5 luetuinta viime vuodelta

Ku muutkin ni miekii. Muutamassa blogissa on tullut vastaan viime vuoden top 5 -listaus, joten pitihän se sellainen kaivaa analytiikan syövereistä itsekin. Statistiikkaa on itse asiassa mielenkiintoista seurata, vaikkei blogini millään mittarilla ole kärkisijoja nähnytkään. On hauska nähdä, mitkä postaukset ottavat pyrähdyksiä ja mitkä eivät niinkään kiinnosta. Ja on myös liikuttavaa nähdä, että muutamat löytävät tänne niinäkin päivinä kun en postaa. Olette ihania <3

1. Helppoa ja herkkua: bataatti-jauhelihavuoka

On jotenkin hassua, että vaikka olen suhteellisen köpsä kokki enkä todellakaan ratsasta uniikeilla resepteillä tai laadukkailla ruokakuvilla, top 5 -listan sijoista kolme kuuluu ruoka ja juoma -kategorian postauksille. Toisaalta jokaisen postauksen otsikossa on mainittu sana helppo, joten ilmeisesti teitä ei-niin-viitseliäitä ruuanlaittajia on muitakin.

2. Maailman helpoin riisisuklaa

Ruuaksi bataattivuokaa ja jälkkäriksi riisisuklaata, vai kuinka? Tämä on siis ihan oikeasti maailman helpointa tehdä; ainesosia on kaksi, ne sotketaan yhteen ja jäähdytetään. Ja kun toinen ainesosa on suklaa, on aika vaikea mennä vikaan.

3. Pysy aina pikkuveljenä

Ruuan ohella teitä on kiinnostanut pikkuveljeni kuolema ja siihen liittyen surutyöni. Mikä on toisaalta hyväkin asia. Oma suru tuntuu ajoittain niin musertavalta, epäreilulta ja turhalta, että sille on vaikea keksiä merkitystä. En kirjoita asiasta saadakseni klikkauksia, vaan purkaakseni sydäntäni ja toisaalta siksi, että tiedän siellä ruudun toisella puolella olevan muitakin saman kaltaisia kohtaloita. En ole avannut tapahtuman taustoja kovinkaan paljon enkä tee sitä nytkään, mutta tiedän, ettei oma perheeni ole todellakaan ainoa tilastojen surulliselle puolelle päätynyt perhe. Jos yksikin ihminen saa aiheeseen liittyvistä teksteistäni jotain irti, suremisellani on merkitys eikä se ole turhaa.

4. Superhelppo lauantaimättö: nachopelti

Lisää ruokaa! Tämä viikonloppumättö on tosi hyvää, mutta on jostain syystä unohtunut meidän residenssin ruokalistalta kokonaan. Täytyypä taas muistaa jonakin viikonloppuna.

5. Voiko elämänsä kammottavimpaan päivään varautua?

Kuten totesin postauksessakin, niin eihän siihen voi. Olen ollut muutamissa hautajaisissa elämäni aikana ja ovathan ne aina olleet surullisia tilaisuuksia, mutta oman pikkuveljen (tai lapsen tai lapsenlapsen) viimeiselle matkalle saattaminen on asia, jota en kenellekään soisi. Siinä on jotain niin kamalan väärää niin monella tasolla, että sitä on vaikea käsittää. Se vie voimat, särkee sydämen ja muuttaa ihmistä lopullisesti.

Eli kyllä, päivä oli kokonaisuudessaan aivan kammottava, vaikka tilaisuus kaunis olikin. Toisaalta se opetti minulle jotakin hurjan arvokasta myös minusta itsestäni: olen vahvempi ja sitkeämpi kuin olisin koskaan voinut kuvitellakaan.

 

Sellaista te olette viime vuonna lukeneet. Pyrin kehittymään bloggaajana myös tänä vuonna ja toivon, että pysytte mukana kelkassani :)