Omistaja selässä ja ratsastusjuttuja parilta kerralta

Kaikki postauksen kuvat otti Aino Holmberg.

Kiipesin tällä viikolla Muulin selkään peräti kolme kertaa itse, pakon sanelemana. Uusi stunttimme otti sisäänratsastushommissa sen verran osumaa, että parantelee hetken aikaa.

Muuli on lisäksi ollut sen verran s-i-k-a, etten uskalla lahjoa sinne selkään enää ketään. Unohdan myös haaveet muulinhoitajasta. Yritämme saada tähän jotain tolkkua tallinomistajan kanssa.

Ja saatiinhan me, kun pidettiin kierrokset tosi alhaalla ja treenit lyhyinä, ehkä noin 20 minuutin pituisina kuvien ja videoiden aikalemoista päätellen. Siinä itse työskentelyssä ei tule kelloa katseltua, kun lopetetaan hyvään suoritukseen ja matalaan stressitasoon.

Tässä postauksessa on kuvia ja videot kahdelta eri ratsastuskerralta. Niissä tehtiin ihan samoja asioita, joten ne menevät sopivasti samaan postaukseen.

Nyt meillä ei enää ole niinkään ongelmana selkäännousu, Muuli seisoo hyvin paikoillaan. Ensimmäiset askeleet selkäännousun jälkeen Muuli saattaa ottaa hyvinkin jännittyneenä ja sen takia vauhdikkaasti, mutta sitä ei onneksi enää ollut tällä jälkimmäisellä ratsastuskerralla. Toki se saattaa "ilmaantua" Muulin käytössalkkuun milloin tahansa takaisin, eli tarkkana saa olla.

En osaa sanoa mistä se johtuu, koska ratsastuksen edetessä liikkeellelähdöt ovat normaaleja eikä selkä tunnu kipeältä. Satula pysyy mäkivöiden avulla paikoillaan eikä liiku ratsastuksen aikana. Hikijäljet ovat tasaiset.

Muuli on hengittämällä ratsastettava. Ja minä en ole kovin hyvä hengittelemään sitä.

Ihmettelen, miksei tallinomistaja huutele enemmänkin kentän laidalta, sillä hänen avullaan olen saanut (lukijoiden mielestä varmaan päivänselviä, minulle ei niinkään) erinomaista ohjausta ihan perusratsastukseen. En ole näin herkkiä tapauksia koskaan ratsastanut, joten tässä on pakkokin opetella uutta.

En ole tottunut pitämään jalkoja pitämällä eläimen ympärillä koskaan ja toisaalta kun ratsastan isommilla hevosilla, lyhyet jalkani lepäävät kyljillä ihan pitämättäkin. Muuli on kuitenkin paljon kapeampi tapaus ja varpaani ovat 90% ajasta sivuille ja irti. Tallinomistaja jaksaa väsymättä muistuttaa, että jalka lähellä ja paikoillaan.

Varusteita ei saisi syyttää, mutta eihän tämä Freemax nyt mikään kouluratsastajan unelma ole, mutta koska se sopii Muulille, on ratsastajan tehtävä vain sietää sitä.

Ohjien käytöstä tiedostan sen, että ulko-ohjakin pitää pitää levällään käännöksissä, jotta Muulin kaula ei blokkaa sen tehoa, mutta silti se tuppaa unohtumaan, tallinomistaja muistuttaa siitäkin. Kaikkihan sen tietävät että pohkeilla ja ohjilla tehdään Muulille kuja, jota pitkin se kulkee. Ja mitä selkeämpi kuja sillä on, sitä rentoutuneempi se on ja pää alkaa laskea alemmas.

Voisin vielä opetella pitämään käsivarret osana kehoa, eli niin, että käsi on lähellä vartaloa kyynärpäähän saakka. Yksi vanha ratsastuksenopettaja muisti sanoa minulle tästä lukemattomia kertoja, ja yhtä monta kertaa olen sen näköjään unohtanut.

Kauraa Muuli ei enää pysähdyksissä jää odottamaan, sitä on annettu niin vähän kesän aikana. Annoin sitä vain loppupuolella jostain erittäin hyvistä suorituksista. Yleensä palkkaan pitkällä rapsutushetkellä ja paikoillaan seisomisella.

Muuli kuitenkin kiihtyy hyvin nopeasti (alle sekunnissa) rentoudesta täyteen pakokauhuun, ihan tuosta noin vain. Ilman mitään ennakkomerkkejä. Siis toki välillä sen pystyy ennakoimaan, välillä ei. Ehkä se pelästyy jotain ulkopuolista asiaa, ehkä ei, mutta ohjasta vetämällä se ei ainakaan pysähdy, vaikka olenkin ohjasajossa siedättänyt sitä siihenkin. Kiihtynyt eläin ei ajattele niin kovin selkeästi. Vaikka olen saanut kehotuksen lisätä rautaa suuhun, haluaisin nähdä sen kerran, kun tämä raudalla pysäytetään.

Ratsastuksessa tein suoria uria (Muuli huomattavasti suorempi oikeaan kierrokseen), pysähdyksiä kulmia, voltteja ja ravia alkaen ihan muutamasta askeleesta. Eli raviin siirtyminen, kaksi askelta ravia ja sitten jo "woooou" ja käyntiin. Kaikki tämä mahdollisimman pitkälti istunnalla ja mahdollisimman vähän ohjalla. Hiljentäminen ja pysähtyminen on meidän prioriteetti numero 1 tällä hetkellä.

Tämä ravispurtti ei ollut suunniteltu.

Kuvittelin viimeksi jo tajuavani jotain istunnalla pysäyttämisestä, kun Muuli tuntui kuuntelevan hyvin tiukkoja pakaralihaksiani. Vatsalihasten käyttöä voin harjoitella sitten, kun ne on saatu aukaiseksi. Liikkeelle lähtö tehdään hengittämällä sisään ja "ryhdistäytymällä" kun hiljentäminen tai pysäyttäminen tehdään puhaltamalla ulos ja "lyhistymällä" hieman, eli aivan samoin kuin maastakäsin ympyrällä tai ohjasajossa. No, tämä nyt oli onneksi jo minullekin tuttua, mutta kun Muulin kanssa ratsastaminen on ollut osittain sellaista selviytymistä, en ole ratsastusjuttuja päässyt varsinaisesti kokeilemaan ja suurimman osan tämän kesän ratsastuksista ovat hoitaneet muutenkin stuntit.

Nousen videoilla Muulin selkään jakkaralta mutta jalustimen kautta. Joustorunkoiseen ei saisi nousta näin eikä nuorten selkään saisi nousta näin, mutta tämä tapa on silti vähemmän kuumottavampi kuin se, että heitän toisen jalan yli ja nykäisen itseni selkään. Jakkara on nimittäin hieman liian matala siihen, että pääsisin suoraan keskelle satulaan. Lisäksi tuo satula on niin pitävä (mokkapinta), että siinä saa ihan ährätä, että saa liikutettua itsensä selkään.

Päävehkeiksi totesin full cheek -nivelkuolaimen sopivan sittenkin ja sen kanssa remonttiturpis oli mahdollista laittaa ylemmäs, eli oikeaan kohtaansa. Muuli ei pureskellut kuolainta juuri ollenkaan tai pelannut kielensä kanssa. Turpis oli siis sen verran löysällä, kuten sen kuuluukin, että kuolainten pureskelu olisi kyllä onnistunut.

Liinassahan se oli turvallisuussyistä koko ajan ja näin jatketaan vielä pitkään.

Kohta alkaakin muuten sitten se aika, kun minun kamerallani ei saa edes keskellä päivää mitään kunnollisia kuvia. Nämä kuvat on otettu illalla hieman ennen kuutta ja silti sain "pelastaa" niitä aika paljon Photarilla.
Kestää hetki ennen kuin silmä tottuu remonttiturpikseen, tai sitten siihen ei totu ikinä.