Uusi pää

Sen lisäksi, että olen maailman mielikuvituksettomin pukeutuja, en varsinaisesti pysty keulimaan kekseliäillä kampauksillakaan. Hiuslaatuni on kauniisti ilmaistuna haastavahko, joten sen sijaan, että käyttäisin aamulla aikaa niiden epätoivolla väritettyyn kesytysyritykseen, vedän ne ponnarille. Töihin, kauppaan ja treeneihin. Halusin aina pitkät, paksut ja suorat hiukset - sain ohuet sieltä täältä luonnonkiharat, joita on vähän. Että kiitos vaan. Olin kyllä paikalla kun siniharmaita silmiä jaettiin, mutta tukkajonosta myöhästyin auttamatta.

No, näillä mennään. Onneksi on kuitenkin olemassa luottoparturi, jonka tuoliin istahdan suunnilleen kahden kuukauden välein. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kerran kahdessa kuukaudessa hiukseni ovat sileät, suorat ja auki. Heti seuraavan pesun jälkeen palataan malliin harakanpesä ponnarilla, koska minulla ei ole viitseliäisyyttä föönata tai suoristaa kutrejani. Mutta hei, kerran kahdessa kuukaudessa pääni näyttää siltä, kuin haluaisinkin sen näyttävän! Paksua tuosta tukasta ei ilman lisäkkeitä saa, mutta suorat ja pitkähköt kuitenkin.

Ja punaiset. Olen värjännyt hiuksiani kuutisentoista vuotta, ja aina halunnut kirkuvanpunaiset hiukset. Joskus ne taisivat olla suht lähellä sitä, kunnes pesin ne kahdesti ja se oli ikään kuin siinä. Eilisellä kampaajareissulla testattiin uusia juttuja, ja jos kaikki menee hyvin, jossain vaiheessa haaveeni saattaa kuin saattaakin toteutua. Tästä mahdollisesti lisää myöhemmin, kunhan nähdään miten tämänhetkinen kuontalo alkaa käyttäytyä.

Kuvat: Tiina Hannikainen

Onhan tuossa tosiaan jonkinlainen ero. Itse asiassa jopa niin huomattava, että keitellessäni kahvia työpaikan kahvihuoneessa työkaveri koputti olalle katsoakseen, kuka olen. Ai hihhihhih, miä ajattelin että meillä on uus tyttö töissä!

Raporttia seuraa, jos tästä vielä punaisemmaksi joskus päästään. Stay tuned :)