Epämukavuusalueella voi olla ihan hauskaakin

Epämukavuusalue on sanana sellainen, etten oikein tiedä, pidänkö siitä vai en. Siihen liittyy kuitenkin asia, johon olen viime aikoina jo vähän alkanut kiinnittää huomiota: itsensä ylittäminen. Se on nimittäin kokemus, jolla on hyvin voimaannuttava vaikutus! Minulla kun on vähän taipumusta hiihdellä niitä tuttuja latuja pitkin, jolloin välillä tuntuu, että asiat toistavat itseään.

Mutta arvaappa mitä! Tätä vuotta on kulunut vasta 13 päivää, ja olen ylittänyt itseni jo kahdesti. Ainakin. Jos jatkan tätä vauhtia, niin tänä vuonna on tuloillaan aika hieno määrä uusia kokemuksia. Ensimmäinen rohkeuden puuska sattui viikko sitten, kun työkaveri kutsui kanssaan saunomaan Tykkimäen Saunalle. Minulla oli ollut jo pitkän aikaa mielessä, että haluaisin kokeilla avannossa käymistä, joten ajattelin tilaisuuteni tulleen. Ja myöskin käytin sen tilaisuuden. Veden lämpötila oli ehkä pari astetta plussan puolella, samoin ilman, enkä päästänyt laiturin päässä olevia portaita alaspäin laskeutuasseni edes yhtään voimasanaa. Toisin kävi muutama vuosi sitten Kuusamossa, kun vesi oli kymmenen astetta lämpimämpää. Kokeilin yhteensä kolme kertaa, että onko tämä oikeasti näin helppoa, ja kivaa! Oli se. Tuli aika raikas ja jotenkin tosi suomalainen olo. Suosittelen muitakin kokeilemaan, niin Tykkimäen Saunaa kuin avantoakin. 

Toisen kerran ylitin itseni tänään, ja tämä tehtävä oli huomattavasti vaikeampi kuin jääkylmän veden kohtaaminen. Liityin jokin aika sitten valokuvausaiheiseen Facebook-ryhmään, jonne tulee vuoden ajan joka viikko uusi tehtävä, jonka jokainen voi halutessaan suorittaa. Tämän viikon haasteena oli tehdä itsestään esittelyvideo, ja jakaa se ryhmässä. Alkuviikosta ajattelin, että tuota en ainakaan tee, no way. Viikon edettyä mietin, että mitä jos sittenkin... Ja tänään sitten tein elämäni ensimmäisen "selfievideon", jossa puhun, ja vieläpä englantia, ja jaoin sen ryhmään, jossa on tällä hetkellä 1240 ihmistä ympäri maailmaa. Heistä monet ovat myös ammattikuvaajia. Itsensä videokuvaaminen nykypäivänä ei ole monelle kummoinenkaan juttu, mutta minulle on. Ensinnäkin, oman äänen kuuleminen videolta on kamalaa. Toiseksi, ajattelen kuulostavani ja näyttäväni luonnottomalta. Kolmanneksi, kirjoitan englantia ihan hyvin, mutta puhuminen onkin sitten asia erikseen. Mutta, minä tein sen, eikä mitään pahaa tapahtunutkaan! Ainakaan vielä, heh...

Muutama päivä sitten laitoin myös yhdelle paikalliselle joogastudiolle viestiä, että onko rautakankialoittelijoille tulossa esimerkiksi mitään viikonloppuworkshoppia, jossa saisi vähän tuntumaa lajiin. Kuulemma jotain on suunnitteilla ihan lähiaikoina, joten toivotaan, että aikataulut sopivat kohdilleen! Koen tuollaiselle tunnillekin osallistumisen itsensä ylittämiseksi, sillä monen vuoden suunnitteluista huolimatta en ole edelleenkään saanut sitä aikaiseksi. 

Olisi mielenkiintoista kuulla, miten sinä olet ylittänyt itsesi viime aikoina? Tai aiot ylittää tulevaisuudessa? 

Mukavaa viikonloppua!