"Ompa kaunis hevonen!" eli kooste Elmamessuilta

Kuva: Emmi Jormanainen

Kirjoittelin Elmamessujen perjantaista heti tuoreeltaan tässä postauksessa ja nyt on viimein aika kertoa, miten lauantai ja sunnuntai messuilla sujuivat.

Muuli oli loppuun asti kuin mikäkin messukonkari. Se hermoili jonkin verran, kun aasit vietiin talutusratsastukseen, mutta rauhoittui syömään heti, kun sille heitti heinää. Sunnuntaina ymmärsin jo heittää heinät ennen kuin aasit lähtivät, jolloin Muuli ei kiinnittänyt niiden lähtöön mitään huomiota.

Kuva: Emmi Jormanainen

Kuten kerroin jo aiemmin, sain vuosi sitten ylimääräisiä sydämentykytyksiä taluttaessani Muulia karsinasta eläinareenalle. Jos eläintenhoitajien köydet tulivat liian lähelle tai edessä ei ollut riittävästi tyhjää, alkoi Muuli ryysiä voimalla eteen. Sain sen toki pidettyä, mutta tuollainen käytös ei ole sopivaa messueläimelle. Tänä vuonna siirtymiset sujuivat paljon paremmin ja varauduin niihin jo etukäteen, kun kävimme Muulin kanssa tutustumassa eläinhalliin ja areenaan joka aamu ennen messujen aukeamista.

Olin itseasiassa yllätynyt, kuinka rauhallisesti (pää rennosti alhaalla) Muuli käveli perässäni hallissa. Se ei tuntunyt yhtään sellaiselta, että olisi sinkoamassa kuuhun.

Eläinareenalla olin puolet ajasta mikki kourassa, pahoitteluni. Kuva: Emmi Jormanainen

Eläinareenalla tein sen kanssa ihan normaaleja maastakäsittelyjuttuja, eli testasin peruuttaako se, väistääkö se ja pysyykö sen huomio minussa. Näitä asioita kun ei voi kerrata enää esityksen aikana, vaan silloin huomion on pysyttävä minussa.

Saimme eläimille nimikyltit vasta lauantaina iltapäivästä, joten siihen asti ei monikaan tiennyt, mikä eläin karsinassa on. Sitä veikattiin vuorotellen aasiksi ja muuliksi. Olin tulostanut jonkin verran blogin osoitteita ja naulannut ne Muulin karsinaa, joten niistä osa osasi päätellä, mikä eläinlaji on kyseessä. Lappujakin meni todella mukavasti viikonlopun aikana!

Eläimenomistajana minun tehtäviini kuului myös eläimen esitteleminen yleisölle. Karsinaan ei saanut päästää ketään, mutta hengailin aitaksella ja vastailin ihmisten kysymyksiin. Moni oli epäuskoinen, kun kerroin että kyseessä on muuli.

"Eikö muulit ole yleensä pienempiä?"
"En tiennyt että näinkin isoja muuleja on!"
"Onko siinä enemmän hevosta vai aasia?"
"Miten uskallat seistä siellä, eikö se potkaise?"
"Ovatko ne yhtä jukuripäitä kuin aasitkin?"
"Ompa se kaunis hevonen!"

Näihin kysymyksiin ja tokaisuihin vastasin uudestaan ja uudestaan ja silti ihmiset lähtivät epäuskoisina pois. Olivathan he päättäneet jo etukäteen, että muulit ovat vittumaisia pieniä piruja, jotka odottavat koko ajan oikeaa hetkeä potkaista tai purra. Se on tuossa kohtaa ihan sama, vaikka kertoisin heille Nukkumatista, mielipide ei muutu miksikään.

Kesällä tekemämme "Suomi100"-este oli tietenkin mukana messuilla. Kuva: Emmi Jormanainen
Kuva: Emmi Jormanainen

 

Kuva: Emmi Jormanainen
Kuva: Emmi Jormanaine

Muulin suuri koko herätti paljon pörinää, joten kerroin siitä myös kun olimme areenalla. Kerroin, että jos muulin emä on 160 cm korkea hevonen ja isä on 100 cm korkea aasi, on muuli jotakin siitä väliltä. Jos molemmat ovat saman korkuisia, on muuli hieman suurempi, mutta ei paljon. Lajiristeymille on tyypillistä, että ne kasvavat hieman isommiksi kuin vanhempansa. Hevoskokoisten muulien kohdalla tämä tarkoittaa 5-10 cm korkeuseroa emään, jos isäaasi siis on saman kokoinen kuin emä, harvemmin on.

Muuli sai kauneudestaan paljon kehuja. Ja onhan se nyt aivan majesteettisen kaunis eläin! Sillä on isot silmät ja pitkät ripset ja ainakin minusta se näyttää ihan selvästi tammalta.

Kuva: Emmi Jormanainen
Kaunis ja hieman huolestunut Muuli. Kuva: Emmi Jormanainen

Kuvittelin, että Muuli on messuilla täysihoidossa. Eläintenhoitajilla oli ohje heittää sille heinää eteen aina "kun se näyttää siltä että vois ottaa", eli koko ajan. He vaihtoivat veden ja putsasivat karsinan. Valitettavasti jouduin myös itse tarttumaan talikkoon ja siivosin karsinan pari kertaa messujen aikana. Ilmeisesti Muuli pidätteli kakkoshätää koko yön ja toimitti kaikki asiansa päivällä.

Muuli on myös hyvin siisti eläin, harjasin siitä vain purut pois ja lisäsin Show Sheeniä ennen esitystä. Suitset ja muut varusteet olin toki pessyt jo kotitallilla. Esityksissä se aina piehtaroi hiekassa, mutta pieni ravistus ja kaikki hiekka oli poistunut siitä! Ja ai että sen karva kiiltää tällä hetkellä upeasti!

Tomera Muuli! Tässä nostettiin just talutuksessa ravi. Kuva: Emmi Jormanainen

Muuliprojekti ei olisi mitään ilman kuvia, joten niitä otettiin runsaasti viikonlopun aikana. Omaan kameraani taltioitui lähinnä videoita, Suvililjan Susanna ja kaverini Emmi hoitivat kuvauspuolen esimerkillisesti! Koska Elmassa oli teemana talonpoikaishenkisyys, halusimme tietenkin ikuistaa hienot asut. Perjantaina otimme edustavat kuvat aaseista, Muulista ja meistä näytteilleasettajista ja lauantaina messujen sulkeutumisen jälkeen pyörimme vielä tunnin verran messuhallissa Emmin kanssa ottaen hyviä ja "hyviä" kuvia Muulista.

Lainaamani kansallispuvun alkuperää ei muuten vielä messuilla tiedetty, mutta se on siis Rovaniemen puku. Ihmiset ihastelivat pukuja ja oli kiva, että niin moni oli pukeutunut. Harmittelin kuitenkin kun Keudan ja Hyrian eläintenhoitajat eivät olleet pukeutuneet teeman mukaisesti, vaan työskentelivät oppilaitostensa T-paidoissa. He olivat kuitenkin hyvin näkyvästi esillä messuilla ja olisivat pussihousuissa tuoneet juuri sitä talonpoikaista fiilistä messuhalliin.

Toimii hyvin myös urheilussa. Kuva: Emmi Jormanainen

Messuilla kävi monta tuttua moikkaamassa minua ja Muulia ja erityisen mukavaa oli tavata maastakäsittelyryhmän ylläpitäjät ja perustajat Marja ja Harri Eskonmaa. Siinä on nimittäin todella mukava Facebookryhmä, johon uskaltaa laittaa myös epäonnistuneita videoita. YP puuttuu nopeasti, jos alkaa tulla runsaamminkin kakkaa niskaan.

Toinen mukava tapaaminen oli erään westernratsastajan kanssa, joka tuli täysin viattomasti kyselemään muuleista mutta viikonlopun saldona ryhtyykin Muulin uudeksi stunttikuskiksi. Siitä lisää myöhemmin, kun homma on lyöty lukkoon.

Wruum wruum! Kuva: Emmi Jormanainen

Messut päättyivät sunnuntaina viideltä ja tilasin minulle ja Muulille kyydin puoli seitsemäksi. Siihen mennessä kaikki naiset ratteineen olisivat jo poistuneet hallista eikä muulin toisen omistajan tarvitsisi kiroilla ihan niin paljon. Teimme Aasiyhdistyksen myyntitavaroille inventaarion, pakkasimme tavarat ja autoin lastaamaan miniaasit. Tai siis autoon ne menivät ihan sujuvasti omistajansa kanssa, mutta nostin takasillan ylös ja päästin omistajan ulos trailerista.

Tässä kohtaa Muuli tajusi että kaikki ei ole nyt ihan ok ja sen maha veti heti ihan ripulille. Se ei ole aiemmin edes stressaantuessaan paskonut vesiripulia mutta nyt sitä tuli. Hyvä satsi oli tullut myös traileriin, tuotos oli mallia kaavittava. Noh, näitä sattuu ja paska oli seuraavana päivänä täysin ok. En siis usko hetkeäkään, että se olisi ottanut messuilta jonkun pöpön matkaansa.

Kuva: Emmi Jormanainen