Muulin kehitys 6 kk Suomessa olon jälkeen

Muuli on nyt ollut Suomessa kuusi kuukautta. Niin sanotusti ihmisten ilmoilla se on ollut yhdeksän kuukautta. Ikää sillä on nyt 3 vuotta ja 4 kuukautta. Kirjoitin kolme kuukautta sitten postauksen siitä, että missä mennään. Siihen kirjoitin myös listaa alkutilanteesta. Tai en täysin alkutilanteesta, vaan muistelin aikaa kun se oli ollut minulla pari viikkoa.

Nyt kun on taas neljännesvuosi mennyt eteenpäin, on aika listata asioita jotka menevät tällä hetkellä hyvin ja joissa on vielä paljon harjoiteltavaa. Kolmessa kuukaudessa ollaan muutettu uudelle tallille (johon oli tarkoituskin muuttaa kunhan Muuli on paremmin hallussa), ollaan treenattu takaa-ajoa ja ratsastusta ja käyty ensimmäisillä messuilla ja osallistuttu agilitykilpailuun.

Elokuussa Kouvolassa. Kuva: Tiina Räikkönen

Kolme kuukautta sitten paasasin hieman siitä, että ei voi oikeasti tietää onko minun käyttämäni metodit olleet Muulille juuri niitä parhaita vai olisiko sille tehnyt hyvää päästä jonkun osaavamman käsiteltäväksi. Tällä hetkellä voin kuitenkin viimein sanoa että olen päässyt ensimmäiseen tärkeään tavoitteeseen; Muuli toimii arjessa.

Elämä Muulin kanssa oli tällaista kolme kuukautta sitten. Muuli tuli laitumelta luokse ja antoi pukea riimun, sitä pystyi hieman (huom, vain hieman ja pienesti) taputtamaan. Kävelee aidatuilla alueilla vapaana perässä. Hyvin herkkä paineelle. Muuli antoi pukea satulan ja suitset hyvin ja hoitaa kavionsa. Antoi heitellä selkäänsä raippaa ja riimunnarua. Olimme päässeet irtohypyttämään sitä kerran, laukka oli pupulaukkaa. Juoksutuksessa kulki mutta liiasta paineesta otti hatkat. Pysyi kuitenkin hanskassa kuolaimilla ja liinalla. Ei toleranssia hyppiviin ihmisiin ja saattaa taluttaessa singota karkuun jos pelästyy liikaa tai saa liikaa painetta. Takaa-ajo ei todellakaan onnistunut, ei siedä mitään liikettä takanaan.

Muuli tällä hetkellä

  • voi taluttaa maastossa, mutta varmuuden vuoksi vielä kuolaimilla ja deltalla. Tarvitsen kuitenkin kaverin mukaan joka tarvittaessa kävelee takana. Muuli kun ei alkuun ole kovin mielekäs maastoilukaveri
  • kantaa ratsastajaa selässään ja kerran on menty hetki ilman liinaa
  • ravaa ratsastajan kanssa liinassa. Saattaa kuitenkin vielä pelästyä ja ottaa pieniä muutaman askeleen lähtöjä
  • selkään menossa tarvitsee vielä apua ja punttaajan. Alas pystyy tulemaan ilman apua, mutta Muuli on siinä hieman varuillaan
  • voi antaa kauraa selästä
  • osaa ratsailta pysähtyä ja lähteä liikkeelle. Herkkä pohjeille ja ratsastajan istunnalle
  • antaa edelleen pukea kaikki erilaiset satulat ongelmitta
  • irtohypytyksessä menee hienosti esteet eikä tarvitse paineistusta niin paljon. Laukka on parantunut, eli takajalat eivät enää tee pupulaukkaa
  • voi harjata ja putsata kaviot vapaana tarhassa
  • voi laittaa ja ottaa loimen pois vapaana tarhassa
  • tulee portille vastaan ja antaa pukea riimun
  • seisoo todella hienosti kiinnisidottuna pitkiäkin aikoja
  • osaa tulla hienosti portista ulos ja mennä takaisin tarhaan
  • on levoton käytävällä, mutta rauhallinen jos laitetaan kuntoon puomilla
  • ei ole enää niin kovin läheisriippuvainen kun Tuuli poni lähtee pois tarhasta
  • ... ja jos ihminen on tarhassa, keskittyy täysillä ihmisen kanssa tekemiseen
  • ei ravaa talutuksessa
  • liinassa helppo juoksuttaa, mutta ei suostu laukkaamaan (rykii karkuun)
  • menee agilityesteet hienosti ja astuu epäilyttävien pohjien päälle. Kulkee kotioloissa muovisuikaleverhon alta
  • tekee agilityesteet myös vapaana tarhassa eli ei tarvitse olla riimua päässä
  • jaksaa tehdä agilityjuttuja vaikka kuinka kauan, tai niin kauan kuin kauraa riittää
  • silitys tai rapsutus ei ole Muulin mielestä mikään palkinto tai kiitos
  • voi ohjasajaa, eli ei enää pelkää liikettä takanaan, ainakaan jos se olen minä
  • kuolaimista parhaat ovat Neue Shule Turtle with Flex-kuolaimet, niissä pysyy suu rauhallisena verrattuna tavallisiin nivelkuolaimiin
  • antaa ihmisen kävellä vierellä, mutta ei mielellään niin että molemmilla puolilla on ihminen
  • lastautuu kotipihassa 1-2 minuutissa ilman tappeluita
  • lastautuu vieraassa paikassa, mutta kestää kauemmin ja sisältää pakitusta
  • matkustaa hyvin ja hikoilematta ja ripuloimatta
  • stressaa vieraassa paikassa ja vieraassa tallissa, mutta rauhoittuu kun on saanut asettua aloilleen
  • hakee vieraassa paikassa paljon turvaa minusta, ainakin aluksi
  • ei stressaa yleisötapahtumissa tai ihmismassojen keskellä ja pystyy keskittymään täysillä agilitytemppuihin myös vieraassa paikassa ja täysin uusien agilityesteiden keskellä
  • on hyvin ohjailtavissa kauralla ja tekee paljonkin asioita saadakseen kauraa
  • on pesty pesukarsinassa kerran. Menee sinne hyvin ja antaa pestä hyvin (lämmin vesi), mutta ei suostu astumaan keskellä olevaan lätäkköön
  • kiertää myös kentällä lätäköt jos pystyy
  • antaa leikata harjan ja hännän ja laittaa ShowSheenia
Vanhalla tallilla toukokuussa. Kuva: Katri Määttänen

 

Uudella tallilla touko-kesäkuun vaihteessa.

 

Juhannuskuvissa kesäkuussa

 

Taluttaen maastossa heinäkuussa. Kuva: Anu Kokkonen

 

Wintec satulan kanssa heinäkuussa.

Länkkäsatulan kanssa heinäkuussa. Kuva: Oona Virtanen

 

Ensimmäistä kertaa kentällä. Kuva: Susanna Salmi

 

Rakennekuva elokuun alusta. Kuva: Susanna Salmi

 

Agilityradalla Kouvolassa elokuun puolivälissä. Kuva: Tiina Räikkönen

Vaikka kuva ei koko totuutta näytäkään, on muulista tullut väriltäänkin kauniimpi kun vanha ruskea talvikarva suostui lopulta irtoamaan kesä-heinäkuun vaihteessa.