Viikon 2 kootut muulijutut

En olekaan pitkään aikaan istunut perjantai-iltana kone sylissä kotisohvalla odottamassa että Lidlin pakastepizza on tarpeeksi sulanut että sen voi ottaa uunista. Usein on nimittäin käynyt niin että ohjeen mukaan lämmitetty pizza on keskeltä kylmä. Nälkä on kuitenkin vienyt voiton enkä ole jaksanut lätkäistä lättyä takaisin uuniin. Ripulia odotellessa.

Ripulia on nimittäin tiedossa mm tämän postauksen edestä. Varoitan jo etukäteen että tästä puuttuu punainen lanka ihan kokonaan. Arvostan bloggaajia, jotka saavat sanoman ja punaisen langan jokaiseen postaukseensa. Tai siis heillä on joka postauksessa aina jotain sanottavaa, joku pointti. Tässä sitä nimittäin ei ole. Postaus on kuvitettu alusta loppuun kännykkäkuvilla, wuhuu! Monipuolisuuden vuoksi olen myös upottanut tähän videoita Instagramista ja Facebookista!

Ajattelin vain kertoa siitä, mitä ollaan tällä viikolla tehty Muulin kanssa.


Maanantaina.. Öö.. Hiihtoratsastettiin ensin tallikaverin kanssa, minä olin suksilla kun satun laskettelusukset omistamaan. Muuli katsoi touhua mielenkiinnolla ja ravasi pienet pätkät aidan viertäkin kun mentiin ohi. Siinähän katsoo ja ottaa mallia, nimittäin kyllä mä ajattelin senkin kanssa hiihtoratsastaa. En tiedä saanko ketään selkään, mutta jos hankkisin ne minilaskettelusukset niin pysyn ketterästi mukana kun mennään ns "Herran haltuun".

Muulin kanssa tein ihan pienesti tarhassa ja kentällä, väistätin puomin päällä kun ei olla tehty sitä pitkään aikaan. Kenttä oli oikein superb ja Muuli pysyi siinä hyvin pystyssä. Harjasin sen vielä karsinassa ja lässytin sille. Harjasin sen siis vapaana ollessa eikä se ollut moksiskaan.

Keskiviikkona olin taas tallilla ja kelihän oli muuttunut sellaiseksi ettei Muulin kanssa ollut mitään asiaa kentälle, se oli siis ihan jäätikköä. Talutin ensin vuokrahevosta kilometrin verran kentällä. Se saikuttaa joten siksi liikutusmuoto oli näinkin mielenkiintoinen. Samalla haudoin pokemoneja ja seurailin Muulia tarhassa. Muulin tarhahan on heti kentästä seuraava. Se oli joka kierroksella eri kohdassa tarhaa ja viihdytti itseään. Mietin siinä vain että mites ne hevoset jotka tarhaa puoli päivää, miten ne viihdyttää itseään? Ainiin, syömällä karsinan seiniä.

Itsehän aktivoin Muulia positiivisen vahvistamisen kautta. Koska olin laiska paska, hain tarhaan koirien lyttääntyneen jalkapallon, asetin sen autonrenkaan viereen ja istuin itse renkaalle. Tarkoitukseni on että Muuli ottaa sen suuhun ja antaa minulle käteen, siis sitten joskus. Päästiin siihen että se puree sitä hampailla ja nostaa sentin verran maasta ilmaan.

Tämä blogi ei ole koulutusblogi ja kaikki tekeminen on luonnollisesti omalla vastuulla, mutta kerron nyt vähän tuosta naksuttelusta, tai siis mihin minä siinä pyrin.

Ensinnäkin palkkaamistiheyden pitää olla erittäin tiheä. Vaikkapa niin tiheä että pystyy naksauttamaan viiden sekunnin välein. Jotta päästään tiheään tahtiin, pitää vaatimustason olla niin matala että muuli pystyy siihen nopeasti uudestaan. Toiseksi palkkion pitää olla pieni, jotta se syö sen nopeasti. Ei ole järkeä antaa kokonaista porkkanaa ja odottaa että se mussuttaa sen. Siinä ajassa muuli ehtii unohtaa että mitä sen piti tehdä.

Toteutin tämän siis perinteiseen tapaan niin, että löin jalkapallon Muulin eteen ja odotin. En elehdi tai sano mitään, odotan. Ensin olisi riittänyt että se katsoo palloa, mutta koska Muuli on joko utelias tai tosi fiksu, se koski sitä saman tien turvalla, jolloin "hyvä"-sana ja palkka. Hyvä ja palkka pitää olla tosi lähekkäin MUTTA kun sanon hyvä, EN liikuta samalla kättä. En halua että se luulee että käden liikuttaminen vyölaukkua kohti tarkoittaa sille hyvää. Naksutin olisi paras, sillä se merkkaa juuri sen oikean kohdan missä se teki oikein, ihmisen sanominen on aina vähän jäljessä. Sormi on nopeampi.

Ei minulla ole mitään muuta syytä olla ilman naksutinta kuin se, että en muista koskaan ottaa sitä mukaan. Enkä ole muistanut ostaa toista naksutinta, jolloin voisin jättää toisen tallille. Kotona naksuttelen toisen kissani kanssa. Kissa on muuten tosi fiksu jos se on ahne. Nirsoa kissaa on vaikeaa opettaa.
Kuva ei liity.

Tässä päästäänkin siihen palkkaan, senhän pitää olla sellainen, josta se eläin tykkää ja jonka eteen se on valmis tekemään töitä. Muulia ei rapsuttelut voisi vähempää kiinnostaa, joten se saa kauraa. Kaura on hyvää siksi koska se on ensinnäkin ilmaista (kuuluu tallivuokraan), ja sitä on helppo antaa pieniä määriä. En jaksa mitään porkkananpilkkomista. Porkkanat ei kuulu tallivuokraan, joten niitä Muuli ei saa. Joku roti.

Muuli siinä siis tajusi nopeasti mitä haettiin ja se aika itsenäisesti siirtyi pallon koskettamisesta turvalla pallon liikutteluun turvalla ja sen jälkeen pallon puremiseen. Ensin puremista sattui sattumanvaraisesti, palkitsin edelleen kaikista palloon liittyvistä toimista. Sitten kun puremista sattui yhä enemmän, aloin sanoa "hyvä" vain kun se oikeasti puri sitä.

Tässä kohtaa Muuli vähän hämmentyi ja se tuli hakemaan palkkaa vaikka en sanonut "hyvä". Ja tässä kohtaa tajusin ettei se taidakaan tajuta että "hyvä" on just se sana, joka tarkoittaa että meni putkeen. Se ei myöskään aina sanan kuullessaan lopettanut pallon jyrsimistä ja tullut hakemaan palkkaa, vaan jyrsi pari sekuntia ja tuli vasta sitten. Tai saattoihan se saada iloa myös siitä jyrsimisestä.

Pallo oli siis hieman kauempana ja Muuli joutui ihan ottamaan pari askelta saadakseen palkan. Ja se on jo aika korkean tason temppuilua kun se eläin suostuu itse liikkumaan esineen ja ihmisen välissä.
Tämä on hyvä palkka t. Muuli

Alussa palkka pitäisi ojentaa Muulille sinne esineen lähelle, mutta Muuli on jo niin nextillä levelillä, että riittää että istun perseelläni renkaan päällä ja ojennan palkan siitä. Onhan se nyt fakta että ratsastus on laiskojen laji muutenkin, hevonenhan siinä kaiken työn tekee! Niin aloitetaan laiskottelu jo nyt.

Pääsimme siis siihen että Muuli nosti palloa hieman ilmaan tarkoituksella tai vahingossa ja sai siitä palkan. Sitten olikin nukkumaanmenoaika.

Harjasin Muulin taas karsinassa ja raspasin sen kaviotkin. Kaviot ovat olleet vinot jo pidempään koska sisäsyrjät ovat etusissa kuluneemmat. Mutta koska kaviot kuluvat itsestään hiekkatarhassa niin nopeasti, halusin odotella lunta. Nyt kun vedin ne suoraksi, niin niiden pitäisi kasvaa suoraksi eikä sisäreuna ehkä kulu lyhyemmäksi. Ne eivät nimittäin saisi ihan hirveän paljoa kulua lyhyemmäksi siitä, mitä ne ovat.

Tässä kohtaa pitää tietää että raspasin ne kaviot Muulin ollessa vapaana karsinassa. Se söi samalla iltasafkojaan ja heiniä. Vasemman takajalan kohdalla oli ongelmaa että se nyppi sitä minulta pois. Sama toistui perjantaina kun viimeistelin vuolupuukolla. Tilannetta on seurattava, sillä tätä ei ole tapahtunut aikaisemmin.

Olin tallissa ihan yksin ja herkistyin siinä Muulin karsinan nurkassa samalla kun tuotin someen uutta skeidaa. Olin juuri harjannut ja duunannut Muulin kaviot sen ollessa vapaana. Muistan elävästi kuinka Muulin oltua jonkin aikaa Suomessa, ajattelin etten ikimaailmassa voi harjata sitä vapaana karsinassa kun se hyppii seinille karkuun. Nyt seurustelin sen kanssa ihan tosta vaan ja se söi heinää pää alhaalla.

Sillä on ruvet päässä korvien välissä ja rapsuttelin niitä irti. Tai siis iho on jo uusiutunut ruven alla ja vanha rupi on enää kiinni karvoissa. Muuli ei todellakaan arvostanut ruven repimistä irti.
Kuvanlaatu 5/5


Josta päästään tähän päivään eli perjantaihin. Perjantai on loistava tallipäivä kun tallilla saa olla rauhassa. Perjantaisin siellä ollaan yleensä tallinomistajan kanssa kahdestaan, tänään sekin oli maneesilla tunnilla joten pystyin karkuuttamaan Muulia ihan kaikessa rauhassa. Kenttä näytti uuden lumen takia olevan taas superb, joten suitset päähän, liina kouraan ja juoksuttamaan.

Paitsi että kenttä oli petollinen ja Muuli liukasteli siinä. No ajattelin että tehdään käynnissä vähän aikaa käyntiä ja pysäytyksiä ympyrän kaarelle. Olen aikaisemmin opettanut Muulin tulemaan luokse pysäytyksessä joten se toiminto pitäisi nyt korvata uudella eli "jähmety"-toiminnalla. Muuli otti kuitenkin siinä itse ravin ja annoin sen mennä koska siirtyminen oli niin hieno ja ravi hallittua. Ja jos se itse haluaa niin mikä minä olen estelemään. Siinä se ei liukastellut.

Blogia pidempään lukeneet tietävät että olen monilla tavoilla yrittänyt päästä Muulista eroon, ja olin tänäänkin kovassa kiusauksessa. Päästin sen kokonaan irti ja juoksutin irtona, eli samaa kuin mitä tein sunnuntaina. Meni ihan ok, mutta pidin sen käynnissä.
Tui tui!

Sitten tulikin vuokrahevoseni vanha hoitaja paikalle taluttelemaan tätä arjen sankaria ja talutettiin Muulia ja Pinkkiä siinä puolisen tuntia kenttää ympäri. Kumpaakaan ei varsinaisesti kiinnostanut, mutta Muuli sentään motivoitui kauralla. Pinkki ei edes leivällä. Muuli myös käveli pitkät pätkät turpa maata viistäen. Enkä se fiilisteli koskematonta lunta tai sitten se muisti aikaisemmin harjoitellun tempun, jossa palkitsin sitä kun se käveli turpa maassa.

Oli niin tai näin, aloin palkita sitä siitä koska käsittääkseni pää alhaalla kulkeminen herättää hevoseläinten aivoissa positiivisia ioneita ja joidenkin lähteiden mukaan venyttäisi selkälihaksiakin. Tiedä häntä.

Tallinomistaja saapui takaisin kun Muuli törötti käytävällä. Hänellä on suokkiruuna, joka meni treenin jälkeen karsinaan. Keskiviikkona minulla oli hankaluuksia saada Muulia liikkumaan käytävällä kun se jäi kaulaulemaan tämän ruunan kanssa. Tänään oli ihan eri ääni kellossa ja Muuli komensi suokkia kun se haisteli Muulin takapäätä! Että se siitä rakkaussuhteesta. Ja juuri kun kehuin että Muuli on niin kiva tamma kun se ei polje jalalla tai vingu, niin eikö se vinkunut tälle ruunalle! Jalka ei sentään noussut.
Pus pus!



Mulppe on kyllä paras <3

Niille lukijoille, jotka pääsi tänne asti repimättä hiuksia päästään, pitäisi kyllä palkita mitalilla. Mutta koska olen köyhä muulinomistaja, jäätte tällä kertaa ilman palkintoa. Sori.