Muuli sai selkäänsä vieraan kuskin ensimmäistä kertaa!

Tänä keväänä olen ratsastanut Muulilla kolmesti kentällä. Ennen näitä kertoja harjoittelin selkäännousua tarhassa. Ratsastusharjoittelu aloitettiin viime syksynä vaihtelevalla menestyksellä ja koko talvi oli taukoa. Viimeisin tämän kevään kerta ei ollut mitenkään super. Putosin kahdesti kentällä kun Muuli poistui hallinnastani. Sillä oli päässään Duallyriimu, eli suussa ei ollut rautaa. En saanut sen päätä käännettyä joten se meni juuri sinne mihin halusikin.

Tuosta jäi lievästi sanoen paskat fiilikset ja kävinkin tässä jokin aika sitten ostamassa full cheek nivelkuolaimet. Niiden funktio on pysyä suussa siellä missä pitääkin, sillä tavalliset renkailla varustetut kuolaimet tulevat erittäin liukkaasti suun läpi toiselle puolelle. Muulilla ei ole nyt ollut turparemmiä kaksoisturparemmistä puhumattakaan.

Uusia kuolaimia on nyt testailtu ohjasajossa ja juoksutuksessa ja ne toimivat moitteetta. Eiväthän ne autuaaksi tee, ja kuten kirjoitin aiemmin tällä viikolla, pääsee Muuli niidenkin kanssa karkuun. En tietenkään ajatellutkaan että kuolainvalinnalla tämä pysäytettäisiin, mutta kyllähän kuolain nyt tehokkaampi on kuin ratsastusriimu.

Olen käynyt väsytystaktiikkaa erään koulunylpyttäjän suuntaan koko kevään ajan mutta hän vetosi omaan vanhuuteensa (yhtä vanha/nuori kuin minäkin), mutta lupasi syksyllä viedä kesytetyn Muulin nextille levelille. Tarvittiin siis uusi liimaperse hoitamaan tämän hetken kesytyksen siihen saakka kun löydän taas jostain omat kadonneet pallini.

Tiedättekö, ihmisen ei koskaan pitäisi itse kouluttaa omaa hevostaan. Tai varsinkaan hankkia omakasvattia. Sitä kun muistaa koko ajan ne kaikki jutut mitä on sattunut ja mitä on melkein sattunut. Alkaa jo etukäteen miettiä että "kolme vuotta sitten se tässä kohtaa heitti mut alas". Jos selässä on täysin uusi tyyppi, ei se mieti näitä juttuja ja ratsastaa vain kovaa ravia. Ja kun se nössö omistaja (minä) sitten katsoo vierestä kuinka hienosti menee, niin pikkuhiljaa alkaa ajatella että "kai minäkin tuohon pystyn". Minulla ei onneksi ole kovin montaa huonoa kokemusta takana, mutta tässä kohtaa en kaipaa niitä yhtään enempää.

Tallinomistaja keksi sitten että voisin kysyä Nasseponin omistajaa, Oonaa, Muulin selkään. Meidän kaikkien yllätykseksi Oona lupasi ainakin kokeilla ja treffit sovittiin heti seuraavalle päivälle. Parempi ettei asiaa ehdi ajatella liian kauan.

Muulin selässä ei ole koskaan ollut muita kuin minä. Tosin myyjän mukaan se "hyväksyy ratsastajat selkäänsä ongelmitta". Eli sen selässä olisi Espanjassa käyty. En saanut kuvia, joten tätä ei tapahtunut.

Oona sai varustuksekseen selkäpanssarin ja minun liivini, koska sen taskuihin saa mukavasti kauraa. Selkäännousussa Muuli ei ihmetellyt yhtään kun sen viereen jakkaralle nousi joku vieras ja kiipesi vielä selkäänkin. Ensimmäiset askeleet ovat välillä olleet aika kriittisiä, mutta tällä kertaa Muuli ei lähtenyt mitenkään rakettina. Se oli kyllä liinassa tallinomistajalla.

Olin ennen tätä juoksuttanut Muulia ja teettänyt sen kanssa ajatustehtäviä. Lisäksi tallinomistaja juoksutti siltä taas molemmat laukat. Ne eivät oikein irronneet ja Muuli oli muutenkin tavanomaista rauhallisempi. Syynä oli joko selässä ollut satula, lämmin ilma tai se, että se on viettänyt nyt kaksi yötä ulkona tarhassa. Rauhallisuus oli kuitenkin hyvä lähtökohta ratsastusta ajatellen.

Sitten mentiin. Muuli oli liinassa ja Oona ratsasti ympyrällä pehmopuomien yli. Toin ne taas merkeiksi ja olin itse juoksuttanut Muulia niiden yli jotta se jotenkin tajuaisi pysyä niiden luona. Muuli kiihdytti muutaman kerran, mutta Oona sai kiskaistua sen kohti keskustaa ja rauhoitettua. Oona toimi myös täysin tallinomistajan ohjeiden mukaan ja jatkoi ravia, eli mitä oli tekemässäkin. Minun piti noissa kohdissa aina koota hetki itseäni ja vaihtaa mielellään suuntaakin.

Oikea kierros on juoksuttaessa hankalampi, ja oikeassa kierroksessa se yritti myös lähteä täysii.

Pian Oona pääsi irti liinasta ja ratsasti vielä molempiin suuntiin käyntiä ja ravia melko suurellakin kentällä. Muuli oli rauhallinen, sen suu oli rauhallinen eikä se hötkyillyt mitään ylimääräistä. Oona ratsasti napakalla hyvällä tuntumalla ja palkitsi aina pysähdyksissä kauralla. Muulihan ei oikein malttaisi seisoa paikoillaan ja tälläkin kertaa se lähti liikkeelle heti kun kaura-annosta oli pari kertaa pureskeltu.

Voin kertoa että olin niiin helpottunut kun mitään ei sattunut ja Muuli hyväksyi Oonan kuskikseen ihan tuosta vain. Ensi viikolla jatketaan harjoituksia!

Tämä(kin) satula valuu eteen vaikka etukaaren perusteella se on juuri sopiva Muulille. Muulilla vain ei ole lavoissa ainakaan vielä mitään, mikä estäisi satulan valumisen ja näissä Freemaxeissa on se ärsyttävä ominaisuus, että tuo satulavyö lähtee satulan keskeltä, eikä edestä. Käytössä on tavallinen kouluvyö, ei siis mikään S-vyö, joka voisi mahdollisesti auttaa tässä asiassa.

Satula on myös sen mallinen, että kaari on tuolla aika "syvällä", eli se näyttää koulusatulaan verrattuna olevan liian edessä jo satuloinnin jälkeen. Ja kun se vielä liikkuu eteen niin se on todella edessä.

Satula liikkui eteen ratsastuksen aikana ja mäkivöillä ei oikeastaan pysty estämään kuin runsas liikkuminen. Satula ei siis voi valua täysin kaulalle, mutta jos haluaisi että se pysyy tismalleen paikoillaan, pitäisi mäkivyöt kiristää alussa hyvin kireälle. Muulin persaus nimittäin antaa jonkin verran periksi. Mäkivöiden alkuperäinen tarkoitus on estää satulaa valumasta kaulalle epätasaisessa maastossa jyrkissä alamäissä, mutta muulinomistajat käyttävät sitä ihan oletuksena varusteissaan. Toinen vaihtoehto on tietenkin häntäremmi, mutta itse ajattelen mäkivöiden olevan kuitenkin mukavammat siihen tarkoitukseen.

Kaari istuu juuri hyvin Muulin selkään. Tuosta edempänä se ei enää ota kiinni selkärankaan ja tuosta 5 cm taaempana se istuu vielä. Siitä taaemmas selkä levenee, eikä kaaren siellä kuuluisi ollakaan.