Muulin lempirapsutuspaikka

Siskoni Katri oli mukana tallilla kameransa kanssa ja saatiin taas todella mahtavia kuvia! Tein vähän harjoitteita Muulin kanssa ja sen lisäksi tietty poseerauskuvia (ofc). Ihanaa kun alkaa vihertää niin kuvissa on muitakin kuin ruskean sävyjä.

Kokeilin Muuliin pitkästä aikaa EquiGroomeria. Hankin nämä törkeän kalliit puupalikat ajoissa ennen Muulin saapumista Suomeen ja tähän mennessä niitä on käytetty menestyksekkäästi vain suomenhevosiin. Niistä on muuten talvikarva irronnut tosi hyvin, eli jos sinulla on karvaturri niin osta joku tällainen vastaava tuote. Rönnin Karvaharava on ihan suomalainen vastaava, eli osta se ja tue Suomalaista. (ei, tämä ei ole maksettu mainos vaikka blogiportaaliin Muuliprojekti menikin).

Muuli on tällä hetkellä aika kapisen näköinen. Uusi karva on upeaa ja melkein mustaa karvaa mutta päällä roikkuu ruskeaa vanhaa talvikarvaa. Talvikarva on vielä sellaista pehmoista johon jää kaikki sheisse varmasti kiinni. Mä en myöskään tilannut mitään punertavaa muulia vaan kauniin tummanharmaan, joten tästä ruskeasta karvasta olisi päästävä eroon ja nopeasti.

EquiGroomer irrotti sitä kyllä hieman. Muuli otti toimenpiteen ihan rauhallisesti vaikka painoinkin terää varmaan aika kovaa sitä vasten. Kun lakaisin kattian, sain kämmenelleni sen verran haituvaa että kättä ei melkein nähnyt niiden läpi.

EquiGroomerilla kyytiä haituville!

Muuli on hirmuisen taitava nostamaan jo kaikki kaviot. Myös takakaviot nousee hieman valmiiksi kun lähestyn ja etukavioita se nyt nostelee aina kun kumarrun sinnepäin. Ja nyt palkitsen sen herkulla vasta viimeisen kavion jälkeen, en jokaisen kavion välissä.

 

 

 

 

 

Muuli saa kuolaimet vasta viimeiseksi suuhunsa siksi etten halua tunkea sen korvia suitsien alta. Otan suitset kyllä pois "normaalisti", mutta silloin korvat joutuvat paineeseen vain pienen hetken ajan.

 

Tallin oven vieressä on iso valkoinen pressu suojaamassa heiniä ja turvevarastoa. Se heiluu tuulessa aika mahtavasti, mutta Muuli ei ole sitä koskaan kyttäillyt mitenkään. Tänään sanoin siskolle että me mennään muuten tosta pressun alta ulos, siis toki pressu oli raollaan että siinä oli sopiva muulin mentävä aukko. Ja me mentiin! Ihan suorilta ulos. Muuli otti yhden kiireisen askeleen kun tuuli heilutti pressua just kun oltiin sen kohdalla.

Mun sydäntä lämmitti kun sisko sanoi että "se on tehny tänään jo monta juttua, joita kaikki hevoset ei olis tehny".

Siitä mä Muulissa tykkään, että se ei pelkää tavaroita tai asioita. Eli kunhan saadaan tätä suhdetta hierottua paremmaksi, niin tää voisi pärjätä agilityradalla. Elottomiahan ne pressut ja roikkuvat suikaleet ovat. Ne ei tarkoituksella yritä koskea herkkään muuliin.

 

Aatu on todella ihastunut Muuliin. No se on ihastunut kyllä kaikkiin nelijalkaisiin. Ja kaksijalkaisiin. Huhu kertoo että se on hypännyt myös pahaa-aavistamattomien tallityöntekijöiden selkään.

Otin Muulin haltuun ensin kentällä. Se kuuluu tämän hetken rutiiniin, ensin vapaana kentällä ja sitten hommiin. Päästin sen siis ensin vapaaksi, mutta se ei ollut yhtään juoksutuulella, joten parin pitkän sivun jälkeen otin sen kiinni ja tein muutamia talutusharjoituksia ja ihmiseensiedättämisharjoituksia.

pe-ruu-ta t. Kaisa

 

 

Palkkaus on tärkeää.

Harjoiteltiin peruuttamista myös pelkällä liinalla, eli ei niin että kävelen itse Muulia kohti. Joutui hetken ravistelemaan ennenkuin Muuli tajusi ottaa askeleen taakse. Liina välittömästi rauhaan, hirveästi kehua ja kauraa suuhun.

Siskolle kehuin että Muuli on niin taitava nostamaan kavioita että onneksi en opettanut sitä esimerkiksi kuopimaan. Pelkkä jalannosto ei tulevaisuudessa tule pilaamaan sen kavioita eikä ympäristöä. Kunnes tultiin kaiken päätteeksi tarhaan ja Muuli ha-lu-si kauraa niin huomasin sen kuopivan. Se ei todellakaan saanut kauraa vaan tiukan "EI".

 

 

Joo kyllä, minäkin havaitsen tässä kuvassa vaaratekijän. Mutta kun se ihan itse nosti tuon vastakkaisen jalan!

No sitten varsinaiseen asiaan. Eli niihin poseerauskuviin. Tehtiin tuttu lenkki laitumille, koska siellä ei tule kuvien taustoille häiritseviä asioita.

Muulia kiinnosti tasan kaikki muu paitsi se, mitä Katri yritti tehdä jotta se katsoisi kameraan. Se ei siis malttanut oikein seistä paikoillaan mutta kun vaihdoimme kuvauspaikkaa, se käveli turpa kiinni mun käsivarressa. Hetken jopa ajattelin että tämän kanssahan voisi lähteä vaikka tielle kävelylle. Saisin sen varmaan kuolaimista liinalla pidettyä.

Tulin onneksi järkiini.

 

 

Kävin näyttämässä Muulille luonnonvalintaa.

Muulin kärsivällisyys oli huonommalla tolalla kuin viimeksi. Luulen että syynä olivat pienet ötökät joita se huitoi hännällään. Se myös ravisteli nyt ensimmäisen kerran päätään aika runsaasti. Siinä saa oikeasti väistää ettei saa korvasta silmäänsä! Näistä kuvistakin voitte huomata kuinka häntä viuhuu. Onneksi sillä sentään on tuon mitatinen häntä jolla ylettyy ihan hevosten veroisesti huiskimaan!

Kehiteltiin myös patentteja korvahupuille. Sukkahousut varmaan ensimmäisenä käsittelyyn.

Huomasin monesta kuvasta että Muuli on mennyt ihan itsestään näyttelyasentoon, tarkoittaen että etujalat tasan ja taaempi takajalka edempänä. En tällä kertaa asetellut sitä kertaakaan siihen asentoon eikä ylläoleva kuvakaan ole etujalkojen osalta priimaa, mutta oli hauskaa huomata miten monessa kuvassa se toteutui.

 

 

 

 

 

Tässä muuli näyttää kuulemma ihan luuskalta. Eli hevoselta. Eli hyi!

 Käytiin tutustumassa suokkeihin aidan takaa. Ne tutustuivat tosi mielellään Muuliin ja inisivät ja nostelivat koipiaan. Muuli vain haisteli ja halusi tutustua rauhassa. Eikä se välittänyt vaikka sai hampaistakin. Eli Muuli taitaa olla tulevassa kahden yksilön laumassa se pahnanpohjimmainen.

 

 

 

 


Tutustumisen jälkeen Muuli rentoutui, alkoi syödä (annoin luvan syömiseen) eikä ollut millänsäkään kun sen persettä haisteltiin.

Tutustuimme myös Aatuoriin. Se aukoi suutaan kuin kiimassa oleva aasitamma eikä lähtenyt mihinkään vaikka Muuli kokeili hampaitaan sen valkoiseen turpaan. Heti tilaisuuden tullen Muuli jätti Aatun siihen ja kääntyi katsomaan muualle.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viimeksi juoksutuksen jälkeen suunnittelin, että kokeilen sitä laukkapuolta pyörössä vapaana seuraavan kerran.

En jaksanut hakea maneesista raippaa, joten ainoana kättä pidempänä minulla oli liinavyyhti. Siinä tuli ihan hiki itse kullekin.

Tässäkin tehtiin taas askelia eteenpäin, sillä Muuli sieti jopa mun juoksuaskelia pyörössä ilman että se ryntäsi täysiä laukkaan ja karkuun. Hyppiminenhän oli sille maailmanloppu pari viikkoa sitten.


Näistä kuvista tuli aika hauskoja. Aluksi Muuli ravasi tyytyväisenä myös kuvaajan ohi (joka sijaitsi pyörön ulkopuolella), mutta toisessa kierroksessa se tajusi että hitto siellä on joku! Jos se jo valmiiksi laukkasi niin, että selkäranka osoitti keskelle pyöröä, niin kuvaajan kohdalla se oikaisi kuin mikäkin kung fu panda.

#kohtsattuu

 

 

 

 

 

 

Piti saada tallin ovella oleva sydän mukaan,

Päästin Muulin tarhaan ilman riimua jotta se näyttäisi kuvissa yhtä villiltä ja vapaalta kuin aasitkin. Mietin että jättäisin sen tarkoituksella ilman riimua, mutta tulin toisiin ajatuksiin. Jos tämä nimittäin karkaa ilman riimua johonkin, niin sitä ei kyllä mitenkään oteta kiinni.

Ja se tarhaan meno.. Vitutti taas. Katrilta pyysin painetta takaa. Muuli pysähtyi vielä toisen kerran. Tänään turvauduin kolmesti vetokilpailuun. Kun saan narun oikein sopivasti lantion takaa, niin pystyn vetämään vastaan tosi kovaa. Ja HETI kun muuli myötää millinkin, niin naru heti löysäksi. Se toimi tänään sen kolme kertaa.

Katsotaan mikä toimii ensi kerralla.

Kun ötökät näyttivät häiritsevän Muulia, arvelin että ne ovat varmaan jo purreet jostain. Ja ne olivat! Ryntäistä olivat purreet. Ja ihan paukamia oli. Verta.

Käsi tänne sieltä säkistä kuin olis jo. t. Muuli

Muulihan ei ole koskaan, siis ei koskaan, vielä Suomessa näyttänyt että se tykkäisi kun sitä rapsuttaa jostain. Siksi minäkin olen joutunut turvaamaan kauraan niin paljon. Nyt oli ensimmäinen kerta kun se venytti ylähuultaan ja veivasi päätään ylös, alas ja sivulle. Minua se ei sentään alkanut rapsuttaa takaisin, mutta ehkä vielä joskus.

Tämä on tosi iso askel mun ja Muulin luottamuksen saralla.

Tämä oli ehdottomasti päivän paras saavutus! Ötökänpuremat eivät koskaan ole kivoja, mutta jos niiden avulla päästiin tähän, niin en tiedä kuinka nopeasti ehdin hankkimaan ötökkämyrkkyä..

 

 

Tsekatkaa jäämiehen ylähuuli!

Katri otti myös loppuvaiheesta pätkän kännykän kameralla. Tässä vaiheessa se ei enää veivannut päätään, mutta ei myöskään lähde pois paikalta.

 

 

 

 

Pus pus <3


Katsokaa mikä valta itsellään arvoisalla Muulilla on Kaneliin.

Korvaa Kanelin suuntaan,

Pahaa öögaa ja korvaa Kanelille.

 

Ja Kaneli väistää.

Tämän kuvan jälkeen edessäni olikin hymyilevä ja avoin Muuli, jolle vain sattui tulemaan mieleen että kauraa olis muuten ihan kiva ottaa.


Kaikki postauksen kuvat otti siis Katri Määttänen.