Muuli hammaslääkärissä

Kerroin syksyllä kuinka Muulilla piti olla raspaus mutta eläinlääkäri ei uskaltanut rauhoittaa sitä, koska ei tiennyt millä aineella ja kuinka paljon. Juti, eli Jukka Holopainen, on käynyt jo vuosien ajan tallillamme kahdesti vuodessa raspaamassa kaikki, tai ainakin melkein kaikki tallin hevoset. Tallillamme on jopa niin hyvä palvelu että jos omistaja ei pääse paikalle, hoidetaan hevoset tallinomistajan ja muiden tallilaisten toimesta. Hevoset siis haetaan sisään, pidellään päätä raspauksen ajan ja tallinomistaja vie ne takaisin ulos parin tunnin kuluttua.

Minut kuitenkin velvoitettiin olemaan paikalla Muulin ensimmäisessä raspauksessa, jännä.

Sovimme syksyllä että tallinomistaja soittaa Vermoon etukäteen ennen tätä tulevaa rauhoitusta, jotta Juti voi ottaa rauhoitusasioista selvää. Näin toimittiin. Viesti ei kuitenkaan ollut mennyt perille, koska Jutilla ei ollut edelleenkään harmainta havaintoa muulien rauhoituksesta.

Sanoin että antaa mennä vaan, laitetaan äkkiä lihoiksi jos se kupsahtaa. Hän kehotti laittamaan grillin lämpiämään. Hän toimi kuitenkin vastuullisen eläinlääkärin tavoin ja pisti Muulin kaulaan ensin pienen annoksen. Se ei tuntunut missään.

Juti sanoikin sanatarkasti näin "villieläimet vaatii yleensä enemmän ainetta kuin kesyhevoset". Kysyin, että arvioiko hän aineen määrän eläimen painon perusteella, niin ei. Vaan sen, mitä on korvien välissä. Joskus taisteleva shetlanninponi saa ison hevosen annoksen, jotta se saadaan mukavaan vastaanottavaiseen tilaan.

Hetken päästä Muuli sai lisää ainetta (kirjasimme ylös että yhteismäärä oli puoli millilitraa) ja se alkoikin rauhoittua, mutta ei mielestäni ollut vieläkään yhtä rauhallinen kuin hevoset.

Mainittakoon vielä että hain Muulin sisään vasta kun ensimmäinen hevonen oli jo raspattu. Se siis kuuli ulos tarhaan poraamisen ja näki eläinlääkärin varusteet ja itse Jutin poraamassa Martan hampaita. Ja silti se tuli hyvin sisään tallin sivuovesta (huom, ei pääovesta, jota yleensä käytämme) ja meni karsinaansa odottamaan.

Se ei pyörinyt karsinassa tai heitellyt päätään, kuten se tekee stressitilanteessa. Se ei myöskään haukotellut, jonka luin juuri olevan merkki ultimaattisesta stressistä rentoutumisen sijaan. Se maiskutti, joka on tietyissä piireissä merkki semi-isosta stressistä. Palataan näihin toisella kertaa.

Jutilla ei ollut mitään ongelmaa saada Muulille piikkiä kaulaan.

Kun sitten päästiin asiaan, oli Muuli minun silmissäni edelleen virkeämpi kuin hevoset, mutta suun avaaja saatiin päähän ilman ongelmia ja Muulia kannattelivat vuorotellen sekä puolalainen talliorjamme että tallikaverini. Itse keskityin kuvauspuoleen ja kuuntelemiseen.

Juti nappasi Muulilta kolme irtoamaisillaan olevaa maitohammasta pois ihan tosta vaan. Muulin ilmekään ei värähtänyt kun metriset tongit olivat sen suussa ja hammas väännettiin irti.

Siitä irtoaa hammas..

 

Hampaat tallessa

Otin hampaat, tai niiden palaset, tietenkin talteen. Ne haisivat viemäriltä. Haju toi itseasiassa mieleeni lapsuuden navetan, siellä haisi jostain syystä samalta. Kai meidän kaikkien mullien sorkat olivat mädät.

Kun Muuli oli valmis, lähdin ajamaan töihin. Minulle raportoitiin myöhemmin Muulin huudelleen kovasti tallissa, koska Tuuli oli ulkona tarhassa. Sitä ei tällä kertaa hoidettu.

Alla olevalle videolle jätin jonkin verran meidän tyhmiä juttuja. Tekstitin kaiken oleellisen, koska et välttämättä halua katsoa videota sähköraspin miehekkään äänen höystämänä. Tai no, todennäköisesti et haua katsoa sitä ollenkaan.

Hevosten rauhoituksesta raspaukseen keskustellaan aika-ajoin. Juti rauhoittaa tietääkseni kaikki ja perustelee sen sillä, että vain rauhoitetun hevosen takimmaisia hampaita on mahdollista päästä kunnolla operoimaan.

Toisten mielestä taas on hienoa kun hevonen antaa suorittaa raspauksen ilman rauhoitusta tarhassa vapaana seisten. Onhan se ajatuksena hienoa, mutta voiko hammashoitaja oikeasti tehdä kunnollista jälkeä kun hevonen ei täysin rentouta leukojaan?

Ja entä eläinlääkärin ja eläimen turvallisuus? Rauhoittamaton eläin on yleensä hyvinkin lungi, koska se voidaan tehdä ilman lääkkeitä, mutta mitä jos jotain tapahtuukin? Siinä on käsi ja välineet aika syvällä sen suussa ja vaikka raspaaja olisi nopealiikkeinen, voi raspi osua rumasti hevosen kitaan.

Osa taas perustelee rauhoitusaineen käyttämättä jättämisen sillä, että se on aina iso kuormitus elimistölle ja turhia rauhoituksia tulisi välttää viimeiseen saakka. Mutta eikö olisi hyvä välttää myös turhia isoja hammasoperaatioita? Jos hevoseläin raspataan säännöllisesti (meidän tallilla jatkossa puolen vuoden välein), niin silloin isompia operaatioita ei pitäisi tulla, koska viat huomataan nopeammin. Toki aina voi tulla yllätyksiä esimerkiksi onnettomuuksien seurauksena.

Juti jutteli myös hammasvaivoista, jotka ovat runsastuneet viime aikoina. On diasteemaa sun muuta. Hän heitti yhdeksi syyksi säilörehun eli pehmeämmän ravinnon kuin ennen. Rehun PH vaikuttaa myös, negatiivisesti. Toisaalta hampaita hoidetaan enemmän ja säännöllisemmin ja vaivoja osataan diagnosoida entistä paremmin. Eli se että "ei ennen vaan ollut" johtui yksinkertaisesti siitä, ettei suuhun koskaan katsottu.