Pari muuttujaa (muulin Suomipäivät 3 & 4)

Tässä muuligatessa on nyt ollut enemmän ja vähemmän harmaita hiuksia aiheuttavia muuttujia. Se ei voinutkaan jäädä sinne tallille jossa se oli, koska se ei ollut tottunut olemaan sähkölangoissa ja se pelkäsi hevosia. Sisällä se sai kuovittua etukavionsa vielä enemmän vinoiksi. Ymmärrätte varmaan ettei mitään eläintä voida seisottaa sisällä lukuunottamatta sitä aikaa kun sen omistaja pääsee järjestämään viihdykettä. Sille oli pakko keksiä uusi tallipaikka, ja mieluiten jo eilen.

No eikai muuta kun aivot raksuttamaan ja keksin jo pari mestaa muulille. Käytin töissä ruokkiksen tehokkaasti hyväkseni puhuen tallipaikasta Tukkilan tilan Outin kanssa. Tunnen Outin aasien kautta alunperin ja kävin siellä viimeksi kesällä kuvailemassakin ihania aasivarsoja.

Sitten vain hommat pyörimään. Tallinomistaja lähti erittäin mielellään kuskaamaan meitä heti samana päivänä uudelle tallille. Kaahasin siis töiden jälkeen Hinthaaraan ja taluttelin muulia kentällä.

Tallilla oli pari tuubia Domosedania, joka on rauhoittava kielen alle annettava lääke. Tallinomistaja meinasi että annetaan se kentällä. Yeah right. Muuli kun tajusi että sitä lähestyy nyt toinenkin henkilö niin se poistui salamana takavasemmalle. Mä poistuin myös koska nyt oli just se hetki kun riimunnarusta EI päästetä irti. Ei vaikka koko eläinlääkiksen ensimmäinen vuosikurssi olisi tulossa antamaan vähän Domoa huuleen.

Enhän mä sitä pystynyt pitämään joten kaaduin. Kynsin kentän paksua lumipeittoa ihan koko elopainollani niin että niska oli täynnä lunta. Mutta irti se ei päässyt.

Domo menikin ihan sormella sinne minne pitikin myöhemmin tallissa ja itse lastaus kesti vain minuutin vaikka olimme asennoituneet paljon pidempään aikaan. Ja muuli oli mun mielestä tosi skarppi vaikka olikin domot huulessa.

Joinain hetkinä sen kanssa olisin itsekin turvautunut mielelläni Domoon.

No siitä sitte suunnilleen 30 km päähän uudelle tallille joka siis sijaitsee Porvoon Kerkkoossa. Tukkilassa on iso talli ja ihan hitoksee aaseja pihatossa (paitsi mr Aatu joka on tallissa yötä). Muuli pääsi nyt alkuun talliin karsinaan ja päiviksi pyörötarhaan ja mahdollisimman pian se vaihtaa aasijengiin pihattoon.

Mutta tässä on edelleen pari juttua.

Se ei nimittäin edelleenkään anna kiinni.

Se on edelleen pieni.

Uudella tallilla se laitettiin traikusta pyörötarhaan ihmettelemään maailmaa. Pyörö sijaitsee keskeisellä paikalla tallilla ja lähin naapuri on aasiori Aatu. Yhdellä puolella on aasivarsojen pihatto ja toisella puolella hevostarhat. Kyllä Aatu ainakin pitkäkorvan tunnisti ja alkoi mylviä kun muuli vähän yritti inahdella.

Päästin sen pyöröön tuttuun tapaan naruriimu päässä ja siinä pitkä naru. Muuli lähti tutkimaan mestaa ja mä ihmettelin että miten hienoon paikkaan me oikein ollaankaan muutettu. Tukkilassa on maneesikin!

Talliporukka on kuulemma aivan mahtava ja täynnä ronskia huumoria. Epäilin miten sovin joukkoon kun en ole tarpeeksi hauska. ehkä. Heikki sanoi että ei ole mitään hätää, ei muulinomistaja voi olla kovin kuiva. Muulille tämä on melkoinen kulttuurishokki sillä tallilla kuulin puhuttavan myös ruotsia!

Sen jälkeen olikin tarjolla leipää ja sirkushuveja.

Tehtävä oli yksinkertainen: a) kävele muulin luo b) laita sille naruriimu päähän.

Outi huuteli mulle ohjeita "kävele, pydähdy, käänny tän kautta ympäri, kävele taas, pysähdy! kävele sen ohi" jne. Olin ihmisrobotti. Mutta nää kaikki toimi ja palautti mun muistin syövereistä erään kesän kaukaa menneisyydestä kun seurasin tarkasti Leena Kurikan työskentelyä.

Lopulta tehden väistöaskelia taaksepäin pääsin nappaamaan aika nätisti riimunnarusta leuan alta kiinni ja muuli oli pyydystetty. Se ei onneksi lähde enää siinä vaiheessa riuhtomaan vaan kunnioittaa painetta niskassaan tosi hyvin.

Mulla oli tuotakin ennen pari mahkua, olisin pystynyt astumaan narun päälle mutta en tehnyt sitä. Silloin muuli olisi tullut huijatuksi ja tunnin rämpiminen umpihangessa olisi ollut täysin turhaa.

Muuli karsinaan ja mittanauha esiin. Otimme siitä nopeasti säkäkorkeudesta mittaa ja saimme tulokseksi 144-145 senttiä.

Muuli ei mitenkään erityisesti helpottanut tehtävää, vaan siirsi painon niin kauas mittakepistä kuin mahdollista.

145

 

Vielä sama mitta niin että näkyy että se on lattiassa.

En tiedä kuinka fiksua oli sanoa että "ei tarvi jättää sille narua päähän, enköhän mä saa sen kiinni huomenna".

Ihan sama missä tallissa on kuha saa heinää. Kommenttiboksiin tulikin jo aikaisemmin palautetta heinäverkon korkeudesta. Nyt se on vähän ylempänä, mutta sanoin että jos se ei sotke heiniä paljon niin ei verkkoa tarvitse käyttää. Tallilla ei siis pääsääntöisesti käytetä heinäverkkoja, mutta heinäisen karsinan siivoaminen on niin veemäistä hommaa että jo tallinpitäjän kannalta on hyvä että sotkijalla on heinät verkossa. Minulla tai muulilla asiaan ei ole mitään henkilökohtaista erityistä mielipidettä.

Mun tallimatka piteni jonkin verran ollen nyt 35 kilometriä. Ajallisesti se piteni enemmän sillä Tukkilaan ajelen pikkuteitä pitkin. Mun auton radio ei ole ottanut reitin vaihtoa kovin hyvin, se ei suostu soittamaan mulle kuin klassista.

Päivä nro 4

Melko hyvin nukutun yön jälkeen uskaltauduin kysymään että mites meni uloslaitto. Ei kuulemma ollut korvat hörössä ovella ojentamassa päätänsä riimuun.

Apteekissa oli muulia odottamassa matolääke, joten ajoin töiden jälkeen ensin Nikkilään. Mun tallivaatteet oli niin muulissa että laitoin paremman takin päälle ja menin Sipoon apteekkiin. Mulla on vähän turhan kuuluva ääni jolla kajautin farmaseutille:

"Mulle oli täälä matolääke Kaisa XXX nimellä"

Kävin myös kaupassa hakemassa välineistöä matolääkettä varten. Hain paketin vaaleaa höttöpaahtoleipää ja jotain Piltin marjasosetta. Donkey Sanctuary nimittäin vinkkaa että lääkkeet saa _varmasti_ alas kun vain laittaa ne hillovoileivän väliin.

Ensin vain piti saada uhri pyydystettyä pyörötarhasta. Sillä ei siis ollut kuin tavallinen pinkki riimu päässä.

Oli aika liikkistä ku kissa tuli hengaamaan aidalle ja muuli kiinnostui siitä samantien.

 

 

 

 

 

Kissa lähti mutta vyölaukku kinosti. Siellä oli porkkanoita taskussa.

Eikai siinä muuta kun vehkeet vyötärölle (vyölaukku on mun kameralaukku) ja siihen sain kiinni naruriimun naruineen.

Let the games begin.

Muulilla tuntui olevan taas entistä enemmän energiaa, olihan se imuroinut heinäverkkonsa yöllä tyhjäksi ja pyörötarhassakin oli maistunut. Se kyllä katsoi mua kiinnostuneena mutta ei ihan niin kiinnostuneena että olisi antautunut. Kävelin edestakas, vierellä, takana, blokkasin sen kulkureitin mun rintamasuunnalla, se peruutti, mä peruutin, mä katsoin pois, sit katsoin sitä, sit ojensin kättä ja jopa heittelin sitä porkkanoilla.

Se ei muuten tajua porkkanoita.

"Millä sä oikein yrität mut myrkytää?"

Kun aloin itse syödä yhtä porkkananpalaa, niin muuli alkoi samaan aikaan pureskella ja maiskutella. Kai sitä vähän kinosti.

Siinä meni ainakin tunti kun käveltiin muulin kanssa ympyrää. Ei mun rintamasuunnatkaan varmaan enää lopussa olleet kovin tarkkaan mietittyjä. Siinä vieressä oli myös kengittäjän auto ja sisällä oli täystohinat päällä. Mutta sitten sain tarpeeksi rennosti lähestyttyä sitä osittain peruuttaen ja osittain väistäen lähestymään edestä, ojensin kättä taakse ja sain rapsutettua leuan alta ja sen jälkeen poskesta ja sain kiinni riimusta. Kun pääsee rapsutusetäisyydelle, se ei enää lähde haneen. Vähän aikaa lässytystä ja rapsutusta ja naruriimu päähän ja sitten se olikin oikein sopuisaa tyttöä.

Mä en siis mennyt suoraan sen luokse ja jahdannut sitä aivottomasti pitkin pyöröä vaan mulla oli ihan ajatuskin siinä. Tuotin ainakin paljon hupia kengittäjälle ja hevosten omistajille jotka näkivät mun rämpimisen syvässä hangessa ihan paalupaikalta. Tilan isäntä Heikki kävi välillä tsemppaamassa.

Ja tapahtui yksi hieno juttu pari kertaa, muuli lähti seuraamaan mua, toki hyvän hajuraon päässä mutta kuitenkin. Seurausta kesti kummallakin kerralla noin viisi askelta ja toisen kerran sain videolle.

Tallin käytävällä treenit jatkuivat. Hevosia oli jos sisällä joten muuli oli rauhallisesti. Loimet sain pois helposti. Harjasin sen läpi, aluksi se kavahti todella paljon kun liikuin taaemmas mutta rapsuttaen kokoajan toisella kädellä lempparikohdista, pääsin silittämään toisella kädellä myös takapäästä.

Valo ei nyt ollut ystävä, note to self: ensi kerralla eri päin käytävälle.

 

 

 

 

Muulin karva on lyhyt.

Sillä on aika iso outo karvaton läiskä lautasella. Siinä kohdassa iho on normaalia paksumpi ja näyttää siltä ettei siinä ole kasvanut karvoja ihan vähään aikaan, eikä varmaan koskaan kasvakaan. Kohta ei onneksi näytä miltään sienirihmastolta ja se oli sillä jo lastauskuvissa.

 

Arvauksia kommenttiboksiin että mikä tää läiskä oikein on?

Läiskä on semi-iso.

Kirjoitin tekstiin aikaisemmin että muuli oli saanut kuovittua etusensa vinoiksi. Ne on pakko saada raspattua asap joten tänään nostelin kavioita. Ensimmäisellä kerralla nousi hyvinkin sukkelasti, yhtä sukkelasti muuli sukkana eteen niin pitkälle kuin narut antoivat periksi.

Jaahas, ilmeisesti jalka on otettu kiinni ihan voimalla eikä siitä ole todellakaan päästetty irti.

Koska olen salaa kukkahattu ja olen katsonut paljon positiivisen vahvistamisen videopätkiä tiesin heti miten juuri tässä tilanteessa pitää tehdä. Pitää saada eläin itse nostamaan kavionsa.

Siispä liu'utin kättä jalkaa pitkin vuohiskuoppaan saakka ja odotin että se nytkäyttää jalkaansa. Palkitsin kehumalla ja rapsuttamalla kovasti. Toinen etunen oli hankalampi, toinen toimi kuin robotti alusta lähtien. Kosketin siis vain niitä jänteitä jalan takana ja muuli nosti kavion käteen saakka ja kun irrotin käden, se laski jalan ja sai rapsutusta.

 

Ei nyt paras kuva koska kumpikaan kavio ei osoita suoraan eteen mutta ehkä näistäkin näkee että sisäsyrjät on kuluneemmat kuin ulkosyrjät. Kaviot olivat aivan pystyt kun tämä tuli. Pituutta näissä on liikaa. Kerrankin voi sanoa että pitkäkorvalla voi ottaa kannoiltakin!

 

Etujalat sivulta (lähempi jalka ei ihan suoraan sivulta kuitenkaan). Näissä on onneksi mittaa eikä ole suomalaiseen tapaan vedelty kantoja matalaksi. Eli pystyy ihan hyvin raspaamaan ulkosyrjää. Kaviot ovat liian pitkät ja liian pystyt jalan asentoon nähden. Tästä on kuitenkin helpompi lähteä rakentamaan kuin siitä tilanteesta että kannat olisivat täysin maassa ja kavio liian pitkä.

Takakaviot on ihan ok, vaikkakin turhan pitkät. Näyttää kuitenkin siltä että vaikka kaviot ovat pitkät, ne eivät ala kasvaa suksiksi kuten aasien kohdalla käy.

Ainakaan se ei potkinut takajaloilla eikä se tullut syliin. Sen ilme ei ollut sellainen että se odottaa tilaisuutta purra perseestä.

No sitten se hauskin osuus, nimittäin matolääke. Voitelin oikein ihanat hillovoileivät ja laitoin ne sen ruoka-astiaan. Pari leipää tein ilman hilloa. Se ott leivän, puraisi palan ja pudotti heinien päälle.

Peanut butter jelly bread.

 

Mmm mmm mmm, maistuis varmaan sullekin?

Onneksi muuli on niin kevyt että tuubista riittää vielä toinen satsi, eli jos hillovoileivät ei nyt ala hävitä parempiin suihin, on se myrkky pakko ruutata sinne suuhun.

Muuli on madotettu tammikuussa Espanjassa mutta koska siitä ei ole mitään kirjallisia todisteita, on parempi madottaa se uudestaan

Tuli vähän hätä käteen kun hevoset oli päät alhaalla syömässä heiniään. Ne siis kyllä näkyvät muulin karsinasta.
Tässä kavioliitossa ei ilmeisesti ole avioehtoa?

Edit ja Ps. Muuli OLI syönyt kupistaan kaikki hillo-matolääkevoileivät mutta jättänyt porkkananpalat syömättä.