Rakkauskirje minulle

Luin Fitnesshäiriö-blogin Even itselleen kirjoittaman rakkauskirjeen ja ajattelin, että miekin halluun. Tiesin, että tehtävä on todella haastava, kiusaannuttava ja täysin oman mukavuusalueeni ulkopuolella, mutta juuri niistä syistä halusin ottaa haasteen vastaan. Tässä siis rakkauskirje minulle.

Hei minä.

Onpa tämä jotenkin ihan kamalan vaikeaa. Olisi melkoisesti sanottavaa, mutta toisaalta en oikein tiedä, mistä aloittaisin. Tekisi mieli sanoa, että tiedäthän sinä mitä sinusta ajattelen, mutta en sano – jos pyydän sinua päättelemään ajatukseni tekemisteni perusteella, saat todennäköisesti väärän kuvan.

Kyllä minä sinusta tykkään, ja ihan totta teen koko ajan parhaani, että oppisin rakastamaankin. Sen sinä olet ansainnut ja olen pahoillani, etten ole siihen oikein kyennyt aiemmin. Sinussa on paljon virheitä ja sinulla on paljon opittavaa, mutta hei, kenelläpä ei olisi. Kuten kliseisesti sanotaan, niin ihmisiähän tässä ollaan kaikki. Hyväksyn muidenkin virheet, joten olisihan se reilua hyväksyä ne sinultakin.

En ole tainnut muistaa tarpeeksi usein sanoa, että olen ihan hirveän ylpeä sinusta. Monikaan ei tiedä, millaisessa henkisessä prässissä vietit monen monta vuotta, ja miten paljon se koko tilanne vaati sinulta. Jaksoit kaikesta huolimatta ottaa vastaan kaiken pahan, ja pääsi pysyi pystyssä. Olet vahvempi kuin uskotkaan, ja selviät kaiken kokemasi jälkeen ihan mistä tahansa. Olen ylpeä myös siitä, että pahimmilla hetkillä uskalsit luottaa muutamaan merkitykselliseen ihmiseen, ja jaoit osan kipuilustasi muille. Ei ole helppoa tunnustaa, ettei aina jaksakaan yksin.

Jos en vielä voi ihan täydestä sydämestäni sanoa rakastavani sinua, niin en minä sinua inhoakaan. Olet kuitenkin loppujen lopuksi ainutlaatuinen tapaus, ja minun elämänmittainen, pisin suhteeni. Pyydän anteeksi sitä, etten aina arvosta sinua tarpeeksi, ja että vaadin sinulta usein liikaa. Pyydän anteeksi ilkeitä sanojani ja ruoskivia ajatuksiani – ymmärrän kyllä, ettei sellaisen ryöpytyksen jälkeen tee mieli antaa parastaan. Pyydän anteeksi sitä, että ensin syötän sinulle epäterveellisyyksiä, ja sen jälkeen haukun sotanorsuksi. Ja sitä, että vertailen sinua muihin ja annan ymmärtää, ettet ole tarpeeksi viehättävä/hyvä/osaava.

Olen iloinen siitä, että olemme alkaneet edetä yhdessä projektissa: osaat jo nykyään ottaa vastaan kehuja. Se ei ole sinulle helppoa, mutta rohkaisen sinua parhaani mukaan. Olenkin sanonut, että jos et muuta keksi, niin hymyile typerästi ja sano ”kiitos”. Ja opettele ajattelemaan, että joskus kehut voivat olla ihan vilpittömiä ja niiden antaja voi tarkoittaa, mitä sanoo. Sinä osaat kirjoittaa, ja sinulla on nätit silmät.

En voi luvata sinulle kuuta taivaalta, mutta lupaan tästä lähtien yrittää parhaani. Pyrin parhaani mukaan antamaan sinulle kiitosta silloin kun sitä ansaitset, ja ohjaamaan kohti parempia valintoja silloin, kun olet mielestäni hakoteillä. Yritän kuitenkin käyttää enemmän porkkanaa kuin keppiä, sillä olen jo tähän ikään mennessä oppinut, ettei piiskaaminen välttämättä toimi sinun kohdallasi.

Sinä olet hyvä, riittävä, osaava, aikaansaava, rakastettava, kaunis ja taitava. Minä yritän muistaa sen jatkossa, mutta saatan joskus tarvita muistutusta. Ja toivon, että sinä herättelet minua silloin, kun meinaan taas unohtaa. Olet kuitenkin kaikesta huolimatta aika upea, ja ainoa kappale sinusta.

Niin kuin joku fiksu lohkaisi: anteeksi tästä päivästä, tehdään huomenna parempia virheitä.