Miksi Muuli ei osaa myödätä paineelle?

Meillä kävi pari viikkoa sitten Jenny Ahlroth opettamassa maastakäsittelyä. Tuolloin selvisi, tai siis ääneen lausuttiin, että Muuli ei muuten ole oppinyt myötäämään paineelle. Erityisesti taluttaessa sitä, se seuraa niin automaattisesti minua tai muuta taluttajaa, ettei naru tule kiristyneeksi ollenkaan. Talutan Muulia itse aina aika pitkällä riimunnarulla ja se seuraa moitteetta perässä tai vierellä. Jatkossa yhä enemmän vierellä juuri oikeassa kohdassa kuten Jenny opetti.

Viikko sitten sain postissani tuoreen tori.fi löydön kun Tuire Kaimion kirja Hevosen kanssa saapui. Olen tutustunut kirjaan kyllä silloin kun se ilmestyi, mutta omaksi en ole koskaan tullut sitä ostaneeksi. Kun sitten blogissa mietin että mihin kaikkiin "suuntautumisiin" tutustuisin, kertoi eräs kommentoija löytäneensä tämän kirjan avulla just sen oman tavan toimia hevosten kanssa.


No miten tämä kirja liittyy maastakäsittelytuntiin? No siten että ensimmäistä kertaa tajusin mistä siinä paineeseen myötäämisessä on kyse! Siis toki olen tiennyt että paine hellitetään (esim sormen tökkääminen Muulin kylkeen lopetetaan) kun se väistää, mutta tässä kirjassa oli selitetty perin pohjin se, mitä vastarefleksi tarkoittaa.

Yritän nyt parhaani mukaan avata sen teille lukijoillekin ja kertoa missä mättää Muulin kanssa. Mukana on myös video aiheeseen liittyen. Lainausmerkeissä on suoria lainauksia Tuire Kaimion kirjasta Hevosen kanssa (2004).

"Tasapainoaisti on hevoselle tärkeä. Jotkut sairaudet tai jopa tapaturmat voivat vaikuttaa hevosen tasapainoaistiin heikentävästi, mutta kovin yleistä se ei ole. Asentoa ja liikettä aistivia reseptoreitaeli proprioseptoreita on hevosella nivelissä, lihaksissa, jänteissä ja ihossa. Proprioseptorit tunnistavat, missä asennossa nivel on tai mihin suuntaan se liikkuu ja lähettävät siitä tiedon edelleen aivojen talamuksen alueelle. Sisäkorvan asento- ja liikereseptorit välittävät tietoja pään asennosta ja liikkeistä. Kaikkien näiden reseptorien lisäksi esimerkiksi näköaistilla on tärkeä tehtävänsä hevosen tasapainon säätelyssä".

"Heti syntymänsä jälkeen varsa harjoittelee pystyssä pysymistä. Kun tasapainon korjausliikkeet ovat modostuneet tarkalleen sopiviksi, varsa pystyy tekemään vaikka silmät sidottuina täsmälleen oikean korjausliikkeen hojahtaessaan. Aivot säätelevät tasapainon korjausliikkeen voimakkuutta opitusti. Korjausliike on hevosen tahdosta riippumaton."

Ja tässä kohtaa päästään vastarefleksiin. Hevonenhan ei kovin helposti kaadu kun sitä tuuppaa kyljestä. Sen sijaan, se ihan vaistonvaraisesti korjaa tasapainoaan ja siirtää painoa tuuppaajan puolelle. Korjausliike on aina hieman "överi", eli hevonen ei sen voimasta palaudu normaaliin pystyasentoon vaan hieman yli. Kaimio kertoo kirjassaan kuinka tämän voi nähdä katsomalla nuorallatanssijoita hidastettuina. "Juuri, kun tanssija on menettämäisillään tasapainonsa ja kallistumassa toiselle puolelle, aivot antavat keholle viestin heilahtaa vastakkaiseen suuntaan. Korjausliike on sen verran suuri, että keho kallistuu taas hieman toiselle puolelle ja saavuttaa vasta sitten vähitellen täydellisen tasapainon".

Vastarefleksi toimii siis täysin "selkäytimestä" eikä hevonen vastaan tuupatessaan edes ajattele sitä. Kun siis hevonen runttaakin ihmistä vasten karsinan seinää. Tai Muuli Kaisaa vasten pesarin seinää, se toimii täysin vaistonvaraisesti eikä yritä olla mulkku tai murskata omistajaansa. Hetken päästä hevosen älyllinen toiminta ohittaa refleksinomaisen toiminnan ja se lopettaa omistajan linkoamisen. Hevosen refleksi on siis liikkua painetta vastaan, ei suinkaan pois päin siitä.

Olen kirjoittanut blogissani jo keväällä pitkäkorvien vetopaniikista, tai siis siitä, että sitä ei yleensä pääse näiden kohdalla syntymään. Syytä en osaa sen kummemmin eritellä, mutta ainakin Muulin olen sitonut ja tulen jatkossakin sitomaan niin tukevasti kiinni ettei se pääse irti vaikka kuinka rykisi vastaan. Muuli toki reuhtoo vastaan, mutta lopettaa pian kun ei pääse irti. Luulen, että jos se olisi usein päässyt irti, se jaksaisi reuhtoa aika pitkäänkin ennen luovutusta.

Hevosta, jolla on taipumusta vetopaniikkiin, en kuitenkaan koskaan sitoisi pysyvästi kiinni kuin leveällä kaulapannalla, jonka kanssa se ei ainakaan teoriassa voi katkaista niskojaan. Vaikke hevonen olisi todella kiltti ja tottunut seisomaan kiinnisidottuna, voi tulla tilanne jossa se pelästyy jotain todella paljon ja pakittaa yllättäen koko voimalla taakse jolloin naru pysäyttää liikkeen. Hevosen luontainen vastarefleksi pyrkii korjaamaan liikkeen niin, että hevonen pyristelee vielä enemmän taaksepäin jolloin niskassa tuntuva paine on entistäkin suurempi. Kaimion mukaan viimeistään tässä vaiheessa tilanne voi laukaista pakoreaktion, joka ajaa tilanteen todelliseksi vetopaniikiksi.

Kaimio suositteleekin nuorille ja vetopaniikkiin taipuvaisille hevosille joustavaa lenkkiä riimun ja narun väliin jolloin naru ei vain yhtäkkiä lopu. Pakoreaktio loppuu myös irtipääsemiseen, siksi monilla talleilla hevosia ei sidota suoraan seinään tai puomeihin vaan siinä roikkuvaan paalinarulenkkiin, jonka on tarkoituskin katketa jos hevonen rykäisee.
Löysällä narulla. Kuva: Josefina Hatara
Itse olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että hevonen voi myös oppia ettei se olekaan kunnolla kiinni. Ja jo parin irtaantumisen jälkeen hevonen voi oppia miten vähänkin tukalasta tilanteesta pääsee poistumaan. Siksi minä sidon nyt ja jatkossa Muulin sillä lailla kiinni ettei se lähte karmien kanssa paikalta. Mutta jos Sinulla on hevonen, älä helvetissä tee näin!

Muuli väistää sujuvasti jo ihan kehonkieltäni lukemalla, mutta jos yhtäkkiä työntäisin sitä voimalla kyljestä, se painautuisi vain vastaan. "Jos opettamiseen alusta saakka liittyy tai sitä edeltää myös ihmisen kehon kieli, hevonen ei välttämättä koskaan opi kunnolla sitä seuraavaa, varsinaista painetta sisältävää merkkiä". Kaimio kertoo esimerkin, jossa hevonen on osannut mainiosti hidastaa aina pelkästä istunnasta. Kun sitten selässä onkin sellainen ratsastaja, joka hidastaakin ohjista vetämällä, hevonen saattaa painaa ohjia vasten koska ei tiedä mitä vetäminen tarkoittaa!

"Samanlainen tilanne saattaa aiheutua myös, jos hevosta ei koskaan opeteta myötäämään päällään riimun paineelle erikseen, van hevosta vain talutetaan ja sen annetaan itsekseen opetella, mitä kannattaisi tehdä. Jos ihmisen kehon kieli liittyy aina taluttamiseen, hevonen oppii riimun kiristyessä vain siirtymään lähemmäs ihmistä, ei suinkaan myötäämään riimun aiheuttamasta paineesta täsmälleen poispäin." Kaimio kertoo.

Edellämainittu ei välttämättä ole ongelma, sillä onhan Muuli edelleen näppärä käsitellä kun se tulee aina vierellä tai perässä löysällä narulla. Mutta entäs kun se oli kerran trailerissa kiinni edestä ja kävelin tyhjää puolta trailerin takaosaan laittaakseni puomin kiinni. Muuli pakitti myös koska se luuli että ihmisen perässä pitää kulkea. Riimu kiristyi, Muuli rimpuili pari sekuntia vastaan ennenkuin antoi periksi, kehuin sitä kovasti ja sain takapuomin ja sillan kiinni.

Tarkennan sen verran että jos Muuli pelästyy jotain esimerkiksi juoksuttaessa tai ohjasajaessa, saan sen ehkä 50% tapauksissa pidetyä hanskassa. Noin muuten se kirmailee hetken päästä vapaana. Tässä olisi kai kaksi fiksua tapaa toimia, joko palkata käsittelijäksi joku painonnostaja, jolta yksi v*tun muuli e pääse koskaan lapasesta tai päästää se aina heti vapaaksi, jolloin en edes yritä handlata sitä. Tällainen 50/50 on varmaan pahin kaikista.
Hei hei! t. Muuli Kuva: Oona Virtanen
Muuli tulee siis opettaa myötäämään. Ja opettaminen tapahtuu niin, että esimerkiksi käytävällä sitä tökätään sormella vain hieman lautaselle ja odotetaan että se väistää. Paine poistetaan (toki se poistuu "itsestäänkin" jos ihminen on liian hidas), Muulia kehutaan ja se saa kauraa.

Mutta tuleeko tässäkin ongelmaksi se, ettei Muuli varsinaisesti myötää paineelle, vaan sormella tökkäys on vain merkki, joka tarkoittaa väistämistä ja sen jälkeen palkintoa? Niinpä.

Kaikki paine, oli sitten kyseessä pohkeiden antaminen ratsastaessa tai narusta vetäminen, tulee ensin aloittaa pienellä ja suurentaa painetta jos mitään ei tapahdu. Koska kun hevonen korjaa tasapainonsa vastarefleksin takia, ei sen ylikorjaamista edes huomaa jos sen saama paine on hyvin pieni.

Kaimio varoittaa kirjassaan myös että hevonen voi oppia vapautumaan paineesta kokonaan ja hevonen alkaa tekemään yhä suuremman korjausliikkeen, siis suuremman jonka sen selkäydin neuvoo tekemään. "Ei-toivotun oppimisen kannalta liikkeen vastustamiseen ei kuitenkaan ole yleensä syytä. Pelkkä paineen säilyttäminen ennallaan riittää. Ihminen voi siis hyvin antaa hevosen nostaa päätään riimua laitettaessa ilman, että hän yrittää vastusta liikettä. Jos kädet pysyvät kevyesti riimussa kiilettä vastustamatta, kevut paine säilyy ennallaan eikä hevosen pään nostelua tule tahattomasti vahvistetuksi. Kun hevonen taas laskee päätään hieman alaspäin, ihminen voi irrottaa sormensa. Useiden toistojen jälkeen vahvistettu käytös lisääntyy. Hevonen alkaa laskea päänsä alas, koska on oppinut sen olevan npein keino kevyestä paienesta vapautumiseen tässä tapauksessa."

Minä voin ihan rehellisesti myöntää käyttäväni liian suurta painetta liian varhain. Muuli ei ole kovin montaa kertaa painetta edes tarvinnut, joten en osaa säädellä sen määrää vielä tilanteen mukaan. Kaimio ja moni muu suokki-ihminen kertoo, että niitä vastaan puskevia suokkeja tulee juuri siitä, kun niitä runnotaan liian kovilla otteilla heti alusta saakka eikä hevoselle edes anneta mahdollisuutta myödätä jo kevyempään pohkeeseen.

Muulin äkkilähdöt eivät sinänäsä ole vaikuttaneet treeneihin. Otan sen kiinni tai se tulee itse luokse kun se on rauhoittunut ja jatkamme harjoituksia. Tilanteet syntyvät usein kentän pelkosivulla. Taluttaessa mitään ongelmaa ei ole kun Muuli saa minusta riittävästi turvaa. Mutta ohjasajossa Muuli on pelkosivulla yksin. Se vaihtaa salamannopeasti korvansa minusta johonkin kaukaisuuteen, nopeuttaa askeliaan, tuntuma kiristyy kun yritän muka hidastaa sitä, se painaa vastaan, itse vastustan enemmän ja sen jälkeen se onkin irrallaan.

Ongelmaa pitää ratkoa kahdella eri tavalla samanaikaisesti. Opettaa Muulia myötäämään paineelle ja siedättää pikkuhiljaa ohjasajossa kohti pelkopäätyä.

Allaoleva video on sellainen "ei näin" video. Peruutan siinä Muulia ihan liian kovalla paineella ja tajusinkin hyvin nopeasti että ei näin. Mutta kun paine oli annettu, en voi sitä hellittää ennenkuin Muuli tekee toivotun liikkeen. Omille käsille on paljon mukavampaa ylläpitää pitkään sitä kevyttä painetta kuin kolmen maitotölkin painetta.

Sen lisäksi että revin narusta ihan liian voimakkaasti taaksepäin, on veto suoraan taaksepäin tai jopa yläviistoon. Oikeampi suunta olisi kohti Muulin ryntäitä tai etupolvia.

Suunnilleen puolivälissä klippiä Muuli vetää päänsä ilmaan hyvin nopeasti, en osaa sanoa että miksi koska en mielestäni ota siinä kohtaa normaalia isompaa askelta tai nosta kättä normaalia ylemmäs. Se tekee tuon myös myöhemmin, mutta lievemmin.

Ensimmäisen tosi paskan (minun osaltani paskan) peruutuksen jälkeen Muuli jo ennakoi tulevaa ja peruuttaa siitä kun kävelen sitä kohti. Minun on siis Jennyn ohjeiden mukaisesti päästävä antamaan sille painetta riimulla niin, ettei Muuli voi minun liikkeistäni arvata mitä haluan sen tekevän.


Entäs aasit?


Jotta teksti ei menisi pelkiksi muuleiksi ja hevosiksi, kerron hieman kokemuksiani aaseista. Olen kuullut, kokenut ja kertonut eteenpäinkin mutufaktana että aasit sietävät painetta paljon enemmän kuin hevoset. Väärin. Aaseja ei vain ole opetettu myötäämään paineelle, koska ne ovat sen verran pieniä, että ne voi tuuppia väistämään. Aasi on varmaan vähänkuin se juro väärin ymmärretty suokki, jota on alusta asti hallittu voimalla antamatta hevoselle mahdollisuutta toimia herkemmillä avuilla.

Tee siis jo tänään palvelus aasillesi ja ala herkistellä sitä ihan pienille otteille. Sen myötääminen on aluksi niin hiuksenhieno ettei sitä edes videolta pysty ulkopuolinen toteamaan tapahtuneeksi. Omistajan pitäisi se kuitenkin huomata ja osata myödätä jo siitä kun aasi ajattelee myötäävänsä.