Parelli - hyvin tuotteistettua maastakäsittelyä

Pääsin mukaan katsomaan Pat Parellin kaksituntista showklinikkaa Equitanassa. Kokemus oli hyvin mielenkiintoinen sen ollessa ensimmäinen tämäntyylinen tapahtuma elämässäni.

Kuvitelkaa sellainen yhdysvaltalainen kirkko, jossa on se monipäinen kuoro ja pappi, joka saarnaa ihmiset hurmokseen. Penkeiltä noustaan ylös taputtamaan ja Herraa kiitetään joka välissä. No tämä Parelli oli vähän sinne päin, paitsi että yleisö ei ollut ihan niin hartaalla mielellä liikkeellä, olihan yleisö hyvin saksalaispitoista. Parelli sensijaan oli erinomainen showmies.

Hän pamautti areenalle ratsastaen toisella hevosella ja pitäen toista vapaana. Hän ohjaili vapaana kulkevaa raipan avulla. Ei tietenkään hevoseen juurikaan osuen, mutta merkkejä näyttäen. Eikä se ollut mikään tavallinen raibe vaan onkivapaa muistuttava teleskooppikeppi, jonka päässä oli muovipussin suikale. Istuttiin viidennellä rivillä, joten näin suikaleen selvästi.

Kun yleisö oli vakuutettu mm sillä että sekä ratsu että vapaana kulkeva hevonen peruuttavat ilman että ohjista pidetään kiinni, otettiin areenalle ensimmäinen potilas.

Näin hallitaan kahta hevosta samanaikaisesti. Oli mukavaa nähdä että Parelin hevosella oli suussa nivelkuolaimet eikä länkkäkankia. (tosin nyt saan kommenttikentään kymmenen viestiä siitä kuinka kuolaimet eivät ole kidutusväline vaan ratsastajan käsi on ja että länkkäkanget ovat ihan ok).

Yleisö oli saanut äänestää etukäteen hevoset klinikkaan viidestä ehdokkaasta.

Olin erittäin positiivisesti yllättynyt hevosista sillä molemmilla oli muulimaisia ongelmia. Ensimmäinen hevonen, Dasko, otti lähtöjä tai hyppäsi pystyyn pelästyessään jotain tai joutuessaan tukalaan tilanteeseen. Vähänkuin Muuli, joka juuri ennen Saksaan lähtöä lähti lapasesta maastossa ja painoi junaradan huoltotielle.

Toinen hevonen, Elmo, taas oli jonkinlainen rescuetapaus ja se vihasi kaikkea ihmisiin liittyvää. Omistaja oli jo tehnyt paljon töitä sen kanssa, mutta vielä oli tehtävää jotta hevosen kanssa voi mennä maastoon ja osallistua kilpailuihin. Tämä hevonen liikkui kuin sillä olisi ollut kukkopatti toisessa takasessa.

Ensimmäinen hevonen oli 5-vuotias trakehner Dasko ja se tuli areenalle englantiummikon 18-vuotiaan omistajansa Judithin kanssa. Esityksessä oli mukana saksankielinen juontaja, joka tulkkasi hevosenomistajaa ja Parellia toisilleen koska muuten hommasta ei olisi tullut mitään.

Nyt saatat kuvitella että Parelli otti hevosen naruun, pamautti pari kertaa lukolla leukaperiin ja hevonen oli muutettu taas normaaliksi. Mutta näinhän se ei suinkaan mennyt. Hän istui tiukasti oman hevosensa selässä ja ohjeisti omistajaa toimimaan hevosensa kanssa. Lisäksi hän toki auttoi satulasta käsin omaa onkivapaansa heilutellen.

Ensimmäinen harjoitus oli se, että omistajan tuli antaa hevoselle reilusti köyttä, eli ihan koko seitsemänmetrinen riimunnaru. Omistaja seisoi keskellä ja Parelli ohjasi hevosta ympyrälle. Tämä hevonen ei ollut kovin pelokas, se käveli pressullekin ihan tuosta noin vain, mutta sitten kun se pelästyi jotain, esimerkiksi yleisön taputusta, se poistui paikalta. Omistajalla oli paljon tekemistä narun kanssa, ettei se mennyt hevosen jalkoihin.

Ensin Parelli opetti että pitkällä narulla saa enemmän voimaa. Eli omistajan tulikin pidellä narun päästä kiinni eikä läheltä hevosta. Toinen oli ”power position”, eli sellainen asento, jossa ihmisellä on mahdollisimman paljon voimaa pitää hevosta vastaan kun se lähtee. Käytännössä se tarkoitti jalat hieman peräkkäin seisomista, polvet koukussa, ja narusta kiinni niin että se on lantion kohdalla.

Harjoitus meni niin että Parelli huiski hevosta menemään onkivavallaan jotta sille tulisi jonkinasteinen pakoreaktio ja omistaja otti ”power position” ja valmistautui pitämään hevosen lapasessa. Hevonen alkoikin toimia, kunnes se taas pääsi karkuun yleisön taputtaessa. Parelli nouti sen ja harjoitus jatkui ja hevonen toimi taas.

Allaoleva videon on kuvannut Nicola Steiner Horsemanship ja se tuli vastaan YouTubesta.

 

Kuvittelin tässä vaiheessa että tämä oli siinä, mutta Parelli jatkoikin vielä hevosen kanssa. Tai siis jatkoi ohjeistamista. Hän kertoi että hevosen kanssa pitää olla hauskaa ja sen kanssa on hauskaa leikkiä. No jos leikki tarkoittaa sitä että hevonen loikkii etujalalta toiselle korvat tiukasti luimussa niin kai se sitten on hauskaa.

Parelli puhui ”long body logicista”, eli siitä kun ihminen on pitkä vertikaalisesti niin hevonen on sitä horisontaalisesti. Sitä varten hän käyttää teleskooppiraippaa, jolla ihminenkin saa itselleen horisontaalista pituutta.

Tässä kohtaa klinikkahevonen näytti bondanneen omistajansa kanssa niin hyvin, että Parelli pyysi omistajaa poistamaan siltä riimun kokonaan. Omistaja hämmästyi mutta toimi ohjeiden mukaisesti.

Ja mitä tapahtui? Simsalabim, hevonen seurasi omistajaa! Jopa esteen yli. Paitsi kerran se lähti lapasesta, jolloin Parelli haki sen ratsastaen takaisin avulle. Tämä tapahtui niin, että teleskooppiraippaa apuna käyttäen Parelli hallitsi vuorotellen hevosen etupäätä ja takapäätä ja sai sen kulkemaan oman hevosensa ja areenan seinän välissä. Eikä tämä vaatinut montaakaan kymmentä metriä kun hevonen huomasi että vähimmällä pääsee kun vain pysyttelee tässä toisen hevosen vierellä.

Sen jälkeen omistajakin sai onkivavan käteensä ja ohjeita sen käyttöön. Se oli pystyssä kun käveltiin normaalisti, muuten edessä tai takana kumpaa nyt pitikään toppuutella tai piristellä.

Omistaja sai ohjeeksi myös mennä  hevosesta poispäin kun se lähtee karkuun sen sijaan että lähtisi sen perään. Parellin mukaan ihmiset lähtevät yleensä nimenomaan perään, mutta peruuttaminen on hevoselle kutsu tulla luokse. Ja se näytti toimivan.

Lopuksi hevosta opetettiin potkimaan isoa jumppapalloa (todellakin ostin sellaisen itsekin). Parelli pyysi kivaa musiikkia ja yleisö huokasi ihastuksesta kuinka omistaja leikki palloleikkejä ja hevonen seurasi perässä.

 

 

 

Mainoskatkoilta emme välttyneet, nimittäin Parelli muisti kertoa että sen lisäksi että hevosta on nyt autettu, hän antaa sen omistajalle vuoden ilmaisen jäsenyyden Savvy clubissa. Se tarkoittaa sitä että hän pääsee katsomaan vuoden ajan rajattomasti noin 18 000 videota ja lukemaan ohjeita Parellin nettisivuilta ja mobiilisovelluksesta. Ihan hyvä bonari kun omistaja maksoi kuitenkin 200 euroa siitä kun Parelli katsoi tämän hevosta.

Parelli ei missään nimessä sanonut että hevonen olisi nyt kertalaakista parannettu, vaan omistajan tulee harjoitella hevosensa kanssa paljon ja katsoa lisää opetusvideoita.

Myöhemmin illan aikana Parelli kertoi että antaa jollekin tänä iltana ilmaisen vuoden jäsenyyden, kunhan vain lataa ja rekisteröityy mobiilisoftan käyttäjäksi. Mainoksen uhrina latasin sen heti kun pääsin hotellin wifin äärelle. Voittoa ei tainnut tulla, mutta Savvy Clubin tarjoamat "lessonit" alkoivat hieman kiinnostaa. Muutama ilmainen klippi kuuluukin mobiilisoftaan.

Videoita voi ladata etukäteen puhelimeen ja katsoa ne tallilla ja harjoitella omansa kanssa heti siihen perään. Savvy clubin pronssitaso maksaa 17,95 euroa kuussa. Hopeatasossa saa krääsää kotiinsa ja se maksaa 44,95 euroa ja kultataso maksaa 899,95e vuodessa. Koska kultataso on noin kallis, katsoin tietenkin kotona mitä siihen kuuluu. Sillä saa mm oman henkilökohtaisen Parelliavustajan, joka soittaa tervetuliaispuhelun, 50% alennuksen Parellin omista kursseista, Parellin tapahtumiin pääsee aina VIPpinä, kolmen kuukauden välein tapahtuvan webinaarin Patin ja Lindan vetämänä ja lahjapakkauksen. Voit tutustua tasoihin täällä.

Seuraava klinikan hevonen oli kimo puoliverinen, Elmo. Sen omistaja Elske puhui jopa englantia, jolloin esitystä oli mukavampaa seurata. Hevonen oli jonkinlainen rescuetapaus, jonka Elske oli omistanut nyt kaksi vuotta. Hän oli tehnyt sen kanssa paljon, mutta silti ongelmia oli luottamuksessa hevosen kanssa.

Parelli pyysi heti alkuun omistajaa laittamaan ison hevospallon hevosensa satulaan. Hevonen pelkäsi palloa ja pakitti pois.

Tämänkin hevosen kohdalla Parelli aloitti sillä, että omistajan tuli pitää ihan narun päästä kiinni. Hevosen tuli pitää sama narun etäisyys koko ajan, ja jos se ei pitänyt, niin omistajan tuli pakittaa hevosta joko vain narua heiluttamalla tai tulemalla hevosta kohti samalla kun heilutti narua. Tuttua kauraa. Omistaja talutti hevostaan kilometrinarulla ja Parelli huusi aina välin että ”pakita”. Tätä jatkui huomattavan pitkään ja lopussa hevonen pysäytettiin jopa juuri esteen jälkeen, eli sen piti olla koko ajan kuulolla jos pysäytyskäsky tulee.. Areenalla oli siis pari matalaa kavalettiä.

Tällä omistajalla oli mukanaan ”carrot stick” eli suomalaisittain porkkanakeppi. Se oli siis jämäkkä muovikeppi, kuten raippa, mutta ei taipuisa ja väriltään oranssi. Muuta porkkanaa siihen ei liittynyt. Kepin päässä oli naru.

Hevosta oli selvästi juoksutettu paljon ja se oli oikein hyvä siinä hommassa, mitä nyt ohitti kavaletin aina jos se oli mahdollista. Parelli teki omistajalle juoksutustehtävästä hieman normaalista poikkeavan (Parellipiireissä yleisen) että hän pienensi pressun neliömetrin kokoiseksi ja omistajan tuli tällä palalla seisten juoksuttaa hevosta kaikissa askellajeissa. En osaa sanoa oliko hevosen kanssa tehty tätä aikaisemmin.

 Peruutus

En todellakaan potkaise t. Hevonen

Ohjeistus oli heilauttaa porkkanakeppiä kolmesti ja antaa hevosen mennä. Omistaja seisoi vain paikoillaan pressunpalasella, jolta hän ei saanut poistua. Hän ei edes kääntynyt hevosta kohti vaan seisoi paikoillaan. Eli täysin päinvastaisesti kuin miten minua on opetettu.

Tässä kohtaa pitää besserwissereidenkin nähdä ero että ollaanko hevosta juoksuttamalla juoksuttamassa, jolloin on tarkoitus pitää se laadukkaasti oikeanlaisessa muodossa ja askellajissa puoli tuntia kerrallaan kentällä, mahdollisesti apuohjilla, vai juoksuttaa muutama kierros osana maastakäsittelyä. Parellin tapauksessa kyse oli nimenomaan maastakäsittelyssä.
 

Pian omistaja päästettiin kävelemään hevosen kanssa, jolloin hän pystyi ohjaamaan sitä kavelettien ja jumppapallon suuntaan. Kun hevonen alussa kavahti jumppapalloa, pystyi omistaja pysäyttämään sen nyt pallon eteen ja odotti että hevonen koskettaa sitä turvalla. Palkintona oli jonkinlainen paineen poisto ja yleisön taputus. Hetken päästä hevonen tuuppi palloa ihan sujuvasti.

Tämäkin hevonen pääsi jossain vaiheessa eroon päävehkeistään ja se seurasi omistajaa vapaana.

Parelli kysyi tässä kohtaa että haluaako omistaja kokeilla selkäännäousua. Hevosella oli satula selässään mutta ei kuulemma suitsia mukana. Parelli lainasi omia suitsiaan ja paikalle tuotiin selkäännousua varten Ikean jakkara jolta omistaja kiipesi kyytiin. Hän ei vaikuttanut kovin rennolta eikä meno ollut varmaan Parellinkaan mielestä ihan ok, sillä hän painotti rentoutta hyvin paljon kuten kuuluukin.

Omistaja sai tehtäväksi ratsastaa kädet kiinni toisissaan ja ohjaamaan hevosta muilla avuilla. He ratsastivat hetken areenalla peräkkäin ja tuuppailivat selästäkäsin jumppapalloa. Parelli myös avusti onkivavalla ja jos minä olisin ollut siellä Muulin selässä, olisin tuntenut oloni hyvin turvalliseksi. Niin hienosti Parelli hallitsi toisen ratsastamaa hevosta omansa selästä käsin.

Loppuun tuli vielä aika kliseistä musiikkia ja omistaja sai tehtäväkseen ratsastaa areenalla miten halusi. Hän ravasi ja meni käyntiä eikä hevonen vaikuttanut tikittävältä aikapommilta.

Parellin klinikan aikana hevoset eivät saaneet herkkuja, mutta aikaisemmin päivällä areenalla esiintyivät Parellin viralliset ohjaajat Sveitsistä ja Saksasta. He muistivat palkita hevosiaan aika ajoin mikä oli minusta tosi kiva juttu. Ohjaajien hevoset näyttivät siltä, ettei niiden päässä ollut jatkuvaa kipuilmettä eivätkä ne olleet yhtä zombeja kuin western pleasuren kilparatsut. Hevoset toimivat sekä riimuilla että ilman ja näyttivät rennoilta. Korvat liikkuivat ja ilme oli avoin.

Alla on yhteenliitettyjä klippejä Parelli Instruction teamin esityksestä torstailta. Tätä oli todella mukavaa katsoa! Jokainen teki siis omia juttujaan vapaana olevan hevosen kanssa, riimunnarussa olevan tai ratsastetun kanssa. Koska maastakäsittely on tällä hetkellä omaa elämääni lähimpänä, on tässä eniten sitä.

Sähkömoponainen antoi muuten myöhemmin ständillä nimmareita ja hän on kirjoittanut myös oman kirjan koulutustyöstään.

 


Messuilla oli toki myös Parellin oma ständi, jota pyöritivät paikalliset Savvy clubin jäsenet. Myynnissä oli riimuja, naruja, porkkanakeppejä ja jumppapalloja. Tuotteille oli kaksi eri hintaa, oli jäsenhinta ja muiden hinta. Ainoastaan jumppapallo oli sellaine, joka maksoi 51 euroa kaikille. Löysimme näin ison pallon myös yhden hevostarvikekauppiaan valikoimasta, mutta se maksoi enemmän.

Koska poimin mielelläni rusinat pullasta, teen sen tälläkin kertaa. Paitsi että tämä on vaikeaa. Pidin melkein kaikesta näkemästäni ja kaikki mitä Parelli käski omistajien tehdä hevostensa kanssa, kävi täysin järkeeni. Eihän ne hevoset nyt koko aikaa levollisilta näyttäneet, mutta ne oli raahattu areenalle ison yleisön eteen niin kai se on luonnollista.

Jos tätä oikein kunnolla miettii, niin onko ylipäätään okei raahata ongelmahevonen kotoaan vieraaseen paikkaan kohtaamaan ongelmansa? Onko okei mennä itse paikan päälle tukemaan tällaista toimintaa? Aivan sama.

Minulle tarttui messuilta mukaan pari porkkanakeppiä (hieman eri pituiset) ja Parelin jumppapallo. Näillä eväillä lähden kokeilemaan josko saisin Muulinkin "leikkimään" kanssani ja jospa se oppisi jotain uusia temppuja pallon kanssa. Ehdinkin jo kokeilla juoksuttamista niin että seison paikoillani, mutta tein sen tietenkin väärin kun en siirtänyt narua selkäni takana toiseen käteen.

Kaikki esityksessä näkemäni harjoitukset tulevat varmasti käyttöön Muulinkin kanssa! En millään haluaisi maksaa Parellin clubista mitään, mutta onneksi esimerkiksi 7 games löytyy helposti esimerkiksi Tou Tubesta.

Jäin taas miettimään sitä, että kumpi on järkevämpää, ohjata hevonen potkimaan palloa omaa kehonkieltä käyttäen vai opettaa se potkimaan sitä tavallaan itsenäisesti herkkuja käyttämällä. Jos nimittäin herkut (eli positiivinen vahvistaminen) on käytössä, kuuluu ohjaajan seistä hyvin paikoillaan houkuttelematta eläintä tekemään mitään. Kumpi on eläimelle mukavampaa? Kai se ruuasta tykkää. Toisaalta Parellin auktorisoidut kouluttajat käyttivät omassa esityksessään sekä kehonkieltä että tarkoin harkittuja herkkuja. Se olisi just se tapa, johon minä pyrin.

Esityksen hevoset olivat kumpikin "ongelmahevosia". Mutta ei se mielestäni tarkoita sitä, että maastakäsittelyä pitäisi harjoittaa vain ongelmahevosiin. Ja se, mikä on ongelmallista käytöstä, vaihtelee ihan omistajan mukaan. Muulin ongelmia en edes jaksa luetella, niitä on niin paljon, mutta esimerkiksi vuokrahevoseni laahustaa taluttaessa hitaasti perässä eikä mielestäni kunnioita minun henkilökohtaista tilaani. Se ei ole välttämättä ongelma, koska ratsuna ja hoitaessa se toimii, mutta miksen tekisi sen kanssa maastakäsin hommia, jotta se olisi siinäkin yhtä herkkä kuin ratsuna?

Osa hevosihmisistä tuntuu ajattelevan että klinikoille mennään vain lastausongelmaisten kanssa, mutta eikö ihan toimiviakin juttuja voi hioa vieläkin paremmiksi? Ratsastuksessakin hevosta hiotaan pikkuhiljaa paremmaksi ja paremmaksi, miksei maastakäsittelyäkin voida parantaa ilman, että kyseessä pitäisi olla ongelmahevonen?