Harmaakin hiiri huomataan

Sain äskettäiseen aakkospostaukseen pari niin ihanaa kommenttia, että piti oikein hieraista silmiä. Voiko joku todella sanoa minusta, ja minulle, noin nätisti? 

Itsetuntoni ei ollut nuorempana mikään paras, ja olenkin saanut tehdä vuosien varrella ison määrän henkistä työtä kohentaakseni sitä. Nyt voin jo sanoa, että pitkälle on tultu. Osaan jopa ottaa kohteliaisuuksia ihan hyvin vastaan, mikä ei todellakaan ole ollut itsestäänselvyys. 

Jostain syystä noiden ihanien kommenttien myötä mieleeni palautui aika, jolloin tilanne ei asian suhteen ollut ihan näin hyvä. Olin muistaakseni lukion ensimmäisellä luokalla, kun kuulin kiertoteitse, että abit olisivat halunneet antaa minulle niinkin arvokkaan tunnustuksen, kuin "vuoden harmaa hiiri". Ilmeisesti rehtori oli kuitenkin ollut sitä mieltä, ettei se ollut kovin hyvä idea, ja jäi palkinto saamatta. Eipä tuo kovin kivalta tuntunut siltikään. Sitä kun on nuorena niin herkkä ja epävarma! 

Onneksi nyt tuollekin voi jo nauraa. Pakko antaa abeille tunnustusta siitä, että ainakin heillä oli hyvä näkö, kun kerran onnistuivat näinkin harmaan hiiren oppilaiden joukosta bongaamaan..! Ja ehkä tuossa myös oli pieni totuuden siemen, taisin olla aika harmaa ja näkymätön seinäruusu siihen aikaan. En mikään juhlien keskipiste ole vieläkään, mutta ainakin näen itseni ihan toisessa valossa, ja uskallan pukeutua juuri sellaisiin vaatteisiin, kuin haluan. Olivat ne sitten harmaita tai sateenkaaren värisiä. ;)

Kaipa tähän loppuun on vain todettava, että on se kivempi olla 27 kuin 17... :)