Vieraskynä: Muulin kouluttaja Sanna kertoo omin sanoin

Tämän tekstin vieraskynäili Muulin kouluttaja Sanna, kun Muulin koulutusta on ollut takana vajaat kahdeksan viikkoa.

Puhuttiin Kaisan kanssa, että kirjoittaisin tällaisen vieraspostauksen hieman näin kouluttajan näkökulmasta, millaista elo Muulin kanssa tähän asti on ollut. Muuli on ollut nyt vajaa pari kuukautta täällä minun luonani, äkkiä se aika vain hurahtaa. Enpä arvannut ylipäätään viime marraskuussa Elma-messuilla, että vuoden alusta luokseni muuttaa minullekin osittain tuttu Muuli. Blogia olin joitain kertoja lueskellut, en sen tarkemmin kuitenkaan eli koko historia minulla ei ollut tiedossa. Messuilla Kaisan ja Muulin bongattuani ajattelin mennä muuten vain juttelemaan ja hieman kyselemään Muulista, ihan kuin Kaisa ei varmasti olisi niihin samoihin kysymyksiin jo vastannut satoja kertoja. Siinä vaiheessa, kun Kaisa mainitsi, että nyt olisi aika etsiä joku ratsuttaja ja kouluttaa Muuli oikeasti ratsuksi, heitin itse ilmoille lauseen että ”no minäkin koulutan hevosia, mutta asun kyllä tuolla aika pohjoisessa…”. (Itseasiassa asun aika tarkalleen keskellä Suomea, mutta näin Helsingistä ja Järvenpäästä katsoen ollaan aika pohjoisessa) Muistan Kaisan vastauksen siihen, joka oli ”pakataanko Muuli heti messujen jälkeen sinun traileriin?”

Kaikki kuvat: Mervi

Enpä arvannut, että hän oikeasti otti aiheesta kopin, kävi tutkailemassa koti- ja FB-sivujani ja teki viikonlopun aikana päätöksen, että Muuli tulee kuin tuleekin luokseni koulutukseen. Itse olin hieman yllättynytkin mutta tietenkin mielissäni, koska pidän nimenomaan nuorten hevosten kouluttamisesta niiden ratsu-uran alulle, ja Muuli olisi oikeasti aika mielenkiintoinen projekti ja haaste. Positiivinen haaste, kuten asian kavereilleni kotipuolessa ilmaisin. Kävin lueskelemassa blogia hieman tarkemmin messujen jälkeen, jotta tietäisin mikä minua odottaa.

Päätin kuitenkin, että kun Muuli luokseni tulee, niin vaikka sillä oli tehty sitä tätä ja tuota, ratsastettu liinassa ja ilman liinaa, ravattu laukattu ja ties vaikka mitä, minä aloittaisin sen kanssa täysin sillä ajatuksella kuin se olisi raaka tapaus. Toki tieto siitä, että sen selässä oli jo käyty ja sillä oli ratsastettu, helpotti, mutta silti lähdin sillä asenteella liikkeelle että tutustutaan, tehdään perusta maasta käsin hyvin ja sitten lähdetään alusta alkaen käymään ratsuoppeja läpi. En ajattele mitä sillä on tehty ja miten asioita on tehty, vaan järjestelmällisesti ryhdyn sitä opettamaan pienin askelin. Tietenkin Kaisan puheet siitä että se ”saattaa lähteä yllättäen käsistä” ja ”se osaa olla tosi kiltti… niin halutessaan” jyskyttivät takaraivossa, mutta ajattelin että no, katsotaan mitä tapahtuu.

Kaisan kanssa ajatukset kohtasivat jo messuilla todella hyvin yksiin. Puhuttiin nuorten hevosten kouluttamisesta, siitä mitä ja miten asioita Muulin kanssa tekisin ja ylipäätään aikatauluista ja tavoitteista. Jos omistaja kysyy minulta heti alussa, että onko minulla tilaa koulutettavalle seuraavaksi puoleksi vuodeksi, on lähtötilanne ihanteellinen. Ajattelin Muulin olevan joka tapauksessa hieman spesiaali, ja joku kahden kuukauden tiukka aikataulu ratsutukselle olisi ollut tuhoon tuomittu saman tien. En varmaan olisi sellaiseen lähtenytkään. Nyt on kulunut kohta kaksi kuukautta, ja olen käynyt sen selässä vasta muutamia kertoja! Ensimmäiset pari viikkoa meni tutustuessa (no, ensimmäinen viikko meni kaaoksessa juuri romahtaneen navettarakennuksen ja siitä aiheutuneiden sotkujen takia), mutta sen jälkeen ollaan pikkuhiljaa tehty enemmän ja enemmän. Nyt Muulin käytös alkaa rauhoittua, se joutuu valitettavasti tarhaamaan tällä hetkellä yksin, mutta on selkeästi rauhoittunut eikä vaella metrin syvyisessä urassa enää Kenin tarhan vieressä. Toki sillä on edelleen päiviä kun on hieman rauhattomampi. Harmittaa ettei minulla kolmea Dancer-hevosta, jonka voi laittaa kenen seuraan tahansa. Mervin Kentsu-poni, Muulin suuri naapurintarhan rakkaus on melko antisosiaalinen varsinkin ruoka-aikaan. Kokeilin myös josko Ken ja oma tammani tulisivat toimeen, jolloin Dancerin olisi voinut laittaa Muulin kaveriksi. Siitä meinasi tulla vain katkenneita takajalkoja; Ken on itse ilkimys ja tammani kovaluonteinen, joka ei muuten sitten aio jäädä kakkoseksi. Tammaa tarhasin yksin jonkun aikaa, mutta se on niin herkkäsieluinen ja aikanaan sairastanut mahahaavan (se alkoi oireilemaan syömättömyydellä), eli kun huomasin sen jättävän aamu- ja päiväheiniään syömättä ja seisovan apaattisena jossain tarhan nurkassa, oli pakko palauttaa Dancer sen kaveriksi.

Dancer, kaikkien kaveri. Valitettavasti vain ainoa laatuaan. No, jospa Muulin herkkä sielu ei nyt pahasti kärsisi yksinolosta, onhan sillä kuitenkin kaveri heti vieressä.

Ennen Muulin saapumista tänne otin yhteyttä valmentajaani Jeff Sandersiin, jonka luona olin pariin otteesen Amerikassa käynyt oppia hakemassa. Kysyin Jeffiltä onko hänellä kokemusta muuleista ja olisiko antaa vinkkejä miten lähteä sellaisen kanssa etenemään? Jeff naureskeli ja sanoi ensimmäisenä, että muulit osaavat potkia… ja tarkasti! Sitten hän sanoi, että muulien kanssa yleisin ongelma on se, että jos muuli saa jonkun (ei-toivotun) asian läpi, se tulee yrittämään sitä uudestaan ja uudestaan. Tämän saman neuvon antoi myös Jeffin ex-vaimo Katrina Sanders, jolle myös laitoin viestiä. Hän sanoi että muulien kanssa pitää tehdä todella selväksi mikä ON ja mikä EI OLE sallittua. Johdonmukaisella tekemisellä saa varmasti hyviä asioita aikaan.
Jeffin mukaan muuleissa on kuulemma hyvin paljon samaa kuin Iberianhevosissa, joten sinällään minulla ei pitäisi olla hätää. Kotonani tosiaan seisoo 6-vuotias lusitanotamma, joka herkkyydestään huolimatta on osannut olla aikamoinen jääräpää niin halutessaan.

Näillä ohjeilla olin melko luottavaisin mielin. Lusitanoni oli tosiaan jo opettanut minulle, että jos se saa jonkin ei-toivotun asian kerran läpi esim. ratsastaessa, se yrittää sitä aivan varmasti uudestaan. Ja silloin saa olla tarkkana ja nopea reaktioissaan, että ehtii reagoimaan ja estämään tämän käytöksen. Muulissa näen hieman samoja piirteitä. Asiat ovat melko yksinkertaisia sen kanssa. Jos pyydän sitä ohjalla oikealle, me menemme oikealle, piste. Kuten ensimmäinen ratsastusvideo näyttää, Muuli muutaman kerran nosti kaulaansa ja päänsä niin jäykäksi ylös, että jouduin kaksin käsin repimään sen haluamaani suuntaan. Jos tässä tilanteessa olisin antanut periksi ja mennyt minne Muuli halusi, olisi peli ollut menetetty heti alkuunsa. Muuli ei todellakaan ole tyhmä ja se varmasti tietää toimia seuraavan kerran samalla tavalla. Muutaman kerran kävimme kyseisen tahtojen taistelun, ja nyt useamman ratsastuskerran jälkeen Muuli on huomattavasti pehmeämpi kädelle. Se on nopea oppimaan ja haluankin pitää ratsastustuokiot sen kanssa tarpeeksi lyhyinä, jotta mielenkiinto säilyy eikä tule turhautumisen hetkiä.

Kaisan toive Muulin koulutustavoitteista oli tietenkin näin itseäni ajatellen suht ”helppo”. Ja ennen kuin pyörittelette silmiänne ja naureskelette Muulin HELPPOUDELLE, tarkoitan tällä tietenkin sitä, ettei Muulin tarvitse osata hienoja pohkeenväistöjä ja laukanvaihtoja (toki kunnianhimoisena aion tietenkin kokeilla, kuinka pitkälle kenttätyöskentelyssä Muulin kanssa päästään). Tavoitteena on, että Muuli olisi ratsastettavissa maastossa noin jotakuinkin turvallisesti. Tähän tosin tarvitsen aikaa jo pelkästään säidenkin puolesta, tällä hetkellä kengätön Muuli liukastelee sen verran noilla jäisillä tiepätkillä, että turvallisuus on kysymysmerkki siltäkin osalta. Toisekseen minulla on aika onnettomat maastoilumahdollisuudet talvisin, kun kaikki hyvät metsätienpätkät ovat ummessa lumen takia, eli keväällä lumien sulaessa alkaa avartua uusia reittejä, jolloin Muulin maastoura voi kunnolla vasta alkaa. Siihen asti Muuli joutuu pyörimään kentällä ja tyytymään käsimuulin rooliin Dancerin perässä, jonka se kyllä hanskaa todella hyvin! Mietinkin jo, että Kaisan tänne tullessa noin kuukauden päästä ja kelien niin salliessa, istutan hänet Muulin selkään ja lähdemme maastoon Muuli käsihevosena. Toivotaan että saisimme tämän järjestettyä, sitä en tiedä miten innostunut Kaisa on tähän ideaan.

Olen siis erittäin hyvillä mielin Muulin kanssa, en vielä kertaakaan ole kokenut rodeomuulia josta minua niin alkuun varoiteltiin. Tietenkin olemme hyvin alussa ja ehdin varmasti kokea Muulin kanssa vielä yhtä sun toista. Toki hartain toiveeni on tuottaa teille kaikille ”pettymys” eli tarjota vain onnistuneita videonpätkiä ilman suurempia rodeoita. Popparit ja limpparit voitte mennä syömään muualle, hehheh.