Lähti lapasesta niin paljon, että riittää - leidit laineilla

Olen tuntenut Lähti lapasesta -blogin Saijan nyt 12 vuotta. Opiskelimme MAMKissa samalla luokalla, ja olimme itseasiassa koulun päättyessä luokkamme ainoat naispuoliset survivorit. Ei meitä aloittaessakaan ollut kuin neljä, mutta kuitenkin.

Tarinoita tästä ystävyydestä riittäisi kerrottavaksi niin paljon, että loppuisi palstatila kesken. Eivätkä ne tarinat niin hauskoja olisi kerrottuina kuin koettuina, joten en edes yritä. Mutta sen voin kertoa, että arvostan Saijaa äärettömyyksiin ja takaisin - Greyn anatomiaa lainatakseni she's my person. Ja Himoshoppaajaa lainatakseni she's my 3 am friend. Ihminen, jolle voisin maailman kaatuessa päälle soittaa vaikka kolmelta aamuyöllä, ja joka rientäisi kyselemättä avuksi siltä seisomalta.

Joskus alkukesästä tuli puheeksi, että satumme olemaan lomalla yhtä aikaa viikon verran. Ja koska nykyään näemme ihan liian harvoin, laatuaikapläjäykselle oli tilausta. Varasimme siis 22h risteilyn Tallinnaan, ja siitähän se ajatus sitten lähti :) Paatti seilasi kohti vastarantaa tiistaina.

Tehotiimi ja Tallinnan satama
Aurinko laskee Tallinnassakin

Tallinnan satamassa risteilijöitä odotti vastaanottokomitea:

Laivan saavuttua satamaan yhdelle kannelle lennähti kaksi kappaletta aivan hillittömän kokoisia lokkeja. En tiedä mitä olivat syöneet, mutta olivat kyllä olleet ruoka-aikaan kotona ja vähän naapurissakin. Parivaljakko patsasteli ja poseerasi kuvaaville turisteille pitkän tovin - jotenkin muistelen nähneeni nämä tai ainakin jotkut siivekkäät helmikuun risteilylläkin, mahtavatkohan käydä kuvattavana päivittäin?

Heti laivaan päästyämme säntäsimme buffettiin. Huonona bloggaajana unohdin kuvata alkuruoat, ja sen jälkeen en viitsinyt enää kuvata loppujakaan. Enkä oikeastaan olisi kehdannutkaan, sillä pöytäämme osui suomalaisille epätyypillisesti kaksi sellaista pariskuntaa, joiden kanssa keskustelua riitti koko ruokailun ajan. Edellisellä reissulla istuimme miehen kanssa 6 hengen pöydässä, jossa ventovieraille ei puhuttu sanaakaan, joten tämä kerta oli oikein tervetullutta vaihtelua ja huomattavasti vähemmän vaivaannuttavaa. Terveisiä vaan Raisioon ja Nurmijärvelle :)

Tapani Kangas

Viihdepuolesta vastasi kohdallamme aivan huikea trubaduuri Tapani Kangas. Laivojen discopuolet on tähän ikään mennessä niin sanotusti nähty jo, eikä humppaosasto vielä oikein iske. Ehdin jo vähän harmitella ns. bilebändin puuttumista, sillä hyvällä meiningillä covereita vetäviä pumppuja on hauska kuunnella. Onneksi sattui kuitenkin näin mieletön mäihä trubaduurin kohdalla - kaikki mies+kitara -setit eivät ole aina kolahtaneet, mutta tällä kertaa osui kyllä täysin maaliin. Biisivalikoima oli laaja ja suurimmasta osasta olinkin liekeissä, ja parhaiten jäi kyllä mieleen loistava versio Antti Tuiskun Keinutaan-biisistä. Latasin esityksestä videon Facebookiin, johon paikallinen ylpeydenaihe kävi kommentoimassa, että ovat syksyllä Tapsan ja poikien kanssa keikalla Mikkelin Wilhelmissä. Sinne menoa eivät kyllä estä villit hevosetkaan.

Niin, mites sitten se lapasesta lähtenyt osuus? Meillä on Saijan kanssa jo lentävänä läppänä se, että kun muut hakevat Virosta (tai ylipäätään laivalta) viinaa, meistä kumpikin kantaa yleensä mieluummin selkä vääränä karkkia. Ja eihän tuo kovin kaukaa haettua ollut tälläkään kertaa:

Namnam

Jepjep. Tunsin hillitöntä halua postata ko. kuvan someen varioiden hieman Sami Hedbergiä: tuo painonpudotus on kyllä jotenkin tosi vaikeeta, miulla on varmaan joku lihavuusgeeni. Tosin noista herkuista VAIN puolet on omiani, puolet Saijan. Mutta ei ehkä tarvitse käydä karkkikaupassa ihan heti...

Ja hei! Ostin kyllä muutakin kuin karkkia ja siiderilavan:

Kävin hakemassa kempparipuolelta miehelle tuoksun, ja hoin mielessäni koko ajan mantraa "en tarvii mitään". Enkä kyllä oikeasti tarvitsekaan. Mutta jos pikaisesti vilkaisen, onko täällä sitä kaikkien aikojen ultimate favoritea eli Mexxin Fly high -tuoksua. Ai ei ole, höh. No en sitten osta mitään. Mutta mikäs tää tällanen Mexxin tuoksu on? Hmm, aika kiva. Mutta en mie tarvii tätä. Vaikka on tää kyllä aika kiva. Mutta kotona on kyllä niitä tuoksuja, niin en mie ehkä tätä nyt ota. Suihkasen kuitenkin käsivarteen vähän. Perhana, tää on kyllä tosi kiva, ihan miun tyylinen. No, mie harkitsen vielä, käyn sitten myöhemmin hakemassa tän jos on pakko. Joo, en mie nyt ota sitä. Vai onko miun nyt haettava se? No onhan se tietysti. Enemmän harmittaa jos en ota, kun että otan. Joo.

Kotimatkalle pääsimme eilen 12.30 ja totesimme, että Tallinnaan pitäisi joskus lähteä ihan yöksikin: neljä tuntia välillä 8-12 on ihan liian vähän, jotta jaksaisi jonnekin Superalkoa ja hypermarkettia pidemmälle. Ja vaikka meistä kumpikaan ei ole varsinaisesti mikään alkoholin suurkuluttaja (oma saldoni oli 4 juomaa, Saija keuli viidellä), paluumatka sujui aika väsyneissä tunnelmissa.

Väsymyksestä huolimatta olo on kuitenkin huikean onnellinen ja kiitollinen - on maailman parasta kun elämään kuuluu sellaisiakin ihmisiä, joiden kanssa juttu jatkuu siitä mihin edelliskerralla jäätiin, riippumatta tapaamisten välillä kuluneesta ajasta. Ja kyllä se huumorin kukka vaan on se kaunein kukka - laivalla nukkumaan kömpiessä poskilihaksia kiristi, ja edelleen naurattaa sen hysterian muisteleminen. Uusintaa odotellessa :)