Luopuminen ja lähettäminen + kuvaoksennus uudesta kamerasta

Tiedättehän kaikki ihanan valkoiset kodit sisustusblogeissa? Kun postauksen ainoa aihe on raakasuklaalevy, jonka sisustaja sattui ostamaan lähitilaltaan jonne polki 10 kilometriä polkupyörällä Lidlistä ja asetteli ne kivasti avokadon kanssa Mariskooliin feikkimariskooliin? Sen jälkeen mariskooli asetetaan eri puolille asuntoa ja siitä otetaan 20 kuvaa. Kuvat ovat tietenkin tarkkoja lähikuvia, joiden tausta on epätarkka. Eipä ainakaan näy rakkaan pirjopetterin sormimaalaukset Kiurussa ja Woodsissa.

Nyt seuraakin ilouutisia niille, jotka rakastavat tällaisia kuvia (kuten minä)! Ostin nimittäin kaverilta digijärkkärin, Canon Eos 500D:n ja mukana oli kittiputken lisäksi kolme objektiivia. Eläinkuvaukseen on teleputki 300mm saakka ja muihin kuviin Sigma 50mm, jolla saa hämärässäkin laatukuvia. Lisäksi on laajakuva, joka pitää tarkentaa omin pikkukätösin, eli se vaatii jonkin verran verta, hikeä ja kyyneleitä.

Jatkossa Muuliprojektin kuvat alkavat (toivottavasti) parantua huimasti. Nyt kun tekniikka on valmiina, on vain opeteltava sommittelemaan ja saamaan jotain fiilistä niihin kuviin. Läppärillä on edelleen vaikeaa nähdä milloin värit ovat kohdillaan, näyttääkin kännykän ruudulta siltä, että kontrastia olisi saanut olla hiukkasen enemmän.

Omat kuvani olen kuvannut tähän saakka Sony Alpha a5100 kameralla, jolla saa erinomaista videota ja kuvia, mutta kyllähän järkkäri on aina järkkäri ja olenkin kärsinyt akuutista järkkärinpuutteesta suunnilleen vuodesta 2011, kun silloinen 300D (ihan kittiputkella tosin) meni rikki.

No mutta sitten vähemmän tärkeisiin asioihin eli pitkäkorviin. Kaverini ja kameradiileri Josefina tuli katsomaan muulia lauantaina ja tehtiin samalla kameravaihtarit. En ollut maanantain jälkeen käynytkään tallilla, sillä nuolin haavojani kaikessa rauhassa himassa maanantain äksidentin jälkeen.

Muuli oli riisunut kärpäshuppunsa jo paria päivää ennen, mutta sieltä se vaan käveli suoraan portille kun huutelin sitä tullessani, heitin narun niskan yli ja laitoin naruriimun sen päähän. Se oli siis ihan nakuna.

Päivän ohjelmassa oli rutiininomaisen harjauksen lisäksi a) luopuminen b) lähettäminen

Luopuminen siksi, koska siitä on tullut to-del-la ärsyttävä turvalla tökkijä kun se kerjää kauraa. Ja lähettäminen siksi, että se on kaikinpuolin hyödyllinen taito ja Muulihan arastelee kävellä minun ja jonkun esteen välistä. Se kävelee mieluiten minun takanani. Lähettäminen kuuluu olennaisena osana myös juoksuttamiseen, joten ajattelin että treenataan sitä ihan kentän aidan vieressä ilman sen suurempia järjestelyitä.

Luopuminen on sellainen asia, jonka kaikki kehottavat opettamaan hevoselle ihan ensin, siis ennen mitään naksuttamista. No mähän en välitä mitä "kaikki" sanoo, vaan mentiin suoraan asiaan eli Muulin lahjomiseen. Siis silloin kun se oli juuri tullut Suomeen eikä siihen saanut mitään kontaktia. Halusin että se todellakin kiinnostuu minusta, siinä mitään luopumisia ajateltu kun mätettiin kauraa turpaan ihan jatkuvalla syötöllä.

Luopumisen idea: kun hevonen haluaa kauraa/saa palkinnon, se kääntää itse pään poispäin.

Luopumisen opettaminen: seiso niin kauan paikallasi että se kääntää pään pois ja työnnä sitten kauraa suuhun.

Opettaminen käytännössä: muuli hamuilee vyölaukun lisäksi mahamakkarasi, kainalosi, kätesi, ja tökkii kovalla ylähuulellaan. Kun se lopulta luopuu ja annat sille salamana kaurat, se melkein syö koko käden.

Lopputulos: jatkamme harjoituksia seuraavalla kerralla.

Koostan näistä treeneistä erikseen videon sitten kun homma sujuu niin, että siitä kehtaa liikkuvaa kuvaa julkaista. Tässä kohtaa iski nimittäin bloggaajan sensuuri, joka on tähän mennessä iskenyt aika harvoin.

Lähettäminen on taas on sitä, kun ohjataan muuli ihmisen ohitse johonkin suuntaan. Ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa lähettelen Muulia ihan muina naisina traileriinkin.

Tässä Mulographyn video, jossa Martya lähetellään pienen putkenpätkän yli. Tältä se siis teoriassa näyttää.

Olen toki lähetellyt Muulia ympyrälle hyvin ja huonoin tuloksin. Aina se on kuitenkin ympyrälle saatu lopulta, mutta sitä saattaa joutua paineistamaan niin paljon että kun se sinne lähtee, niin se lähtee naruineen päivineen.

Ihan käynnissä tapahtuvan lähettämisen avulla saisin hommaan enemmän toistoja ja pidettyä energiatasot alhaalla.

Lähettäminen vasemmalle onnistui hienosti. Laitoin kentälle aidan viereen vielä katkenneen puominpätkän ja törpön merkiksi Muulille.

Sitten oikea.. Pyörimme siinä Muulin kanssa vaikka kuinka että sain sen edes kentällä lähtemään merkistä eteen. Muuli vain peruutti eikä päästänyt minua sivulleen. MUTTA vaikka vain jatkoin kävelyä (ja se peruuttamista) se ei kuitenkaan kokenut saavansa niin paljoa painetta että se olisi paennut paikalta. Muutaman taistelun jälkeen se saattoi jopa tajuta mitä hain. Mitään kauniita lähettämisiä oikealle ei tapahtunut, mutta jatkamme harjoituksia.

Tässä videolla on ensin kauniita lähettämisiä vasemmalle. Sitten oikealle. Ei kauniita. Huomasin toki videoltakin että missä ainakin meni pieleen. Ohjaava naru ei kiristy ollenkaan kun yritän saada Muulia vasemmalle vaan se vain väistää minusta pois päin koska se ei tiedä mihin sen pitäisi mennä. Ilman videota väistättäisin sitä varmaan vielä monet kerrat, mutta nyt huomasin missä ainakin mättää.


Blogin videoita katsotaan paljon vähemmän kuin mitä postauksia luetaan, niin uskallan rohkeasti laittaa tänne niitäkin pätkiä missä hommat ei mene putkeen. Postaus luetaan yleensä 200 kertaa ja video katsotaan 14 kertaa. No itse en ole sen parempi, en koskaan jaksa katsoa yli 10 sekunnin videoita. Ellei niissä ole aaseja tai muuleja.

Taisin muuten itseasiassa tehdä itse hallaa siinä, kun olen jo juoksuttanut sitä (koska tiesin että se on sille tuttua Espanjasta). Olisi pitänyt aloittaa lähettämisellä niin juoksutuksenkin aloittaminen olisi ollut vähemmän stressaavaa. Siinä nimittäin on ollut sellaisia piirteitä että se juuri pakittaa vimmatusti taakse ja pyörähtää niin etten pääse sivulle ja ohjaamaan sitä ympyrälle.

Se ei tänään itseasiassa kertaakaan rykinyt narua mun kädestä, vaan lähettämisen jälkeen käveli kauniisti mun ympärillä. Päässä sillä oli vain naruriimu eli ei suitsia.

Muuli sai joutui myös juosta irtona. Käytännössä se siis sai syödä vihreää kentän laidalta kun pääsi tarpeeksi kauas ja joutui juoksemaan kun mä pääsin tarpeeksi lähelle.

Kuva: Josefina Hatara

Kuva: Josefina Hatara

Kuva: Josefina Hatara

Nyt Muuli lihotuskuurille kun kylkiluut näkyy! Kuva: Josefina Hatara

Kuva: Josefina Hatara

Kuva: Josefina Hatara

Seis Muuli! Kuva: Josefina Hatara

Kauriin kevein askelin juoksin tarvittaessa Muulille vauhtia jos se jäi syömään kentän laidalle. Niin siis vaikka mun toisen jalan sisäreisi on täysin mustelman peitossa. Ja vaikka ratsastaminen tuottaa edelleen kipua. Hevosella ratsastamienen. Kuva: Josefina Hatara

Kuva: Josefina Hatara

Muuli tykkää kun rapsutetaan ötökön tikkaamista ryntäistä. Kuva: Josefina Hatara

Kokeilin ohjastaa sitä. Ei jatkoon tällä kertaa, parempi hoitaa nämä treenailut ihan vain pyörötarhassa. Kuva: Josefina Hatara

Muulitreenejä seurasikin sitten luova kuvaustauko uuden kaluston kanssa.

 

 

 

Mulla on tapana yrittää rajata liian tiukasti jo kuvanottovaiheessa. Korvat on hieman haastavat saada silloin mahtumaan.

Kuva: Josefina Hatara

 

Kuva: Josefina Hatara

Kuva: Josefina Hatara

Kuva: Josefina Hatara

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

omnomnom.

 

Muuli otti homman haltuun kun pari whippettiä tuli syömään aasinpaskaa pihattotarhaan,

Sain muuten Muulin tähtikuvioisen sadeloimen myytyä ja se menikin vanhalle tutulle, Rapsu ponille! Heitin loimen Rapsun tallille kotimatkalla ja otin Rapsustakin kuvia.

 

Kotona makasin vielä mahallani takapihalla ja kun ensin leikitin kissat väsyksiin Muulin juoksutusraipalla, sain niistä jonkinlaisia kuvia.
 

 

Suurempi kissakuvaoksennus on nähtävissä Instagramissa!

Tiesitkö muuten että aasit hyppivät toistensa selkään kun laumasas on kiimainen tamma? No en minäkään mutta nyt tiedän. Muulin pihattolaumassa oli siis tänään tyttörakkautta.
 
Valkoinen eli Victoire on siis se kiimassa oleva ja selkään hyppii Kaneli. Kiimainen aasi aukoo suutaan vähän samaan tapaan kuin pikkuvarsa aukoo suutaan ollessaan vieraiden hevosten lähellä.
 
Myös Aatu ori aukoi Muulille suutaan ollessaan sen lähellä.
 

 

 

 

 

Aasien lisääntymisrituaaleista taidan kirjoittaa ihan oman postauksen. Minulla on irstasta k-18 matskua juurikin näistä aaseista viime kesältä. Ja aasien astumistouhut on IHAN eri kaliberia kuin hevosten, siinä on moni ensikertalainen järkyttynyt kun on katsellut omaa rakasta kullannupputammaansa orin kanssa. Ja toisaalta orinomistaja on järkyttynyt millaiseksi villiaasiksi se oma orikultamussukkapoika on muuttunut kun tamma on tullut treffeille.