Masentava marraskuu ja fitnessähky.

(Varoitus!Tämä postaus ei kerro helposta elämästä, ei pilvilinnoista, saavutuksista tai unelmien toteutumisista, eikä ole täynnä kaikkea ihanaa ja vaaleanpunaista.)

On jo tovi mennyt siitä kun viimeksi jotain tänne raapustin. OIkeastaan jos rehellisiä ollaan oon hiukan pahassa tilanteessa nyt omassa elämässä. Tuntuu jotenkin epätodelliselta, junnaan ja painin samoissa asioissa kun pari vuotta sitten itseni kanssa. Joudun kysymään monesti päivän aikana itseltäni kuka minä olen ja mitä minä haluan. En olekaan supernainen, kaikki ei todellakaan kävele eteeni ja tapahdu kuin taikasauvaa heilauttamalla. Joudun myös muistuttelemaan jatkuvasti itselleni mistä olen aikanaan lähtenyt. Tuntuu etten hallitse päälle puskevaa väsymystä ja tätä ylisuorittamisen jättämää painetta. Pitää pysähtyä ja sanoa STOP. Nyt on sen paikka. Tunnen ja tiedän että nämä ajatukset eivät ole hyväksi minulle ja ylikuormitus lyö kohta luukut kiinni pysyvästi jossen pysähdy itse. 

Takasin ihaniin puhelin kuviin, koska mun huippu nikonissa on jotain vikaaaaarrgghhhh !!!!!

Avaan tilannetta hieman. Lupasin itselleni että parin vuoden kuluttua kilpailen fitnesskisoissa, lupauksesta kasvoi unelma ja unelma paisui pakkomielteeksi. Kasvoi, tai siis kasvaa koko ajan, jossen hellitä. Haluan kovasti ymmärtää ja päästä eteenpäin mutta minusta tuntuu että mitä tahansa enää yritän kroppa ei reagoi, stressaan ja otan paineita koska mitään ei tapahdu. Tuntuu että olen umpikujassa. Tätä matkaa eivoi tehä yksin siihen tarvitaan apuja, apuja joihin minulla ei ikävä kyllä riitä nyt tässä elämäntilanteessa rahkeet. Se on se suurin stressin aiheuttaja. En todellakaan halua tuntea rakasta harrastustani "pakkomielteeksi" tai tehdä mitään pakosta. Haluan voida hyvin ja liikkua hyvänolon tunteen takia jonka saan kokea aina hyvän treenin päätteeksi. Näin ei kuitenkaan aina ole.  Ennen minua motivoivat kauniit vartalot somessa, ja saatoin pyöritellä videoita ja kuvia insrtagramissa tuntien ajan katsellen fitnessidoleitani. Nyt ne kuvat ja ihmiset ahistaa ja saan päänsäryn aikaan miettiessäni kaikenlaista outoa. Hästägit -do what u love- ja -Workforyourdreams- tuntuvat lähinnä vitseiltä ja korneilta. Mun pitää nyt tosissaan kerätä itseni ja muistutella, miksi haluan ja mitä haluan. Ulkoiset seikat ja pinnallisuus ovat kantaneet unelmaa tähän asti, nyt se ei valitettavasti enää toimi. On löydettävä jokin muu motivation lähde ja syy jatkaa eteenpäin, kohti tavotetta. Voiko sittenkin olla että tässä koko F-touhussa kysytään nyt sellaisia hermoja joita mulla ei tosiaan ole. Jää nähtäväksi. Todella sekavaa enkä osaa tästä nyt oikeestaan paremmin kirjoittaa. Tältä musta tuntuu nyt. 

Onneksi mulla on tällänen pieni uhmaikänen murunen piristämässä ja katsomassa ettei ihan pääse tylsistymään kuitenkaan ;)

Toistaiseksi nautin kuitenkin työstäni ja se on minulle tärkeää, haluan antaa asiakkaalle sata prossaa itsestäni. Olen vielä pystynyt jättämään koti /harrastus- asiat muualle ohjausten ajaksi ja siitä olen tyytyväinen. Kuitenkin se yrittäjän arki painaa jonkin verran ja tälläkin työllä on ne ikävät miinuspuolet. Ei todellakaan siellä asiakas /ohjaus puolella vaan taloudellisesti ajatellen. Pari kertaa palkan nostettuani, todellisuus iski päin naamaa kuin märkä moppi. Mitä kaikkia ihania maksuja siitä meneekään. Alan ymmärtämään miksi esimerkiksi kampaajalla käynti on niin kallista. Käteen ei jää mitään ja töitä saa tehdä tuplasti. Hohhoijjaa, nää kaikki edellä mainitut pikku "huolet" plussana tähän vielä meidän perheen sisäiset kriisit, niin johan alkaa olemaan se STRESSI-soppa valmis. Joulukin sieltä tulee hurjaa vauhtia ja Leonin takia pitäisi nyt jaksaa nostaa kuuset pystyyn ja koristeet paikalleen, unohtamatta sitä ihanaa joulu-ostos-rallia jonka juoksen köyhänä läpi tänävuonna juuri ennen aattoa. Siinä vasta joulumieltä. Tässä nyt muutamia syitä miksi blogin kirjoittaminenkaan ei ole oikein ottanut ideaa alleen. Pää tyhjänä en halua tuottaa tekstiä jolla ei ole mitään väliä, ja lontoossa huomattuani että uusi kameranikin on rikki olen kuvannut lähinnä puhelimellani ja miettinyt mistä saan rahat kameran korjaukseen. Surkuhupaisaa indeed. Tällästä tää on välillä, on aika rankkaa esittää iloista kun moni asia vaivaa jatkuvasti sun mieltä, ja stressi ei todella tee hyvää kellekään. Tiedostan ongelman nyt nää asiat pitää vaan selvittää, ja täältä noustaan taas. Kuka muu sen tekee jos en minä? 

Cheer up. Oli tässä kuussa ihme kyllä jotain hyvääkin. Käväisin Lontoossa moikkaamassa Claire- ystävääni <3 Meillä oli jälleen kerran hienot 3 päivää yhdessä ja aika lensi kuin siivillä. Rakastan Lontoota ja varmasti tulen menemään sinne vielä monta kertaa! Tässä hieman reissun kuvasaldoa. Kaiken kaikkiaan oli ihana rentoutua, shoppailla ja syödä hyvin. Olla ajattelematta mitään muuta kuin minne nähtävyydelle juostaan seuraavaksi? Tai minkä makuista starbucksia valitsen? Kotona minua odotti omat muruset, ja halihyökkäykset Leonilta tietty <3 

Casmira <3 Claire
Käytiin jokiristeilyllä Thamessillä, josta Lontoo avautui ihan uudella tavalla <3
London <3

Siispä voin jälleen todeta ainakin yhden helpottavan seikan. Tää ei toimi kaikilla, mutta itseäni helpotti heti kun sain kerättyä ajatukseni tänne tähtilaatikkoon. Omaan blogiin. Tää on mulle kuitenkin aina ollut se oma satu jota kirjoitan välillä vähän aktiivisemmin, välillä harvemmin, mutta joka kerta ajatuksella ja tunteet pelissä <3 

Kyllä tää tästä taas. -C.