KAUPPAKESKUS VETURI TÄYTTÄÄ JO 5 VUOTTA!

”Veturi, siellä on viisivuotissynttärit!”

Uskotko, että Kauppakeskus Veturi täyttää tänä syksynä jo viisi vuotta? 🎉🎈
Ensimmäisen kerran pääsin käymään Veturissa sen ollessa vielä rakennusvaiheessa. Olin tällöin 12-vuotias, ja voitte vaan kuvitella, kuinka innoissaan voi tuon ikäinen tyttö olla siitä, kun lähistölle avataan Kaakkois-Suomen suurin kauppakeskus!
Kuluneet viisi vuotta ovat menneet nopeasti, ja Veturi on asettunut osaksi kouvolalaisten ja lähipaikkakuntalaisten arkea - myös minun. Onhan se todella kätevää, kun yhden katon alla pystyy hoitamaan kaiken lukiokirjojen hankkimisesta ruokaostoksiin ja testaamaan tuotteita aina ripsareista rautanauloihin. 

Ihania kukkia Veturin Viherpeukalosta 😍 🌼

Veturi toimii kouvolalaislähtöisesti ja kartoittaa ensin paikallisen taidon sekä tarjonnan!

Tiesitkö, että Kauppakeskus Veturissa toimii kymmeniä kymenlaaksolaisia yrittäjiä ja yrityksiä? Moni jopa ketjuliikkeistä on paikallisten yrittäjien omistuksessa.
On hienoa, että Veturi pyrkii hyödyntämään aina ensin kouvolalaista osaamista, oli sitten kyse ilmapallotaikuruudesta tai markkinoinnin toteutuksesta.
Sen lisäksi, että Veturi työllistää hurjan määrän paikallisia ihmisiä kauppakeskuksen myymälöissä, Veturi työllistää kouvolalaisia myös välillisesti - kuten minutkin juuri tällä hetkellä! 

V niin kuin Veturi! Tiedätkö mistäpäin Veturia nämä värivarjot löytyvät? 😎

Aihetta juhlaan, kun Veturi täyttää 5 vuotta!

Veturi juhlistaa synttäreitään ensi viikon viikonloppuna eli perjantaista 15.9. sunnuntaihin 17.9. saakka!

Synttäriviikonlopun ohjelmaa:

  • Perjantaina on esiintymässä Paula Koivuniemi klo 16 ja 18 ja lisäksi illalla klo 20.10 nähdään Kouvolassa ensimmäistä kertaa musiikki-pyroshow, jonka toteuttaa tuore ilotulituksen maailmanmestari Suomen Pyrotekniikka ja Ari Hölsä!
     
  • Lauantaina mennään lasten tahtiin, ja tällöin Veturin lavalla nähdään koko perheen juhlakonsertti, jossa saa laulaa ja leikkiä mukana! Lavalla nähdään Huvitutti-tätinä tutuksi tullut Satu Sopanen ja Proton Strinq Quartet.
     
  • Sunnuntaina Veturi muistaa nuoria. Suomen suosituimpia tubettajia saapuu Veturin lavalle, jossa tubaillaan Herbalistin, Lakon, Mansikkkan, Hermannin, sekä Zone VD:n kanssa! Luvassa mitäpä muutakaan kuin Q&A (eli kysy ja tubettajat vastaavat), Meet&Greet sekä totta kai haastekisoja! 

Näiden lisäksi Veturi täyttyy myös kesäisen talenttijahdin sadosta. Somessa etsittiin paikallisia taitureita eri aloilta ja sen johdosta Veturissa ovat paikalla RLB eli Roni Leppä Band, taikuri Aatu Itkonen sekä yleisöäänestyksen kautta kilpacheerleadingin nuoret osaajat Black Pearl Diamond, Taikuri Elmo Huovila sekä FankyPole-joukkueesta urheilutankotanssin edustajia! 

Psst! Samalla koko kauppakeskus uudistaa ilmettään - kannattaa käydä katsastamassa 👀 

Tule mukaan liputtamaan Veturin synttäreitä 15.-17. syyskuuta! 

 

380 sanaa,
Emmi 

P.S.

17.9. sunnuntaina myös mä olen Veturissa tsekkaamassa meiningin ja käyn haastattelemassa Juusoa, ehkä paremmin tunnettuna Herbalistia! Haastattelu ja päivän fiiliksiä tulee myös blogiin, joten kannattaa käydä ottamassa Neiti tuhat sanaa minuutissa -blogin FB ja mun IG @emmihartama haltuun niin tiedät heti ekana, kun postaus on julkaistu!