Muuli ihan törkeen hyvä ohjasajossa!

Nyt on sellainen flow että huh huh! Muuli oli nimittäin ihan ilmiömäinen ohjasajossa viikonloppuna! Koko treeni kesti vain 15 minuuttia, sillä mitäs sitä nyt hyvää hinkkaamaan. No tehtiin me sen jälkeen vielä vähän väistöä puomin päällä.

Rakensin kentälle radan, joka sisälsi kaksi pehmopuomia ja kaksi kavalettipalaa. Tehtävät on hyvä rakentaa ihan fyysisillä esineillä kahdestakin eri syystä a) minä ja Muuli hahmotamme kulkureittimme paremmin b) kamera on helppo laittaa jalustalta kuvaamaan kun rajat on merkattu esineillä. Ajatukseni tehtävässä oli ylittää puomit ihan normaalisti ja tehdä voltit kavalettipalojen ympärille.

Niin, ja tämä postaus enteilee sitten niitä lopun aikojen "tänään laukkasin"-postauksia. Tämä on kaiken kaikkiaan melko tylsä, ei sisällä juuri mitään asiaa ja on kuvitettu puomiväistöstä ottamillani kuvilla. Ne ovat aika heikkolaatuisia. Sori. (oikeasti en edes ole pahoillani).

Aloitin käynnissä ja siitä nyt ei voi sanoa että olisi ollut mitenkään tavanomaisesta poikkeavaa. Muuli suoritti kyllä erinomaisesti mutta minusta tuntui että keskustelimme sen kanssa jatkuvasti kulkusuunnasta. Videolta moni ohjasajon rautainen ammattilainen löytääkin monta virhettä, mutta mennään niihin joku toinen päivä. Huomasin jo talvella duallyriimulla ohjasajaen että Muuli tarvitsee jatkuvasti kevyen tuntuman ja niitä puolipidätteitä. Vetämäänhän ei saa jäädä, mutta minä kyllä liian usein jään. Sillä enhän voi myödätä jos Muuli taistelee vastaan!

Pian Muuli tajusi tehtävän idean. Tässä pitää tietää se, että en taluttanut sitä kertaakaan noiden yli vaan heti kentälle saavuttuamme aloitin ohjasajon. Kun homma sujui, vaihdoin suuntaa. Jälleen sama keskustelu että kuinka tiukasti käännytään, vai käännytäänkö, ja tarkoittaako "hyvä" aina myös pysähtymistä (ei tarkoita).

Koska meillä on Muulin kanssa sellainen kuuri menossa, että karkuun ei saa päästä, mietin siinä hetken että uskallanko pyytää sitä raviin. Että jos se pelästyy jotain ja lähtee lapasesta niin se ei tee hyvää meidän liinakuurille. Muuli tuntui kuitenkin niin nöyrältä että uskalsin. Pääsemme ihan kohta siihen "flow"-juttuun.

Aluksi minulla ei ollut mitään kontrollia siihen, missä Muuli ravasi. Se teki isompaa ja pienempää ympyrää ja minä seisoin idioottina keskellä narut löysällä. Kun otin narut tuntumalle, huomasin, että pystyin ensimmäistä kertaa ikinä ohjaamaan Muulia ulko-ohjasta isommalle ympyrälle! Se oli kuin pyörällä olisi ajanut! Meillä oli ehkä ensimmäistä kertaa ikinä KONTAKTI! Muuli ei kyseenalaistanut mitään, vaan meni juuri minne sen ohjasinkin. Pari läheltäpititilannetta kavalettipalan kanssa olivat täysin minun omaa syytäni.

Pysäytin Muulin pehmopuomin päälle (huomatkaa erinomainen pysäytys videolta) ja pidin sen kanssa pitkän rapsuttelu- ja kauratauon. Suunnan vaihdon jälkeen jouduin taas hetken miettimään että miten nämä narut toimivatkaan, jotta sain Muulin isommalle ympyrälle. Ja kaikki toimi lopulta kuin pitikin. Kun olin saavuttanut flow-tilaa kierroksen, otin pysäytyksen pehmopuomin päälle, palkitsin ja lopetin. En halunnut pilata näin hyvää treeniä sillä, että olisin vaatinut vielä enemmän. Muuli antoi jo niin hienon suorituksen että se sai riittää.

Tai no, se väisti omatoimisesti puomin päällä, joten teimme loppuun vielä hieman sitä.

Luulisi sitä kauraa tulevan ja vähän äkkiä jos väistän näin hienosti! t. Muuli

Muulilla on suussa muuten sen uudet full cheek nivelkuolaimet. En tiedä johtuiko tämä hyvä kerta niistä vai mistä, mutta hyvin näyttävät toimivan. Hankin ne siksi että pysyvät suussa siellä missä pitääkin ja koko, 11,5, on Muulille juuri oikea.

Video treeneistä on tänään tarjolla joko pitkänä tai erittäin pitkänä versiona. Erittäin pitkään pääset tästä, se on siis koko 15 minuutin setti. Voit vaikka tarkistaa mitkä kaikki epäonnistuneet pätkät leikkasin lyhyemmästä versiosta pois. Järkevä bloggaaja tekee nimittäin sellaista sensuuria. Minä olen liian laiska.

Tähän alle upotin viiden ja puolen minuutin editors cut-version. Ei siitä nyt se flow juurikaan näy, koska et voi katsojana tietää mistä kohdasta Muulin ohjasin menemään. Mutta se tunne, ah! En varmaan uskalla ohjasajaa enää ikinä jos Muuli ei olekaan noin hyvä enää jatkossa.

Ohjasajon alapuolella on vielä editoitu versio puomien päällä tapahtuvasta väistöstä. Ensi kerralla pitää pitää Muuli taaempana, nyt se meinaa astua puomien päälle koko ajan takajaloillaan.