Onko syksystä pakko tykätä?

Nyt on taas se aika vuodesta, kun blogistania vilisee syksyä hypettäviä postauksia. Näin selviät syksystä, näin otat syksystä kaiken irti, syksyn parhaat, syksyn lempparit, syksyn uutuudet. Mutta entä jos ei vaan lähe? Niin kuin yhtään?

Minä en ole koskaan ollut syksyfani. Olen usein yrittänyt ajatella asioita positiivisen kautta ja antaa tällekin vuodenajalle mahdollisuuden - edellisen kerran vuosi sitten. Tänä vuonna fiilis on jotenkin ihan eri. On kylmää, märkää ja pimeää, and I hate it.

Kuulostan näköjään ihan Antti Tuiskun biisiltä. Tosi kiva lähtee töihin, kun ulkona on niin pimeetä.

On jopa vähän huvittavaa, millainen perusnegatiivisuus minustakin löytyy. Muutun murisevaksi mörköihmiseksi heti, kun päivänvalo ei enää herätä aamuisin. Samaistun ihan jokaikiseen meemiin jossa kellon soitua istutaan sängyn laidalla miettimässä, että kuinka paljon loppujen lopuksi tarvitsen työpaikkaani. Antakaa minun nukkua ja herättäkää huhtikuussa.

Tähän loppuun pitäisi nyt keksiä joku positiivisuutta, iloa ja tarmokkuutta tihkuva voimalause. Kävisikö "Syksy, olet perseestä, mutta onneksi menet ohi."? Ai ei?

Noh. Olen aloittanut joogan, leiponut yhtenä viikonloppuna pullaa ensimmäistä kertaa vuosiin, ja käynyt eilen illalla kävelylenkillä eikä se ollut ihan kamalaa. Kirkasvalolamppukin on vielä kaivamatta kaapista, ja lähitulevaisuudessa starttaava uusittu ruokavalio todennäköisesti tuo lisää energiaa. Eihän sitä tiedä, ehkä tässä aletaan painaa ihan muina duracellpupuina.

Miten on, löytyykö muita syysasenneongelmaisia?