Vepsän kotiläksyt Muulille; myötäämistä ja lähettämistä

Olin huhtikuussa katsomassa Kari Vepsän klinikkaa Tuusulassa. Tiesin perusteet, mitä hän tulee esittelemään mutta asian paljous yllätti minut silti. Olen aloittanut hevostelun alunpern lännenratsastustallilla, jossa "narunpyörittely" tuli meille pienille hoitajatytöillekin tutuksi. Tai emme me nyt ihan niin pieniä olleet, olin tuolloin yläasteella. Leena Kurikka piti tallilla yhden viikonloppukurssin, jota pääsin seuraamaan. Tuolloin oli tosi hienoa saada hevonen tekemään "join-upin" pyörötarhassa ja tuolloin se tuntui tosi maagiselta. Nykyään kun tiedän miten se tapahtuu, ei se enää tunnu niin maagiselta. Se on vain painetta ja sen poistoa sopivissa kohdissa.

Palatakseni asiaan, Vepsä kertoi että hänen luokseen voi mennä treenaamaan hevosen/muulin kanssa. Hän katsoisi missä mättää ja antaisi kotiläksyjä. Muutaman kuukauden jälkeen olisi uusi tapaaminen ja uudet kotiläksyt. Tarkoitus on tehdä varmoja ja kaikkialla hyvin toimivia hevosia. Ja se varmuus tehdään ensin maastakäsin. Mainoksen uhrina varasin ajan ja koska Vepsälle on aika pitkä jono, sain ajan viime viikolle.

Mieheni lähti kuskiksi, haimme trailerin tallikaverilta vuokralle ja nappasimme Muulin kyytiin. Tässä trailerissa sai takasillan käännettyä sivuun ja lastaus oli todella nopeaa ja helppoa! Traileriin oli asennettu myös peruutuskamera, joka toimi oikein hyvänä köyhän hevosenomistajan trailerikamerana. Peruutuskameraa varten oli asennettava kännykkään ohjelma ja yhteys kameraan toimii wi-fin kautta. Menomatkalla sain yhteyden tosin vasta noin kymmenen kilometriä ennen kohdetta, mutta siellä Muuli katseli ulos ja söi eväsheiniään.

Wrum wrum. Vetoautomme ratti on oikealla puolella, joten kuva on otettu matkustajan puolelta. En siis suinkaan ajanut autoa ja kuvannut traileria samalla.

Muutamaa kilometriä ennen kohdetta hyppäsi pusikoista kaksi peuranvasaa tielle. Ensin sanoin että aja vaan (koska äkkijarrutuksia ei voi tehdä Muuli kyydissä), mutta sitten toinen peura näytti oikeasti jäävän alle, jolloin oli pakko jarruttaa äkisti. Muuli heijasi trailerissa, mutta peura selvisi säikähdyksellä. Auton keulassa ei nimittäin ollut mitään jälkeä törmäämisestä (autoon ei myöskään kuulunut tai tuntunut tömähdystä), vaikka vasa näytti kompuroivan tien yli metsään. Muuli seisoi kaikilla neljällä jalalla ja jatkoimme matkaa.

Olimme paikalla hyvissä ajoin, koska eläinten kanssa nyt vaan pitää varata reilusti aikaa. Tallilla päästin Muulin tutustumaan pyörötarhaan. Meidän sessiomme oli määrä alkaa yhdeltä, joten Muulilla oli puoli tuntia aikaa ottaa mestat haltuun. Ja sehän otti. Se otti spurtteja, pukitteli, piehtaroi, tutki kaikki aidat ja nakkeli niskojaan stressaantuneena. Hevosia se näki koko ajan.

Kuvasin reissullamme paljon videoita ja vähän vähemmän kuvia. Videot pätkin aiheen mukaan kymmeneen eri "aiheeseen" ja ne tapahtuivat kronologisesti. Jos olisin laittanut kaiken yhteen ja samaan videoon, ei sitä olisi kukaan jaksanut katsoa läpi, en edes minä. Koska Karin puhe ei kovin hyvin kuulu (minun flunssan kuorruttama puheeni valitettavasti senkin edestä) tekstitin videot. Niitä ei siis tarvitse katsoa äänet päällä. Äänet joutuu pitämään aika kovalla, jos haluaa kuulla puheen selvästi.

Tällä ensimmäisellä videolla on nähtävissä stressaantunut Muuli uudessa paikassa. Joskus muulien elämä vain on sellaista että stressaa, ensi kerralla stressaa varmasti jo paljon vähemmän.

Kun kello tuli yksi, siirryimme mieheni kanssa pieneen katsomoon seuraamaan Karin ja Muulin työskentelyä. Yläilmoista näkikin erittäin hyvin pyöröaidan tapahtumat ja videotakin oli todella helppo ottaa. Kari tutustui Muuliin ja sai nopeasti selville että missä (kaikessa) mättää. Hän sanoi monesta asiasta että treenaa tätä kotona ja selitti selkeästi (niin selkeästi että jopa ei-muuli-ihmismiehenikin ymmärsi) miksi jotain asiaa pitää tehdä ja miksi se on tärkeää.

Minusta oli todella mielenkiintoista nähdä miten joku muu toimii Muulin kanssa ja miten Muuli reagoi kaikkeen uuteen. Kotona vain tallinomistaja on minun lisäkseni laittanut Muulin kunnolla hommiin ja sitä onkin aina ollut mielenkiintoista katsoa. Nyt Vepsä pyöritteli Muulia monta tuntia ja omistaja sai vain katsella ja oppia. Karilla ei ollut Muulista mitään taustatietoja, joten hän suhtautui siihen kuin mihin tahansa hevoseen. Itse jaksan aina muistella aikoja. kun se vielä pelästyi ihan "tavallisia" asioita, joten olen pysytellyt sen kanssa turhankin tiukasti mukavuusalueella.

Kari toteutti Muulin kanssa hyvin pitkälti samaa kaavaa kuin huhtikuisessa klinikassaan. Asiat tapahtuivat siis samassa järjestyksessä, mutta nopeammin. Olin toki siedättänyt Muulia jo kaikenlaisiin asioihin ja join-upannut sen kanssa monta kertaa, joten se antautui hyvin nopeasti.

Miten Kari siis aloitti? Muuli oli aluksi vapaana ilman päävehkeitä pyörötarhassa. Kari loi sille lisää painetta, jolloin Muuli reagoi täysin oikein eli lisäsi vauhtia. Peruuttamalla sen kuului kääntyä kohti ja tarvittaessa vaihtaa pyynnöstä suuntaa. Vain kerran Muuli näytti Vepsälle takapuoltaan, eli kääntyi väärää kautta, jolloin se sai napakkaa painetta ja homma jatkui. Tämä näkyy myös alla olevalla videolla.

Oikeasta kierroksesta Kari huomasi heti, että se on vaikeampaa, laukka menee ristilaukaksi. Se on hankalampi myös juoksuttaessa ja ratsastaessakin. Kaikki asiat pitää tehdä molemmille puolille, eli kaikki siedätysjutut ja juoksuttamiset on tehtävä molemmille puolille.

Myötääminen oli päivän sana, sillä Muuli ei myödännyt juuri mihinkään vaan puski ensisijaisesti vastaan. Vepsä kertoi "liikennevaloista" eli kun hevosen pää on taivaassa, se valmistautuu pakenemaan, kun se on hieman koholla, se miettii että pitäisikö paeta ja kun se on sään kohdalla tai sen alapuolella, se ei mieti pakenemista.

Me emme näe niin kovin helposti hevosesta ulospäin, että onko se rento, mutta pään asentä (ja muut rentoutumiseleet) kertovat sen selvästi. En ole vielä täysin vakuuttunut siitä, että voimmeko muka oikeasti opettaa hevosta tai muulia pitämään päätä alhaalla ja "huijata" se rentoutumaan, mutta sen näkee tulevaisuudessa.

Hyvin paljon tätä kuitenkin harjoiteltiin ja saimme kotiläksyksi houkutella Muulin päätä alas aina, kun sen kanssa tehdään hommia. Ajan myötä se alkaa pitää päätä alempana jo valmiiksi. Seuraavalla videolla Kari näyttää miten päätä saa alemmas ja sivulle.

Muulin käsittely eteni siis samaan tapaan kuin klinikalla ja kun se toimi talutuksessa ja taivutuksissa hyvin, oli aika ottaa pelottavat asiat esiin. Kari kokeili miten Muuli kestää pelottavia asioita. Porkkanakeppi ja huiska olivat ihan ok, mutta äänimaailmaan en ollut ymmärtänyt sitä totuttaa oikeastaan koskaan. Minulla on nallipyssy kyllä odottamassa käyttöönottoa, mutta en ole vielä uskaltanut viedä sitä talille, koska siihen pitäisi siedättää hevosetkin. Hevosenomistajat ovat suhtautuneet siedättämiseen onneksi ihan positiivisesti. Jopa silloin kun tuulisella säällä lähetän Muulia pressun yli ja pressu lähtee lentämään pitkin pihaa.

Muulia katsellessa tuli osittain jo epätoivoinen oli, että vaikka olen kuinka jumpannut sen kanssa erilaisia asioita, on punainen lanka ollut hukassa enkä ole tajunnut kaikkea. Mutta jos se jotain osasi, niin seisoa paikallaan pelottavien loppujen ja muiden liehuessa sen ympärillä. Että ihan kaikkea ei tarvitse treenata niin kovin paljon.

Vepsä antaa hevosen aina haistella pelottavaa asiaa ja kertoi, että yleensä alle kymmenen kertaa riittää eikä hevonen enää viitsi haistella. Sen pitää kuitenkin antaa haistella niin monta kertaa kuin se haistelee!

Tämän tyylisuunnan hevosenkäsittelyä kutsutaan usein pilkkaamismielelä "narunpyöritelyksi". Narunpyörittely ei ole mitään hevosensilittelyä ja korvaan kuiskaamista, vaan tässä otetaan ajoittain ihan kunnon kontaktia siihen eläimeen. Muuli ei esimerkiksi kovin napakasti lähde peruuttamaan narun heiluttelusta, joten Kari haki oman riimun ja jämäkän narun sen päähän, jolloin peruutuskin lähti toimimaan.

Olen muuten melko varma että Muuli peruuttaa tässä kohtaa vain merkistä (naru heiluu -> peruutan), eikä siitä, että sen päässä tuntuisi inhottavalta kun riimu pyörii.

Minulla on ollut ongelmaa myös tuossa seuraamisessa. Eli se ei tarkoita talutuksessa tulemista, vaan sitä, että Muuli kääntyy kohti pitäen etujalat paikoillaan. Se siis pysyy poissa ihmisen määrittämältä reviiriltä mutta kääntyy silti katsomaan ihmistä. Tässä pitää olla tarkkana kaikkien hevosten kanssa. Vaikka ne olisivat kääntyneet hienosti monta kertaa kohti astumatta askeltakaan eteen, saattaa sitten askel tulla. Kaikki askeleet on "otettava pois", eli tässä tapauksessa narua heiluttamalla peruutettava se yksi askel takaisin omalle alueelle.

Muutenkin kaikki luvattomat askeleet korjataan peruuttamalla takaisin, ei niin että tehdään esimerkiksi voltti.

Kari kertoi että harjoituksia pitäisi aina tehdä varusteet päällä, jolloin ne tulevat tutuksi ja hevonen yhdistää ne työmoodiin. Muulikin sai siis Vepsän varastoista harjoitussatulan selkäänsä ja kumilla päällystetyt D-renkaiset nivelkuolaimet suuhunsa. Hän muuten suositteli niitä kaikille nuorille, ratkaisu myötäämisongelmiin ei tule kovemmista kuolaimista.

Myötääminen

Allaolevalla videolla Kari näyttää miten myötäämistä opetetaan maastakäsin, hän ottaa kuolaimesta ensin kädellä ja sen jälkeen narun avulla. Tavoite on se, että kun Muuli sitten toimii ratsuna, se ymmärtää myödätä jo siinä kohtaa kun ratsastaja "avaa oven" eli nyrkki liikkuu aavistuksen sivulle. Tässä harjoituksessa ei riitä että Muuli lopettaa pyörimisen ja pysähtyy, vaan sen on myös myödättävä.

Kari kysyi myös että mites laukka.. Nooh, saahan sitä kokeilla. Westernmaailmassa laukkakin otetaan mukaan kuvioihin heti alusta asti, tai siis laukannostot. Ei vielä tarvitse laukata kierrostolkulla, nostot riittävät. Optimaalisin tilanne nostoon on heti käännöksen jälkeen, kun Muulilla on painoa takajaloilla ja se ponnistaa itsensä laukkaan. Kunnes se ryöstäytyi irti ja sai olla hetken kiinni sidottuna..

Muuli oli Karin mielestä kuitenkin hyvin jäykkä ja haluton taipumaan, joten se sai sivuohjan toiselle puolelleen. Muuli ei tässä kohtaa vetänyt mitään rodeoita, vaikka jäi hetkeksi miettimään kohtaloaan Karin poistuessa pyörötarhasta. Muutenkin suositeltiin sitä, että uudet varusteet laitetaan päälle ja jätetään eläin tutustumaan niihin kaikessa rauhassa. Kuolaimet eivät ole Muulille ongelma ja se syö oikein sujuvasti niiden kanssa. Uuden satulan kanssa se on enemmän sujut kuin vanhan, sillä sekä lännensatulan että Wintecin alta se väisti aina hieman pois, nykyään se seisoo paikoillaan satuloidessa. Oletan siis että satulointi on sille ihan ok.

Harjoituksessa Muuli kiersi pyöröä käynnissä sisälle asetettuna ja Kari laittoi sen pyörähtämään ympäri tiuhaan tahtiin. hieman myöhemmin se sai ravata ja tehdä käännökset käynnissä. Aina kääntyessään se kääntää päätä "itsestään" hieman, jolloin paine poistuu. Se siis tajuaa itsekseen homman jujun eikä selkään tarvita stunttiratsastajaa opettamaan tätä.

Ihmisen turvallisuus oli muutenkin läsnä harjoituksissa. Kaikkea harjoitellaan todella pitkään maastakäsin hevosen etuviistossa seisten, jossa on paras turva. Hevosta ei saa blokata mihinkään kulmaan, josta olisi mahdollista että se tulee hätätilanteessa päälle, sillä pitää aina olla vapaa poistumistie.

Muulin kanssa meillä on yks todella iso ongelma, se ei ravaa vierellä vaan tuntuu pelkäävän juoksevaa ihmistä. Seuraamistyökalua harjoitellessa olen pystynyt jopa juoksemaan sen ympärillä, mutta jos juoksuttaessa otan juoksuaskeleita, se ampuu itsensä kuuhun. Kysyin Karilta, miten tätä kannattaisi nyt lähteä harjoittelemaan. Hän näytti miten aitaa voi käyttää hyödyksi. Muuli suhtautui aluksi hyvin epäileväisesti harjoituksee, mutta lopulta siltä irtosi pari lyhyttä ravipätkää. Fiksuna eläimenä se oppii luultavasti aika nopeasti että pääsee paljon helpommalla jos vain mummohölkkäilee vierellä.

Kari kertoi myös että jos eläin pääsee kohtisuoraan pois päin, se meni jo ja peli on menetetty, mutta painetta pitäisi pitää sen verran että eläin joutuu väistämään ihmisestä pois päin. Se on sille paljon haastavampaa eikä pakoreaktio luultavasti iske päälle. Minä pääsin tätä kotona jo testaamaankin kun lähetin Muulia laitumella olevan ojan yli (josta Muuli ei ole koskaan vielä uskaltanut mennä). Muuli lähti toiseen suuntaan ja pääsi minulta irtikin kunnes tajusin pitää narusta napakammin kiinni ja tuottaa painetta sivulta, jolloin Muuli väisti minusta pois ja pystyin kävelemään sen mukana.

Kun pyörötarhassa ja kentällä oli pyöritty, vei Kari Muulin tehtäväradalleen. Sillä oli kai joku hienompikin nimi, mutta minä näin vain silmissäni hienoja agilityesteitä! Eli juuri niitä, mitä ollaan jo treenattu ja millaisia haluaisin meidänkin tallillemme. Tällä hetkellä meillä on siellä silta, mutta tulossa on lötköpuomieste ja hiekalla täytetty iso kuorma-auton rengas (kunhan keksitään miten se sinne Heinolasta saadaan).

Muuli meni noin muuten esteet lähettämällä oikein hienosti, mutta ongelmaa tuotti hyppääminen sinisten tynnyreiden yli, takajaloilla renkaiden päälle astuminen ja veteen meno. Siniset tynnyrit se ylitti hyppäämällä ensimmäisellä kerralla, mutta ei enää toista kertaa. Kari sanoikin että hyppäämistä kannattaa harjoitella maastakäsin niin, että selässä on nimenomaan painava lännensatula heiluvine jalustimineen. Selässä rytkyvä lännensatula ei itse asiassa eroa omasta ratsastuksestani kovinkaan paljon.

Alla olevalla videolla on pieni kooste esteistä, tarkoituksena vain näyttää jokainen este ja mitä siinä kuului tehdä. Olin erittäin positiivisesti yllättynyt kuinka Muuli ei epäröinyt keinulla ollenkaan!

Tämä este tulee meidänkin tallille ihan näillä näppäimillä! Takana näkyy suojatie-este.

Vesieste on hevoseläimille yleensä aika haastava, eikä Muuli tehnyt tässä poikkeusta. Kari sai pyörittää sitä aika kauan ennen kuin Muuli asteli veteen. Vesi ei siinä kohtaa enää järkytänyt sitä yhtään, vaan se alkoi hevosmaiseen tapaan kauhoa vettä. Ja sai se jotain heiniäkin sukellettua suuhunsa.

Videolla näkyy erittäin hyvin lähettämisessä käytettävä menetelmä, eli tehdään Muulin olo hankalaksi kaukana vedestä kun lähellä vettä se saa olla rauhassa ja tutkia asiaa. Kotitallilla en ole koskaan lähettänyt Muulia lätäkköihin, vaan olen positiivisesti vahvistanut sen niiden yli. Olen siis kehunut sitä kaikista liikkeistä lätäkköä kohti ja palkannut kehun jälkeen. En ole houkutellut sitä käsi ojennettuna.

Hell no t. Muuli
Hell yes t. Kari

Kotimatkalle saimme listan kotiläksyjä ja kehotuksen varata uusi aika mahdollisimman nopeasti, sillä Karin tallille on muutaman kuukauden jono. Tarkoitus on käydä paikan päällä aina muutaman kuukauden välein ja hakemassa uudet kotiläksyt jatkoa varten.

Kotiläksyt tällä kertaa olivat

  • enemmän totutusta yllättäviin ääniin
  • taputtelua ympäri kehoa
  • taivuttelut sivuille myös kuolaimen kanssa. Sivuohjan käyttö on ookoo ja sitä voi harjoitella vaikka tarhassa (meidän tallilla kun ei ole pyöröaitaa)
  • aina varusteet päällä kun tehdään jotain, että Muuli tottuu niihin hyvin.
  • aina pää alhaalla kun tehdään jotain
  • lähettämistä kaikenlaisten asioiden yli ja ohi

Muuli oli muuten jälleen todella nopea lastata vaikka tulomatkalla sattuikin äkkijarrutus peurojen takia. Pysähdyimme matkalla hakemassa kahvit kioskilta, tai siis mies haki ja minä tsekkasin hikisen kyytiläisen. Kotona Muuli pääsi pesariin lämpimään pikasuihkuun.

Blogini pitkäaikaiset lukijat tietävät, että sisälläni asuu pieni kukkistelija, joka kaivaa mielellään kaurat taskusta ja vahvistelee asioita positiivisesti. Olen totuttanut Muulia pressuihin ja muihin pelottaviin asioihin niin, että kun se lähestyy pelottavaa asiaa, se saa kauraa suuhunsa. Se on toiminut oikein hyvin. Eläimelle ei tässä menetelmässä tuoteta ollenkaan inhottavaa fiilistä, vaan se saa lähestyä pressua omaan tahtiinsa. Tai olla lähestymättä. Muuli on kuitenkin sellainen että se mielellään lähestyy koska kaura on sen mielestä maailman parasta.

Tulevan ratsumuulin on tärkeää tottua ihmisten liikkeisiin yläpuolellaan.

Mutta vaikka osaan ihan näppärästi kouluttaa eläimiä positiivisella vahvistamisella, en koe mitään ongelmaa tavassa, jota narunpyörittelijät käyttävät. Eli luodaan eläimelle epämukavuutta, kun se tekee sellaista, mitä emme halua. Pyöröaidassa se saa juosta ja kääntää takapuoltaan ihan vapaasti, mutta se ei niin tekemällä saa helpotusta tilanteeseensa. Kun se sitten kääntyy kohti ja rauhoittuu, huokaisee ihminen pyöröaidan keskellä syvään ja seisoo paikoillaan rauhallisena tuottaen mahdollisimman vähän painetta.

Muuli näyttää toimivan yhtä hyvin molemmilla tavoilla enkä näe näillä videolla merkkejä opitusta avuttomuudesta, jonka kukkistelijat liittävät lännenratsastukseen.

Olen oman tieni kulkija siinä mielessä, että kotona Muulia pressun kanssa säkitellessäni annoin sille kauraakin, kun se seisoi tuulessa heiluvan pressun päällä. Se käynnistää Muulissa vielä ekstravaihteen ja se yrittää vielä enemmän. Pelkkä tauko harjoituksissa ei välttämättä ole tarpeeksi hyvä motivaattori.

Negatiivisen vahvistamisen käytön vähyys omalla kohdallani on johtunut siitä, että narunpyörittelyistäni alkoi olla niin runsaasti aikaa etten uskaltanut tehdä enää sellaisia harjoituksia. En ollut varma osaanko ja jos teenkin jotain väärin. Naksutinkoulutus on ollut tässä viime vuosina tutumpi tapa tehdä asioita eläinten kanssa. Nyt kun sain narunpyörittelyynkin kertauskurssin, niin uskallan käyttää niitäkin menetelmiä.

Olen erittäin tyytyväinen vinkkeihin ja apuun, jota Karilta sain. Nyt ei enää pitäisi tulla tallilla sellaista fiilistä, että mitäköhän tekisin Muulin kanssa kun en keksi mitään järkevää. Ja kun tiedän paremmin mihin harjoitukset vaikuttavat, on niitä paljon mielekkäämpää tehdä.

Kotimatkalle! Lastaan Muulin traileriin nylonriimun alla olevasta naruriimusta, mutta trailerissa se matkustaa nylonriimusta sidottuna. Pyysin miestäni ottamaan pari sokeripalaa kahvin kanssa ja antamaan sokerit Muulille. Muuli puraisi ja sylki palat trailerin lattialle. Kiittämätön.