Maaperätutkimusta takapuolella

Tänään oli hyviä ja huonoja juttuja Muulin kanssa, onneksi enimmäkseen hyviä.

Otin sen käytävälle hoidettavaksi koska ilma oli vähän sellainen että saattaisi sataa. Enkä ole Muulia vähään aikaan käytävällä pitänyt, niin senkin takia oli hyvä ottaa se sisälle. Onneksi tässä muulinomistajuuden aikana on kärsivällisyyteni kasvanut huimasti enkä joutunut yhtään kaivamaan herneitä nenästä kun odottelin että arvon Muuli suvaitsee kävellä käytävälle. Vetämällä se ei tule, sen kanssa pitää mennä vierekkäin, yhdessä.

Hetkeksi jätin sen myös karsinaan kun lähdin kaveriksi hakemaan hevosia laitumelta. Muuli oli aika levoton vaikka tallissa oli toinenkin hevonen. Mutta kun tulin takaisin hevosenhakureissulta, Muuli äänteli minulle! En voinut muuta kuin kehua sitä ja palkita kauralla.


Olin hakenut lainaan Christin karvasatulan kaveriltani. Hän antoi myös mustat hienot suitset Muulille! Mallailin suitset ja satulan Muulille käytävällä. Suitset olivat täydelliset kunhan vaihdan niihin vielä vähän pidemmän otsapannan, muulien otsa kun on aika leveä. Ja mikä tärkeintä, ne ovat mustat niinkuin Muulin Wintec. Mukana oli myös meksikolainen turpahihna, sitä en vielä päässyt kokeilemaan.

(kukkahattunamittelijat, jättäkää lukematta pari seuraavaa kappaletta)

Nyt niitä huonoja juttuja. Kun kiinnitin satulaan vyötä, alkoi Muuli nostella takajalkaansa. Tässä pitää tietää se, ettei tallissa ollut mitään ötököitä. Pidin tilannetta silmällä samalla kun säädin satulaa ja kohta se huitaisikin takasella minua kohti. Olin skarppina ja Muuli sai sellaisen kurinpalautuksen että koivet pysyivät todellakin tallin lattiassa koko loppupäivän. Se tuntuu olevan sen verran hyvin kotiutunut että se kokeilee missä rajat menevät.

Kurinpalautukseen liittyi hyväkin juttu. Jos olet lukenut blogia pidempään, muistat varmaan että Muulia ei edes verbaalisesti voinut komentaa alussa pitkään aikaan. Se meni paniikkiin ja hyppi seinille. Kun siinä sitten tallinkäytävällä karjuin ja pamautin satulavyöllä perseelle, se kyllä nosti pään ylös ja pakitti, mutta ei mennyt sellaiseen repimispaniikkitilaan kuin aikaisemmin. Se oli siis kahtapuolta kiinni, eikä se todennäköisesti olisi itseään edes irti saanut.
Ai mikä kukkahattu? söin sen. t. Muuli
Tarhoissa oli yllättävän paljon ruuhkaa joten vain pienin tarha oli vapaana. Se on kuitenkin just sopiva picadero kaikenlaiseen työskentelyyn. Päästin Muulin sinne vapaana, ohjat kiinnitin karvasatulaan. Vähän aikaa annoin sen hengailla ja totutella varusteisiin ja otin siitä muutaman kuvan.

Sitten kokeilin ihan uutta juttua, nimittäin sitä että toimisiko juoksuttaminen niin, että Muuli olisikin vapaana tarhassa. Että kävelisikö se minun ympärilläni.

Ja sehän käveli! Ihan oikeasti! Alussa se harhaili myös katoksen alle mutta hyvin pian se käveli ja RA-VA-SI minun ympärilläni pienen pienellä ympyrällä/voltilla! Toisessa kädessä minulla oli riimunnaru vyyhtinä ja toisessa alle metrin mittainen risu.

Se meni niin hienosti että oli jopa vaikea lopettaa. Onneksi tallinomistaja ilmaantui näköpiiriin ja oli apuna ratsastusharjoituksissa.


Koska kentällä oli menossa ratsastustunti, toteutumme harjoitukset samassa tarhassa. Se paljastuikin myöhemmin erittäin hyväksi ideaksi. Tallinomistaja pyöritti ensin hieman liinassa kumpaankin suuntaan ja sitten kiipesin selkään. Tai ensimmäisellä kerralla vain yritin, sillä Muuli otti sydärin siitä kun jalkani osui sen takapuoleen. Toisella kertaa siirsin jalan selän  yli varovaisemmin.
Ensin matalana,


Karvasatulassa ei ollut jalustimia mutta kauhukahva onneksi oli. Ensin mentiin ympyrällä käyntiä ja pysähdyksiä lähinnä juoksuttajan ohjeista mutta aika pian aloin myös itse antaa pohkeita eteenpäin lähtemisen merkiksi. Ja se toimi tosi hyvin!

Kuten huomaatte, meidän tallilla tämä Muuliprojekti on kaikkien yhteinen harrastus. Tallinomistajalla oli kamera esillä heti kun olin saanut itseni selkään. Selkäännousut tapahtuvat muuten niin, että mut puntataan sinne kyytiin. Jakkarat on kiikkeriä ja vaarallisia jos sattuu tekemään maaperätutkimusta sellaisen kautta.
Kaikki ratsastuskuvat: Heidi Blom

Muuli on niin minikokoinen :/




Pysähtyminenkin alkoi toimia heti kun uskalsin kunnolla puristaa reisillä.

Aika nopea se silti on, nimittäin yhdessä vaiheessa tuli kai vähän liikaa paineistusta niin se lähti raviin. Ja mähän en ollut valmis. Sitten se teki aika nopean käännöksen kohti keskustaa ja siinä vaiheessa maan vetovoima kutsui mua niin, ettei siitä voinut kieltäytyä. On meinaan toinen kankku aika kipeä tällä hetkellä.

No takaisin selkään vain, tässä ei ollut nyt ongelmaa. Jatkoimme harjoituksia vielä vähän molempiin suuntiin. Pysähdykset ja liikkeellelähdöt parantuivat koko ajan. Kerran se meinasi kans "lähteä" mutta pysähtyi onneksi ennenkuin mun tasapaino teki oharit. Kehuttiin kovasti!

Yritin tulla oikein erityisen hitaasti ja rauhallisesti alas selästä mutta silti tömähdin viimeiset 10 senttiä maahan. Muuli hätkähti mutta ei häipynyt mestoilta.

Sitten superpaljon kiitoksia Taitavalle Muulille ja vein sen tarhaan Tuulin luokse. Ei sille voinut kovin suuria traumoja jäädä tälläkään kertaa kun se seurasi minua erittäin tiiviisti kun siivosin niiden tarhaa. Tai siis seurasi vyölaukkua.

Hell yeah!