Perjantaihymy

Suloinen Neiti tuhat sanaa minuutissa eli Emmi kysyi, että hymyiletsä mun kanssa. Koska Jonnakin, niin miekin! En erityisemmin fanita hammashymyäni, sillä näytän mielestäni jotenkin... no, vajaaälyiseltä :D Mutta onhan tämä nyt blogihistorian suloisin haaste, niin pakkohan siihen on tarttua.

Hymyilen kyllä paljon ja nauran niin kovaa, että poikkeuksetta vedet valuvat silmistä. Mutta kameran edessä jäädyn. Selfiet vielä onnistuvat semiok, kunhan kuvia ottaa kuusisataatuhatta useamman. Muille kuvaajille en hampaitani suostu näyttämään - viimeisin leegohymy taitaa löytyä lukion 1. luokan kuvasta viidentoista vuoden takaa (apua).

Siispä hymyä perjantaihin! Omien poskilihasteni krampitus jatkuu illalla Ismo Leikolan keikalla.