Time of my life.

Vihdoin voin sanoa olevani aidosti onnellinen. Elämän palapelissä alkaa palaset vihdoin loksahdella kohdalleen. Tiedän mitä haluan ja minne elämässä tähtään, suunta on selvillä ja parasta aikaa toteutuksessa. Voin sanoa ensimmäistä kertaa moneen vuoteen herääväni uuteen päivään (niin työ kuin vapaa) innostuneena, rakkaasta harrastuksesta tulee ammatti ja muillakin osa-alueilla menee kivasti. Oon 27-vuotiaana yhden lapsen äiti, minulla on talo ja mies, meillä on koira ja tila-auto, kuka olisi uskonut vielä muutama vuosi sitten? Kelataampa taakseppäin...

Loistava esimerkki vuosi 2011, mikään ei oikein kiinnostanut ja etsin suuntaa elämälleni. Rakas ystäväni tunnusti ihastuksen, ja kerettiin hetki pyöriä yhdessä ennenkuin ilmoitin muuttavani Turkkiin kesäkaudeksi. Lämpö, baarikatu, ja tietynlainen vapaus kaikesta, helppo elämä vei voiton ja hyppäsin lentokoneeseen. Jätin ensimmäistä kertaa duunit, asunnon, perheen, kaiken. Biletin hulluna, nautin auringosta ja kiirreettömyydestä, latasin latvaa ja tapasin uusia ihmisiä. Se oli silloin sitä ns. parasta aikaa elämässä. Mutta jotain kuitenkin puuttui. Pidemällä tähtäimellä kuitenkaan ei se ollut elämää, se oli kuin jotain unta. Juurikaan käteen ei jäännyt siitä kokemuksesta oikeestaan muuta kuin parashyväystäväni Claire <3 Mitään en koskaan kadu, koska muuten en olisi se ihminen joka olen nyt, ja elämästäni puuttuisi muutama aika uskomaton tyyppi jotka olen matkan varrella tavannut. Jos joku olisi silloin kertonut minulle mitä vuosi 2014 pitää sisällään, olisin vain nauranut kovaan ääneen ja viitannut kintaalla! Näin se elämä heittelee.

Kuitenkin olen nyt kokonaisempi kuin koskaan ennen. Vastoinkäymiset on melkeimpä selätetty ja olen valmis jo kohtaamaan uusia, jos näin voi sanoa :D Suurimmiksi kohokohdiksi nousee tänä vuonna Leon, ja se että oon onnistunut jo 2 vuotta yhdessä Teemun kanssa kasvattamaan Leonista pienen herrasmiehen, terveys säilynyt kaikilla ja paketti on kasassa. Toiseksi kohokohdaksi nousee se että vihdoin vuoden lopussa mun velka on maksettu, ja musta tulee velaton, mieletön fiilis. Oon kuitenkin sählännyt asiani jo 16 vuotiaana, ja sieltä asti asia on painanut mun mielessä, se tuntuu kuin jättiläiskallio vyöryisi pois  mun päältä ja voisin vihdoin hengittää uudelleen ja aloittaa alusta! Kolmas kohokohdista on tää mun koulu ja valmistuminen. Koskaan ennoo yhtäkään koulujuttua loppuun asti hoitanut, nyt oon tunnollisesti opiskellut minua kiinnostavien juttujen parissa ja tehnyt kynä sauhuten koulujuttuja kaikki vapaat illat. Kohta sekin palkitaan ja mun seinällä tulee komeilemaan Personal trainerin lisenssi! Oon vaan niin ylpeä itsestäni, että sitä ei oikeestaan korvaa mikään tunne tällä hetkellä, fiilis: huikea!

En tiedä oikeestaan miksi tää on täälä. Mummi ja Diesel ottaa selfietä :D

Tänään treenailtiin asiakkaiden kanssa, ja käväsin Valokuvaaja Milkan luona ;) Myöhemmin tästä lisää, mutta sain jäätävät kiksit siitä että musta saatiin niiiiin siistejä kuvia. Milka onnistui vangitsemaan kameralle juuri sen mitä lähdettiin hakemaankin, olin aika blown away! Pistän nuo kuvat myöhemmin tänne teittien ihmeteltäväksi, ja pääsette arvostelemaan sekä kerron lisää tuosta ja tulevasta. Huomenna kuvataan treenijuttuja tänne blogiin, pysy kuulolla. - C

Ps. Mulla on tosiaan tyyliinkin tullut sitä päivitystä, josta lupasin teille juttua jo aiemmin! Noissa Milkan ottamissa kuvissa pääsette sitten ihmettelemään mun mielettömiä hiuksia jotka taikoi eräs kampaajamestari ;)