Muuli tarvitsee rutiineja

Huomasin viime viikonloppuna että muuli diggailee todella paljon kivennäisestä. Tällä hetkellä kivennäisenä on tallin tarjoama Racingin peruspapana, myöhemmin muulin asetuttua paremmin kodiksi se vaihtunee Blue Chipin Lami-Lightiksi joka muistuttaa aika paljon sitä, mitä Donkey Sanctuaryssä syötetään aaseille, joiden pääruokana on olki. Olkihan ei itsessään riitä (heinä riittää) vaan se tarvitsee täydennysrehun tai kivennäisen aina kaverikseen. Oljessa ei mm ole valkuaista ollenkaan.


Kivennäiseen palatakseni, se on suurta herkkua. Olisi aika kiva jos muuli oppisi että kivennäistä sisältävä ämpäri on tavoiteltavan arvoinen asia. Jos se siis joskus on karkureissulla, olisi edes teoriassa mahdollista houkutella sitä ämpärillä.

Kivennäisen lisäksi muuli tarvitsee kipeästi rutiineja. Ottaisin sen mielelläni kiinni laitumelta, taluttaisin talliin ja suorittaisin hoitotoimenpiteet, mutta se on tällä hetkellä ihan liikaa muulille.

Aloitan siis pienestä. Kävelin pihattotarhan varsinaiselle portille, jonka ulkopuolille jätin kivennäisämpärin. Muuli tuli portille hengailemaan ja sain narun riimun turpaosaan. Ja ollessani edelleen aidan toisella puolella, laitoin sen oikeaan paikkaan. Sidoin naruun varmuuden vuoksi vielä pidemmän naurun niin mulla on enemmän pelivaraa jos se ottaa hatkat aitauksen väärällä puolella.

Aasit eivät onneksi tajunneet tulla portille, joten portti vaan auki, muuli pihalle ja portti kiinni. Muuli söi kivennäiset ja samalla aasit kiinnostuivat ja tulivat notkumaan portille. Harhautin ne laittamalla hieman kauraa toiseen ruoka-astiaan, jonka siirsin kauemmas portista.

Muuli pääsi kivennäisten jälkeen heti takaisin sisälle, talutin sen vielä pihaton edustalle ja päästin irti ilman ylimääräisiä höpinöitä. Se seurasi vähän aikaa ja palkitsin sen kauralla.

Tässä on siis muulin uusi rutiini ainakin viideksi seuraavaksi käyntikerraksi. Sen jälkeen kivennäisämpäri saattaakin olla odottamassa hieman kauempana, ja kauempana ja lopulta tallissa. Luultavasti juhannuksen tienoilla olemme tallin käytävällä. Tiesitkö muuten että juhannus kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella? Eli samaan tapaan kuin joulu, uusi vuosi ja pääsiäinenkin! Wow, nyt tiedät!

Muulin ruokinnan jälkeen aloin rapsutella aaseja. Ne ovat nykyään todella kauranhimoisia ja varsinkin Lumi, joka on isoin niistä, survoo koko turpansa mun vyölaukkuun. Se saa vielä tehdä sen tosi sniikisti, en edes huomaa kauravarasta jos kuvaan samaan aikaan muulia.
"Anna sitä kauraa bits" t Valkoinen
Muulin kaurakiintiö tulee aina jossain vaiheessa täyteen, nyt kun otin sen heti kiinni ja suoritimme päivän tehtävän samantien, oli kauran päiväsaannissa vielä paljon vajausta. Muuli tuli perässä ja otti kauraa, mutta kun aasit tulivat myös ja piirittivät minut joka suunnasta oli muuli hukassa! Se nakkeli niskojaan, pukitteli ja ravaili ja aasit käänsivät sille perseen ja puhisivat. Oikeastaan vain Lumi on sellainen aasi, joka saa muuliin jotain rotia, muut väistävät sitä jo aiemmin. Tosin Lumikin väistää jos muuli tulee tosi lähelle tai lähestyy sitä perä edellä.

Lopussa muuli ja Lumi olivat ihan vierekkäin ja annoin kauraa kummallekin vuorotellen.

Kyllähän te kaikki tajuatte että muuli raivasi tiensä mun luokse kauran takia, ei sen takia että just minä olin siinä. Ei siksi että se haluaisi hengata mun vieressä. Se näki kuinka aasit halusi tulla mun luokse ja mietti itsekin että tuolla on joku tosi siisti juttu meneillään.

Mutta vaikka syynä olikin nyt nimenomaan KAURA, niin silti se aina tulee lähestyneeksi myös minua jolloin joka kerta sen aivot raksuttaa ja jossain vaiheessa sen kaksi aivosolua törmäävät ja se miettii "ton tyypin vieressä kun on, saa kauraa ja tulee hyvä fiilis" ja kun kolmaskin aivosolu tulee treffeille se ehkä miettii "ton tyypin vieressä tulee hyvä fiilis" ja myöhemmin se ei edes tajua mitä tekee, se vaan tulee automaattisesti luokse niinkuin 1000 kertaa tähänkin saakka.

Kurkkasin loimen alle samalla kun se söi kivennäisiään, karva on hyvin ohutta ja hentoista, kuin vauvan niskahaivenet. Muuli saa varmaan nakuilla vasta juhannuksena.

Otin tästä päivästä jonkin verran kuvia. Ilma oli tietenkin suomalaiseen tapaan synkkä ja myrskyinen, joten jouduin näyttämään näille enemmän tai vähemmän Picasaa. Jossain vaiheessa tajusin myös säätää kameran valotusta ja valkoinen paloi tosi härskisti puhki. Mutta kuka nyt jotain lunta tuijottaa kun keskellä kuvaa on söpö muuli!

Aasit löytyy muuten tietenkin myös Sukupostista, olenhan Supon virallinen aasilisääjä! Olen myös kuvalisääjä eli lisään VAIN omia kuviani Sukupostiin, en käsittele kuvajonoa (kun kuitenkin ihmettelette miksi juuri Teidän epätarkka ja ala-arvoisen laatuinen kuvanne on ollut jonossa jo kolme viikkoa ja eilen otetut surkeat aasikuvat kiilasivat jonossa ohi).
Lumi
Valkoinen
Musta
Lotte
Ensin Lumi aasin kuvat.








Vakoinen ja muuli


Näihin saattoi lipsahtaa vähän valotus vinksalleen kamerassa..






"Anna sitä kauraa bits" t muuli



Näin komennetaan aaseja





Tämän kuvan kohdalla kameran valoisuuden säätö oli hieman liikaa.
Lumi ja valkoinen. Lumi on siis korvista ja turvastakin musta kun taas Valkoinen on ihankuin harmaa aasi, mutta harmaa on korvattu valkoisella. Sillä on risti, siima ja muut tummat merkit. Lumikin on itseasiassa väriltään kirjava, mutta siinä on tummaa vain kaviossa.