Miten menee aasiretkirintamalla?

Kerroin toukokuussa kuinka olemme aloittamassa Tukkilan tilan kanssa aasiretkiä Porvoon Kerkkoon kylällä. Sain tuolloin pari ihmetteluä osakseni, että maksavatko ihmiset oikeasti siitä, että pääsevät aasin kanssa kävelemään. Huom, siis kävelemään, ei ratsastamaan!

Kun suunnittelimme tätä keväällä, en itsekään tiennyt, että miten se lähtee rullaamaan. Että kiinnostaako tämä ja että onko asiakkaita. Iloksemme voin kertoa että on! Keskimäärin kerran viikossa on aasikaravaani startannut maastoon, ja se on oikein sopiva määrä minulle. Vedän reissuja siis päätyöni (ja tällä hetkellä kesälomani) ohessa, joten reissu kerran viikossa on minulle täysin sopiva määrä.

Aaseille sopisi tiheämpikin tahti, silloin ne pysyvät hyvässä vireessä ja reissuista tulee niille hyvä rutiini, mutta ovat ne muutenkin kehittyneet hienosti kesän aikana. Lumi, aaseista suurin ja valkoisin, on aasilaumassa pomo. Tai aaseilla ei siihen tapaan ole pomoa kuten hevosilla, mutta Lumi mörssää muut aasit tieltään pois kun se päättää syödä heinäkasalta. Aasiretkillä se toimii mallikkaasti vetoaasina, sillä jos se ajautuu joukon perälle, se mörssä niin kauan että pääsee taas ensimmäiseksi.

Saan retkien vetämisestä palkkaa, joten tämän postauksen voi ajatella blogimarkkinoinniksi. Tästä itse postauksesta en kuitenkaan saa mitään lisäliksaa.

Ensimmäisenä Sportti ja taaempana Kepponen ja Tupajumi.

Harmaat aasit Kepponen ja Tupajumi ovat parhaat kaverit. Kepponen on oikein oiva eväiden kantaja kun Tupajumi roikkuu läheisriippuvaisena sen hännässä. Tupis on sellainen, ettei se saa jäädä pitkälle jälkeen tai se hätääntyy ja ravaa muut kiinni. Varoitan tästä aina etukäteen mutta yleensä aina jossain kohtaa taluttaja ihmettelee mikä aasille tuli, kun se lähti ravaamaan.

Sportti, musta aasi, on toinen kuormasatulan kantaja. Vaihdan kuormasatulan yleensä kotimatkaksi Sportin selkään, jotta molemmat saavat saman verran harjoitusta. Lumi voisi isokokoisimpana aasina helposti kantaa kuormasatulaa, mutta vyöt eivät yllä sen ympäri..

Aasit siis toimivat oikein hyvin nyt, kun tiedän missä järjestyksessä niiden pitää suunnilleen tiellä taapertaa. Tai muuten järjestys on vapaa mutta Lumin pitää kulkea ensimmäisenä ja Tupajumi ei saa jäädä jälkeen muista. Järjestys saa vaihdella näissä raameissa vapaasti, aasit saavat kulkea rinnakkain tai ihan peräkkäin.

Bloggaajana tiedän, että kuvaustauot ovat tärkeitä. Aasit arvostavat syöttelytaukoja.

Aasin kanssa pärjää muuten parhaiten silloin, kun antaa sen valita kävelyvauhdin. Jos aasi kävelee reippaasti, on itsekin käveltävä sen rinnalla reippaasti ja jos se tulee hitaasti, ei jatkuva vetäminen todellakaan auta asiaa, päin vastoin.

Pidänkin ennen lähtöä pienen aasinkäsittelyinfon pihalla. Riimunnaru on oltava löysällä kun kävellään mutta jos aasi ei lähde liikkeelle tai pysähdy "itsestään" saa naru toki kiristyä hetkellisesti. Aasi ei saa syödä, eli pää vedetään ruohikosta ylös ja matkaa jatketaan. Retkillä ei ensimmäiseen puoleen tuntiin pysähdytä ollenkaan syöttelemään aaseja, silloin loppumatka sujuu paljon paremmin, vaikka syöttelytaukoja olisikin. Olen tosin sanonut että jos ne nappaavat liikkeessä pitkää heinää tai puun lehtiä mukaansa, se ei haittaa. Eli kunhan liike jatkuu, se on okei.

Moni on kysynyt että mitä tehdään jos aasi ei halua liikkua. Näiden aasien kanssa se ei ole ongelma, sen sijaan, nämä posottaisivat menemään loputtomasti. Paikoillaan seisominen pää ylhäällä (eli ei syöttelyä) on näiden kanssa hankalin juttu, siksi annankin luvan syödä jos pysähdymme esimerkiksi tien ylityksessä.

Kyläläiset ovat ottaneet aasit hyvin vastaan, toki me siirrymme aina auton tullessa tien laitaan jonoon ja moikkaamme iloisesti. Aasit ovat myös aika siistejä, reissun aikana ei kakata tai pissata.

Koko aasisessio kestää yleensä kolme tuntia, josta ensimmäinen puoli tuntia harjataan aaseja ja opetellaan niiden käsittelyä. Meillä on kaksi eri reittiä. Latoreitti on 5,2 kilometrin pituinen ja taukopaikka on vanhan ladon kupeessa. Aasit saa mukavasti tolppiin kiinni ja ne saavat tauon ajan syödä ruohoa.

Latoreitin taukopaikalta löytyy myös kuivaheinää nälkäisille aaseille. Ihmisten piknik on pellolla.

Metsäreitti taas on 4,3 kilometriä ja siinä taukopaikkaa pidetään metsän ja hakkuuaukean rajalla. Metsässä on paljon metsäkärpäsiä, jotka hermostuttavat aaseja ja avohakkuu ei ole kovin kaunista katseltavaa, mutta kun aasit laittaa puihin parkkiin siihen niin homma sujuu hyvin. Tälle reitille on tosin yksi aasi varustettava heinäverkoilla, jotta aasitkin voivat nauttia tauosta.

Metsälenkillä aasit pitävät taukonsa puihin sidottuina ja niille otetaan mukaan kuivaa heinää.

Aasit varustetaan myös ennen liikkeelle lähtöä vahvalla ötökkämyrkyllä, jotta niiden kulku metsässä olisi tuskattomampaa. Osa aaseista ei välitä paarmoista ja osa alkaa huitoa niitä hyvin herkästi. Taluttajat ohjeistan läpsimään paarmoja aina kun sellaisen aasissa näkevät. Turvallisuussyistä ohjeistan retkeilijät käyttämään hanskoja ainakin alkumatkan ajan. Kerron että vaikka aasimme ovat kilttejä, ovat ne kuitenkin eläimiä. Ja jos jokin todella pahasti ne pelästyttää, emme halua että taluttajalta palaa kämmen aasin repäistessä nopeasti naruaan. Näin ei ole vielä koskaan tapahtunut, mutta kyllähän te tiedätte ettei mikään eläin ole kone.

Aaseilla on uunituoreet Saksasta tilatut aasiriimut päässään ja niissä on pitkät riimunnarut. Pitkä naru on taluttajalle normaalia 2 metrin narua kätevämpi ja pitkästä narusta aasit on helpompi sitoa kiinni taukopaikalla. Aasiriimu on ihan normaali riimu, mutta sen mittasuhteet on tehty aasille sopivammaksi. Riimussa on myös normaalia hevosriimua enemmän säätömahdollisuuksia.

Vain yhden kerran ollaan kastuttu. Ja kastuttiin ihan kunnolla. Ihmisten piknik perustettiin latoon, aasit joutuivat pitelemään sadetta ulkona.

Matkaoppaana tehtäväni on katsoa että aasien käsittely sujuu mukavasti ja ettei kukaan ole pulassa aasinsa kanssa. Kun yhteinen sävel löytyy, on aasin tahdissa mukavaa kävellä. Vastailen kysymyksiin ja kerron aaseista vaikkei kysyttäisikään. Aasit on koettu paljon turvallisemman oloisiksi kuin hevoset ja hevospelkoiset ihmiset eivät lähtökohtaisesti pelkää aaseja.

Aasiretket maksavat 50 euroa/henkilö ja hinta sisältää retkieväät. Retkistä voi lukea lisää ja varauksen tehdä Tukkilan tilan kotisivujen kautta. Minä vedän reissut aina jos aikatauluni sallivat sen ja muussa tapauksessa retken lähtee vetämään tilan emäntä Outi. Viikolla en esimerkiksi pääse päiväsaikaan vetämään retkeä, aikaisin mahdollinen lähtö, jonka itse ehdin vetämään, on kolmelta.

Voit seurata Tukkilan tilan aaseja Instagramissa @tukkilantila. Päivitän tiliä itsekin.

Ps, katso kuka meillä oli ihan hiljattain retkellä?! Tuija Pehkonen! Sainkin tämän retken ajan loikkia ihan kunnolla hänen kameransa kanssa, jotta hän sai Instagramiin ja blogiinsa laadukkaita kuvia. Onneksi kamera oli sama Sony kuin minullakin, joten kuvaaminen ei ollut missään mielessä hankalaa. Oli itseasiassa todella kiva kuvata aasireissulla kunnon välineellä pelkän kännykän sijaan.

Tuija kirjoitti Tukkilan tilan reissustaan myös omaan blogiinsa. Pääset postaukseen tästä.

 

Rakkautta ensisilmäyksellä. 🦄 #sielulepää #mielilepää #hermotlepää #aasiretkellä #porvoo @tukkilantila

Henkilön Tuija Pehkonen (@tuijapehkonen) jakama julkaisu