Ohjasajon kotitehtäviä vaihtelevalla menestyksellä

Pari ohjasajotuntia on nyt valitettavasti peruuntunut meistä riippumattomista syistä, mutta kotitehtäviä ollaan tehty ahkerasti. Menestyskin on ollut vaihtelevaa, kun yhdellä kerralla Muuli oli niin täpinöissään että multa loppui sormet kesken, kun laskin montako kertaa se veteli kentällä vapaana.

Se oli lähtökohtaisesti jo vähän täpinöissään, mutta sitähän hevoset usein ovat kun sisäruokintakausi alkaa ja ilmassa on viileyttä. Jos näinä päivinä en käsittelisi Muulia, jäisi se jo nyt talviteloille. Kamat selkään siis vaan ja kentälle.

Muuli oli tosi hyvä, sain tehtyä sen kanssa pitkiä hyviä linjoja ja hyviä kulmia. Se ei hermostunut vaikka harpoin sen takaviistossa aika pitkilläkin askeleilla, jotta pystyimme menemään mahdollisimman pitkään suoraa.

Kun Muuli oli superhyvä ja tallinomistaja kysyi, ottaako kuvia, olin tietty että totta helvetissä. Se hyvyys loppui siihen, kun ensimmäisen kerran ohitettiin selkäännousukorokkeella seisoneen tallinomistajan. Muuli lähti lapasesta.

Ja se lähti uudestaan. Ja uudestaan. Ei edes vituttanut. Se ei tuossa kohtaa edes tarvinnut mitään (minun mielestäni) kunnon syytä touhulleen, vaan oikein odotti jotain merkkiä.

Löysin varastoistani sellaiset jämäkät ohjasajo-ohjat, joissa on nypylöitä, mutta silti niistä ei ollut hyötyä.

Nämä kuvat otti Heidi Blom, kiitos!
Son moro t. Muuli
Voisi helposti kuvitella, että Muuli on ihan solmussa ohjiensa kanssa, mutta ehei! Se on tähän päivään mennessä astunut KERRAN ohjansa päälle. Ei tuntunut vaikuttavan mitenkään sen pakenemishalukkuuteen.
Asiallisempaa.
Ohjastuntuma vaatii ehkä eniten harjoitussa tässä projektissa.
Muuli oli pukeutuneena mehiläiseksi siksi, että se tottuisi heijastinvarusteisiin. Sillä on myös testissä uusi ohjasajovyö.
Suuhun laitoin PeeWee-kuolaimet, koska suora kuolain toimii kuulemma ajossa yleensä paremmin kuin nivel. Aika näyttää. Pullback-turpiksen alle mahtui helposti kaksi sormea.

Eräs toinenkin (parempi) ohjasajokerta tuli dokumentoitua tässä välissä. Teimme suoraa uraa ja käännöksiä. Koska kentällä oli laajoja lätäköitä, saatiin niistä tavallaan apua kun ne määrittelivät kulkureitit ja toisaalta jos ohjasin päin persettä ja Muuli osui lätäkölle, niin itsepähän kärsin, kun Muuli stoppasi. Me emme siis ole ihan vielä sillä tasolla, että Muuli menisi ohjasajaen kyselemättä lätäköihin, talutuksessa se kyllä menee.

Teimme tälläkin kertaa suoraa uraa ja vain ympyrällä ravia. Muuli tuntui jopa tahmaiselta. Videoon lisäsin katselumukavuuden lisäämiseksi tekstiä ja ääniraidan.

Nämä kaikki kuvat otti Aino Holmberg, kiitos!
Ajattelin häipyä t. Muuli
Ajattelin rikkoa tämän aidan t. Muuli
Palkinto loppuun!

Olen muuttunut aika huolimattomaksi tallipukeutumiseni suhteen. Yhä useammin näytän spurgulta maalintahrimissa collareissani ja vanhoissa kumisaappaissa.