Vakavaa tekstiä blogin sisällöstä

Olen lähiaikoina törmännyt Muuliblogiin liittyvissä keskusteluissa ja privakeskusteluissa sekä sarkasmin- että huumorinlukutaidon puutteeseen. Niitä ei opeteta koulussa eivätkä kaikki niitä ikinä ymmärrä. Luettuna ymmärtäminen onkin vaikeampaa kuin oikeassa elämässä päin naamaa puhuttuna.

Minulla on jonkinlainen huumorintaju ja ihailen henkilöitä, jotka pystyvät kirjoittamaan lukijaa viihdyttävää tekstiä, jossa on hyviä sarkasmikoukkuja. En itse ole lähelläkään tätä, mutta silti pyrin siihen. Tiesittekö että hyvässä puheessakin pitäisi olla aina kolme kohtaa, jotka saavat yleisön nauramaan? Tällaiseen pyrin myös omassa blogissani, ellei postauksen aihe ole erityisen negatiivinen ja synkkä. Tämä postaus on nyt poikkeus.

Nyt kerron täyttä faktaa, pelkkää faktaa ilman mitään sarkasmia.

Loukkaannuitko tästä meemistä? Ole hyvä ja lopeta tämän blogin lukeminen.
Muuli oli pitkään harkittu hankinta, vaikka toki yksilön valitsemiseen olisin voinut käyttää enemmän järkeä ja käydä esimerkiksi paikan päällä tarkastamassa muulitarjonnan. No homma meni kuitenkin niin, että trailerista tuli ulos aika erilainen eläin kun olin kuvitellut ja kaikki suunnitelmat menivät uusiksi. Eihän siinä oikeastaan voinut kuin nauraa kun kaikki muut tunteet oli jo käyty läpi. Paskat oli jo housussa, niin huumori oli ainut jolla siitä järkytyksestä selvittiin.

Muutaman päivän jälkeen otin mukaan kauraa ja aloitin herkuilla ja positiivisella vahvistamisella siedättää ja kesyttää Muulia ja se toimiikin tosi hyvin. Muulia ei aluksi pystynyt komentamaan millään tavalla tai se lähti lapasesta.

Operantista kouluttamisesta (erityisesti sen osiosta positiivinen vahvistaminen, jota osa kutsuu naksutinkoulutukseksi) olen lukenut kirjallisuutta ja osallistunut muutamalle koulutusleirille/luennolle. En harrastanut sitä mitenkään päivittäin, käytännön kokemukseni rajoittui yhteen kissaani, jolle olen opettanut temppuja. Sitä on helppo opettaa, koska se tykkää herkuista. Tiedän homman idean ja teorian siellä taustalla, mutta en ole lähelläkään ammattilaista enkä pyri antamaan sellaista kuvaa blogissa.

Blogista ei ollut sitä perustaessa, eikä ole edelleenkään, tarkoitus tehdä minkäänlaista asiapitoista blogia naksutinkoulutuksesta, koska kuten huomaatte, menen sieltä mistä aita on matalin ja tekemisessäni on paljon virheitä.

Pääasia on että Muuli tulee mielellään ihmisen luokse ja on aina valmis tekemään hommia. Tietenkin se saa hommista asiaan kuuluvan palkan eli kauraa. "Hyvä"-sanan ajoituksessa ja palkan antamisen ajoituksessa on paljon virheitä, mutta jos homma kuitenkin riittävän hyvin minun mielestäni, en ole ottanut hommasta stressiä. Kuvaan paljon videoita, katson ne ja otan opikseni. Videoita lisään blogiin ensisijaisesti itseäni varten. Näen niiden katselukerrat, eikä niitä onneksi katso kuin pieni osa blogin lukijoista.

En ole pelkkä naksuttelija, nykyään Muulille EI tarkoittaa EI. Se saa tarvittaessa narusta ryntäille, se ei tule ihmisen tilaan, se liikkuu kun ihminen liikuttaa sitä. En epäröi hypähtää tai tehdä itsestäni "isompaa" jos Muuli tunkee iholle. Jos se kävelee luvatta eteen, laitan sen peruuttamaan takaisin paikoilleen. Paineella, en herkuilla. Se ei syö ilman lupaa eikä kävele ilman lupaa. Toki se yrittää edellämainittuja, ja tarvittaessa kiellän sitä. Yritän pitää sillä selkeät rajat. Minun mielestäni eläimellä on hyvä olla kun ihminen päättää asioista sen puolesta.

En missään tapauksessa aliarvioi sitä. Se on erittäin viisas ja kekseliäs. Vaikka teen mielestäni paljon sen kanssa, pitäisi tehdä vielä enemmän. Tai ei määrällisesti enemmän, mutta opettaa vaativampia asioita, jotta sen aivoilla olisi paljon töitä.

Olen opetellut toimimaan sen kanssa ihan erilailla, kuin miten olen tehnyt hevosten tai aasien kanssa. Hevosiin nähden enemmän positiivista vahvistamista ja aaseihin nähden hienovaraisempia eleitä, Muuli kun on todella reaktiivinen aaseihin verrattuna. Sen kanssa pitää olla kaveri, enkä uskoisi että pelkällä perinteisellä "paineesta pois"-menetelmällä olisi päässyt sen kanssa kovin pitkälle.

Sitähän yritin alkuun kun se tuli Suomeen ja totesin sen toimimattomaksi. Muuli olisi jaksanut juosta pyörötarhaa ympäri vaikka koko päivän.

Positiivinen ja negatiivinen vahvistaminen taistelevat pahasti keskenään, siis niiden mielestä jotka henkeen ja vereen toiseen koulukuntaan itsensä lukevat. En ole naksuttelija mutta en perinteinen narunpyörittelijäkään. Pyörittelen narua ja kun Muuli tekee hienosti poistan sekä paineen että annan kauraa. Tai poistan vain paineen. Minusta ei ole ollenkaan ongelmallista käyttää molempia tapoja koulutuksessa, toinen sopii toiseen asiaan ja toinen toiseen.

Nautin joka hetki Muulin kanssa työskentelystä ja tallille on aina ilo mennä (paitsi jos sataa, silloin en mene ja tämä ei ole vitsi). Sen kanssa tekeminen antaa todella paljon kun se oppii nopeammin kuin mitä ehdin opettaa. Tiedän että opetustuokiot pitäisi suunnitella etukäteen paremmin, mutta homma toimii riittävän hyvin näinkin. Minulla on tämä jonkinlainen oma tapa, josta ei kannata ottaa mallia eikä stressaantua.

En siis todellakaan pidä itseäni ammattilaisena positiivisen vahvistamisen saralla enkä luonnollisen hevosmiestaidon saralla. Molemmista on teoriaa ja käytännön kokemusta jonkin verran hallussa ja sen varassa mennään. Jos jokin homma ei toimi, teen sen eri tavalla seuraavan kerran ja sillä selvä. Tähän mennessä olen jo oppinut tuntemaan Muulia aika hyvin ja tiedän mikä toimii. Ja se on kaura.

Voisin kuvitella osallistuvani naksutinkoulutusleirille ja seuraavana viikonloppuna LH leirille ja laittaa Muuli pyörötarhaan ja ohjata sitä paineella. Joidenkin mielestä pyörötarhassa toteutettava "seuraa tai juokse" on hevosen äärimmäistä alistamista, he voivat olla täysin vapaasti sitä mieltä. Joidenkin mielestä herkkuja ei pitäisi koskaan antaa, koska eihän hevosten laumanjohtajakaan ruoki toisia. Toisten mielestä taas mitään laumanjohtajuutta ei olekaan. Ja sitten on ne, jotka lukevat tutkimuksia ja ne kiistatta sanovat että positiivinen vahvistaminen on eläintenkoulutuksessa tehokkain tapa opettaa niitä. Olen itsekin tätä mieltä. Silti voin tarvittaessa räimiä narulla rinnuksille karjuen "EI" tuntematta siitä yhtään huonoa omaatuntoa. Tai huonoa omaatuntoa tunnen lähinnä siitä, miksi se käyttäytyi niin, että jouduin ottamaan lähikontaktia. Siinä tietyssä hetkessä toimin kuitenkin niin ja myöhemmin voin ratkoa kyseistä ongelmaa ajan kanssa.

Mä luulen etten ole ainut, joka käsittelee hevoseläimiään tällä tavalla. Että hyvästä saa palkintoa ja kehua ja huonosta EI. Tässä mennään siihen että ihminenhän sen eläimen on opettanut, myös ne huonot asiat ja siksi huonoihin ei pitäisi reagoida mitenkään. Minä olen kuitenkin erehtyväinen ja joskus "shit happens" ja joutuu komentamaan.

Muuliprojekti-blogi ei anna ohjeita sinun eläimesi kouluttamiseen, eikä se edes voisi toimia kanavana positiiviselle vahvistamiselle, koska en ole suorittanut eläintenkouluttajan ammattitutkintoa. Siksi videonikin ovat yleensä vain pitkiä klippejä mun ja muulin tekemisistä, en siis hölötä niiden päälle tai tekstitä niitä, paitsi harvoissa tapauksissa. En kuvittele että voisin selittää mitä eläimen isojen korvien välissä liikkuu. En kuvittele olevani yhtään mitään, olen oman muulini saanut tähän pisteeseen ja aina olen saanut apua tallikavereilta. Jos minulla olisi oma talli, jossa yksin pyörisin, ei Muuli todellakaan olisi tässä pisteessä.

Se, että olen antanut Muulille kokonaisen omenan ja kirjoittanut etten vieläkään saanut sitä tapettua, oli sarkasmia ja huumoria.

Se, kun tekstissä lukee Muulista nimityksiä Mulbero tai Mulkero, eivät tarkoita sitä, että vihaisin ja aliarvioisin sitä. Ei minulla olisi edes varaa pitää sellaista eläintä täysihoidossa, jonka kanssa tekemisestä en pitäisi. Tämän blogin huumori ja "huumori" uppoaa joihinkin ja joihinkin ei. Jos siis lukeminen tuntuu vaivalloiselta, älä lue tätä blogia!

Jos kuitenkin luet ja jokin asia postauksessa jäi mietityttämään, kirjoita rohkeasti kommentti tai kysy Facebookissa.
Story of my life
Jos Muulille sattuu joku äksidentti, se hoidetaan tietenkin kuntoon. Se rokotetaan, sen hampaat raspataan ja se hierotaan tai käsitellään muuten tarvittaessa. Se loimitetaan sateella ja sen ruokinta on mietitty niin, ettei se liho ja sairastu sen takia. Sillä on tarhakaveri ja hiekkatarha. Hiekkatarha sopii erityisen hyvin aaseille ja muuleille, koska ne ovat kotoisin kuivilta alueilta. Märkä mutatarha on pahinta mitä aasilleen voi antaa. Tallilla annetaan hevosille ja muulille säännöllisesti psylliumkuurit estämään hiekan kertymistä suolistoon.

Minä otin ennen Muulin tuloa selvää muuleista niin hyvin kuin se Suomesta käsin on mahdollista. Luin kirjoja, foorumeita ja nettisivuja. Silti tämä kyseinen Muuli oli todella erilainen kuin mitä olin kuvitellut että muulit ovat. En todellakaan odottanut sellaista, mikä sieltä hevosautosta tuli ulos mutta koska palautusoikeutta ei ollut, mennään näillä. Hetkeksi vaivuin epäuskoon mutta nyt uskoni on jo palautunut. Minun muulistani tulee vielä hieno.

Jos olit saanut minusta tai blogista täysin erilaisen kuvan ennen tämän postauksen lukemista, kannattaa lopettaa tämän blogin lukeminen suosiolla tähän.
Suomen hienoin muuli. Kuva: Merja Mäkinen