Muuliwayn jäljillä: Kari Vepsän klinikka

Se oli sellainen erittäin kolea kevätpäivä. Päivällä paistoi aurinko, mutta saapuessani Rusutjärven ratsutilan pihaan, taivas aukeni ja kasteli minut juostessani maneesiin. Olin bongannut Kari Vepsän kurssin 11.4.2017 jostain Facebookryhmästä ja ilmoittauduin katsojaksi. Tilaisuuden järjesti Uudenmaan Hevosurheilijat ry.

Halusin saada klinikasta kaiken mahdollisen irti. Minulla oli siis tietokone mukana, johon kirjoitin kymmensivuiset muistiinpanot ensimmäisestä hevosesta. Tämän jälkeen sormeni olivat niin kohmeessa, että seuraavan hevosen kohdalla tyydyin vain videoimaan merkittävimmät kohdat. Videota tuli 45 minuuttia, hevosta työstettiin varmaan enintään puolitoista tuntia. Se sisälsi siis tosi paljon merkittäviä kohtia. Tämä postaus käsittelee Vepsän käyttämiä työkaluja ja lähinnä klinikan ensimmäistä hevosta. Molempien kanssa Vepsä teki samat jutut alkuun.

Ohjelmassa oli siis kaksi hevosta. Ensimmäinen oli sitä mieltä ettei mene traileriin ja toinen suhtautui epäileväisesti kaikkeen. Jälkimmäinen oli kuulemma elänyt pellossa koko kymmenvuotisen ikänsä, joten se selittää epävarmuuden. Ensimmäinen ei taas sinänsä pelännyt traileria, mutta oli oppinut käyttäytymään niin, ettei sinne tarvinnut mennä.

Lastaamisesta on muuten viimeaikoina ollut Facebookin ryhmissä hyvin värikästä keskustelua ja kaikki lastaukseen liittyvät koulutustavat saavat vuorotellen kritiikkiä osakseen. Oma tapani, eli edestä kiinni sitominen, on kaikkien mielestä se kurjin tapa, mutta siinäkin on tullut edistystä enkä viimeksi edes ehtinyt kieputtaa narua etupuomiin kun Muuli oli jo tullut perässäni sisään.

Olen altistunut valitettavan ja tahtomattani liian paljon erinäisten oikeiden ja wannabe-eläintenkouluttajien mielipiteille. Hetken aikaa jo luulin että nimenomaan nämä eläintenkouluttajat naksuttimiensa kanssa ovat nykyään vallalla, mutta sitten tajusin että se onkin vain äänekäs vähemmistö. Suurin osa ihmisistä on ihan tavallisia pulliaisia, joille termi operantti ehdollistuminen on yhtä tärkeä kuin Viettelysten islannin juonenkäänteet.

Kaikki kouluttaminen on operanttia ehdollistumista mutta jostain syystä näitä virallisia termejä viljelevät vain naksuttelijat eli enimmäkseen positiivista vahvistamista käyttävät eläintenkouluttajat. Vepsäkin kouluttaa tietenkin operantin ehdollistumisen menetelmin, mutta jättää kuulijansa rauhaan vaikeilta sanoilta.

”Ennen hevosen kanssa tehtiin töitä koko päivän ajan ja syntyi hyvä suhde hevosen kanssa. Nykyään on kiire koko ajan, eli äkkiä tallille, äkkiä kyytiin ja nopeasti kotiin. Suhde hevosen kanssa jää tällöin pinnalliseksi.”, Vepsä aloitti ja kehotti tiukan aikataulun päivänä jättämään ratsastuksen väliin ja tekemään hevosen kanssa harjoituksia maastakäsin. Näin hevosta pystyy valmistelemaan seuraavan päivän ratsastusta varten.

Hän dissasi nykyhevosenomistajia ja kertoi että joka vuosi hänelle tulee enemmän ja enemmän ongelmatapauksia. Omistajat eivät tunnu ymmärtävän mikä hevonen on, miten sitä ruokitaan, hoidetaan tai käsitellään tai edes ratsastetaan. Eikä ongelma ole pelkästään omistajissa, vaan siinä että Suomesta puuttuu hevoskulttuuri. Meillä on ollut työhevosia, mutta ei ratsuja. Työhevospuolellakin oli sukupolven tauko kun työhevosia ei enää tarvittu ja vanha hevosmiestaito pääsi suurilta osin katoamaan.

Vepsä perusteli kaikki asiat hevosen laumakäyttäytymisellä ja biologialla. Hän ajattelee että hevosella on kaksi aivolohkoa. Toinen on ajatusaivo ja toinen on pakenemisaivo. Epävarma hevonen käyttää enemmän pakenemisaivoa ja on valmis poistumaan paikalta. Mutta kun hevonen saadaan rennoksi, se alkaa käyttää ajatusaivoa ja sen on mahdollista oppia.

”Hevoslaumassa on tarkka hierarkia. Siellä on johtajatamma, joka on ansainnut paikkansa. Ja nyt meidän ihmisten pitää ansaita se sama asema hevosen ajatusaivossa. Tänä päivänä ihminen on hevosen mielestä usein alapuolella ja hevonen ymmärtää ihmisen vain ruokkijana. Me luullaan että kun se tulee tarhasta luokse, se kunnioittaa meitä. Ei se kunnioita, se on vain tottunut saamaan ruokaa meiltä”, Vepsä tiivisti isoimman ongelman. Hänen mielestään alamainen ei koskaan kanna johtajalle ruokaa, mutta ei kuitenkaan tyrmää kokonaan herkkujen käyttöä. Niitä pitää vain antaa juuri oikeassa kohdassa.

”Hevoset on tosi fiksuja ja ne kaikki osaavat ajatella. Fiksuimmat oppii kuitenkin tosi nopeasti meidän mielestä ne huonot asiat”, Vepsä jatkoi ja lisäsi ”Hevoset ovat maailman parhaita alennuksenkysyjiä, että saako tänään palkkio vähemmän tekemällä. Hevosilla on myös hyviä ja huonoja päiviä. Myös huonoina päivinä pitää pyytää asioita täsmällisesti, mutta voi pyytää vähemmän. Hevoselle ei pidä ärhennellä, vaan johtajuus pitää rakentaa pienistä paloista.”

Vepsän mukaan ihmisestä voidaan rakentaa sellainen otus, jota hevonen kaipaa elämäänsä. Luonnossa hevonen kaipaa ruokaa, turvaa ja rauhaa ja ihminen voi antaa näitä kaikkia. Nämä kaikki sopivat palkinnoiksi kun hevonen tekee oikein ”Välillä annan ruokaakin”, hän lisäsi ja jatkoi edelleen ”näiden pohjalta alkaa löytyä se rentous, jota tarvitaan koulutuksessa. Jos pää on ylhäällä, ei hevonen voi oppia sillä silloin pakoreaktio on lähellä”.

”Ja muistakaa että tehtävä, suoritus, palkinto. Palkintoa ei saa unohtaa, mutta se ei tarkoita sitä että tunnin päätteeksi läiskitään kaulaan ja kiitetään kaikesta. Tekeminen pitää pilkkoa kymmeniin eri asioihin. Keskittykää myös pään sijaan enemmän jalkoihin. Hevonen ei voi ottaa askeltakaan ilman lupaa, ei edes keväällä kun ruoho alkaa vihertää.” Vepsä täsmensi.

Nykyajan ratsuhevosten liikkumiseen Vepsä otti kunnolla kantaa. ”Hevosia ei ole luotu seisomaan pitkiä aikoja karsinassa tai pienessä tarhassa, varsinkaan yksin. Ne on luotu liikkumaan ja antakaa hevosen liikkua. Vaikka hevonen maksaisi puoli miljoonaa, niin se on silti hevonen ja kaipaa liikuntaa. En ole vielä koskaan nähnyt hevosta, joka rikkoisi itsensä kun sen päästää laitumelle tai maneesiin irti. Sen pitää antaa ensin haistella nurkkia tai vetää pierupukkilaukkaa, ja sen jälkeen voidaan aloittaa juoksutus, jossa on kontrolli. Eikä siinäkään saa vain juoksuttaa, vaan salaisuus on siirtymät”.

Vepsän mukaan hevonen on luotu liikkumaan vaikka se olisi maksanut puoli miltsiä. Kuvassa on orivarsojen laitumellelasku. Ellikki suostui ystävällisesti lainaamaan kuviaan tähän postaukseen. Ellikin blogiin pääset kuvaa klikkaamalla.

Vepsän mukaan hevosen jokaiseen askeleeseen on saatava kontrolli. Kontrollin on oltava niin hyvä, että hevosen voi saada pysähtymään kolme metriä esteen jälkeen. Hevonen siis kysyy esteen jälkeen että jatketaanko vai pysähdytäänkö tähän. Hyppäämisen pitää tapahtua rennosti niin, että hevonen kuuntelee ratsastajaansa. ”Korvien pitää olla estehevosellakin sivuilla, eikä pelkästään tiukasti eteenpäin eikä niin että radan alussa kaasu hirttää kiinni ja rata mennään täysiä läpi”. Vepsän mukaan hevosen tulee olla kontrollissa ensin maasta ja vasta sen jälkeen sen askeleita on mahdollista kontrolloida selästä.

Tässä kohtaa pyörötarhassa jo hyvän aikaa ollut Paula niminen lastausongelmainen hevonen tuijotteli tallin suuntaan. Maneesissa ei ollut sessioiden aikana muita hevosia ja Vepsän mukaan meidän tuleekin opettaa hevoselle että kun ihminen on paikalla, niin hevosella on turvallista olla.

Osa kouluttajista taas pitää tärkeänä että areenalla on yksi seurahevonen, joka rauhoittaa koulutettavaa hevosta. Yhdysvaltalaisissa muulinkouluttajissakin on kahta koulukuntaa. On niitä, jotka työstävät muuleja aina niin että aidan takana on vähintään yksi toinen muuli ja niitä, jotka kehottavat laittamaan uuden muulin sellaiseen tarhaan ja karsinaan, joista se ei näe muita eläimiä. Kun se kuukauden ajan näkee vain omistajaansa koulutushetkien ja ruokintojen lomassa, muodostuu näille hyvä suhde.

Olen haistavinani kaksi eri ajattelutapaa hevostenkoulutuksessa. On ne, joiden mielestä hevonen voi pitää ihmistä johtajatamman kaltaisena ”leaderina”. Ja sitten on ne, joiden mielestä hevonen ei voi koskaan sillä tavalla ”bondata” ihmisen kanssa, kuin se ”bondaisi” toisen hevosen kanssa. Vepsä oli selvästi ensimmäistä ryhmää.

"Eihän meistä koskaan hevosia tule, mutta hevosen käyttäytyminen voidaan rakentaa samanlailla kuin se olisi hevoslaumassa", Vepsä kertoo.

Olen Vepsän kanssa täysin samaa mieltä siitä, että suomen kielessä ei ole hyvää vastinetta sanalle leader. Leader kun on eri asia kuin boss, mutta Suomessa molemmat sanat kääntyvät johtajiksi. Boss, eli pomo määräilee muita tekemään asioita kun leader toimii muiden mukana ja näyttää miten asiat tehdään. Alla oleva tuttu kuva selittää asiaa mielestäni erinomaisesti.

 

Perusasioiden äärelle


Paula oli 15-vuotias rautias tamma ja sillä kerrottiin olevan lastausongelma. Vepsä kertoi jakavansa lastausongelmaiset hevoset kahteen ryhmään. Ensimmäinen ryhmä pelkää traileria ja toinen ryhmä näyttää sille keskisormea. Paula kuului näistä jälkimmäiseen, eli se oli keksinyt temput, joita toteuttamalla sen ei tarvitse lastautua.

Paulan kanssa ei suinkaan aloitettu ensin trailerin kanssa, vaan pohja rakennettiin sen kanssa ensin pyörötarhassa. ”Hevonen ei saa koskaan koskea ihmiseen ensin, vaan ihminen, eli hevosen tuleva johtajatamma, koskee ensin. Hevonen ei myöskään saa koskaan kääntää ihmiselle takapäätä eikä se saa tulla ihmisen reviirille ilman pyyntöä” Vepsä kertoi ja sanoi että näin ei toimita myöskään hevoslaumassa.

”Nyt me rakennetaankin sitä, että me ollaan johtajatamma, joka rakentaa luottamusta että hevosella on hyvä olla meidän kanssa. Annetaan hevoselle tehtäviä, joita sen pitää ratkoa. Tässä se saa niitä nyt yliannostuksen, mutta ne eivät ole kauhean fyysisiä, mutta niitä pitää ratkoa ajattelemalla” Vepsä kertoi ja aloitti Paulan kanssa.

Ensin Vepsä haluaa että hevonen kiinnostuu hänestä, eli katsoo kohti tai ainakin suuntaa korvan kohti. Jos kontakti säilyy, hevosen elämä muuttuu helpommaksi ja jos se unohtaa ihmisen, hevosen elämä muuttuu vaikeammaksi. Tässä kohtaa pitää odottaa kärsivällisesti että hevonen löytää oikean ratkaisun ja sitä päästään palkitsemaan. Palkitseminen tässä kohtaa on hevosen jättäminen rauhaan ja koko keholla tehtävä ”hyvä”, jossa hartiat hieman lysähtävät ja ihminen hengittää rauhallisesti ulos.

”Sieltä alkaa pikkuhiljaa kasvamaan luottamus. Ja luottamuksen jälkeen kunnioitus”, Vepsä sanoi ja jatkoi ”Sellaisen well broke –hevosen rakentaminen voi kestää jopa vuoden verran, mutta siihen kannattaa panostaa, koska se palvelee koko sen loppuelämän. Oikotietä onneen ei ole. Asiat pitää tehdä huolellisesti, sillä epäoikeudenmukaisuus on pahin vihollinen. Mutta kun tehdään siis oikein ja johdonmukaisesti, niin kyllä tämä palkitsee. Johdonmukaisuus on paras liittolainen”

"Jos varsa on imprint koulutettu jo pienenä, silloin well broke-hevosen rakentaminen kestää lyhyemmän aikaa", Vepsä lisää. Imprint tarkoittaa suomeksi leimaantumista ja sillä tarkoitetaan sitä, että alle vuorokauden ikäistä varsaa paijataan ja kosketellaan joka puolelta. Tämänkin voi tosin tehdä väärin, joten jos menetelmää aikoo toteuttaa, kannattaa etsiä ohjeistusta sen tekoon etukäteen.

”Hevoset ovat nykyään liian lähellä sitä rajaa, että kun jotain tapahtuu, niin hevonen lähti jo. Ihmiset opettaa hevoset siihen ja poistaa kaikki häiriöt hevosen elämästä. Mä vien hevoset aina niihin vaikeisiin olosuhteisiin, jossa se miettisi pakenemista ja kuolemanpelkoa. Mutta kun me selvitään yhdessä, niin sen ajatusaivoon jää muisti, että ihminen on sankari joka pelasti. Hevonen alkaa kokemusten jälkeen pikkuhiljaa löytää turvan ihmisestä” Vepsä kertoi.

Vepsä on kehittänyt oman kahdeksanosaisen johtajuusharjoituksen, joka tähtää siihen että hevonen seuraa ihmistä kuten se seuraisi johtajatammaa luonnossa.

Johtajuusharjoitus on seuraavanlainen.

  1. Hevosen pitää liikkua pyynnöstä. Se voi valita suunnan ja nopeuden, mutta jalkojen pitää olla liikkeessä koko ajan.
  2. Hevosen pitää reagoida ihmisen kehonkieleen. Eli kun ihminen lähestyy sitä uhkaavasti, hevosen pitää lisätä vauhtia. Jos hevonen potkaisee sisälle tai pukittaa, sekin on ihan okei. Tärkeintä on että se reagoi jotenkin.
  3. Hevosen pitää vaihtaa suuntaa kun ihminen menee sen ”nollalinjan” etupuolelle. Nollalinja sijaitsee hevosen lavan kohdalla. Suunnanvaihdon on vielä tapahduttava etukautta, eli silmät ihmistä kohti. Jos hevonen vaihtaa suunnan niin, että takapuoli kääntyy ihmistä kohti, se olosta tehdään epämukava tehden pari nopeaa suunnanvaihtoa ja yrittämällä hetken päästä uudestaan.
  4. Hevosen tulee pysähtyä.
  5. Hevosen tulee vilkaista ihmistä.
  6. Hevosen pitää jäädä katsomaan ihmistä pidemmäksi aikaa.
  7. Hevosen pitää siirtää ulkoetujalkaa ihmistä kohti.
  8. Hevosen pitää lähteä seuraamaan ihmistä.


Vepsä kehotti kaikkia rakentamaan tallille edes yhden ympyrätarhan. Sen käytössä ei ole hänen mukaansa mitään sen syvällisempää hevoskuiskausta, vaan kaikki voivat tehdä töitä siellä. Vepsän mukaan pyörötarhassa juoksuttaminenkin on ihan okei, sillä eiväthän hevoset luonnossa liikkuisi koskaan niin hyvällä pohjalla kuin mikä Suomessa yleensä on. Hänen mukaansa liinassakin voi tehdä näitä harjoituksia, mutta liina hieman häiritsee tekemistä kun liinaa on koko ajan hallittava.

”Pyörötarhan kooksi riittää 12-15 metriä, isompaa ei välttämättä tarvita. Tässä pystyy tekemään kaikki ratsastushommat ja jos ratsastus ei tässä tilassa toimi, ei se toimi isommassakaan tilassa. Meillä ratsastetaan nuoret hevoset aina ensimmäisen kerran pyörötarhassa”, Vepsä selvensi.

Kun hevonen tekee toivotulla tavalla, saa se olla rauhassa ja Vepsä vain seisoo keskellä. Suunnanvaihto toteutetaan käytännössä niin, että peruutetaan itse melkein aitaa kohti, jolloin päädytään hevosen nollarajan eteen ja sen on helppoa vaihtaa suuntaa. Hevosta pitää tarkkailla muutenkin, jos se laskee päätään, maiskuttaa tai kääntää korvaa keskelle, se on yhteistyökykyinen ja se tulee jättää rauhaan ja poistaa kaikki oma energia jolloin hevonen saa kävellä niin halutessaan.

”Kaikki hevoset ovat laiskoja ja ne valitsevat helpoimman tien” Vepsä sanoi.

Pysähtymisessä Vepsä jarruttelee sitä peruuttamalla hieman ja hevonen kääntääkin korvaa keskelle, mutta Paula oli vielä juoksutuulella ja Vepsä antoi sen jatkaa juoksemistaan. Hetken päästä hän kokeili uudestaan sen pysäyttämistä ja tällä kertaa Paula pysähtyi, kääntyi katsomaan ja astui keskelle. Se siis suoritti vaiheet 4-7 samalla kertaa, mikä on ihan normaalia. Seuraamaan se lähti kun Vepsä kävi sen luona kääntymässä.

Kuitenkin heti Vepsän pysähtyessä, Paulan mielenkiinto kiinnittyi pyörötarhan ulkopuolella tapahtuviin asioihin ja tuijotti niitä pää ylhäällä.

”Nyt tulee kotitehtävä. Tästä päivästä lähtien hevonen ei saa olla ihmisen lähellä pää ylhäällä! Huomauta sitä aina, jos se nostaa pään”, Vepsä sanoi hevosen omistajalle.

”Kun hevosen pää on ylhäällä, hevosen päällä palaa punainen lamppu ja pakoreaktio, eli lähtö, on lähellä. Pää saisi olla sään korkeudella, jolloin hevosen aivoissa palaa keltainen valo. Jos halutaan että hevonen on tosi kaukana pakoreaktiosta, sen pään kuuluisi olla alhaalla ja sivulla. Tässä kohtaa hevosen päällä palaa vihreä valo. Tämä valmistelee myös yhden ohjan pysäytystä.” Vepsä kertoi ja jatkoi vielä laumahierarkiasta ”Jos hevonen lähtisi mun luota pois, mä ajaisin sen pois. Jos laumassa hevonen tekee väärin, se ajetaan pois.”

 

 

Kuva: Ellikki

Yhden ohjan pysäytys toimii niin, että hevonen opetetaan antamaan "kaikki pois" kun pelkästään toisesta ohjasta vedetään sen pää sivulle. Samalla hevonen pysähtyy. Yhden ohjan pysäytys onkin erittäin tärkeä taito kaikille hevosille, sillä se pelastaa ihmishenkiä maastossa. Vepsän mukaan se on ratsastajan tärkein työkalu.

Tässä vaiheessa kun hevonen seuraa ihmistä molempiin suuntiin vapaana pyörötarhassa, tehdään sen kanssa ”köysiasioita”. Vepsä kiinnitti naruriimuun pitkän painavan riimunnarun ja kertoi seuraavaksi neljästä työkalusta joilla voidaan rakentaa pohja kaikelle harrastamiselle. Minulle tuli näistä mieleen Parellin 7 games, jotka tähtäävät samaan lopputulokseen. Vepsä muistutti jälleen että tarkoituksemme on hallita hevosen jalkoja, ei niinkään päätä. Tarkoitus on saada kontrolli.

 

Työkalut haltuun


Ensimmäinen työkalu on peruutus. Narua heilutetaan ensin vähän, sen jälkeen painetta kasvatetaan pikkuhiljaa niin kauan että hevonen jossain kohtaa peruuttaa. Heilutus on napakka, mutta tarkoitus ei ole hakata lukolla leukaperiin. Vepsän käyttämässä paksussa jämäkässä narussa jo pienikin liike saa riimunnarun lukon heilumaan hieman leuan alla, joten hevonen kyllä tuntee pienenkin liikkeen. Jos hevonen ei millään ymmärrä peruuttaa ja nostaa vain päätä ylös on painetta kasvatettava niin paljon että lukko lopulta osuu hevoseen ja se peruuttaa.

”Tämä on sama kuin luonnossa kun hevoset kulkevat jonossa. Kun edellä oleva heilauttaa häntäänsä, perässä tulija ymmärtää ottaa etäisyyttä. Ja kun hevonen peruuttaa, annan kolme palkintoa. Köysi menee niin löysäksi että se osuu maahan, mun keho laskee ja kehun äänellä. Tavoite on että jossain vaiheessa hevonen peruuttaa käden heilutuksesta ilman köyttäkin” Vepsä kertoi.

Hevonen pitäisi olla Vepsän mukaan aina kontrollissa. Moni hevonen lähtee selkäännousussa harhailemaan, mutta Vepsä käskee aina itse suuntaamaan ensimmäisen askeleen johonkin muualle kuin suoraan eteen. Sen voi ottaa sivulle tai tehdä väistöä. Jos hevonen ottaa luvattoman askeleen, se peruutetaan takaisin siihen, missä sen kuului seistä. Luvattomien askeleiden suhteen ei siis tehdä pientä volttia ja palata pakoilleen, vaan hevonen peruutetaan.

Köyden heilutuksen pitää aina tarkoittaa hevoselle peruutusta. Se on tärkeää myös myöhemmin tehtävässä lastauksessa.

Tässä kohtaa harjoitusta Paulan pää oli jo pudonnut alas sään tasolle. Se lipoi huuliaan ja katseli rauhallisesti ympärilleen.

 

Vuotiaat orivarsat tutustuvat laitumella. Kuva: Ellikki


Kakkostyökalu on luokse tuleminen. Hevonen ei saa koskaan tulla itse ilman lupaa ihmisen reviirille, mutta tässä työkalussa hevonen kutsutaan luokse. Vepsä muuten tässä kohtaa sanoi että ”Jos hevosesta tulisi MUULI, eli se puskisi vastaan, niin en silti halua alkaa nyhtämään narua, vaan siirryn sivulle.” Illan lopuksi naruriimun ostettuani kysyin onko hänellä kokemusta muuleista (oli) ja hänen ranchilleen ovat myös muulit tervetulleita päiväksi opiskelemaan.

Luoksetulossa Vepsä keri narua kämmeneidensä päällä kuten kissaa polskutteleva uimari. Jos hevonen ei ymmärrä, voidaan kitkaa hieman lisätä, jolloin paine on hieman kovempi hevosen  niskassa, mutta narusta ei silti vedetä. Jos hevonen haluaa poistua paikalta, ei sitä jäädä vetämään. Tavoite tässäkin on se että tulevaisuudessa pelkkä käsillä kerintä kutsuu hevosen luokse. Tässä vaiheessa hevosta rapsutetaan säästä ja se saa hoitaa takaisin. Hoitohetki loppuu kuitenkin aina ihmisen aloitteesta ja hevonen peruutetaan narua heiluttamalla kauemmas.

Tässä kohtaa Vepsä aloitti myös hevosen taivuttelun. ”Tää on yksi tän päivän hevosten ongelma, ne on tosi jäykkiä kaulastaan. Ne ei käytä selkäänsä eikä moottoriaan, koska ovat niin jäykkiä. Kun saadaan hevosen kaula notkeaksi, niin saadaan se lopulta pyöreäksi ratsastusmuotoonkin, mutta ensin jumpataan sivulta sivulle. Ratsain niin, että hevosella on turpa ratsastajan varpaissa”.

Muulinkouluttaja Meredith Hodges aloittaa muuten aina treenit muulien kanssa niin, että hän taivuttaa niiden päät muutaman kerran kummallekin puolelle. Muulit ovat hyvin taipuisia ja niin laiskoja, että kääntävät mieluummin kaulansa ja päänsä taaksepäin kuin kääntyisivät kokonaan katsomaan jotain asiaa. Myös joidenkin opettajien tunneilla alkuverkassa olemme taivutelleet hevosen päätä ympyrällä sisään ja ulos. Toisten opettajien mielestä tämä on vippaskonsti, mutta miten muuten hevosen kaula muuttuisi taipuisammaksi? Käsillä pään vemputtaminen puolelta toiselle (sahaaminen joidenkin mielestä) tähtää ilmeisesti samaan.

Vepsä taivutteli Paulan päätä sivulle vetäen kevyesti mutta tasaisesti naruriimusta sivulle. Kun hevonen antoi periksi, hän vapautti hevosen pään heti. Samalla hän jumppasi liian korkealla olevaa päätä alhaalle antaen painetta niskaan ja lopulta pitäen kättä hevosen kaulan päällä ja kosketellen hevosen otsaa ja korvia.

Rapsutelkaa hevosia paljon. Se on ongelma että ihmiset ei koske hevosiin. Pitää olla ihan kiinni hevosessa, että voi oikeesti olla hyvä johtaja, joka voi koskea hevoseen milloin haluaa. Hevosen ei pitäisi huolestua mistään kosketuksesta, vaikka kyllä se voi ja saa ihmetellä että jaa tällainen päivä ihmisellä tänään" ja samalla Vepsä taputti hevosta selälle normaalia reippaammin. Hänen mielestään kynnenalusten pitää illalla olla mustat kaikesta siitä rapsutuksesta.

Vepsän myymät naruriimut ovat paksua jämäkkää narua joten myös turvan tuplasolmut ovat isot ja selkeät. Taivuttelut ovat helppoja kun tulpasolmu on auttamassa vastakkaisella puolella eikä hevosesta ole kovin mukavaa painautua sitä vastaan. Taivuttelut pehmentävät hevosen lihaksia, mutta niiden avulla hevosen pää saadaan myös vihreälle alueelle, eli sinne, mistä se ei ole lähdössä pakoreaktion saattelemana karkuun. Tähän tarkoitukseen on myös yhden ohjan pysäytys.

Kolmas työkalu on ihmisen reviirin kunnioittaminen. Vepsä kertoi että hevoslaumassa hevosilla on hyvä yhteys toisiinsa eivätkä ne mene ilman lupaa toisten reviirille, varsinkaan johtajatamman. Harjoituksessa Vepsä talutti Paulaa koko riimunnarun mitalla. Kun Vepsä pysähtyi, tuli hevosenkin pysähtyä heti eikä ottaa enää yhtään askelta. Jos näin kuitenkin tapahtuu, peruutetaan hevonen heiluvalla narulla taas kauemmas. Hevosen elämää siis hankaloitetaan jos se tulee ihmisen reviirille.

Tätä samaa työkalua käytti Parellikin Equitanassa molempien klinikkahevosten kanssa. Ne olivat vain koko areenalla ja naru oli paljon pidempi, mutta idea oli täysin sama. Hevonen tuli saada pysähtymään jopa okserin päälle omistajan niin halutessaan. Kokeilin jokin aika sitten tätä myös Muulin kanssa ja se tajusi todella nopeasti ettei liian lähelle saa tulla! Toki harjoitus soti Jenny Ahlrothin maastakäsittelytuntia vastaan, jossa tavoite oli saada Muuli kulkemaan pää juuri tietyssä kohtaa suhteessa minuun. Toisaalta, nopeastihan hevonen/muuli ymmärtää että ahaa, tänään saan rauhan kun kävelen tässä kohtaa.

Neljäs työkalu on seuraamistyökalu. Kyseessä ei kuitenkaan ole vapaana seuraaminen, vaan hevosen tulee seurata ihmisen kehonkieltä ja toimia sen mukaan. ”Hevosen pitää väistää takapäätä kun kurkkaan sitä etuviistosta. Laumassa johtajaa väistetään aina eikä käännetä sille takapuolta.”, Vepsä tiivisti meille harjoituksen syyn.

Naru pidetään maassa, jolloin ihmisella ei ole mitään kontaktia sen kautta hevoseen. Vepsä alkoi kiertää hevosta ympäri ja hevosen pitää kääntyä paikoillaan aina kohti. Sen tulee silti edelleen pysytellä pois ihmisen reviiriltä eikä se saa ottaa yhtään askelta eteen. Jos se ottaa, niin peruutustyökalu palauttaa sen takaisin. ”Ja kun pääsen nollarajan yli, eikä hevonen ole kääntynyt, niin sit vedän narusta että tännepäin ja hevonen kääntyy. Haluan että hevonen liikuttaa takapäätään eli astuu alle ristiin” Vepsä kertoi vielä.

Tässä käytetään seuraamistyökalua.


Paulasta huomattiin, ettei se pysty siirtämään oikeaa takajalkaa kunnolla alle ja omistajan mukaan se onkin huonompi siinä laukassa. Vepsä pyöritti hevosta paikoillaan niin kauan että se joutui ottamaan selkeitä ristiaskeleita runkonsa alla. Näillä harjoituksilla saa hevoseen siis myös elastisuutta ja tasapainoa.

”Tästä Paulasta näette kuusi asiaa, mitkä osoittaa hevosen rentouden. Ne on pään asento alhaalla, korvat liikkuvat rauhallisesti, suu maiskuttaa, hevonen huokaisee, silmät luppaisevat ja hevonen lepuuttaa takajalkaa. Hakekaa näitä aina kun ootte hevosen kanssa.” Vepsä kertoi.

 

Lähetystekniikka


Hevosen lähettäminen on tärkeä osa sen käsittelyä ja erityisen tärkeää lastauksessa. Se tapahtuu kolmivaiheisesti. Ensin suuntaa antava käsi nostetaan ylös osoittamaan haluttua suuntaa. Naru riimusta on siis tässä suuntaa antavassa kädessä. Seuraavaksi maiskautetaan kerran ja jos hevonen ei ole tästä vielä ymmärtänyt lähteä liikkeelle, narun pää heilautetaan sen lapaa kohti. ”Haluan että ensimmäinen liike on sisäetusella ristiin eteen, eikä minun reviirilleni. Tässä koitetaan kuitenkin päästä siihen että hevonen lähtee jo maiskutuksesta liikkeelle” Vepsä kertoi. Paula oppi idean todella nopeasti. ”Ja olkaa tarkkoja äänimerkin kanssa, eli ei montaa maiskautusta vaan vain yksi. Seuraava tarkoittaa liikkeen jatkuvuutta ja jos maiskuttelee paljon, hevosen pitäisi siirtyä raviin, sillä on rytmitaju.”

Vepsä kokeili myös peruutusta kaikissa askellajeissa kun hän oli ensin lähettänyt Paulan ympyrälle. Narun heilautus tarkoittaa nimittäin aina peruutusta, oli askellaji mikä tahansa. Hevosen pitäisi myös väistää takaosaa kaikissa askellajeissa kun sinne kurkataan nelostyökalun mukaisesti.

Kotitehtäväksi Vepsä antoi hevosen lähettämisen joka paikkaan. Eli hevonen lähetetään sisään kaikista porteista ja sisään karsinaan.

 

 

 

Siedätyshoito


”Sit katsotaan vähän siedätyshoitoa, koska sekin on tärkeää tässä hommassa” ja Vepsä otti ison suikalekepin pyöröaitauksen ulkopuolelta. ”Sen pitää ymmärtää että ihmisen lähellä on outoja asioita eikä silloin tarvitse ottaa pakoreaktiota käyttöön”. Hevosen kuuluu vain kulkea perässä eikä pelätä pälyhuiskaa tai mitä ikinä mukana onkin.

”Hevosta pitää pystyä myös harjaamaan tällä. Hevonen tutkii sitä ja olen tässä turvana ja rapsuttelen sitä. Eli annan palkinnon kun se uskaltaa tutkia sitä. Joskus olen joutunut aloittamaan yhdellä ainoalla suikaleella kun hevonen on pelännyt niin paljon” Vepsä kertoo ja antoi ohjeeksi seistä itse nollalinjalla eli lavan kohdalla. Siinä on turvallisin alue jos hevonen säikähtääkin.

”Tätä pitää liikuttaa rytmissä, eikä miten sattuu. Eteen ja taakse samassa rytmissä. Ratsuhevosella on kolme aluetta mitä pitää työstää. Kroppa ja jalat ensimmäisenä mutta tosi tärkeä on myös hevosen yläpuolella oleva alue” Vepsä kertoi ja heilutti pölyhuiskamaista keppiä Paulan pään yläpuolella. Paula nosti päätään ja oli jännittynyt, muttei näyttänyt siltä että lähtisi karkuun.

Siedätyshoidon jälkeen palattiin takaisin lähettämiseen kun Kari asetteli pienen pressun pyörötarhan keskelle. Paula ei lähtökohtaisesti ollut kiinnostunut astumaan sen päälle tai edes lähelle, mutta Vepsä lähetti sitä kohti pressua. Naru löystyi ja paine poostui heti kun se uskalsi tulla lähemmäs. Palkinnoksi se sai hetken rauhaa.

Jos hevonen on kiinnostunut uudesta asiasta ja haistelee sitä, se on kehuttavan arvoista toimintaa ja sitä hevonen saa tehdä niin paljon kuin haluaa Vepsän mukaan.

Hetken päästä Paula käveli sujuvasti pressun yli jolloin Vepsä siirtyi sen kanssa ulos pyörötarhasta lähettäen Paulaa vielä muutaman kerran pyörötarhan portista sisään ja ulos. Seuraava etappi ennen traileria oli vielä lähetys trukkilavan päälle. Kari kävi lavalla myös itse, jotta hevonen kuuli sen töminän. Pian Paula astelikin lavan yli.

 

 

Ja nyt itse lastaukseen


”Mä ajattelen aina että hevoskoppi on karsina kakkonen. Sinne mennään ihan samalla tavalla ja se on oikeastaan ihan ykkösluokan mesta kun siellä on ruokaakin. Ensin tehdään lastaus normaalisti ja sen jälkeen opetan myös lähetysmenetelmän jotta hevonen oppii menemän kyytiin itse lähettämällä” Kari kertoi ja aloitti. Hevosen omistaja sai käteensä ämpärin, jossa on palkintoja. ”Lastaus on hyvä paikka palkita, koska siinä hevonen voittaa kaksi pelkoaan, ahtaan paikan pelon ja vangitsemisen pelon”.

Vepsä valmisteli Paulaa lastaukseen ja kertoi samalla mielestään lastauksen suurimpia virheitä.

Ensimmäinen moka on että koppi laitetaan valmiiksi ja sit haetaan hevonen. Hevonen pitää ottaa mukaan tähän, että se voi yhdessä ihmisen kanssa katsella kun avataan pressu ja ovi. Että ravintola alkaa aukeemaan” Vepsä kertoi ja availi kopin hevosen kanssa. ”Tässä ei pidä varovasti availla näitä, koska hitaasti toimiminen viestii että tässä on jotain pelottavaa. Haluan olla vähän ronski, ettei tässä ole mitään hätää.”

Muulin kanssa olen tehnyt tämän virheen joka kerta. Olemme laittaneet kopin valmiiksi ja tavarat sisään ja vasta sitten olen hakenut Muulin tarhasta. Tietenkin se on siellä jo katsellut traileria hyvän aikaa ja ehkä prosessoinut päässään sitä, mitä kohta tapahtuu.

Toinen moka on se, että viedään hevonen sisään ja sidotaan äkkiä kiinni, ettei se pääse karkuun. Sitominen pitäisi tehdä vasta lopuksi, koska eihän hevosta karsinassakaan heti sidota.” Vepsä jatkoi. Muulin kanssa olen toteuttanut tätäkin virhettä ihan joka kerta, koska en halua että se enää koskaan pakittaa trailerista ulos takapuomin alta. Jos takapuomin saisi matalammaksi, voisin luottaa siihen että Muuli pysyy sisällä.

Kolmas moka on se, että tulee kiire. Traileriin ei pidä mennä vauhdilla vaan rauhallisesti. Hevosen pitää saada tutkia sitä.”

Neljäs moka on se, että ihmiset lastaa ihan nätisti ja ajan kanssa mutta sit laitetaan ÄKKIÄ luukut kiinni. Ihmisen kehossa on hirveen iso energiamuutos ja hevonen muistaa seuraavalla kerralla että hirveä hässäkkä alkoi heti kun se oli sisällä” Vepsä jatkoi. Lastaajan tulee siis pitää oma energiatasonsa yhtä rauhallisena koko ajan. ”Ja jos alkaa jännittää, niin alkakaa haukotella. Se tarttuu. Hevonen alkaa ajatella että kun johtaja haukottelee, niin ei tässä voi olla mitään vaarallista”

Tässä kohtaa Paula muuten alkoi selvästi haukottelemaan esimerkin seurauksena.

”On muuten tärkeää että hevoset osaa seistä paikoillaan, sitä ne eivät tänä päivänä osaa. Hevonen sidotaan vielä käytävälläkin kiinni, jotta se varmasti seisoo” Vepsä tylytti ja tunnen piston sydämessäni. Muuli on hyvin paljon kiinni eri asioissa ja nimenomaan niin ettei rykimällä pääse irti.

Viides moka on se että ollaan tässä trailerin takana hevosen kanssa ja äkäillään että millä se saadaan kyytiin. Samalla palkitaan hevosta koko ajan sillä, että se saa levätä trailerin takana. Tässä ei saa koskaan vain seisoskella, vaan tässä tehdään töitä koko ajan. Tässä pitää vähintään kävellä. Joskus saatan laukkuuttaa hevosta monta kierrosta, parkkipaikka ja samalla lepopaikka on sisällä kopissa. Ja kun otatte hevosen ulos, älkää jääkö taakse ihmettelemään vaan saman tien pois.” Vepsä ohjeisti.

Osa hevosista haluaa peruuttaa täysiä kopista ulos ja siihen Vepsä antoikin ohjeeksi peruuttaa hevosta vielä vähän enemmän. Hevoset huomaavat että peruuttamalla omin lupineen joutuu vielä kovemmin töihin.

Lastausharjoitus jatkui niin, että väliseinä avattiin sivulle ja omistaja meni sisälle koppiin. Hevonen sai herkkupalkinnon aina ottaessaan askeleen sisään. Vepsä kehotti ottamaan ämpäristä palkinnon valmiiksi, jotta sen voi antaa heti eikä sitä tarvitse kaivella taskusta. Ohjeistus ei eroa mitenkään naksutinkoulutuksesta jossa palkinto (tai naksaus) tulee antaa juuri oikealla kohdalla. Palkintojen tulee olla hyvin pieniä, jotta hevonen syö sen nopeasti ja haluaa nopeasti lisää.

Kun Paula oli astellut jo sujuvasti sillalle, siirtyi sen omistaja syvemmälle koppiin. Vepsä piti  hevosen pään koko ajan koppia kohti. Jos hevonen katsoi muualle, sen pää palautettiin kohti koppia uudestaan. Hevonen sai kuitenkin aina nuuskia ja tutkia traileria niin halutessaan.

Lastausharjoittelussa hevosta pyritään saamaan koko ajan syvemmälle traileriin ja pysymään siellä. Paula vaati Vepsän vierelleen, jotta se uskaltaa astua sisään vaikka omistaja olisikin vastassa palkinnon kanssa. Joka kerta Vepsä pyrki jäämään kauemmas jälkeen, jotta hevonen menisi itsenäisesti lähettämällä sisään.

Jos hevonen puskee painetta vastaan, se laitetaan peruuttamaan ja sitä juoksutetaan hetki trailerin takana kunnes tilanne rauhoitetaan, hevosta kiitetään ja tullaan taas sillan taakse.

Hevonen pitää itse pyytää ulos trailerista ja se onnistuu takaakin narua heiluttamalla. Hyvän suorituksen jälkeen hevosen kanssa tehdään taluttaen mietiskelykierros trailerin takana koska siihen ei saa jäädä seisomaan. Sillan takaa Vepsä lähetti Paulan taas traileriin ja kun se sujui hyvin, siirrettiin väliseinä takaisin keskelle.

”Kun tän alkujumpan jaksaa käydä läpi, niin mä oon satavarma että teillä on helppo lastattava hevonen, josta ei koskaan tarvitse olla huolissaan ettei se menis kyytiin.” Vepsä kertoi ”Ja kun treenaatte, niin katsokaa ettei köysi jää koskaan kiinni jos hevonen haluaa peruuttaa. Täällä kannattaa vaikka muutaman kerran syöttää iltakaurat niin hevonen menee varmasti mielellään sisään.”

Tässä kohtaa Paula ei edes halunnut peruuttaa ulos vaikka Vepsä hailutti narua, saihan se sisällä koko ajan herkkuja. Peruutukset ovat Vepsän mielestä vähintään yhtä tärkeitä kuin sisäänmenot. Rauhallinen ulostulo valmistelee sitä että hevonen kävelee rauhallisesti myös sisään. ”Peruutus pitää tehdä suoraan, eli ei saa kääntyä sillalla tai sisällä jotta se ei tekisi sitä myös lastauksessa”.

Pian Paula seisoo rauhallisena trailerin sisällä vaikka Kari rapsuttaa ja taputtelee sitä selästä ja lautasilta ja liikkuu muutenkin omalla puolellaan traileria.

Omistaja pääsee puikkoihin ja lastaa hevosen monta kertaa itsekin sisään. Tässä kohtaa jätin muistiinpanojen kirjoittamisen ja siirryin itsekin lähemmäs traileria kuvatakseni loput videolle.

 

 

Entä se toinen hevonen?


Kaikkea pelkäävä hevonen, 10-vuotias Masi pelkäsi kaikkea ja kaiken aikaa. Se juoksi sieraimet suurina pyöröaidassa heti kun se päästettiin sinne. Tämän kanssa Vepsä teki samat harjoitukset kuin Paulankin kanssa, mutta siedätti sitä enemmän erilaisiin asioihin, lopussa myös siihen lehtipuhaltimeen. Masi seisoi toki paikoillaan, mutta kovin rentoa hevosta en siinä kohtaa nähnyt. Masi oli kuitenkin ihan erilainen kuin alussa ja lopun keskustelutuokion ajan se seisoi pää alhaalla Vepsän vierellä jalkaansa leputtaen eikä se singonnut kuuhun mistään yllättävistä äänistäkään.

 

Yhteenveto


Viimeistään tämä klinikka avasi silmäni sen suhteen kuinka tärkeää pohjatyö maastakäsin on. Karin menetelmät ja työkalut olivat jo sellaisia joita olen aika paljon tarkoituksella tai vahingossa tehnyt, mutta en ole kaikkiin tärkeisiin asioihin osannut kiinnittää huomiota. Muuli tulee melko sujuvasti kutsusta luokse, mutta tarhaa siivotessani se kyllä tulee lähelle, mutta ei koskaan töki minua ensin. En ole tajunnut että se on hyvä juttu!

Herkuista Vepsä sanoi että temppujutut ja nämä maastakäsittelyjutut ovat eri asia. Eli maastakäsittely tehdään ilman herkkuja ja temput herkkujen kanssa. Olen ollut aina tätä samaa mieltä, mutta koska herkut olivat ainoa tapa, miten sain Muuliin alussa jotain kontaktia, käytin niitä mielelläni. Toisaalta, miten hevonen tajuaisi että peruutus olisi jotenkin erilainen temppu kuin asian nosto suuhun? Hevonenhan tekee mielellään niitä asioita, joiden tekemisestä se hyötyy. Vepsän tapauksessa palkinto on helppo elämä ja jonkun toisen tapauksessa herkkupalkinto.

Moni muuten kuvittelee että herkuilla opetettu eläin kaipaa herkkuja koko loppuelämänsä aina ja kaikkialla, mutta Muuli toimii mielestäni hyvin myös kun herkkuja ei ole tai niitä on vähemmän. Herkkupalkinnot ovat tehneet siitä toki hyvin yritteliään enkä ole niin taitava muulinkouluttaja että olisin osannut opettaa Muulin seisomaan täydellisesti paikoillaan. Mutta silloin kun teen puhdasta maastakäsittelyä ilman jatkuvaa palkkaamista, se myös rauhoittuu seisomaan paikoilleen hyvin ja odottelee kaikessa rauhassa kun juttelen jonkun kanssa.

 

 

 

Temppujuttuja. Kuva: Tiina Räikkönen


Olen myös toteuttanut sen kanssa sitä, että ”otan pois luvattomat askeleet”, eli peruutan Muulin takaisin ruotuun jos se vaeltelee. En ole tehnyt tätä kuitenkaan tarpeeksi systemaattisesti, joten tässä kohtaa ryhdistäydyn kunnolla.

Mitä taas tulee pelottavien pressujen ylittämiseen, niin ne olen aina hoitanut positiivisella vahvistamisella, eli kaikki liike kohti pressua on palkitsemisen arvoista toimintaa ja ensimmäisillä kerroilla vielä talutan sen yli ja vasta sen jälkeen lähetän tai juoksutan. Vepsän nähtyäni haluan ehdottomasti lisää haasteita elämääni ja pressuhommat teen ensi kerralla alusta asti lähettämällä. Mietin kuitenkin jälkikäteen että kummasta tavasta on enemmän hyötyä? Jos hevosta lähetellään eri asioiden yli ja porteista, se toki oppii kulkemaan koska muussa tapauksessa sen olosta tulee epämukava. Kun opetan sen kulkemaan pressun yli ja porteista palkitsemalla, se seuraa koko ajan  ympäristöään ja yrittää kiipeillä asioiden päälle. Jossain kohtaa se kiipeilee kasojen päälle ilman kauraakin kun siitä on tullut sille rutiini.

Mitä sitten tulee tähän "tottele tai juokse" menetelmään, niin se ei olisi luultavasti toiminut Muulin kanssa alussa. Tällä hetkellä se toimisi varmasti oikein hyvin, silä ajanhan sen tarhassa aina pois jos se ei annakaan koskea tai ei annakaan kiinni. Se juoksee vähän, puhisee ja tulee luokse. Olisin niiin onnellinen jos meidän tallillakin olisi pyöröaitaus! No, onneksi on Eurojackpot vetämässä.

Lopun keskusteluhetkessä yleisöstä kysyttiin, että voidaanko näitä johtajuusharjoitteita tehdä liikaa, tai onko haittaa jos niitä tehdään paljon. Vepsän mukaan ei missään nimessä! Näissä on aina kehitettävää ja parannettavaa. Jokin aika sitten jossain yhteydessä joku nimekäs hevosihminen (arvatkaa muistanko kuka ja missä, no en) sanoi että "if it ain't broke, don't fix it", eli ehjää ei kannata korjata ja viittasi juuri siihen että jos hevonen tekee jonkun asian hyvin, sitä ei pitäisi turhan takia harjoitella. Muistaakseni juttu jatkui vielä niin, että hevosia ei pitäisi turhanpäiten lääppiä muutenkaan. Tässä kohtaa olen Vepsän kannalla, koska Muuli on ainakin paljon parempi mitä enemmän teen sen kanssa. Ja ainahan kaikessa on parannettavaa, vai kuinka?

Kysyin Karilta naruriimua ostaessani noin yleisesti muuleista ja nopeasti omastani. Ratkaisu karkaamisongelmiin on tehdä töitä sen kanssa toisten hevosten tyhjissä tarhoissa, joissa se ei koskaan pääse niin pitkälle karkuun että naru loppuisi kesken, koska vetokilpailun häviän aina. Itseasiassa ihmettelin miten molemmat klinikan hevoset pysyivät hanskassa rajussakin laukkajuoksutuksessa. Muuli ei olisi jäänyt ympyrälle, vaan olisi poistunut paikalta. Vepsän omalla tallilla on muun muassa pelkorata, jonne voi ajanvarauksella mennä ohjauksen kanssa harjoittelemaan, toki työt aloitetaan pyöröaidassa.

 

Ja kuten alussa kerroin, päivä oli todella kylmä. Kun olin neljä tuntia tärissyt kylmässä maneesissa, alkoi autonikin oikutella kotimatkalla käyden neljän pytyn sijaan vain kolmella. Onneksi kotimatkaa oli vain 10 kilometriä.