Odotukseni ja lopputulos eivät vastanneet toisiaan Piet Nibbelinkin hevostaitokurssilla

Kerroin Piet Nibbelinkin ajatuksista hänen hevosenkäsittelytapansa taustalta tässä postauksessa. Jos olet jostain syystä missannut tuon, kannattaa lukea ennen tätä postausta. Hänen tyylinsä käsitellä hevosia on sellainen, että hevosia ei pakoteta, emmekä me ihmiset sanele mitä tehdään. Ihminen sen sijaan odottaa mitä hevonen tarjoaa, ja hevonen palkitaan syvällä rauhallisuudella ja lempeällä silityksellä tai rapsutuksella.

Vihjasin tässä postauksessa, etten saanut kurssilta ihan sitä, mitä kuvittelin. Halusin tuolloin katsoa kurssin rauhassa loppuun asti ja jäsennellä ajatuksia päässäni. Haluan sanoa tähän alkuun että kurssin sisältö oli täyttä asiaa, mutta se esitettiin niin, että minä vetäisin kriitikkosilmälasini syvälle päähän heti ensimmäisenä päivänä.

Kaikki postauksen kuvat: Susanna Lehto / Suvililja.net (kuvaa klikkaamalla pääset Susannan valokuvasivuille). Kuvat on otettu kurssin viimeisenä eli kolmantena päivänä.

En pidä guruista, jotka nostetaan jalustalle ja joiden kritisointi on kiellettyä. Ja jos näitä nyt sattuu kritisoimaan, kertoo se enemmän kritisoijasta kuin gurusta. Guru on niin hyvä ja virheetön, ettei hänen tekemisessään ole mitään väärää. Eikä Nibbelinkissä ollutkaan. Mutta se, miten hän puhui ja kertoi omasta tyylistään (muita hieman mollaten), sai niskakarvani nousemaan pystyyn. Hyvin moneen muuhun se upposi, sillä paikalla oli laajasti hänen uskollisia fanejaan. Mitä pidempään Nibbelinkin rauhallista mutta määrätietoista puhetta kuunteli, sitä enemmän se alkoi tuntua joltain omalta uskonnoltaan. Ja tämä uskonto on tietenkin ainoa oikea tapa käsitellä hevosia ja muut toimijat ovat tavalla tai toisella eläimiään riistäviä vanhanaikaisia kaavoihinsa kangistuneita metsäläisiä.

Narunpyörittelijät pyörötarhoissaan ovat eläinrääkkääjiä, koska hevonen ei pysty valitsemaan. Se joko juoksee tai join-uppaa. Länkkätyypit, varsinkin Parellit, "ohjelmoivat" hevosiaan niin, että ne jopa ravaavat vapaana ihmisen ympärillä, vaikka ihminen seisoo paikoillaan! Samanlaista ohjelmointia harrastavat naksutinkouluttajat ja muut herkkuja tuputtavat. Piet huomasi Muulistakin että turvan pitäminen kylkeä vasten on sille temppu. Ja ei, se ei ollut hyvä juttu. Kilparatsastus ei sovi samaan lauseeseen hyvän hevosenpidon kanssa, sillä ei ole olemassa mitään kilpailulajia, jossa toimittaisiin hevosen hyvinvointi edellä. Kun ihminen haluaa menestyä, hevonen kärsii aina.

Jossain kohtaa aloin ajatella jo että ratsastaminenkaan ei sovi yhteen hyvän hevosenpidon kanssa. Nibbelink sivusi kyllä tätäkin aihetta. Hevostahan ei ole tehty ratsastusta varten, evoluutio ei ole tehnyt siitä ratsua. Ratsastaja siis häiritsee hevosta aina. Tähän on kuitenkin ratkaisu, centered riding, jonka tarkoituksena on parantaa ratsastajan omaa kehinkäyttöä ja minimoida hevoseen kohdistuva rasitus. Olen käynyt muutamalla CR-tunnilla ja Nibbelinkin puheissa olikin samaa, mitä olen noilla tunneilla kuullut tai tehnyt.

Olen pitänyt itseäni vähän kukkahattutätinä, mutta nyt aikuisten oikeasti kun katsoin näitä oikeita kukkiksia silmästä silmään, niin minä olen aika kevyttä kamaa niihin verrattuna. Ja nyt, tässä tulee paras osuus. Nibbelink lohdutti meitä, että kun nyt tämän kolmen päivän intensiivisetin jälkeen ymmärrämme, että olemme tehneet hevosillemme hallaa aiemmin (paremmasta tietämättä), niin ei saa vaipua epätoivoon. Nyt on se hetki, kun meidän on mahdollista kääntää laivan suunta ja ottaa vastaan tämä lempeämpi tapa kommunikoida hevosten kanssa.

Hän hieman sääli ihmisiä, jotka eivät ole edes hänen kurssinsa jälkeen valmiit luopumaan vanhanaikaisista ja jopa julmista hevosenäkäsittelytavoista vaan jatkavat samalla linjalla. Tähän liittyen hän kertoi esimerkin Ypäjällä joskus vuosia sitten tapahtuneesta demosta, johon hänelle tuotiin astetta villimpi suokkiori. Oria talutti kaksi tyttöä ja ori teutaroi minkä ehti. Demonsa jälkeen Nibbelink sai talutettua oriin takaisin talliin löysällä narulla. Ypäjän opiskelijat eivät olleet valmiit muuttamaan vanhanaikaista hevosenkäsittelytapaansa vaikka Nibbelink oli näyttänyt heille vaihtoehtoisen tavan. Ypäjälle häntä ei kutsuttu enää koskaan uudestaan.

Olen selvästi sellainen vanhanaikainen muutosvastarintainen muulinomistaja, joka ei suostu näkemään sitä, että on kurssiin saakka käsitellyt Muulia väärällä tavalla. Ja kun kriitikkolasien läpi katselin ja kuuntelin kolme päivää tätä touhua, tulin siihen tulokseen etten edes halua nähdä. Aloin epäillä kurssilla kaikkea ja kaiken aikaa. Asiat, mitä hevosten kanssa tehtiin, olivat täyttä asiaa mutta se, miten ehdottomasti asiat esitettiin, tökki ja pahasti. Kurssin anti ei nimittäin rajoittunut pelkkiin hevosiin, vaan se sisälsi ainakin puolet elämäntaidonvalmennusta. Jos haluan mindfullnessia, menen mindfullness-kurssille, kun haluan oppia työstämään Muulia, menen maastakäsittelykurssille. Odotukseni kurssin suhteen olivat siis virheelliset kun en tajunnut että se sisältää niin paljon meidän itsemme työstämistä.

Tietenkin ymmärrän että Nibbelinkin ajatus lähtee ihmisestä, kun ihminen on tyyni, rauhallinen ja sinut itsensä kanssa, hän on sitä myös hevosta kohtaan, jolloin hevosenkäsittely parantuu "itsestään". Kurssilla olin vain niin kovin ihmeissäni tästä, että se(kin) meni minulta ohi ja korkealta.

Suodatin kaiken mitä Nibbelink meille kertoi ja missasin paljon hyvää asiaa. Asian tuputtaminen ja muiden tyylien dissaaminen sai kuitenkin palkokasvin kasvamaan nenääni, joten en voinut (vaikka olisin halunnutkin) ottaa kaikkea avoimesti vastaan. Odotin tavallaan koko ajan sitä, milloin taas lytätään joku tapa toimia. Todennököisesti joku tapa, mitä olen tähän asti menestyksekkäästi toteuttanut.

Nibbelink puhui siis ihan asiaa, jos yritetään päästä ehdottomuudesta yli. Hänen tyylinsä perustuu hevosten käyttäytymiseen laumassa ja hän asettaa hevoselle rajat. Kun hevosilla on selkeät rajat, niiden on hyvä olla, kun ihminen pitää huolta niistä. Yksi hevosista tuli hänen iholleen ja Nibbelink potkaisi sitä ryntäsiin. Noin tekisi lauman johtajatammakin. Potkiminen ei kuitenkaan ollut käytössä kuin kerran, mutta Nibbelink esitteli meille kuusimetrisen köyden käyttöä. Se laitetaan kiepille käteen niin, että sitä voi käyttää kuten hevosen häntää. Jos hevonen kulkee talutuksessa tai vapaana liian lähellä, voi tätä tekohäntää heilutella selkänsä takana. Hevonen ymmärtää merkin ja ottaa vähän etäisyyttä.

Paineen lisäyksestä Nibbelink puhui paljon. Sitä ei lisätä asteittain tai portaittain, vaan jatkuvasti hieman lisäten. Tämä auttoi minua, sillä olen sellainen että annan paineen, jään odottamaan tapahtuuko, annan lisää painetta, jään odottamaan tapahtuuko jne. Annan painetta siis sykäyksittäin ja aina isompaa. Muulin kanssa käykin sitten niin että ensimmäiseen neljään steppiin se ei ole reagoinut mitenkään mutta viides on niin iso paine, että se häipyy paikalta.

Ja vain painetta pikkuhiljaa kasvattamalla voidaan eläintä opettaa toimimaan mahdollisimman pienillä avuilla.

Hevosen tuleminen ihmisen luokse pitäisi aina perustua vapaaehtoisuuteen. Kun teimme harjoituksia liinassa, ei Muulia saanut vetää narusta luokse, vaan käsi avattiin ja naru liukui kämmenellä. Jos Muuli tässä kohtaa tuli luokse, se oli lahja, koska sillä oli mahdollisuus valita. Vapaana olevaa hevosta ei edes voi narusta vetää luokseen, vaan se tulee jos tulee. Ja Nibbelinkin mukaan se tulee ihmisen lähelle, jos sillä on siinä hyvä olla.

Jos sillä ei ole hyvä olla, käy kuten ensimmäisenä päivänä kun Muuli hyppäsi picaderon aidan yli vapauteen.

Nibbelink puhui myös paljon itsestäänselviä asioita. Ihmisellä on se oma henkilökohtainen tila, jota pitää vaalia. Hevoselle asetetaan siinä kohtaa rajat, että kuinka lähelle ihminen sen päästää. Yksi hevonen nosti pään ilmaan kun sille laitettiin riimua. Tässä kohtaa kuvittelin näkeväni jotain todella hienoa hevosenkäsittelyä, koska yksikään hevosista ei ollut kovin ongelmallinen. Tämä pään nosto oli ensimmäinen ongelma.

Nibbelink laittoi riimua turvalle monta kertaa hevosta kehuen. Hän antoi jopa herkkuja tässä yhteydessä. Minäkin olisin osannut opettaa tuon! Mutta tietenkään tämä kurssi ei rakentunut vinkeille korjata ongelmia, vaan kokonaisvaltaisemmalle hevosenkäsittelytyylile. Tällä kurssilla hevoset ja niiden kanssa tehtävät harjoitukset olivatkin sivuosassa. Emme tulleet tänne kehittämään eläimiämme vaan itseämme.

Harjoitukset eivät koskeneet pelkkiä hevosia, vaan myös me ihmiset osallistuimme niihin. Talutimme toisiamme silmät sidottuina hakien sitä superkevyttä tuntumaa ja fiilistä, mikä hyvästä huolenpidosta tulee. Toisten taluttajien kanssa on mukavampaa silmät kiinni kulkevana "hevosena" kulkea kuin toisten. Eräässä harjoituksessa me kaikki 30 leidiä laitoimme silmämme kiinni ja kiersimme maneesin. Kai siinä oli tarkoitus havainnoida sitä, kuinka laumassa yhtä aistia vajaana pystymme liikkuman törmäilemättä?

Minä taas olen sellainen käytännön ihminen. Olen melko huono tulkitsemaan maalauksia, runoja tai biisien sanoja. En lue kirjoja niiden vallan mainion kuvailevan tekstin takia, vaan mielenkiintoisten juonenkäänteiden takia. En edes osaa sanoa, että missä kirjoissa on ollut oikein erityisen hyvää tekstiä, muistan vain mitä lopussa tapahtui ja oliko kirja mukaansatempaava. Nibbelinkin tapa kertoa menetelmistään meni välillä korkealta ja kovaa, jolloin tällainen tavallinen maalaisjuntti ei osaa sijoittaa sitä arkielämään.

Meitä ihmisiä on siis erilaisia ja minä opin parhaiten opettajilta, joitka opettavat asioita konkreettisella tavalla. Ja tämän takia en kokenut saavani kurssista niin paljon irti kuin olisin voinut saada.

En kuitenkaan vaipunut epätoivoon vaan nappasin kurssilta niin paljon hyviä juttuja kuin pystyin. Nyt mennään niihin harjoituksiin. Kurssilla tehtiin pääsääntöisesti vain kahta eri harjoitusta, seuraamista ja juoksuttamista.

Molempien muulien kanssa teimme paljon talutusharjoitusta, koska Nibbelinkin mukaan meillä oli eniten ongelmia sillä osa-alueella. Muulimme siis huitelivat missä sattuu kiinnittämättä meihin ihmisiin huomiota. Koska kurssin henki oli hyvin rauhallinen ja eläintä kunnioittava, en edes uskaltanut asettaa Muulille rajoja samaan tapaan kuin kotona. Tuntui että sain pahaa öögaa jo siitä, että Muulilla oli päässä naruriimu tavallisen riimun sijaan.

Talutusharjoituksessa kävelimme eläimen edellä peruuttaen niin, että eläimen pää pidettiin koko ajan meitä kohti. Jos eläin lähti huitelemaan vasemmalle, vaihdoimme omaa kulkusuuntaamme oikealle ja saimme jopa kiristää narua tarvittaessa. Pienen pään käännön saimme hallintaan omalla kädenliikkeellä. Tässä haettiin sitä, että ihminen asettaa hevoselle rajat. Ihminen tekee itsestään kannattavan seurata, koska muuten naru voi kirystyä ja se on hevosesta epmukavaa. Kun ihmistä seuraa päällään ja koko kropallaan, on mukavaa liikkua ja ihminen on rauhallinen. Ja labyrintissa ihminen pitää hevosesta huolta ja johdattaa sen läpi ilman, että hevosen kaviot osuvat inhottavasti puomeihin.

Kun eläin tuntui olevan tarpeeksi hyvin kiinni meissä, lähdimme suorittamaan labyrinttiä. Muulit olivat siinä hyvinkin kevyitä ja tulivat löysällä narulla perässä katsoen tarkkaan meidän ihmisten liikehdintää. Vieraan muulin kanssa oli tässä kohtaa paljon helpompi harjoitella kuin oman tutun. Ehkä vieras muuli on myös vieraille ihmisille kohteliaampi?

Upotan tähän muutaman lyhyen klipin. Niistä näkee vain se, mitä tehtiin, ei alkutilannetta, harjoitusta tai lopputilannetta. Näistä ei siis näe eläimen tai omistajan muutosta.

Toinen harjoitus, mitä tehtiin enemmän hevosten kanssa, oli picaderossa juoksuttaminen. Tehtävä alkoi niin, että hevonen oli vapaana, missä nyt sattui olemaankaan, ja ihminen päätti että hän menee juuri tuohon kohtan, missä hevonen sattui olemaan. Ja kun ihminen johtajatammana päättää haluta kulmaan, on toisen hevosen väistettävä pois. Näin hevonen saatiin liikkumaan.

Hevosta kohti tuli kävellä koko ajan. Jaloilla ei saanut astua ristiin ja oma rintamasuunta tuli olla hevosen painopistettä kohti. Painopiste on hevosen keskikohdassa, joka on suunnilleen satulavyön kohdalla. Tämä oli minulle erittäin vaikeaa, sillä vaikka kuinka kuvittelin käveleväni sitä kohti ottamatta ristiaskeleita, sain asiasta koko ajan huomautuksia. Kuvittelin liikkuvani täysin oikein, joten tämän korjaaminen itsenään tallilla tulee olemaan hyvin vaikeaa. Joudun varmaan kiinnittämään kissojen flexin juoksutusvyöhön ja pitämään kahvaa tissieni välissä. Siinä olisi suora rintamasuunta Muuliin.

Tarkoitus tässä oli se, että kun energiamme (rintamasuuntamme) kohdistuu hevosen keskipisteeseen, se kävelee eteenpäin. Jos energia on hevosen etupuolelle, tulemme blokanneeksi sen kulkureitin ja se pysähtyy. Jos energiaa taas suunnataan takapäähän, hevonen siirtää takapään ulos ja etupään sisään.

Omalla kehollamme me emme siis anna juoksutuksessa lisää vauhtia, vaan se annetaan kuusimetristä koulutusköyttä heiluttelemalla. Raviin voi siirtää myös niin että ryhdistäytyy itse ja juoksee miniaskeleita. Kun on aika hiljentää käyntiin, lysähdetään ja hengitetään ylos ja annetaan hevoselle rauha.

Tämän tyylisestä ympyrätyöskentelystä kerroin muuten paljon kattavammin keväällä kun kävin eräällä tallilla opiskelemassa tätä. Kurssin vetäjä on saanut hyvin vahvasti vaikutteita Nibbelinkin toiminnasta ja se olikin ihan samaa kuin mitä teimme nyt kurssilla.

Otan (ja olen ottanutkin jo) nämä molemmat harjoitukset käyttöön arjessani ja ne olivatkin kurssin parasta antia. Mutta koska kurssi kesti kolme päivää, odotin vielä enemmän. Odotin enemmän työkaluja arjen käyttöön, mutta nyt ymmärrän ettei kurssin ollut tarkoituskaan antaa niitä, vaan muuttaa meitä kurssilaisia hevosenkäsittelijöinä kokonaisvaltaisemmin.

En osaa sanoa olenko muuttunut. Sain uusia ideoita muulinkäsittelyyn, mutta en saa otetta ainakaan vielä tästä kokonaisvaltaisemmasta muutoksesta, enkä tiedä edes että haluanko. En halua kuulua mihinkään kuppikuntaan, vaan haluan tehdä niin kuin tuntuu hyvältä ja millä Muuli tuntuu toimivan hyvin.

Haluan tehdä naksutinkoulutusta, haluan että muuli myötää paineelle, haluan tehdä sen kanssa monipuolisesti kaikkia erilaisia juttuja.

Koska haluan, olen huono ihminen. Mutta silti jatkan valitsemallani tiellä höystäen sitä tämän(kin) kurssin antimilla.

Lisäys 15.8.: Kuvasin kurssilta myös videopostausta, eli juttelin kameralle jo kurssin ollessa päällä. Videolla on myös maastakäsittelypuolta enemmän kuin tässä postauksessa oli alunperin.