11 juttua minusta

Huomentapäivää! Pöllin röyhkeästi Pirtti ja piskit -blogista haasteentyngän, jonka ideana on siis kai kertoa 11 henkilökohtaisehkoa asiaa itsestään. Koska muutkin niin miekin, ja koska kukapa ei tykkäisi puhua itsestään, niin here goes:

  1. Olen todella nirso ja ennakkoluuloinen ruuan ja ruoka-aineiden suhteen. En tykkää banaanista, tomaatista, sipulista, kahvista, kermavaahdosta, cokiksesta, kookoksesta, vaniljasta, kebabista ja ties mistä. Lisäksi olen maistamatta päättänyt, etten tykkää etanoista, mustekaloista sun muista iljetyksistä, sienistä jne.
  2. Kun olen yksin kotona, laulan lähes koko ajan. Välillä ilman taustamusiikkia, välillä esimerkiksi Spotifyn tahtiin. "Harjoittelen" biisejä, joita voisin/haluaisin esittää joskus semijulkisesti vaikka karaokessa. En tosin koskaan uskalla.
  3. Olen suhteellisen neuroottinen kotoa lähtijä silloin, kun kämppä jää jäljiltäni tyhjäksi. Oliko se kylppärin ulko-ovi varmasti kiinni, kahvinkeitin ja hella sammutettu, ovi lukossa...
  4. Ajattelen usein englanniksi, ja pärjään kirjoitetulla englannilla mielestäni suhteellisen hyvin. Mutta jos joudun yllättäen puhumaan englantia joko livenä tai puhelimessa, kieli menee solmuun ja kuulostan Tommi Mäkiseltä.
  5. En osaa viheltää enkä puhaltaa purkkapalloja. Sen sijaan pystyn nostamaan pikkuvarpaat viereisten varpaiden päälle auttamatta käsillä, ja ne pysyvät siinä niin kauan kuin haluan - pystyn myös kävelemään näin. Tämän taidon ansiosta sain lukion psykologianopettajalta lisänimen Apina.
  6. Kääntämällä etu- ja sukunimeni ympäri nimekseni tulee Monni. Tämä lempinimi seurasi minua ala-asteen ensimmäiseltä lukion viimeiselle luokalle asti.
  7. En pysty nykyään nauramaan niin, etteivät silmäni valuisi vettä. Enkä tarkoita mitään yhtä, viehkeää pientä kyyneltä vaan sivupalkissakin mainittua nauramista koko naamalla. Charming, I know.
  8. Minulla on jonkinlainen fiksaatio numeroihin. Riittävän toistomäärän jälkeen alan muistaa ulkoa esimerkiksi EAN-koodeja, ja Postin jouluapulaisena ollessani muistin ulkoa koko Suomen postinumeroalueet (40-44 -alkuiset Jyväskylä ja lähialueet).
  9. Haaveilen salaa kirjan kirjoittamisesta. En vaan yhtään tiedä, mistä se kertoisi.
  10. Olen onnistunut skippaamaan kaikki Harry Potterit, Taru Sormusten Herrasta -trilogian, Seitsemän veljestä, Tuntemattoman sotilaan, James Bondit ja Game of Thronesin.
  11. Olen soittanut 11 vuotta viulua. Itse soittamista ei ole ikävä, mutta taidolla soitettu jousimusiikki nostaa edelleen kylmät väreet pintaan. Näin muutama vuosi sitten Happoradion ja Mikkelin kaupunginorkesterin yhteiskonsertin, ja se oli Happis-fanille kutakuinkin hienointa, mitä voi olla olemassa.

Haasteen voi tästä poimia vapaasti ken haluaa; linkkailkaa kommentteihin jos innostutte tekemään paljastuksia :)