MUN VUOSI 2016

Mulla on ihan huikea vuosi takana! Vaikka tämä vuosi alkoikin parin viikon todella ikävällä sairastelujaksolla niin ehkä se konkreettisesti osoitti sen, että ”tästä on vain suunta ylöspäin”. 2015 Joulukuussa minä ja Timo aloitettiin päivittämään SomeOne Median nimissä kahden eri ison yrityksen instagram-tilejä ja sitä jatkettiin myös tammikuussa pariin kertaan viikossa aina huhtikuun loppuun saakka ja tämä vei lukion ohella todella ison palan keväästä.

Tammi/Helmikuussa alkoi myös minun ensimmäinen kauteni Kouvolan Nuorisovaltuustossa!

Tammikuussa tehtiin myös SomeOne Median esittelyvideo, joka poiki meille valtakunnallisen Nuori Yrittäjyys järjestön ’’Paras esittelyvideo’’ -palkinnon!

 

Maaliskuussa lanseerattiin Starbox ja minä aloitin bloggaamisen silloin! Päivääkään en kadu, että aloitin bloggaamisen. Tätä kautta olen päässyt tutustumaan ihaniin ihmisiin ja päässyt toteuttamaan itseäni uudella tavalla 🙊 Bloggaamista aion jatkaa tulevaisuudessakin, ehdottomasti!

Tästä kuvasta voi oikeasti nähdä kuinka ne ensimmäiset auringonsäteet ja D-vitamiini pitkän talven jälkeen alkavat hymyilyttää :)

Huhtikuussa pääsin käymään sekä Nuori Yrittäjyys -kurssin puitteissa JA messuilla Riikassa, että Berliinissä koulun media/lehtikurssin opintomatkalla. Berliini jätti kyllä jälkensä minuun ja aion ehdottomasti mennä sinne vielä joskus uudestaan!

Kouvolan Lakritsi lähti sponsoroimaan meitä yli kymmenellä kilolla lakua! Nämä me vietiin Latviaan ja hemmoteltiin ulkomaalaisten makuhermoja Kouvolalaisella herkulla!

Toukokuussa oli aika päättää SomeOne Media Nuori Yrittäjyys -yrityksenä ja tehdä vuosikatsaus kuluneesta ajasta. Olihan se rankkaa, mutta todella palkitsevaa ja opettavaa. Olen kuitenkin aika varma, että some kuuluu jollain lailla mun työnkuvaan tulevaisuudessakin! 

Kesäkuu toi mukanaan perhematkan Ruotsiin, ensimmäisen blogitapaamisen Lappeenrannassa ja loman! Kesälomaan kuului myös perinteinen mökkimatka mamman ja papan kanssa Koeruun, ja tottakai sitä rentoilua takapihalla Spotifyn ja kesämusalistan kanssa ☀️ 

Mun kesän lempparivaate, DEFSHOPin bomberjacket!

Aivan kesäloman lopussa käytiin Sonjan kanssa Lappeenrannassa viettämässä ns. ’’miniviikonloppu’’, joka oli aivan ihana 🙊 

Elokuussa jatkuivat taas koulut ja sitten tämä syksy onkin ollut aika pitkälle bloggaamista, vähän sometöitä ja lukiota! Synttäritkin oli ja 17 täytin, kärsin myös about puolen tunnin ikäkriisin kesken koulupäivän kun en halunnut täyttää seitsemäätoista xd 

Loppuvuosi meni ihan hirveän nopeasti ja tässä sitä nyt istutaan. Kolmaskymmenesensimmäinen päivä joulukuuta, tätä vuotta about kuusi ja puoli tuntia enää jäljellä. Hirmusen paljon on ehtinyt tapahtua, mutta mulla on sellainen aavistus, että tästä vaan se vauhti kiihtyy(oivoi)!  

Todella kiitollinen olen teille kaikille, jotka olette olleet mun vuodessa mukana tavalla tai toisella ja todella kiitollinen mä olen myös itselleni, kun olen näin paljon jaksanut paahtaa eteenpäin! 2016 oli lopunperin hyvä, kiitos siitä 💜

Vuoden viimeinen postaus taitaa olla pikkuhiljaa tässä ja ensi vuonna jatketaan, pusuja! 😘

393 sanaa,

Emmi