeellä. Edellisen kavioliiton aikana olin huomattavasti enemmän persaukinen ja silti siitä selvittiin, jotenkin. Hevosen kulut olivat silloin myös pienemmät, mutta niin olivat myös tuloni. Suhteessa saman verran sain kulumaan siinäkin kavioliitossa.

Onko OMAN hankkiminen sen kaiken rahan ja vaivan arvoista? Eikö riitä että vuokrailee kivoja hevosia ja käy tunneilla? Aivot narikkaan sillä hevosten omistaja on miettinyt kaiken valmiiksi. Senkun kuorii kermat päältä, laittaa satulan ja lähtee ratsastamaan. Ai se kolhi tarhassa itseään ja saikuttaa nyt pari kuukautta? Etsinkin uuden vuokrahevosen sen tilalle.

Ehkä muuli on suoraan painajaisista, ei anna kiinni, ei todellakaan päästä selkään ja bondaa tallinomistajan kanssa. Tai se pelkää kaikkea ja kaiken aikaa. Tai se liukastuu jäisessä tarhassa ja katkoo jalkansa.

Kaikista riskeistä huolimatta elämä muulinomistajana kuulostaa paljon hauskemmalta seikkailulta kuin muulivideoiden katsominen YouTubesta.

Käärinliinoissa kun ei ole taskuja.