Muuli pitkästä aikaa kiimassa

Muulit ovat lisääntymiskyvyttömiä, se johtuu siitä,että niiden sukusolut ovat viallisia. Muuli ei itse tätä tiedä ja fyysisesti muulitammalla on kaikki värkit valmiina tuottamaan varsoja, jos joku vain siirtäisi muulitammaan hedelmöitetyn alkion. Muulitammoilla on siis ihan normaali kiimakierto ja muuliorit ovat valmiit astumaan kaiken, mikä muistuttaa edes etäisesti tamman perää. Muuliorit ovat itseasiassa niin viriileitä (kiitos vain aasi-isälle), että ne ruunataan melkein aina. Muuten ne olisivat ihan hallitsemattomia.

Tätä kysytään ja ihmetellään minulle usein, että miksi muuliori tarvitsisi ruunata, jos se ei voi lisääntyä. Tai miksi Muuli on kiimassa, vaikkei se voi lisääntyä. Eihän maho lehmäkään tiedä olevansa maho (vai tietääkö, en tiedä). Kirjoitin aiheesta paremmankin postauksen vuosi sitten.

Postaus on kuvitettu tuoreilla kuvilla. Tältä se harrastaminen just nyt näyttä.

Minun muulillani on ollut kiimoja aika harvakseltaan. Kun se sai laumaansa kesällä viriilin poniruunan, kuvittelin, että nyt tapahtuu. Mutta ei tapahtunut, sillä Muuli ei tullut kesän aikana kertaakaan kiimaan Olen laittanut päivämääriä ylös ja Muulin oltua Suomessa vajaat kaksi vuotta, on se ollut kiimassa neljä kertaa. Ja ei, sen kiima ei todellakaan jää huomaamatta.

  • 14.10.2016
  • 17.1.2017
  • 13.2.2017
  • 27.11.2017

Muulin kiimat ovat siis ajoittuneet pimeinpään vuodenaikaan, eikä se pamahda kiimaan, vaikka lähistöllä olisi uusi hevonen tai komea aasiori.

Muulin käytös muistuttaa aasitamman käytöstä kiima-asioissa. Sekä aasit että hevoset ruikkivat, mutta aasien erikoisuus on aukoa suuta vähän samaan tapaan kuin varsat naksuttelevat vieraiden hevosten läheisyydessä. Kyseessä on kuitenkin ihan eri ele eivätkä ne liity toisiinsa. Tai voihan sitä toki ajatella niin, että tamma "alistuu" orille kuten varsa "alistuu" aikuisen hevosen läheisyydessä ja näyttää olevansa vaaraton.

Meillä on tallilla aina yhtä hauskaa, kun Muulilla on tämä kausi menossa. Se naksuttelee jokaiselle hevoselle, jonka ohi mennään, levittää koipensa ja kusee alleen. Se on ihan omissa maailmoissaan eikä lähde liikkeelle ennen kuin toinen hevonen lähtee pois aidan luota tai, kun kaivan taskusta kauraa. Narusta vetämällä ei tapahdu mitään.

Kuvasin tallilla pienen pätkän videota, jonka jaoin instagramissa. Ja tästä sen näkee myös.

 

A post shared by Kaisa Määttänen (@rosamiii) on

Vuosi sitten kirjoitin, että Muuli oli ärsyttävä kiimassa, mutta ei se nyt ole enää ollut yhtään äkäinen tai kiukkuinen. Mutta jos kuljemme liian läheltä muita hevosia, se pysähtyy naksuttelemaan niille. Jos kentällä pitää hyvän muutaman metrin hajuraon, niin työskentely ei ole ollenkaan hankalaa. Olen kuitenkin lukenut, että kiiman aikana ei tammalta kannata odottaa niin suuria suorituksia, kuin normaalisti, joten teetin kentällä ja tarhassa vain yksinkertaista temppukoulutusta.

Treenasimme Muulin kanssa mm sitä, että lätäköihin voi kävellä ihan normaalisti.