Toinen bodyjam

Ookoo. Lupaan nyt heti alkuunsa, että en kirjoita jokaikisestä bodyjam-tunnista erikseen. Mutta nyt on vaan ihan pakko vähän hehkuttaa.

Ensimmäisen jamittelun jälkeenhän ilme oli tämä:

Mis me ollaa ja ooks mäki siel?

Voisi ehkä sanoa, että jotain on mennyt oikein/jakeluun, jos eilisen tunnin jälkeen naama näytti tältä:

Aaaaaaaaaa olen ihan liekeissä vieläkin! Siis niiiiii-iiiiiin mahtavaa, en kestä <3

Joo. Yleensähän esimerkiksi combat-tunneilla olen aina vakipaikallani, samassa kohtaa jumppasalia. Eturivissä, mutta hieman sivummalla. Combatissa tämä toimii erinomaisesti: näen ohjaajan silloin kun tarvitsee, mutta tilaa on ympärillä paljon enkä tunne olevani niin "esillä". Combatissa kuitenkin tehdään aivan jäätävän paljon enemmän toistoja, ja esimerkiksi 128 suoraa onnistuu vahtimatta ohjaajan jokaista liikettä. Eikä combatissa pyöritä ympäri.

Viime viikolla toljotin myös jamissa vakipaikallani, mutta eihän siitä mitään tullut. Kun ohjaajan näkee sivusta ja vähän kauempaa, oma vuosia uinunut jamikoordinaationi ei kerta kaikkiaan riitä hahmottamaan, kumman olkapään kautta sitä nyt pitikään pyörähtää. Tuloksena on hämmentynyt ja kömpelö jumppari, jolla on kaksi vasenta jalkaa ja kädet aina jotenkin väärin.

Eilen ryysäsin saliin ensimmäisenä, ja torppasin itseni eturiviin, keskelle salia ja suoraan ohjaajan eteen. Annan udellessa mahdollisista epäselvyyksistä totesin ykskantaan "kaikki pyörähdykset". Vahdin ohjeita kuin haukka, ja yllättäen paraatipaikalta myös sisäistäminen oli vähän eri luokkaa kuin edellisviikolla.

Sitten pitikin enää vain antaa palaa. En edelleenkään näyttänyt Gandalf Archerilta ja muutama juttu jäi vielä wtf-osastolle, mutta kuinka tuhottoman paljon enemmän sainkaan irti tunnista! Jopa ne pyörähdykset tuntuivat ihan loogisilta kun näki, mihin suuntaan oli oikeasti tarkoitus mennä. Ja kuinka paljon enemmän tehoja sai irti, kun ei tarvinnut miettiä enää ihan jokaista askelta.

Mitä tästä opimme? Menkää sinne eturiviin ohjaajan eteen ja lupaan, ettette kadu. Lopputuloksena on AHH eli Aivan Hirveä Hiki, kylmät väreet kun on vaan niin hemmetin hienoa, ja tunnin jälkeen hymystä säteilevä naama. Ei kuulkaas ollenkaan huono.