Mulberi hommissa +uusi riimu +paljon kuvia

Muulilla pyyhkii tosi hyvin. Tuuli pomottaa sitä edelleen, mikä on pelkästään hyvä asia. Ne mahtuvat kuitenkin jo syömään melko lähekkäin. Eiköhän ne kohta rapsuttele.

Leikkasin Mulberin tukan viikonloppuna Fiskarsseilla tasaiseksi. Nyt on silmä jo niin tottunut ettei tätä enää edes huomaa.

Muuli tuntuu kotiutuneen uudelle tallille todella hyvin. Koska se on tarhassa ihan "ytimessä" koko ajan, se saa paljon katseltavaa ja ihmeteltävää. Kenttä on tarhan vieressä, joten se näkee siinä ratsukoita hieromassa koulua ja tiistaina siinä oli estetuntikin. Sähköt se tuntuu oppineen hyvin, tai ainakaan se ei uunoile syömässä heinää langan alta.

Kuvaa nyt sitte tällaista 50 mm putkella..

 

 

 

 

Tuuli näyttää mallia, mutta Muuli tuntuu olevan hieman ujo syömään lankojen alta. Onhan Muulilla toki isommat korvat jotka osuisivat tässä tilanteessa lankaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Tallilaiset ovat kesyttäneet sitä ahkerasti, menneet tarhaan rapsuttelemaan ja antamaan herkkuja. Kaikki kynnelle kykenevät ovat päässeet sitä rapsuttamaan. Tallinomistajan miehen kesäloma on muuten just nyt, taitaa käydä yksi pelko toteen eli muuli alkaakin bondata sen kanssa enemmän kuin mun! Se kuitenkin on tällä hetkellä se ruuan ääni samalla kun mä yritän sniiduilla kauran kanssa Muulin palkitsemisessa. Tähän mennessä on uudella tallilla mennyt alle puoli litraa kauraa! Litran viikkokulutus olisi erittäin hyvä. Muulihan ei missään nimessä saa kauraa ruuan kanssa, mutta en pidä pahana käyttää sitä koulutusnamina. Se on nimittäin pelkkää säästöä, koska kaurat kuuluu tallivuokraan.

 

 

 

Vaikka Muuli tuntuu kotiutuneen tosi hyvin, on se silti huolestuneen näköinen. Tai sitten muulit ovat aina huolestuneita. Tässä sitä huolettaa Tuuliponi, vaikka tarhassa on kuusi eri heinäkasaa jotta molemmille riittää.

Tarhojen vieressä on laidun jonne menin syöttelemään Muulia. Ihankuin kuka tahansa hevosenomistaja menee syöttelemään hevostaan. Siinä seisoin ja otin siitä kuvia. Ihankuin mistä tahansa hevosesta jolla on daijut korvat.

Muuli kiskoi vihreää kuin ei olisi sitä ikinä nähnyt. Voin hyvin kuvitella minkälainen ihrakasa siitä tulisi rehevällä laitumella.

 

 

 

 

 

 

Laitsalla on tällainen pieni mäki/maakasa jonka päällä kasvaa ilmeisesti paras ruoho.

Tiistaina taluttelin Muulia myös kentällä. Varusteina oli pelkästään naruriimu ja pitkä naru. Kentällä oli samaan aikaan toinen ratsukko. Hevonen sai slaakin todennäköisesti taktiseen paikkaan lentäneestä paarmasta ja hetken näytti jopa siltä että kohta tulee ruumiita. Muuli katsoi tilannetta paikoillaan ja rauhassa ja pian tilanne olikin ohi.

Yksikään tallin hevosista ei ole pelännyt Muulia, ne eivät varmaan ole tajunneet että se on mitenkään erikoinen. Onhan Muulin emä ollut hevonen, joten sen pitäisi ymmärtää hevosten "kieli". Tallin koira on kuitenkin oivaltanut että Muulissa on jotain hämärää, se kun ei reagoi koiran komentamiseen kuin vasta silloin, kun koira on iholla.

 

 

 

 

 

 

Karu paluu todellisuuteen, olki vapaasti tynnyreistä, heinä säännösteltyä. On ollut ilo huomata että myös Tuulille olki maistuu hyvin.

Tänään keskiviikkona Muuli joutui hieman hommiin. Olin tallilla juuri hyvään aikaan että ehtisin pyörittää sitä kentällä liinassa vartin verran ennen toisen ratsastustunnin alkua. Muuli tuli todella hienosti ulos tarhasta ja harjasin sen parilla sutaisulla tallin käytävällä ja laitoin suitset päähän. Minulla on tilauksessa sellainen kunnon oldschool kapsoni, jossa on kiinteä se turvan päälle tuleva osa (eikä mitään ketjua kuten nylonisissa on), joten siihen saakka joudun juoksuttamaan kuolaimista deltan avulla.

Minullahan on ollut ongelmia lähettää Muulia ympyrälle mutta viimeksi kun lähettelin sitä itseni ja aidan välistä, huomasin videolta etten pidäkään johtavalla kädellä liinaa tai narua kireällä, joten Muuli vain väistää minusta pois päin. Nyt pidin narun napakkana, niin riitti että nostin hieman toista kättä ja Muuli lähti ympyrälle.

Juoksutuskuvat: Jonna Toikkanen

 

 

 Poseerauskuvia pitkästä aikaa, ofc. Nämäkin otti Jonna.

 

Kokeilin josko Muuli taas (huomatkaa, TAAS) rapsuttaisi mua takaisin kun rapsuttelen sitä täältä, mistä polttiaisetkin ovat sitä nakertaneet. No ei höpeltänyt takaisin.

 

When you see it, you can't unsee it. *

Otin raipan mukaan kentälle, mutta selvisin tämän minijuoksutuksen ilman sitä. Itseasiassa minun on helpompi hoitaa homma  niin, että heilautan merkiksi vain ylimääräistä liinan pätkää enkä raippaa, raippa on vain kömpelö ja hidas siihen verrattuna että heilautan narua.

Liina kiristyi ajoittain turhan paljon ja saatiin draamaakin kun koira tuli antamaan lisäkyytiä, mutta Muuli ei rykinyt ollenkaan multa irti! Jatkoimme vain harjoituksia normaalisti.

Rrrrraviin se tuntui ymmärtävän, mutta ravista käyntiin oli ihan sattumankauppaa että tapahtuuko siirtyminen tokalla vai kymmenennellä askeleella. Loppuvaiheessa se laski jo päätään alas vedellen melkein kentän pintaa ylähuulellaan. Alakaulakaan ei ihan koko aikaa pullistellut. Oikein taitava mulbero!

Tein vielä ihan vähän talutusharjoituksia kun ratsastustunti olikin hieman myöhässä. Muuli tuntui olevan illan nähtävyys kun talliporukka oli kokoontunut tallin päätyyn istumaan ja pyörittelemään päätään ihailemaan mulberoa.

Kuva: Heidi Blom

 

Kuva: Heidi Blom

 

Kuva: Heidi Blom

 

Kuva: Heidi Blom

 

Palkinnoksi vein sen taas laitumelle tarhojen viereen syömään. Se oli hyvä idea siihen saakka kun halusin saada sen pois sieltä. Muuli oli nimittäin ihan eri mieltä portista kulkemisesta kuin minä. Koska en voi vieläkään huitaista sitä risulla perseelle näissä tilanteissa, turvauduin perinteisempään keinoon ja vedin narusta niin kauan että arvoisa mulqwist myötäsi.

Eikä tässä vielä kaikki, saman keskustelun kävimme myös tarhan portilla. Olkoot sitten syömättä laitumella jos sieltä poistuminen on hankalaa.

Tilasin Hevarilta Muulille kamaa ja hain ne tänään postista. Paketissa tuli Bucasin tarhariimu, jota minulle blogin kommenttiboksissa suositeltiin (värissä berry tottakai), siihen sopiva naru, jonka kuitenkin totesin täysin epäkäytännölliseksi koska se on liian lyhyt, pikiöljy ötökkämyrkkyä varten sekä Hellerin great legend-raspi ja vuolupuukko.

Minähän pyrin siis hoitamaan Muulin kaviot niin pitkään itse kuin pystyn. Tuttu aasejakin vuoleva kengittäjä saa tulla tsekkaamaan työn jäljen joskus ja jouluna.

 Pari kaviokuvaa muistuttamaan tämän hetken tilanteesta. Näytän näille vähän raspia ihan pian.

 

 

Ensisijainen syyni siihen että vuolen itse, on rahan säästö. Toiseksi, en voi kutsua ketään tuosta vain vuolemaan sen kavioita tai saan heittää hyvästit sen kauniille pystyille mulberokavioille. Hevoskengittäjät kun tuppaavat jättämään aasit kannattomiksi ja liian pitkään kavioon.

Bucasin riimu ei minusta jotenkin istunut. Tai se istuu sillä tavalla hyvin että se on hyvä päässä eikä ole vaaraa että kavio jäisi johonkin väliin. Mutta turpahihna tulee minun silmääni turhan ylös ja jos sen jättää niskasta löysemmälle, on turpahihna tosi löysä. Muulilla on siis tähän riimuun liian siro turpa. Mutta en tätä lähde palauttamaankaan, joten tällä mennään. Note to self: osta vain riimuja, joita voi säätää myös turvalta.

 

 

No, näyttää tämä kuvissa ihan hyvin istuvalta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Muuli saa vielä toistaiseksi pitää tarhassa riimua, ihan noin turvallisuussyistä.

 

 

Loppuun vielä kuva muulinpaskasta. Taaempana on kasa hevonpeetä, etualalla muulinpapanoita.

* jos et tajunnut kuvasta, niin katso miten epätodelliselta mun käsi näyttää.