Muuli rikkoi taas este-ennätyksiä, 100 cm ratsastajan kanssa!

Oona oli tässä taas yksi päivä herättelemässä Muulin sisäistä dressagemuuleutta henkiin. Muuli päätti toisin ja aloitti tulevan kenttäuransa oikein lupaavasti. Se nimittäin poistui paikalta kentän takaportin yli ja häipyi näkyvistä. Oona mukanaan.

Aloitetaan kuitenkin siitä, miten tähän tilanteeseen päädyttiin. Viime kerralla aitasin kentästä kolmasosan pois, tällä kertaa aidattiin samaan tapaan, mutta jätettiin keskelle aukko, koska eihän se nyt siitä menisi, miksi se menisi? Tarkoitus on lyhentää pitkiä sivuja, jolloin se ei saa niin kovia vauhteja suoralla. Virhe nro 1.

Seuraavaksi huomasin että toinen jalustin on mennyt sillä lailla rikki, että jalustinkumi ei pysy enää kiinni. Saatiin lainata tallinomistajan Freejumpeja. Muuli suhtautui jalustimenvaihtoon hyvin epäileväisesti. Jalustinten vaihto oli virhe nro 2. Olisi vain pitänyt mennä sillä kumittomalla jalkkarilla.

Kolmanneksi, minä otin Muulin liinaan, koska tallinomistaja ei voi ikuisesti auttaa tässä. Ja seuraavalla kerralla  hän ei pääsisikään paikalle, joten minun on vastuullisena muulinomistajana korkea aika ottaa homma haltuun. Virhe nro 3.

Juoksutin alkuun.. Kuva ja video: Tiina Lepojärvi

Muulilla oli pää sen verran pyörällä jalustinhommeleista, että ensimmäistä kertaa ikinä se ei seissyt paikoillaan jakkaran vieressä. Tässä koko dressagemuuliprojektissa on selkäänpääsy nimittäin ollut se helpoin juttu. Siinä sitten hetki jumpattiin vieressä jakkaraa siirtäen ja Muulia rapsutellen niin se seisoi paikoillaan.

Päästin Oonan melkein heti pienelle ympyrälle ja suurensin ympyrää pikkuhiljaa pitäen liinaa koko ajan myös lantion takana.

No mitä tässä turhia lässyttämään, hetken päästä Muuli lähti laukalle, juoksi suoraan pois päin minusta ja lippusiimalla aidatun kentän aukosta läpi kentän peräosaan. Näin sen katseesta kuinka se katsoo takaporttia, ja siitähän se loikkasi yli niin että heilahti. Tallinomistaja karjui että "ET PUTOA!", Oona totteli ja jatkoi matkaa satulassa istuen. Kahden sekunnin päästä kuului kop kop kun ne paineli sillan yli maastoon ja katosivat näkyvistä.

Lähdin perään.

Muuli oli painellut peltojen välissä olevalle peltotielle noin sadan metrin päähän ja kun näin muulikon, käänsi Oona juuri Muulin ympäri ja lähti ratsastamaan takaisin tallille, käynnissä. Oona oli siis edelleen selässä. Onneksi oli ne Freejumpit, muuten olis voinu sattua!

Niin, mainitsinko jo että Muulilla oli liina mukanaan? Tälläkään kertaa se ei astunut sen päälle. Se ei ole ikinä astunut narunsa tai liinansa päälle. Sietäisi muuten joku kerta astua.

Kokosin liinan ja talutin nämä takaisin kentälle.

Tässä kohtaa tallinomistaja otti liinavyyhdin kouraansa ja Oona meni liinassa vielä askellajit läpi ennen kuin pääsi vapaaksi. Seisoin koko ajan lippusiima-aidan jättämässä aukossa ja  siihen laitettiin vielä liinakin. Eihän se Muulia estäisi, mutta ainakin hidastaisi jos se ottaisi lippusiimat mukaansa.

Muuli oli selvästi hengästynyt. Sen hengityksestä kuuli huohotuksen ja kyljet kohoilivat enemmän kuin koskaan.

Sietääkin kohoilla, todellakin. Tässä kohtaa ei säälipisteitä herunut.

Oona meni kaikki askellajit läpi vielä soolonakin ja Muulille teki oikein hyvää joutua äärirajoilleen, se kun ei enää olisi mielellään lopussa laukannut. En siis puhu mistään kymmenen kierroksen pakkopullalaukasta, vaan vielä pari kierrosta ja raville. Mulppe oli ratsastuksen jälkeen oikein kilttiä, nöyrää ja kaikkensa antanutta muulia kun pesin hiet taas sienellä pois.

Olin niin raivoissani Muulin touhuista ettei tullut edes kuvattua paljoa. Videot otti kaverini, itse otin muutaman hassun kuvan loppupuolelta kun olin melko varma ettei portilla tarvitse portsaroida ihan niin intensiivisesti kuin alussa.

Mä olin niin pettynyt ja vihainen ettei tosikaan. Ajattelin että tää ratsun ura oli tässä ja Muulista ei ole kuin makkaraksi. Siinä kun Oona ratsasti ihan viimisen päälle ja Muulikin hieman taipui joissain kohdin, niin mä seisoin kädet puuskassa ja hampaiden välistä tuotin pari kertaa sanan joka kuulosti siltä, kuin olisin sanonut "hienosti". Oikeasti sanoin v*tun muuli. Tässä vaiheessa huomautettakoot ettei Muuli missään nimessä saanut osaansa vihastani, vaan hoidin sen kuten aina. Kaurahanani oli kuitenkin mennyt kiinni. Ja mikä pahinta, Muulin karkumatka ei edes tullut videolle!

Seuraavana päivänä, eli eilen, satoi onneksi vettä ja kuten blogini lukijat tietävät, minähän en vesisateelle itseäni altista. Kiroilin siis yksin kotona ja katsoin YouTubesta videoita erilaisista muuleihin kiinnitettävistä apuohjista. Niitä löytyy muuten ihan joka lähtöön!

Tänään oli aika katsoa sitä eläintä taas silmästä silmään. Laitoin sen aika koville.

Rakensin yhteen tarhaan picaderon. Picaderossa (pieni neliön muotoinen tarha) tehtiin ihan pyöröaitaustyöskentelyä, että liikutaan kun minä pyydän, käännytään katse minua kohti ja lähdetään seuraamaan.

Muuli suoritti hyvin vaikka kaurahanani oli edelleen kiinni.

Opetin sitä kulkemaan talutuksessa niin, että naru on jalassa. En tiedä vaikuttiko sen seuraamishaluun se, että naru oli koivessa vai se, että hetkeä aikaisemmin tein sille selväksi että joko se seuraa tai juoksee. Muuli valitsi fiksuna tyttönä sen seuraamisen.

Muulin oli myös seistävä pitkiä aikoja paikoillaan samalla kun hoitelin sosiaalista puolta. Jos se laski päätä syödäkseen aidan alta, sai porkkanakepin heilahdus sen toisiin aatoksiin ja se jatkoi paikoillaan seisomista.

Eikä tässä vielä kaikki. Ajattelin lopuksi päästää sen laitumelle, mutta sitä ennen keskustelimme laitumella siitä, että saako narussa ollessa syödä (ei saa). Ei muuten kannata kiskoa päätä ylös kun eläin luvatta syö, vaan ennemmin laittaa sen jalkoihin vauhtia. Muuli siis ravasi ympärilläni aina kun se meinasi syödä. Pian päästiin tilanteeseen, jossa se seisoo pitkän ja löysän narun päässä pää ylhäällä. Palkinnoksi otin narun pois ja jätin sen vajaaksi tunniksi herkuttelemaan.

Voisi luulla, että hakiessani sitä, se karauttaisi karkuun ja aika helvetin nopeasti, mutta mitä vielä. Se nosti pään ylös ja käveli luokseni kun lähestyin narun kanssa. Tässä kohtaa Muuli sai ensimmäisen kerran kauraa, koska luoksetuloa haluan vahvistaa tosi paljon.

Eikä tässä vielä kaikki, jouduin pesemään sen leuan alle tulleet verestävät kohdat ja suihkin niihin tervalaastaria Muulin ollessa tarhassa vapaana, ei ongelmaa. Nuo karvattomat kohdat ovat juuri suitsien turparemmin kohdalla ja Muulilla oli samanlaiset viime kesänäkin. Silloin luulin että syynä on nimenomaan turpahihna, mutta nyt sitä ei ole käytetty koko vuonna! Se saa siis leukapeänsä karvattomaksi jotenkin muuten, mystistä. Toisaalta sen kintereetkin ovat aina kesäisin auki sellaisesta kohdasta jonka ei pitäisi minun järkeni mukaan osua maahan makaillessa tai piehtaroidessa.

Kävin muuten mittaamassa kentän takaportin korkeuden. Eihän se korkea ole, mutta on se 95 cm. Otsikossa piti tietenkin vähän liioitella.

Tästä se tuli.