Miksi muulit ovat parempia?

Suomessa on niin vähän muuleja enkä tunne niistä toistaiseksi kuin yhden, en pysty kovin kattavasti perustelemaan koko Suomelle sitä, miksi muuli on parempi kuin hevonen. Ja se muuten on.

Betsy Hutchins oli American Donkey and Mule Societyn sihteeri ja kirjoitti seuraavan artikkelin. Betsy on valitettavasti edesmennyt muutama vuosi sitten.

Betsy Hutchins, kuva: ADMS

---

 
Aina uudestaan ja uudestaan muuli-ihmisiltä kysytään "Miksi pidät muuleista enemmän kuin hevosista?". Monet muulinomistajat eivät osaa vastataa tähän kovin kattavasti, he yksinkertaisesti pitävät muuleista enemmän. Se on sama kuin pitäisi perustella miksi rakastaa juuri sitä tyttö- tai poikaystävää jonka kanssa seurustelee. Tällaisten asioiden perustelu yhtäkkiä on hankalaa joten tässä on asioita, jotka ovat muulissa paremmin.
 
1. Muulit kestävät kuumuutta paremmin
 
En koskaan unohda tuplanäyttelyä, jossa olimme Texasissa erittäin kuumana päivänä. Toisella kentällä oli kauniita palominoja ja vieressä muuleja. Molemmille oli samat luokat paitsi että muulit osallistuivat moniin eri luokkiin kun hevoset kävivät yleensä vain yhdessä. Luokkia oli western pleasure, tynnyrit, ajo, coon jumping (tämä on siis muulien oma erikoisuus, ne hyppäävät paikoiltaan korkean esteen yli), riimuluokka ja varmaan vielä lusikka ja kananmuna-luokka. Hevoset osasivat yleensä yhden tai kahden luokan asiat kun yksi ja sama muuli saattoi osallistua kaikkiin luokkiin.
 
Mutta erityisin asia oli se, että hevoset olivat yltäpäältä hiessä. Minä tietenkin muuli-ihmisenä tarkkailin myös muuleja ja kaikki jotka näin, olivat kyllä hiessä myös, mutta vain remmien ja satulahuovan alta!
 
Minun mukanani olevat muulit joivat kukin yhden ämpärillisen vettä päivän aikana ja jokainen osallistui seitsemään eri luokkaan. Näyttelyissä ei myöskään näe sitä, että muuleja talutellaan luokan jälkeen jotta hiki alkaisi kuivua, yleensä muulit päästetään tarhaan jotta ne pääsevät piehtaroimaan. Vain erittäin rankkojen suoritusten, kuten matka-ratsastuksen, jälkeen muulejakin toki talutellaan.
 
Aaseilla on ihan tieteellisestikin todistettu kyky palauttaa kehon nestetasapaino puolessa tunnissa kohdilleen juomalla vettä. Kamelit ovat samanlaisia. Myös muulien elimistö kestää kuivumista ilman että muuli kärsii siitä, kunhan se vain lopulta saa riittävästi vettä juodakseen ja kehon nestetasapaino palautuu normaaliksi.
 
2. Ruokinta
 
Muulien kanssa on vähemmän ruokintaongelmia. Joillain alueilla on tapana pitää kauraa tai muuta viljaa jatkuvasti tarjolla muuleille kun ne eivät ole tekemässä hommia eivätkä muulit syö itseään ähkyyn tai kaviokuumeeseen. Suurin osa muuleista pystyy säätelemään syömistään eivätkä ne välttämättä syö ollenkaan kauraa jos ne ovat olleet pari päivää "lomalla" töistään. (Kaisa huomauttaa tässä kohdassa että ei ehkä kannata kokeilla tätä kotona).
 
Muulit ovat tyytyväisiä kunhan niillä vain on heinää. Jotkut ihmiset ovat ostaneet halvempaa heinää jossa on rikkaruohoja mukana ja huomanneet että muulit syövätkin rikkaruohot ensimmäisenä!
 
Hyvä riittävän suuri laidun riittää yleensä muulille oikein hyvin ellei sitä ole tarkoitus lihottaa esimerkiksi näyttelyyn tai kisoihin. Täysrehun tai viljan määrä työtä tekevälle muulille on noin 1/3-osa vähemmän kuin saman kokoiselle hevoselle. Mutta toki riittävä energian saanti on turvattava.
 
3. Fyysinen kestävyys
 
Muulit ovat hyvin kestäviä. Niillä on vahvat jalat ja kaviot eikä suurinta osaa tarvitse koskaan kengittää. Vain muulit, joilla liikutaan paljon asfaltilla ja kovassa maastossa tarvitsevat kengät. Suurin osa harrastemuuleista ei kuitenkaan tarvitse koskaan kenkiä mutta ne on vuoltava säännöllisesti.
 
Kavion asento on hevosen kaviota pystympi joka omalta osaltaan tekee muulista varmajalkaisemman. Jalkavaivoja muuleilla on todella harvoin ja jos on, ne ovat lieviä. Muuli on kaikinpuolin hevosta kestävämpi kiitos hybridikasvun joka tekee jälkeläisestä vanhempiaan kestävämmän mutta myös aasille, jonka ominaisuuksiin kuuluu tietynlainen sitkeys ja kestävyys.
 
Muulit kestävät enemmän ja pidempään "huoltovapaina" ja tuottavat hevosia vähemmän rahaa eläinlääkärin taskuun.
 
Yksi isoimmista syistä tähän on se, että kun muuli joutuu pulaan, esimerkiksi jalastaan kiinni johonkin, se ei panikoi eikä revi jalkaa irti vaan miettii mitä tapahtui ja jos ei pysty itse irroittautumaan, jää odottamaan apua.
 
4. Itsesuojeluvaisto
 
Muuli ei turhaan tapata itseään vaan kun se on lastattu liian painavalla kuormalla tai ei vain enää jaksa, se hidastaa tahtia tai pysähtyy kokonaan. Kun hevonen on mahdollista laukata kuoliaaksi, yhtäkään muulia ei tietääksemme ole vielä näin saatu tapettua.
 
Itsesuojeluvaisto?

5. Pitkäikäisyys

 
Muulit elävät pidempään työkykyisinä kuin hevoset. Kun kavioeläimiä vielä käytettiin maataloustöissä, muuli kesti keskimäärin 18 vuotta ja hevonen 15 vuotta ennenkuin ne oli laitettava eläkkeelle. Seuraavassa on lainaus esitteestä "Jacks, jennets and mules" eli "Oriit, tammat ja muulit":
 
"Yksi jäsenistämme työskentelee 160 muulin kanssa. Hän ostaa kolmivuotiaita eikä koskaan myy yhtään pois. Kun ne eivät enää kykene työntekoon, ne lopetetaan kivuttomasti. Hänen kirjanpitonsa on tarkkaa. Hän osti 1921 89 muulia joista 28 oli edelleen työkykyisiä 24-vuotiaina vuonna 1942. Muulien keski-ikä 61 muulin otoksella oli 20 vuotta"
 
Nykyään kun muuli on melkein aina harraste-eläin tai jopa lemmikki, ne tekevät kevyempää työtä, saavat parempaa hoitoa, parempaa ruokaa ja tietenkin hyvää lääkintää kun sitä tarvitaan. Harrastemuuli on vielä täydessä kunnossa 30-vuotiaana eikä nelikymppinen ole mikään harvinaisuus.
 
6. Muuleja voidaan käsitellä suurina ryhminä
 
Seuraava lainaus samasta vanhasta lehtisestä kuuluu näin:
 
"Muuleja voidaan siirrellä ja käsitellä suurissa 30 tai 40 muulin ryhmissä ja pitää jopa 500 muulia samalla laitumella ilman tappeluita tai loukkaantumisia. Etelässä on tavallista että kun päivä on pulkassa, muulilta riisutaan varusteet ja se päästetään suureen aitaukseen jossa on vettä ja ruokaa tarjolla. Yleensä ne piehtaroivat ensin hiekassa, jota tulee myös olla tarjolla. Sitten ne syövät heinää vähän aikaa, juovat vähän vettä ja syövät vähän viljaa. Ja sitten taas heinää ja niin edespän. Ne eivät ylensyö viljaa koskaan. Tosin, jos muuli ei tee yhtä raskasta työtä kuin yleensä, se saattaa syödä enemmän kuin olisi tarpeen."
 
7. Muulit ovat varmajalkaisia
 
Vuoristopolulla tai pellavapellolla muulit ovat lyömättömiä. Muulilla on aina hieman kapeampi runko kuin hevosella koska se saa sen puolen rakenteestaan aasilta. Muulin jalat ovat vahvat ja lähellä toisiaan. Kaviot ovat pienet. Tämä mahdollistaa sen että muulin on mahdollista asetella jalkansa kapeallakin polulla tukevasti maahan.
 
Varmajalkaisuuteen kuuluu sekin että muulit ajattelevat yllättävissä tilanteessa itse ja katsovat maailmaa itsesuojeluvaiston näkökulmasta. Suurin osa ratsastajista ei todellakaan pidä tästä. Smoke Elser ja Bill Brown ekrtovat kirjassaan "packin' in on Mules and Horses" että muulin rauhallinen olemus hämää sen suhteen että ne ovat aina erittäin valppaita ja niillä on korkea itsesuojeluvaisto. Yleensä yksikään muuli ei luota ratsastajaansa niin paljon kuin hevoset voivat luottaa. Kun asiat alkavat mennä pieleen vuoristopolulla, muuli toimii odottamattomasti eikä vastaa enää ratsastajan apuihin.
 
"Jos meidän pitää nopeuttaa tahtia jotta kuormajonoon tulee taas välimatkat tai jos reittiä pitää muuttaa, käytämme vetohevosta, joka antaa meidän tehdä päätökset.", Elser ja Brown kertovat.
 
Muulit liikkuvat sujuvammin vuorilla, eron huomaa selvästi kun ratsastajien sijaan kuormana on painavaa tavaraa. Tämä johtuu eläinten erilaisesta rakenteesta. Kun hevonen kulkee alamäkeä, alkaa kuorma helposti "heittelehtiä" puolelta toiselle johtuen hevosten tavasta kävellä. Eron näkee nimenomaan alamäessä. Hevosen on tällöin hankalaa kulkea kuorman kanssa, joka liikkuu puolelta toiselle jokaisella askeleella. Ratsastajan kanssa tällaista ongelmaa ei ole sillä elävä kyytiläinen osaa mukautua liikkeisiin.
 
@muledragger Bob Marshall Wildernessissä "mulestring":n kanssa. Kuormajono (?) suomeksi?

Muulilla taas ottaa alamäessä lyhyempiä askeleita eikä harpo samaan tapaan kuin hevonen jolloin kuormakin pysyy paremmin kyydissä. Muuleilla tuntuu muutenkin olevan parempi tasapaino. Suuri osa varmajalkaisuudesta johtuu myös korvien välistä. Kun kuljetaan kapeaa polkua jonka sivulla on rotko, muuli ei hätäänny tai panikoidu. Se muuttuu tarkkaavaisemmaksi, korvat ovat tiukasti eteenpäin ja se katsoo tarkkaan mihin on astumassa.

Muuleilla voi liikkua sellaisessa  ympäristössä, jossa ei voi kulkea hevosilla. Muuleilla on vahva suora selkä joka kestää rakenteensa puolesta paremmin painoa. Kun muuleja käsitellään oikein, ne pitävät ihmisistä ja tekevät mielellään hommia. Kuormahommissa vuorilla tämä on tärkeää sillä muulien tuleekin laumaantua ihmisten, hevosten ja muiden muulien kanssa jotta muulirivin yhteistyö sujuu.

Yön ajaksi muulit ja hevosen voi päästää vapaasti laiduntamaan ja aamulla ne ovat edelleen leirissä.

Muuli perii tasaisen käyntinsä aasilta. Kun aasilla ratsastaa käyntiä, satulaan ei tunnu juuri ollenkaan minkäänlaista sivuttaisliikettä vaan aasi tuntuu kipittävän eteenpäin kuin tukki. Muuli perii tämän osittain tai kokonaan aasilta ja se selittää miksi kuormat pysyvät niin hyvin muulien selässä.

Menisitkö tästä hevosella? Niin, en minäkään.
 
8. Eläinlääkärikulut ovat pienemmät
 
Tätä asiaa ei ole tutkittu, mutta muulinomistajien kanssa puhuessani olen tullut siihen tulokseen että muulit eivät telo itseään tai sairastu läheskään yhtä usein kuin hevoset. Hybridieläimet ovat yleensä aina terveempiä kuin vanhempansa ja muuli perii erittäin sitkeän olemuksensa aasilta. Lisäksi itsesuojeluvaisto pattitilanteissa pelastaa muulin monelta haavalta, toki muuli välttää pattitilanteet jo ennalta. Muuli ei juo tai syö liikaa eikä panikoidu jos jää jalastaan aitaan kiinni. Tämä ei tarkoita etteivätkö muulit koskaan sairastuisi tai vahingoittuisi, mutta näyttää siltä että ne ovat tarkempia tekemisissään kuin hevoset.
 
9. Muulit näyttävät erilaisilta
 
Tämä on selvin ero hevoseen. Muuli-ihmiset tykkäävät muulien ulkonäöstä! Niiden korvat ovat ihanat ja pitkät, niiden tasainen askellus polulla on rentouttavan kuuloista. Ne ovat heti korvat ojossa kuuntelemassa ja katsomassa kun jotain erikoista tapahtuu.
 
Ennen pitkää hevoset alkavat näyttää kummallisilta, mitä ne edes tekevät noilla pienillä alikehittyneillä korvillaan! Jokaisella on tietenkin oma makunsa.
 
Muuli-ihmiset pitävät muulien slimmistä ulkonäöstä. Vaikka muuli olisi elämänsä lihaskunnossa, lihakset eivät koskaan näy samalla tavalla kuin hevosella. Muulin harja on kauniisti pystyssä ja häntä on trimmattu lyhyeksi juuresta. On aika hienoa että muulit ovat erilaisia!
 
Muulifanit tietävät että muuli saa aina huomiota siellä missä liikkuu kun hevosen pitää olla todella upea että se erottuu laumasta. Kaikkien mielestä appaloosat ovat upean värisiä mutta entä kun he näkevät appaloosan värisen muulin!
 
Muuliratsastajat hakevat tarkoituksella muulia, joka erottuu massasta joten valinta on tietenkin muuli. Muulien ääntelykin on hauskan kuuloista!
 
Ruunikko hevonen on ehkä tulsintä maailmassa, mutta tämä ruunikko muuli on ihan eri maata! @muladeirosoficial

 

10. Ja lopulta, luonne
 
Muulien luonne on vaikeinta kuvailla ja kirjoittaa sanoiksi. Muulit voivat olla hyvin älykkäitä ja niillä on oma tahto kuinka asiat pitäisi hoitaa. Ne bluffaafat helposti ja perivät tämän ominaisuuden aasilta. Kaikki aasimme ovat sellaisia että ne saattavat kieltäytyä tekemästä jotakin asiaa ennenkuin ne huomaavat että ihminen on nyt ihan tosissaan ja asia tehdään. Sitten ne tulevat perässä kuin enkelit.
 
Kuten ei aaseja, ei muulejakaan käsitellä voimalla. Käsittelyn tulee olla rauhallista ja varmaotteista. Muulin kanssa ei saa menettää malttiaan eikä yrittää tehdä sen kanssa liian vaikeita asioita. Uusiin asioihin tulee opetella rauhassa. Älä oleta että muuli on ihminen ja ymmärtää kaiken mutta älä myöskään ajattele että muuli on tyhmä tai olet pulassa.
 
Nuorilla muuleilla tuntuu olevan enemmän ennakkoluuloja ihmisiä ja asioita kohtaan kuin saman ikäisillä hevosilla. Nuoret käsittelemättömät muulit vaativat paljon rauhallista käsittelyä ja rutiineja. Resepti rauhalliseen ja hyvätapaiseen muuliin on oikeanlainen käsittely. Muuleja käsitellään varmoilla otteilla mutta lempeästi heti syntymästä saakka.
 
Nuoria muuleja. @muaresoficial

 

Maastakäsintyöskentely maksaa itsensä varmasti takaisin. Muulin selkään tai kärryille ei saa kiirehtiä, vaan opettelu tulee tehdä erittäin hyvin ennen selkään nousua. Don Merrit, kokenut muulinkouluttaja kertoo "Kun muuli vastustaa jotakin, on edessä ongelma. Muulin kanssa ei voi tehdä yhtä paljon virheitä kuin hevosen koulutuksen aikana. Kaikessa tulee olla erittäin pitkäjänteinen. Muuli tulee totuttaa kaikkiin vaiheisiin hitaasti ja niin kauan että ne sujuvat tuosta vain. Silloin koulutuksessa ei pitäisi tulla myöhemmin pattitilanteita"
 
11. Muulit eivät ole itsepäisiä
 
Aasitkaan eivät muuten ole. Moni muuli ja aasi on huonosti koulutettu ja ratsutettu tai niitä ei ole koulutettu ollenkaan ja oletetaan että ne osaavat kaikki asiat. Moni muuli on nuorena käsitelty liian kovakouraisesti niin, että ne pelkäävät käsitelijäänsä eivätkä ne ole luoneet luottamussuhdetta ihmisen kanssa. Moni kouluttaja taas on sivuuttanut sen tosiasian että muuleilla on erittäin vahva itsesuojeluvaisto.
 
Jos muulin pakottaa tekemään kuumana päivänä liikaa töitä sen kuntoon nähden, tulee tehneeksi muulista "itsepäisen". Ja jos muulin yrittää saada heiluvan riippusillan toiseen päähän ja muuli on sitä mieltä että rotkossa odottaa kuolema, se on "itsepäinen". Jos muulia silti pakotetaan pelottelemalla sillalle, se saattaa ihan hyvin puolustautua ja jopa potkaista. Se ei tapata itseään.
 
 
Vielä muutama sana muuleista
 
Aasit ja muulit eivät yleensä pidä koirista. Ne saattavat tottua ajan kanssa tallin koiraan, mutta vieraita koiria ne jahtaavat ja yrittävät potkia ja purra.
 
Jotkin muulit (yleensä ruunat) ja jotkin hevosruunat leikkivät rajusti keskenään. Ne voivat myös tappaa varsoja, lampaita tai muita pieniä kotieläimiä jos ne ovat samalla laitumella. Muita eläinlajeja ei pitäisi laittaa samalle laitumelle elleivät eläimet ole täysin sujut keskenään.
 
Muulit ovat laumaeläimiä, ihan kuten hevosetkin. Mutta muulit ja aasit ovat sitä vielä hevosiakin enemmän. Muuleilla voi olla erittäin hyvä ystävä laumassa, jonka kanssa ne liikkuvat yhdessä.
 
Tämä voi vaikuttaa myös arkipävän elämään. Meillä on yksi muuli, joka on hyvin kiintynyt erääseen hevoseen. Muuli on pidettävä kiinni kun hevosella ratsastetaan tai muuli hyppää aidan yli ja seuraa hevosta. Muulit bondaavat sekä muiden muulien kanssa että hevosten, sillä muulin emä on hevonen joten muuli pitää itseään hevosen kaltaisena. Jos hevosta ei ole laumassa, ystävystyy muuli nopeasti myös aasin kanssa. Tai toisen muulin.

teksti: Betsy Hutchins
käännös suomeksi: Kaisa Määttänen
 
Alkuperäinen englanninkielinen teksti löytyy pdf-muodossa täältä.